Keskenmeno - kuinka eteenpäin? Vertaistukea?

Ketään?

Minulla ollut kaksi keskenmenoa: ensimmäinen kaksi vuotta sitten ja toinen vuosi sitten. Sen jälkeen en ole tullut raskaaksi.

Minua auttaa se, että puuhaan mahdollisimman paljon kaikenlaista ja keksin kaikkia syitä, miksi lasta ei edes kannattaisi hankkia tähän maailmaan. Mutta pääasiassa asiaa ei pysty ajattelemaan liian syvällisesti.

Millä viikoilla olet? Onko mahdollisuus että sikiö on liian nuori että sydän näkyisi kunnolla esim sen takia että hedelmöittyminen on tapahtunut myöhemmin oletettua?

Vierailija kirjoitti:

Minulla ollut kaksi keskenmenoa: ensimmäinen kaksi vuotta sitten ja toinen vuosi sitten. Sen jälkeen en ole tullut raskaaksi.

Minua auttaa se, että puuhaan mahdollisimman paljon kaikenlaista ja keksin kaikkia syitä, miksi lasta ei edes kannattaisi hankkia tähän maailmaan. Mutta pääasiassa asiaa ei pysty ajattelemaan liian syvällisesti.

Toivon sinulle kaikkea hyvää. Oletko käynyt tutkimuksissa? Vastata ei tarvitse, jos asia on liian kipeä. 

Olen itse aika hukassa, kun en tiedä mitä nyt tapahtuu, kun vuotoa ei ole ollut lainkaan. Toivon, että asian käsittely helpottaa sitten kun on varmuus edes siitä, mitä tapahtuu ja kohtu on oikeasti tyhjä. 

Ap

Vierailija kirjoitti:

Millä viikoilla olet? Onko mahdollisuus että sikiö on liian nuori että sydän näkyisi kunnolla esim sen takia että hedelmöittyminen on tapahtunut myöhemmin oletettua?

Olen, tai olin, yhdeksännellä viikolla. Kuukautiseni ovat olleet viimeksi kaksi kuukautta sitten. Neuvolassa kerrottiin olevan häviävän pieni mahdollisuus, että alkio vain ei olisi vielä tarpeeksi kehittynyt, eikä sitä siksi näkyisi ultrassa. 

Hassua sanoa, mutta on hirveää, kun oma mieli pakottautuu uskomaan tähän mahdollisuuteen, vaikka tämä mahdollisuus on todellakin hyvin olematon. Todennäköisempää on ainakin jonkinasteinen keskenmeno (tuulimuna? Kemiallinen raskaus? Kaikki tietoni perustuvat lähinnä googletteluun, kun on pitänyt jotenkin asiaa saada käsiteltyä).

Ap

Jos olet jo noin pitkällä niin kyllä se sitten pitäisi jo näkyä jos näkyy. Olen pahoillani :( itsellä kaksi keskenmenoa takana ja rankkojahan ne oli mutta uusi raskaus lopulta helpotti. Jos tämä on sun eka raskaus niin hyvin yleistä että se menee kesken jos on mennäkseen ja seuraavat onnistuu hyvin.

Sulle tulee joko kaavinta tai tyhjennys aborttipillereillä, jos vuoto ei ala. En ole jälkimmäistä kokenut, vain kaavinnan.

Oikeastaan ensimmäinen oli se pahin, kun ei osannut odottaa mitään pahaa tapahtuvaksi, vaan oli innosta soikeana ja kiinni siinä ajatuksessa lapsesta ja kun ei ollut vielä lapsia ja katseli jo innolla potkupukuja. Liukastuin joulukuun kaljamakelillä ja kaaduin selälleni. Sitten ilmestyi muutaman päivän päästä ruskeaa tiputteluvuotoa. "Ei se ole vaarallista". Menin kuitenkin lääkäriin ja seuraavaksi päiväksi lähete kaavintaan, syke oli sammunut viikolla 11. Silloin tuntui että hajoan, kun olin niin pitkään toivonut lasta. Lisäksi olin sen verran pitkällä, että piti kaapia, kun ei tullut omin avuin pois. Kuulin myös olevani Rh- ja sain vasta-ainepiikin.

Uusi raskaus tärppäsi vuoden päästä. Se meni hyvin, joskin se pelko oli läsnä koko ajan. Hohto odotuksesta ei ollut yhtä ruusuinen kuin ekalla kerrralla.

