Olenko ainoa, jota "äärimmäinen optimismi" ärsyttää

Ärsyttää kyllä optimistit jotka yrittävät piristää, siis esim. Itse olen kroonisesti sairas enkä voi tehdä joitain asioita, ottaa vaikka aurinkoa. Rupeaa aina ärsyttämään kun joku sanoo "no mut mitä sitten! Sehän on epäterveellistä muutenkin ja voithan sä olla varjossa!" jaa no istu itse siellä varjossa jos ei yhtään haittaa.

Onko tuollaisia ihmisiä muka oikeasti? Että noin isoissa asioissa jaksetaan vaan hymyillä ja ajatella positiivisesti (poislukien patikkaretki esimerkki). 

Onhan esimerkkien optimissa hyvää, mitä sitä turhaa suremaan, jos ei pysty asioihin vaikuttamaan. Paitsi kodinkoneen hajottua reklamoisin sitkeästi.

Enemmän ärsyttää sellainen "sano kaikkiin eteentuleviin mahdollisuuksiin kyllä", joidenkin uraihmisten suusta. Ja sitten valitetaan ettei osata sanoa ei loppuunpalaneena...

HArjoitakoot itseensä sitä vaikka kuinka paljon, muttei tarvitse tulla määrittelemään toisten murheita ja vastoinkäymisiä. Siis mitätöimään.

Jos ei kestä että muut ihmiset kokevat surua, pettymystä, vihaa ja pelkoa, niin pysyttelee erossa heistä.

Jättää vaan kaikki negatiiviset asiat tuntematta ja leikkii ettei niitä ole. Vääntää väkinäisen tekohymyn ja heittää aina jonkun lässytyksen ilmoille. Sitten jollain addiktiolla ja salaisella pikkujutulla kompensoidaan toisten tietämättä tätä asiaa.

Muille sanotaan esitetään vahvaa ja fiksua; ei se ketään tässä palvelis jos MÄ tässä alkaisin jotain itkemään, Mä!

Stoalaista. Säähän, kodinkoneiden hajoamiseen, sairastumiseen tai mihinkään ei voi vaikuttaa, joten niistä on turha ottaa stressiä. Vain omiin ajatuksiin ja suhtaumiseen voi vaikuttaa.

Vierailija kirjoitti:

Onko tuollaisia ihmisiä muka oikeasti? Että noin isoissa asioissa jaksetaan vaan hymyillä ja ajatella positiivisesti (poislukien patikkaretki esimerkki). 

No jos nyt ajaisin vaikka autoni puuhun, niin vaikea siitä olisi hirveästi stressiäkään ottaa. Minulla sentään oli auto ja tulee olemaan uusikin, suurimmalla osalla maailman ihmisistä ei ole sellaiseen mitään mahdollisuutta.

Mua ei ärsytä oikeasti positiiviset ihmiset, mutta teennäiset kyllä. Eniten arvostan niitä, jotka railakkaan sadattelun ja pää punaisena kiroilun jälkeen ryhtyvät ratkaisemaan ongelmaa siinä kierimisen sijaan.

Olen joutunut muuttamaan kolme kertaa naapureiden takia. Optimistisen kaverin mielestä tämä on vain siistiää  ja hauskaa ja uuden alku. itse olen hermoraunio jatkuvien muuttojen takia.

No jotkut ovat ankeuttajia ja marttyyreja ja toiset eivät. Toiset haluavat huomiota ja valittavat kun joku hajoaa tai ei voi tehdä jotain normaalia, toiset sitten taas eivät sitä huomiota tarvitse.

Tuossa nyt valittaja haluaa saada juuri itse haluamansa sanat voivotteluhinsa mutta minä en ainakaan osaa arvata niitä. Onhan tuo positiivinen palaute kuitenkin parempi kuin joku voi voi-tokaisu joka olisi parasta noille vinkujille.

