Kuolemanpelko

Ap, lue vaikka Lorna Byrnen tuotantoa tai Michael Newton, Sielujen matka, elämää elämien välillä.

Odottele keski-ikää 😃. Sitten rupee tuntumaan siltä että ei herra jestas, en kyllä jaksaisi ottaa tätä kaikkea ainakaan ihan heti uudestaan. Ja kun nyt tuntuu jo tältä, eiköhän vanhuus tule hoitamaan ongelman pois päiväjärjestyksestä tyyliin tää on niin nähty.

Mulla noi kuolemanpelko-ajatukset menee kausissa, nyt on niin hektinen elämänvaihe, etten ole ehtinyt miettimään kuolemaa ja hyvä niin. Kärsin todella kovasta kuolemanpelosta.

Onhan se kamala ajatus, että joku päivä ei ole mua eikä mun ajatuksia. Lapsista eroon joutuminen on se raastavin ajatus. Mutta me ei voida sille mitään , paras keino on yrittää parhaansa suunnata ajatuksensa vaan muualle ja elää.

Itse ajattelen niin, että elämä on jatkuvaa luopumista. Ajan kulumista ei voi pysäyttää, nuoruutta ei saa takaisin. Kuolleita läheisiä ei enää takaisin saa. Jos näitä alkaa miettimään jatkuvasti, elämä tuntuu todella masentavalta. Ja kyllä mä ainakin monta kertaa olen miettinyt, miksi me tänne synnytään kuolemaan.

Kuolemanpelko on todella yleistä ja eiköhän se jokaisella siellä takaraivossa jyskytä, joskus tämä kaikki loppuu.

Yritä vaan elää, älä käytä elämääsi pelkäämiseen. Kuolema tulee kun sen aika on.

Elämä on luopumista.  Iän myötä tulee sinuiksi itsensä kanssa ja kasvaa tuohon ajatukseen.   Se on sitten kriisin paikka, jos tulee äkkimuutoksia verkkaiseen elämän kiertokulkuun.  Usko tuonpuoleiseen tietenkin tuo perusturvan ja jälleennäkemisen toivon rakkaiden kanssa.

Jos uskot Jeesukseen, tiedät että kuoleman jälkeen on ikuinen elämä täydellisessä rakkaudessa taivaassa. Miksi pelätä siis?