Toisellakin kerralla itkin pari päivää, mutta oli jo kaksi pientä lasta ja heidän takiaan sitten päätin lopettaa parkumisen ja keskittyä todellisuuteen. Kolmannella kerralla itkeskelin vähän, samoin  neljännellä, mutta päätin hyväksyä sen että meille ei taideta kolmatta lasta suoda ja hain hormonikierukka-ehkäisyn. ( näin jälkikäteen ajateltuna mun olisi pitänyt sen toisen keskenmenon jälkeen ehkä kuitenkin vaatia ja hakea piikki, kuten ekalla kerralla sain. Olin 7+ viikolla, ja soitin kyllä polille, eikä heidän mielestään sitä tarvittu. Luotinko liikaa) Nyt jo ikää sen verran, että ei enää. 

Siinä ei pääse eteenpäin kuin yrittämällä. Mä ajattelin sen niin, että ennenkuin potkut tuntuvat, kyseessä on enemmänkin haave vauvasta kuin mitään todellista vielä. Kirpaisee, mutta luonto päättää nämä asiat, ja harvoin niille mitään voi. Koita sisko kestää. Tämä on se kuuluisa naisen osa. Äidinvaistot heräävät, mutta syli jää tyhjäksi ja haaveet menee viemäriin.

Tämän takia aina sanon nuorille että älkää liikaa suunnitelko näissä asioissa, kun elämä antaa mitä antaa, ei sitä voi komennella.

Toivottavasti seuraava kertasi on onnistunut. Älä menetä toivoasi.

Vierailija kirjoitti:

Jos olet jo noin pitkällä niin kyllä se sitten pitäisi jo näkyä jos näkyy. Olen pahoillani :( itsellä kaksi keskenmenoa takana ja rankkojahan ne oli mutta uusi raskaus lopulta helpotti. Jos tämä on sun eka raskaus niin hyvin yleistä että se menee kesken jos on mennäkseen ja seuraavat onnistuu hyvin.

Toivon ainakin, että kyse on vain huonosta tuurista, ja seuraava menee hyvin. Mutta kyllähän tulevaisuudennäkymä pelottaa, jos minussa onkin jotakin rakenteellista vikaa, mihin en voi vaikuttaa oikeastaan millään tavoin. :'( Raskaaksi sinänsä tulin aika helposti ja nopeasti, vaikka kävikin näin.

Ap 

P.S Oletko nyt raskaana, ja kuinka se on sujunut? 

Mulla oli keskenmeno 9 vuotta sitten. Eka meni kesken. Vartosin esikoistani 2 kk kuluttua. Sittemmin kaikki raskaudet menneet hyvin. Surua oli monta vuotta, edelleen mielessä joskus. Miehen kanssa asiaa itkettiin, häneen se otti yhtä kovasti kuin minuunkin. Jälki siitä jäi.. Ei mikään ole itsestään selvyys. Voimia ja uskoa sinulle!

Vierailija kirjoitti:

Sulle tulee joko kaavinta tai tyhjennys aborttipillereillä, jos vuoto ei ala. En ole jälkimmäistä kokenut, vain kaavinnan.

Oikeastaan ensimmäinen oli se pahin, kun ei osannut odottaa mitään pahaa tapahtuvaksi, vaan oli innosta soikeana ja kiinni siinä ajatuksessa lapsesta ja kun ei ollut vielä lapsia ja katseli jo innolla potkupukuja. Liukastuin joulukuun kaljamakelillä ja kaaduin selälleni. Sitten ilmestyi muutaman päivän päästä ruskeaa tiputteluvuotoa. "Ei se ole vaarallista". Menin kuitenkin lääkäriin ja seuraavaksi päiväksi lähete kaavintaan, syke oli sammunut viikolla 11. Silloin tuntui että hajoan, kun olin niin pitkään toivonut lasta. Lisäksi olin sen verran pitkällä, että piti kaapia, kun ei tullut omin avuin pois. Kuulin myös olevani Rh- ja sain vasta-ainepiikin.

Uusi raskaus tärppäsi vuoden päästä. Se meni hyvin, joskin se pelko oli läsnä koko ajan. Hohto odotuksesta ei ollut yhtä ruusuinen kuin ekalla kerrralla.

