Lue keskustelun säännöt.
Psyykelääkkeiden tms. käyttäjät, eikö teitä kammota olla henkisesti joku muu, kuin oma itsenne?
09.08.2017 |
Itselleni pahin pelko olisi, jos tietoisuuteni ja tajuntani toimisivat joidenkin "filttereiden" läpi jne. Eikö yhtään epäilytä ja kammoksuta olla epäaito itsensä ns. "vaikutuksen alaisena"? Ettehän edes tiedä käyttäytisittekö ja tekisittekö päätöksiä samalla tavalla ilman kemikaaleja.
Kommentit (100)
Ai olla joku muu kuin hirvittävän masentunut olento, joka ei saa mitään aikaan ja tahtoo kuolla? Ei, ei kammota.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Psyykelääkkeet pitivät minut hengissä joten en voi valittaa. Enemmän vituttavat nykyiset lääkkeet joiden ansiosta olen iltapäivisin aivokapasiteetiltani lähinnä kurkku (ajatus ei kulje pariin tuntiin) mutta minkäs teet.
Palstapilleristejä ei kammota mikään!
Päinvastoin. Tunnen olevani ihminen enkä hirviö.
Juuri tänään sain lääkkeet. Kokeilepa miltä tuntuu olla "hullu", niin ehkä kokeilivat itsekin lääkkeitä. Mutta niinhän se on, että vain toinen masentunut, paniikkihäiriöinen, ahdistunut voi ymmärtää miksi lääkkeitä tarvitaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jaa, no vielä vittumaisempaa on toimintakyvyttömyys, ahdistus ja harhaisuus...
Vierailija kirjoitti:
Palstapilleristejä ei kammota mikään!
Mutta eikö ole kiva että sulla menee paremmin? Muiden pillerit ei ole sulta pois.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Psyykelääkkeet pitivät minut hengissä joten en voi valittaa. Enemmän vituttavat nykyiset lääkkeet joiden ansiosta olen iltapäivisin aivokapasiteetiltani lähinnä kurkku (ajatus ei kulje pariin tuntiin) mutta minkäs teet.
Pitivät hengissä? Eivät ne mitään elintärkeää insuliinia ole. Jos meinaat, että olisit ruvennut itsetuhoiseksi ilman, niin eiköhän sellainen epätoivon tunne ole kehon ja mielen käsky muuttaa elämäänsä, eikä sekoittaa tajuntaansa mömmöillä.
Ei kammota. Kiitos lääkkeiden alan vähitellen olla taas oma itseni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap ei varmasti itse koskaan käytä edes kofeiinia tai alkoholia. Itselläni on ikävä niitä aikoja kun masennuslääkkeiden avulla jaksoin opiskella ja yrittää olla sosiaalinen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Psyykelääkkeet pitivät minut hengissä joten en voi valittaa. Enemmän vituttavat nykyiset lääkkeet joiden ansiosta olen iltapäivisin aivokapasiteetiltani lähinnä kurkku (ajatus ei kulje pariin tuntiin) mutta minkäs teet.
Pitivät hengissä? Eivät ne mitään elintärkeää insuliinia ole. Jos meinaat, että olisit ruvennut itsetuhoiseksi ilman, niin eiköhän sellainen epätoivon tunne ole kehon ja mielen käsky muuttaa elämäänsä, eikä sekoittaa tajuntaansa mömmöillä.
Kyllä mun tajunta ainakin on ihan normaali tai jopa parempi lääkkeiden myötä kuin ilman niitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla oli samanlainen ennakkoluulo lääkkeisiin ja masennuksen saikin velloa rauhassa vuosia. Kun viimein välitin niin vähän että otin lääkkeitä sain itseni takaisin. Muistan vieläkin sen tunteen kun kihisevä ahdistus hengitti ja tajuntaani iski: "Ai niin, tällaistahan on olla minä!"
Silti olen sitä mieltä että Suomessa lääkitään liikaa. En esimerkiksi ole koskaan saanut terapiaa.
Että olisinko oma itseni vaiko tämä lääkkeiden luoma persoona? Olisinko mielummin mieleltäni ailahteleva, kykenemätön nauttimaan mistään, kuolemanhaluinen ja työkyvytön, vaiko tasainen, töissäkäyvä, nauravainen ja elämänhaluinen. No nyt pistit pahan, mun pitää vähän pohdiskella tätä...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos en käyttäisi psyykenlääkkeitä ja olisin"henkisesti oma itseni", olisin jo saanut potkut kun haistattelisin pomolleni pitkät ja ostanut pikavipeillä kerrostaloasuntoni pihalle puimurin. Että joo, ei kammota. :)
Tarkoittaako ap, että olisi mieluummin vaikka harhainen skitsofreenikko ilman lääkitystä kuin lääkkeillä suht normaalia elämää viettävä ihminen?
Olen hyvin herkkä ja masentunut, olen kokenut liikaa ikäviä asioita ja nyt pienikin vastoinkäyminen saa minut pois tolaltani ja itkeskelemään koko päivän. Minulla ei ole lääkitystä masennukseen mutta välillä tuntuu että haluaisin sellaisen tunteet turruttavan lääkityksen joka tekisi minusta välinpitämättömän ja kylmän enkä välittäisi ikävistä asioista. Elämä voisi olla helpompaa silloin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Psyykelääkkeet pitivät minut hengissä joten en voi valittaa. Enemmän vituttavat nykyiset lääkkeet joiden ansiosta olen iltapäivisin aivokapasiteetiltani lähinnä kurkku (ajatus ei kulje pariin tuntiin) mutta minkäs teet.
Pitivät hengissä? Eivät ne mitään elintärkeää insuliinia ole. Jos meinaat, että olisit ruvennut itsetuhoiseksi ilman, niin eiköhän sellainen epätoivon tunne ole kehon ja mielen käsky muuttaa elämäänsä, eikä sekoittaa tajuntaansa mömmöillä.
Kyllä, pitivät hengissä. Ilman lääkkeitä olin aivan valmis tappamaan itseni.
Lääkkeiden aloituksen aikana mietin juuri noita asioita. Mistä tiedän, mikä on aitoa minua ja mikä lääkkeiden aiheuttamaa. Nyt yli 10 vuotta myöhemmin olen kiitollinen siitä, että kaksisuuntainen mielialahäiriökin voidaan saada näin totaalisen hyvin hallintaan. Helpompaa niin minulle kuin läheisillekin. Ja pankkitilille.
Vierailija kirjoitti:
Jos en käyttäisi psyykenlääkkeitä ja olisin"henkisesti oma itseni", olisin jo saanut potkut kun haistattelisin pomolleni pitkät ja ostanut pikavipeillä kerrostaloasuntoni pihalle puimurin. Että joo, ei kammota. :)
Aivan, lääkkeet vie pahimmat peikot ja tasoittaa särmät.
Esim serotoniinin puutos voi aiheuttaa masennusta. Samalla tavalla kuin diabeetikko tarvitsee lisää insuliinia. On vain järkevää ottaa lääkettä joka korjaa kemiallista epätasapainoa!