Nuo nyt eivät mielestäni olleet esimerkkejä mistään äärimmäisestä optimismista, koska olen realisti-pessimisti ja tunnistin noissa itseni, poislukien patikkaretki. Olen pessimisti ja näen etukäteen kaikki tavat, joilla asiat voivat mennä pieleen, mutta toisaalta koetan etsiä valoa kaikista vaihtoehdoista. Jos kodinkone menee rikki ja uutta ei valitusten jälkeenkään saa tilalle, niin mitä auttaa jäädä tilanteeseen vellomaan? Elämäkö loppui nyt tähän? Ei auta kuin ajatella, että onneksi on varaa uuteen ja pitääpä ottaa eri merkkinen ja toisesta liikkeestä tällä kertaa. Samoin sairastuessa ei auta kuin etsiä ne jutut, joiden vuoksi elämä edelleen on mielekästä, olivatpa ne kuinka pieniä ja surkean kuuloisia tahansa. Jos jäät vain sängyn pohjalle itkemään sairauttasi, niin sinne jäät ja elämä valuu hukkaan.

Enemmänkin ärsyttää poliitikkojen tai turvallisuusasiantuntijoiden koiranpentusilmillä höystetyt vakuuttelut, että ei ole mitään hätää, olkaa rauhassa vaan, tilanne on täysin hallinnassa. Itseasiassa paskat on housussa eikä ole mitään tietoa tulevasta, puhumattakaan, että tiedettäisiin mitä tehdä esim. uuden yllättävän terrorin muodossa. Mitä enemmän näen vakuuttelua joltain poliitikolta, niin sitä enemmän olen huolissani siitä onko asiat oikeasti valtiovallalla suunnilleenkaan lapasessa.

Äärimmäinen optimismi on defenssi. Se juontaa juurensa varhaislapsuudesta. Lapsi on oppinut käyttämään sitä suojakeinona vallitsevalta todellisuudelta. Sen käyttö jatkuu aikuisikään. On esimerkiksi vaikeutta nähdä riskejä, vaaroja tai arvioida todennäköisyyksiä, kun mieli suojautuu eristämällä negatiiviset asiat taka-alalle, jopa mahdottomaksi.

ap:n esimerkit eivät oikein toimi vaikka ajatuksen toki ymmärrän. Optimismi ei ole keneltäkään pois ja suurimmassa osassa tapauksia siitä on pelkkää hyötyä. Sellaisten asioiden murehtiminen joihin ei voi vaikuttaa tai jotka ovat jo tapahtuneet on suhteellisen turhaa ja positiivinen suhtautuminen vie asioita yleensä parempaan suuntaan kuin kielteinen asenne. Ei optimistin tarvitse elää missään pilivilinnoissa vaan voi olla ihan realisti.

Optimisti.

ps. asioilla on tapana aina selvitä tavalla tai toisella. Sen jälkeen on loppu riippuu siitä miten asioihin suhtautuu.

Mua ei varsinaisesti ärstytä, jos on kohtuudella optimistinen. Sen sijaan ärsyttää joidenkin ihmisten tapa suojautua tuolla tavoin, vaikka eiväthän hekään usein voi sille mitään.

Esimerkki: rakas läheinen kuollut. Hautajaisissa optimisti ei kykene suremaan vaan yrittää löytää kuolemasta "jotain positiivista".

tai Ystävä sairastuu syöpään. Optimisti ei pysty kestämään sitä ahdistusta vaan pohtii, että nyt täytyy elää aivan täysillä viimeiset päivät, ja kaikella on kuitenkin tarkoituksensa.

Eli kun ei kestetä omia tai muiden ahdistavia tunteita, niin mitätöidään ne tuollaisen lapsenomaisen optimismin keinoin. Se herättää itsessäni jopa raivoa. Kuinka aikuiset ihmisetkin voivat tavallaan olla niin pihalla realiteeteista ja kyvyttömiä näkemään asioita sellaisina kuin suurin osa ne näkee.

Vierailija kirjoitti:

Enemmänkin ärsyttää poliitikkojen tai turvallisuusasiantuntijoiden koiranpentusilmillä höystetyt vakuuttelut, että ei ole mitään hätää, olkaa rauhassa vaan, tilanne on täysin hallinnassa. Itseasiassa paskat on housussa eikä ole mitään tietoa tulevasta, puhumattakaan, että tiedettäisiin mitä tehdä esim. uuden yllättävän terrorin muodossa. Mitä enemmän näen vakuuttelua joltain poliitikolta, niin sitä enemmän olen huolissani siitä onko asiat oikeasti valtiovallalla suunnilleenkaan lapasessa.