Toisellakin kerralla itkin pari päivää, mutta oli jo kaksi pientä lasta ja heidän takiaan sitten päätin lopettaa parkumisen ja keskittyä todellisuuteen. Kolmannella kerralla itkeskelin vähän, samoin  neljännellä, mutta päätin hyväksyä sen että meille ei taideta kolmatta lasta suoda ja hain hormonikierukka-ehkäisyn. ( näin jälkikäteen ajateltuna mun olisi pitänyt sen toisen keskenmenon jälkeen ehkä kuitenkin vaatia ja hakea piikki, kuten ekalla kerralla sain. Olin 7+ viikolla, ja soitin kyllä polille, eikä heidän mielestään sitä tarvittu. Luotinko liikaa) Nyt jo ikää sen verran, että ei enää. 

Siinä ei pääse eteenpäin kuin yrittämällä. Mä ajattelin sen niin, että ennenkuin potkut tuntuvat, kyseessä on enemmänkin haave vauvasta kuin mitään todellista vielä. Kirpaisee, mutta luonto päättää nämä asiat, ja harvoin niille mitään voi. Koita sisko kestää. Tämä on se kuuluisa naisen osa. Äidinvaistot heräävät, mutta syli jää tyhjäksi ja haaveet menee viemäriin.

Tämän takia aina sanon nuorille että älkää liikaa suunnitelko näissä asioissa, kun elämä antaa mitä antaa, ei sitä voi komennella.

Toivottavasti seuraava kertasi on onnistunut. Älä menetä toivoasi.

Kiitos kokemuksestasi. 

Alun alkaenkin ajattelin, että nyt ei saa suunnitella ja iloita liikaa. Mutta toivo on ehkä hirvein asia, kun sitä on niin vaikea sammuttaa kun se herää. :/ Vaikka tietää, että se tulee sattumaan sitten, kun se lopulta sammuu tällä tavoin. Nyt yritän tehdä itselleni kaikin tavoin selväksi, että mitään keskenmenoa suurempaa on aivan turha edes haaveilla. 

Ymmärsin neuvolassa, että yleisempää on hoitaa tyhjennys lääkkeillä, mutta minua pelottaa hirveästi sen kivulloisuus ja prosessin pitkittyminen (jos pitää siitä huolimatta mennä kaavintaan, jos kohtu ei kunnolla tyhjenekään). Ja toisaalta haluaisin päästä takaisin normaaliin arkeen ja yrittämään uutta raskautta niin nopeasti kuin mahdollista, että saisi tämän vain nopeasti pyyhittyä pois mielestään (kuulostaa varmaan ihan kamalalta). 

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos olet jo noin pitkällä niin kyllä se sitten pitäisi jo näkyä jos näkyy. Olen pahoillani :( itsellä kaksi keskenmenoa takana ja rankkojahan ne oli mutta uusi raskaus lopulta helpotti. Jos tämä on sun eka raskaus niin hyvin yleistä että se menee kesken jos on mennäkseen ja seuraavat onnistuu hyvin.

Toivon ainakin, että kyse on vain huonosta tuurista, ja seuraava menee hyvin. Mutta kyllähän tulevaisuudennäkymä pelottaa, jos minussa onkin jotakin rakenteellista vikaa, mihin en voi vaikuttaa oikeastaan millään tavoin. :'( Raskaaksi sinänsä tulin aika helposti ja nopeasti, vaikka kävikin näin.

Ap 

P.S Oletko nyt raskaana, ja kuinka se on sujunut? 

Niin monella menee se eka kesken. Et ole yksin etkä ainoa. Nyt ei auta kuin surra ja samalla luottaa. Meitä on täällä monta joille on se ikävin käynyt ja kyllä se seuraava vauva kohta ilmoittaa kohta tulostaan, ihan varmasti!

Eri.

Hei, itse olin samassa tilanteessa 13 v. sitten.Sain apua netin vertaistukiryhmästä ja ystävilleni puhumalla.Uusi raskaus alkoi 3 kk: n kuluttua, sitä varjosti alussa pelko keskenmenosta.Nyt kolme ihanaa lasta.Muistan keskemenon todella surullisena kokemuksena. Vieläkin eräs biisi, joka tuolloin soi, nostaa palan kurkkuun ja sydämestä vihlaisee hetken.Kirjoitin silloin kirjeen tunteistani tälle syntymättömälle lapselle, sekin helpotti. Nyt varmasti surettaa, mutta se helpottaa. Elämä on valoa ja varjoja, sinulla nyt tuota jälkimmäistä. Voimia.

