Lue keskustelun säännöt.
Auttakaa! Lapsen kuolemanpelko.
09.10.2007 |
Poikani on pelännyt kuolemaa ennenkin, mutta nyt on taas asia alkanut pelottaa.
Siis 5 vee poika on todella ahdistunut ja itkuinen pelkonsa kanssa. Eilen sain pojan kertomaan, mikä on eli " Minä en halua kuolla. Ja miksi kaikki ihmiset kuolee" . Olen ev lut kristitty, joten koetin selittää, että kuoleman jälkeen pääsee taivaaseen jossa kaikilla on hyvä olla.
Tänää poika taas itku kurkussa sanoi, että se asia tulee hänelle aina mieleen. Siis päiväkodissakin ja etenkin aina, kun pitää mennä päiväunille.
Käytiin pitkä keskustelu, mutta kovin oli vaikeita kysymyksiä äidille :( ja koetin levollisena vastata, ettei kuolemassa ole mitään pelättävää jne.
Lapsi ei ole koskaan ollut esim hautajaisissa eikä kuolemasta erityisesti ole ollut puhetta, joskus tosin kun sukulaisia on kuollut ja on käyty isoäitini haudalla (viimeksi äitienpäivänä).
Miten teillä? Minkäikäisellä teillä on ollut tätä?
Tällainen kuolema-ahdistuskausi oli vahvana pari vuotta sittenkin. Ja kovasti miettii aina välillä näitä taivasasioita.
Kommentit (4)
Poika on myös jotenkin hirmu uhmassa, sanoo vaikkapa aamupäivällä että " mä haluan kuolla ja sitten sulla on surullinen olo" ja sitten parin tunnin päästä että " äiti mä rakastan sua nii-in paljon ja kai sä rakastat mua aina" . Eli tunteet näyttävät heittelevän, ja olen tulkinnut että poitsumme on todella kovasti nyt hellyyden perään.
No, tämä meni vähän ohi aiheen, mutta silti siis taitaa kuulua ikään aika lailla. Poika kyselee että milloin hän/minä/mieheni/siskonsa kuolee. Ja sanoo myös että hän ei halua kuolla. Ja kyselee että ette kai te kuole ensi yönä jne. Ja meillä tämä on eka tällainen vaihe, aikaisemmin kuolemasta ei ole kauheasti puhuttu eikä kukaan lähisukulainen ole kuollut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lopulta tuntui että ihan sama mitä vastaan pojalle, niin itku siitä tulee ja sama " äiti en halua kuolla ikinä" . Joten tähän täysin kyllästyneenä totesin, että älä sitten kuole. Poika katsoi mua tyytyväisenä ja sanoi, että sopii.
Tämä nyt ei varmasti ollut mikään oikea ratkaisu. Mutta jotenkin tuntui, että tuo oli ihan loputon suo; jokainen selitys toi lisää murhetta (en halua taivaaseen, haluan olla tässä meidän kodissa jne.). Ajattelin, että olisi ihan oikeasti parempi jos pojan ei tarvitsisi tuota asiaa turhaan surra ja miettiä. Kyllä sitä ehtii myöhemminkin, kun ajatukset on vähän kehittyneemmät.
vihdoin nukkuu repukka. Koetin höpöttää muita juttuja ja höpsötellä, ettei kuolemapuheet jää viiemeiseksi mieleen ennen unta.
Olisko jollain vinkkiä jostain hyvästä aihetta käsittelevästä lastenkirjasta? Tosin pitää olla tarkkana, että kirja ei vain lisää aiheen käsittelyä... ja osa näistä hyvää tarkoittavista kirjoista ei mun mielestä ole aina kovin hyviä...
soitto neuvolaan voisi antaa hyviä vinkkejä. Koita. Samoin voisi kertoa päiväkodin tädeille, josko he voisivat keskustella asiasta ahdistuksen sattuessa päiväkodissa.