Historilallisesti ja faktojen perusteella katsottunua poliittikkojen ja turvallisuusasiantuntijoiden näkemys on varsin oikea eikä sinun pelon tunteesi johdu faktoista vaan henkilokohtaisesta tuntemuksesta.

Vierailija kirjoitti:

Mua ei varsinaisesti ärstytä, jos on kohtuudella optimistinen. Sen sijaan ärsyttää joidenkin ihmisten tapa suojautua tuolla tavoin, vaikka eiväthän hekään usein voi sille mitään.

Esimerkki: rakas läheinen kuollut. Hautajaisissa optimisti ei kykene suremaan vaan yrittää löytää kuolemasta "jotain positiivista".

tai Ystävä sairastuu syöpään. Optimisti ei pysty kestämään sitä ahdistusta vaan pohtii, että nyt täytyy elää aivan täysillä viimeiset päivät, ja kaikella on kuitenkin tarkoituksensa.

Eli kun ei kestetä omia tai muiden ahdistavia tunteita, niin mitätöidään ne tuollaisen lapsenomaisen optimismin keinoin. Se herättää itsessäni jopa raivoa. Kuinka aikuiset ihmisetkin voivat tavallaan olla niin pihalla realiteeteista ja kyvyttömiä näkemään asioita sellaisina kuin suurin osa ne näkee.

Läheisen kuolemassa voi usein olla positiivisa asioita. Itsellä lähiomainen makasi vuoteessa aivovamman saaneena vuoden verran ja vain silmät liikkuivat. Kuolemaa voi siis varsin positiivisena asiana. Syyt tilanteeseen toki eivät sitä olleet.

Syöpä tapauksessa taas jokaisella on oikeus tunteisiinsa, mutta eivät ne viimeiset päivät yhtään parempia ole vaikka ne käyttäisi jatkuvaan murehtimiseen ja itkisi kokoajan. Sensijaan elämällä "Kuin viimeistä päivää" ainakin sairastuneelle siitä voisi olla enemmän iloa ja tänne jääneet ehtivät kyllä murehtia kuoleman jälkeenkin.

Ei ärsytä. Asioihin pitää vain alistua. Ei vastoinkäymisille voi mitään. Vastoinkäyminen on vain oman mielen negaatio. Asia vain tapahtuu elämässä ja ei sille voi mitään muuta kuin vastaanottaa se tietyltä näkökulmalta.

Eli voit itse valita haluatko olla kiukutteleva lapsi vai hyväksyä sen että puu nyt vain kaatui autosi päälle ja inhosit autoa tai autosi tiettyä ominaisuutta kuitenkin. Ei niin että alkaisit suremaan tapahtunutta jolle et olisi voinut tehdä yhtään mitään, kuten elämässäsi et oikeastaan voi tehdä millekään mitään muuta kuin sille suhtautumiselle mitä tapahtuu ja jatkaa elämää tai jopa voit yrittää lopettaa elämäsi jos se käy ahdistavaksi.

Vierailija kirjoitti:

Enemmänkin ärsyttää poliitikkojen tai turvallisuusasiantuntijoiden koiranpentusilmillä höystetyt vakuuttelut, että ei ole mitään hätää, olkaa rauhassa vaan, tilanne on täysin hallinnassa. Itseasiassa paskat on housussa eikä ole mitään tietoa tulevasta, puhumattakaan, että tiedettäisiin mitä tehdä esim. uuden yllättävän terrorin muodossa. Mitä enemmän näen vakuuttelua joltain poliitikolta, niin sitä enemmän olen huolissani siitä onko asiat oikeasti valtiovallalla suunnilleenkaan lapasessa.

Niin. Ja mitä teet asialle? Lisäät eriarvoisuutta ja vihaa kohtelemalla joitakin ihmisiä kuin ilmaa heidän joidenkin ominaisuuksiensa takia. Itse pyrin kohtelemaan ihmisiä hyvin olivat he miten kummallisia tai vittumaisia tahansa mutta en toki hakeudu heidän seuraansa tahallani. Hallitus ainakin on unohtanut että ihmisarvo on jokaisella.

Kumpi onkaan sitten säälittävämpää: se, että joku jaksaa spämmätä palstalle samaa väsynyttä provoa uudestaan ja uudestaan vai se, että jotkut menevät samaan väyneesen provoon uudestaan ja uudestaan.