Vierailija kirjoitti:

Mulla oli keskenmeno 9 vuotta sitten. Eka meni kesken. Vartosin esikoistani 2 kk kuluttua. Sittemmin kaikki raskaudet menneet hyvin. Surua oli monta vuotta, edelleen mielessä joskus. Miehen kanssa asiaa itkettiin, häneen se otti yhtä kovasti kuin minuunkin. Jälki siitä jäi.. Ei mikään ole itsestään selvyys. Voimia ja uskoa sinulle!

Kiitos, ja mukavaa että seuraavat raskautesi sujuivat hyvin (yhtään keskenmenon surua vähättelemättä). 

Haluan ainakin uskoa, että kyllä tässä vielä on mahdollisuus, ja onneksi mieheni on tässä asiassa paljon minua vahvempi ja tukee minua ja kannustaa nimenomaan uskomaan. Elämä jatkuu, vaikka hetken hieman tavallista rikkinäisempänä. 

Ap

Suru loppuu suremalla ja itku itkemällä. Keskenmeno on tosi rankka juttu, itsestäni tuntui että elämänhallintani vietiin, en uskaltanut suunnitella mitään menoja tuntia pidemmälle. Aika auttaa mutta kyllä alkio oli päivittäin mielessä arvioituun synnytys päivään asti vaikka tulinkin uudestaan raskaaksi muutaman kuukauden päästä. Uusi raskaus oli huolia ja pelkoja vaikkei mitään ongelmia ollutkaan, uskalsin iloita uudesta tulokkaasta vasta kun edellisen arvioitu synnytys päivä oli ohitettu. Saimme ihanan terveen lapsen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos olet jo noin pitkällä niin kyllä se sitten pitäisi jo näkyä jos näkyy. Olen pahoillani :( itsellä kaksi keskenmenoa takana ja rankkojahan ne oli mutta uusi raskaus lopulta helpotti. Jos tämä on sun eka raskaus niin hyvin yleistä että se menee kesken jos on mennäkseen ja seuraavat onnistuu hyvin.

Toivon ainakin, että kyse on vain huonosta tuurista, ja seuraava menee hyvin. Mutta kyllähän tulevaisuudennäkymä pelottaa, jos minussa onkin jotakin rakenteellista vikaa, mihin en voi vaikuttaa oikeastaan millään tavoin. :'( Raskaaksi sinänsä tulin aika helposti ja nopeasti, vaikka kävikin näin.

Ap 

P.S Oletko nyt raskaana, ja kuinka se on sujunut? 

Niin monella menee se eka kesken. Et ole yksin etkä ainoa. Nyt ei auta kuin surra ja samalla luottaa. Meitä on täällä monta joille on se ikävin käynyt ja kyllä se seuraava vauva kohta ilmoittaa kohta tulostaan, ihan varmasti!

Eri.

Iso kiitos sinulle. :) 

Kipeää tämä tekee, mutta yritetään miehen kanssa pitää tsemppiä, että kyllä tässä talossa vielä lapsia on.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Millä viikoilla olet? Onko mahdollisuus että sikiö on liian nuori että sydän näkyisi kunnolla esim sen takia että hedelmöittyminen on tapahtunut myöhemmin oletettua?

Olen, tai olin, yhdeksännellä viikolla. Kuukautiseni ovat olleet viimeksi kaksi kuukautta sitten. Neuvolassa kerrottiin olevan häviävän pieni mahdollisuus, että alkio vain ei olisi vielä tarpeeksi kehittynyt, eikä sitä siksi näkyisi ultrassa. 

Hassua sanoa, mutta on hirveää, kun oma mieli pakottautuu uskomaan tähän mahdollisuuteen, vaikka tämä mahdollisuus on todellakin hyvin olematon. Todennäköisempää on ainakin jonkinasteinen keskenmeno (tuulimuna? Kemiallinen raskaus? Kaikki tietoni perustuvat lähinnä googletteluun, kun on pitänyt jotenkin asiaa saada käsiteltyä).

Ap

Itse kävin varhaisultrassa alkukesästä ja sielläpä sikiö vastasi n.1,5vk pienempää ja lääkäri antoi tuulimunatuomion.

Toissapäivänä käytiin kattomassa rakenneultrassa meidän tervettä tuulimunaa joka on kasvanu hienosti viikkojen mukaisesti (:

Mini& 18+6

Vierailija kirjoitti:

Suru loppuu suremalla ja itku itkemällä. Keskenmeno on tosi rankka juttu, itsestäni tuntui että elämänhallintani vietiin, en uskaltanut suunnitella mitään menoja tuntia pidemmälle. Aika auttaa mutta kyllä alkio oli päivittäin mielessä arvioituun synnytys päivään asti vaikka tulinkin uudestaan raskaaksi muutaman kuukauden päästä. Uusi raskaus oli huolia ja pelkoja vaikkei mitään ongelmia ollutkaan, uskalsin iloita uudesta tulokkaasta vasta kun edellisen arvioitu synnytys päivä oli ohitettu. Saimme ihanan terveen lapsen.

Kiitos kokemuksestasi, ja mukavaa että odotuksenne palkittiin. :) 

Ajattelin että olisin tällä hetkellä jotenkin kaunaisempi tai katkerampi, kun lähipiirissäni on aika paljon juuri lapsen saaneita, raskaana olevia jne. Ja silmät hakeutuvat muutenkin tällä hetkellä ihan mihin tahansa lapseen liittyvään, facebook-seinän potkupukuihin, kauppakeskuksen ruokakärryjen sittereihin jne. Mutta tällä hetkellä suru on niin paljasta, ettei siihen oikein mahdu mitään tuollaisia tunteita. Tuosta onnesta minä jäin nyt paitsi. Tullut aika monet itkut itkettyä jollekin instagramin kuvalle ihanasta vastasyntyneestä tai jostakin facebookin lelumainoksesta.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Millä viikoilla olet? Onko mahdollisuus että sikiö on liian nuori että sydän näkyisi kunnolla esim sen takia että hedelmöittyminen on tapahtunut myöhemmin oletettua?

Olen, tai olin, yhdeksännellä viikolla. Kuukautiseni ovat olleet viimeksi kaksi kuukautta sitten. Neuvolassa kerrottiin olevan häviävän pieni mahdollisuus, että alkio vain ei olisi vielä tarpeeksi kehittynyt, eikä sitä siksi näkyisi ultrassa. 

Hassua sanoa, mutta on hirveää, kun oma mieli pakottautuu uskomaan tähän mahdollisuuteen, vaikka tämä mahdollisuus on todellakin hyvin olematon. Todennäköisempää on ainakin jonkinasteinen keskenmeno (tuulimuna? Kemiallinen raskaus? Kaikki tietoni perustuvat lähinnä googletteluun, kun on pitänyt jotenkin asiaa saada käsiteltyä).

Ap

Itse kävin varhaisultrassa alkukesästä ja sielläpä sikiö vastasi n.1,5vk pienempää ja lääkäri antoi tuulimunatuomion.

Toissapäivänä käytiin kattomassa rakenneultrassa meidän tervettä tuulimunaa joka on kasvanu hienosti viikkojen mukaisesti (:

Mini& 18+6

Ihana kokemus. :') Tuossa on varmaan tunteet heitellyt laidasta laitaan. 

Ap

Olen pahoillani ap:n keskenmenon johdosta. Minulle tuli aikoinaan keskenmeno ollessani 9. viikolla.  Meillä oli ennestään jo kaksi lasta tuolloin.  Olin lomamatkalla, keskenmeno alkoi entisen itäblokin puolella, mutta onnistuin pääsemään hyvään sairaalahoitoon Itävaltaan, 

Minua auttoi ensinnäkin se, kun lääkärin kanssa käytiin tilanne läpi ja hän selitti, ettei mikään mitä olin tehnyt olisi mitenkään voinut vaikuttaa keskenmenoon, vaan se johtui ihan siitä, että alkiossa oli ollut vikaa ja se oli lakannut kasvamasta noin viidennellä raskausviikolla.  

Toisekseen auttoi, kun puhuin asiasta avoimesti muille. Ja kas kummaa, hyvin moni totesi että hänellekin oli käynyt samoin ja oli helpottunut kun sai jakaa omiakin kokemuksiaan.

Vaikka muutaman kuukauden kuluttua tulin uudestaan raskaaksi ja raskaus meni läpi täysin normaalisti, kyllä se keskenmeno on mielessä pysynyt kaikki nämä vuodet ja nostanut ajoittain tunteet pintaan. Totta kai aika on siinäkin auttanut. 

Kotimaiselle silloiselle äitiyssairaanhoidolle tai neuvolatoiminnalle en voi jakaa kiitosta, sillä sieltä en saanut apua enkä tukea.  Oli viikonloppu ja löytämäni lääkärikeskuksen lääkäri sanoi turskisti, että kotimaahan hoitoon ei voi yrittää lähteä "koska voi ykskaks alkaa vuotaa aivan hirveästi" ja  että pitää hakeutua paikalliseen sairaalaan, "ne osaa hoitaa keskenmenotkin kyllä koska abortit ovat olleet siellä pääasiallinen ehkäisykeino vuosikymmeniä."

Oma neuvolantätini oli lomalla, ja kun Suomeen palattua soitin ja peruin neuvola-ajan ja kerroin tapahtuneesta sijaiselle, hän sanoi että aha keskenmeno, no... soita sit kun taas kuuluu jotain (=uusi raskaus).

Toivon vilpittömästi, että nykyään toimitaan toisin.

Mutta siis ap:n kommenttiin, ettei kenellekään "voi" puhua - oman kokemuksen mukaan kyllä voi, ja ainakin minua se auttoi ihan olennaisesti. 

 

Vierailija kirjoitti:

Olen pahoillani ap:n keskenmenon johdosta. Minulle tuli aikoinaan keskenmeno ollessani 9. viikolla.  Meillä oli ennestään jo kaksi lasta tuolloin.  Olin lomamatkalla, keskenmeno alkoi entisen itäblokin puolella, mutta onnistuin pääsemään hyvään sairaalahoitoon Itävaltaan, 

Minua auttoi ensinnäkin se, kun lääkärin kanssa käytiin tilanne läpi ja hän selitti, ettei mikään mitä olin tehnyt olisi mitenkään voinut vaikuttaa keskenmenoon, vaan se johtui ihan siitä, että alkiossa oli ollut vikaa ja se oli lakannut kasvamasta noin viidennellä raskausviikolla.  

Toisekseen auttoi, kun puhuin asiasta avoimesti muille. Ja kas kummaa, hyvin moni totesi että hänellekin oli käynyt samoin ja oli helpottunut kun sai jakaa omiakin kokemuksiaan.

Vaikka muutaman kuukauden kuluttua tulin uudestaan raskaaksi ja raskaus meni läpi täysin normaalisti, kyllä se keskenmeno on mielessä pysynyt kaikki nämä vuodet ja nostanut ajoittain tunteet pintaan. Totta kai aika on siinäkin auttanut. 

Kotimaiselle silloiselle äitiyssairaanhoidolle tai neuvolatoiminnalle en voi jakaa kiitosta, sillä sieltä en saanut apua enkä tukea.  Oli viikonloppu ja löytämäni lääkärikeskuksen lääkäri sanoi turskisti, että kotimaahan hoitoon ei voi yrittää lähteä "koska voi ykskaks alkaa vuotaa aivan hirveästi" ja  että pitää hakeutua paikalliseen sairaalaan, "ne osaa hoitaa keskenmenotkin kyllä koska abortit ovat olleet siellä pääasiallinen ehkäisykeino vuosikymmeniä."

Oma neuvolantätini oli lomalla, ja kun Suomeen palattua soitin ja peruin neuvola-ajan ja kerroin tapahtuneesta sijaiselle, hän sanoi että aha keskenmeno, no... soita sit kun taas kuuluu jotain (=uusi raskaus).

Toivon vilpittömästi, että nykyään toimitaan toisin.

Mutta siis ap:n kommenttiin, ettei kenellekään "voi" puhua - oman kokemuksen mukaan kyllä voi, ja ainakin minua se auttoi ihan olennaisesti. 

 

Kiitos kokemuksestasi. :) 

Tällä hetkellä olen puhunut lähinnä miehelleni ja vanhemmilleni, ja, noh, turvauduin jonkinlaiseen mielenterveys-chattiin pahimpina hetkinäni (ja siitä oli apua ainakin akuuteimpaan oloon). 

Melko karskia kohtelua olet saanut terveydenhoidon taholta, ei voi muuta sanoa. :/ Itse elän tällä hetkellä lähinnä epätietoisuudessa, mitä seuraavaksi tapahtuu ja minkä ajan sisällä. 

Ap