Miksei vanhan ajan kodinhoitajia enää ole?
Minun isovanhempani olivat tavallisia työläisiä. Pappa oli tehtaalla, mummo oli kaupassa. Heillä oli kaksi lasta. He elivät tavallista alemman luokan elämää. Silti heillä oli kotiapulainen laittamassa ruokaa, siivoamassa ja pyykkäämässä sekä katsomassa lasten perään, kunnes nuorempi täytti 16. Kotiapulainen asui kotonaan, tuli töihin ennen isovanhempieni lähtöä töihin, hoiti päivän aikana kodin kuntoon, teki ostokset, vastaanotti lapset koulusta, auttoi läksyissä, lähti kotiin vasta kun isovanhemmat palasivat kotiin suoraan valmiiseen pöytään.
En voi kuvitellakaan, että meillä olisi varaa nykypäivänä ottaa kotiapua, tai edes au pairia. Me olemme keskipalkkaisia ja meillä on yksi päiväkoti-ikäinen lapsi. Yhteinen nettomme on 3 500 euroa, mikä on varmasti suhteessa todella paljon paremmin kuin isovanhemmillani aikoinaan. Minua hirvittäisi palkata edes siivoojaa pari kertaa viikossa. Mutta olisihan tuollainen kotiapu ihanaa.
Kommentit (193)
Mukavaa kaikille, paitsi sille kodinhoitajalle.
Eikös kodinhoitajat olleet niitä, jotka tulivat kotiin auttamaan, esim. kun perheeseen syntyi vauva. Vielä 70-luvulla meille tuli kodinhoitaja auttamaan kotiin muutamana päivänä, kun pikkusiskoni oli vastasyntynyt.
Kotiapulaisten katoamiseen syynä on varmaan se, että harva suostuu enää nykyaikana niin pienellä palkalla töihin. Meilläkin oli kotona joskus palkattu lastenhoitaja, sellaisia nuoria tyttöjä, jotka olivat jonkun aikaa, kunnes saivat ns. oikeita töitä.
Koska kotiapulaisenkin pitää maksaa asumisensa, sähkölaskunsa, kotivakuutuksensa, vaatteensa, lääkkeensä, ruokansa, työmatkakulunsa jne. Lisäksi meillä on nykyisin työaikalaki, jossa määrätään, miten pitkiä työpäiviä saa teettää. Myöskin sinä työnantajana joutuisit maksamaan kotiapulaisellesi palkan lisäksi erinäisiä työnantajamaksuja, vakuutuksen työtapaturmien varalle jne.
Niiden(kin) hommat on varmaan nykyään ulkoistettu noille posinkantajille...
Kotiapulaisen palkka olisi nykyrahassa noin 300 e/kk eli ei sillä eläisi. Siksi tavallisella myyjällä olisi siihen varaa.
Vierailija kirjoitti:
Mukavaa kaikille, paitsi sille kodinhoitajalle.
Saihan hän palkan. Heillä oli ymmärtääkseni 18 vuoden aikana viisi kotiapulaista, joista yksi asui heillä viikot, koska hänen vanhempansa asuivat niin kaukana (nykyisin ei 30 km tunnu missään, mutta silloin olisi pitänyt kulkea pyörällä tai jalan). Ilmeisesti olivat sellaisia koulunsa päättäneitä nuoria naisia, jotka pitivät välivuosia ja keräsivät rahaa opintoja varten. Se oli ilmeisesti ihan tavallinen tapa silloin, ja olihan se rauhallista, kun lapset menivät kouluun ja sai puuhailla talossa kaikessa rauhassa. Yksi oli töissä, kunnes löysi oman miehen ja jäi sitten kotiäidiksi.
Kyllä minä voisin ryhtyä vastaavanlaiseksi kodinhoitajaksi: tykkään suurimmasta osasta kotitöitä, ja tulen hyvin toimeen lasten kanssa. Nautin tehdä vähän omaan tahtiin hommia, enkä kaipaa mitään dead linejä, stressiä, työmatkoja, ilkeitä työkavereita... Mutta sillä palkalla pitäisi sitten pystyä vielä elämäänkin, ei mitään "5 e tunnilta". Ja tuskin kauhean moni suostuisi 15:ttä euroa tunnilta maksamaan.
Vierailija kirjoitti:
Koska kotiapulaisenkin pitää maksaa asumisensa, sähkölaskunsa, kotivakuutuksensa, vaatteensa, lääkkeensä, ruokansa, työmatkakulunsa jne. Lisäksi meillä on nykyisin työaikalaki, jossa määrätään, miten pitkiä työpäiviä saa teettää. Myöskin sinä työnantajana joutuisit maksamaan kotiapulaisellesi palkan lisäksi erinäisiä työnantajamaksuja, vakuutuksen työtapaturmien varalle jne.
Niinpä niin, ja juuri sen takia se ei ole enää tavikselle mahdollista.
Syitä, miksi oli ennen:
-ei sossua, kouluttamattomien oli pakko ottaa pienipalkkaista työtä ja kuten edellämainittu, oli "läpimenoala"
-ei edellytetty koulutusta (nykyään saatettaisiin jotain edellyttää), toisaalta, jos jollakulla on koulutus johonkin, miksi haluaisi kodinhoitajaksi
-tuolloin ei ollut vielä järjestetty julkista päivähoitoa, ainoa tapa saada lapsille hoitaja
-kaikenlaiset työn sivukulut tulivat myöhemmin (silloin oli varaa, mutta nykyään sivukulujen vuoksi ei keskipalkkaisella olisi varaa palkata)
Vierailija kirjoitti:
Kotiapulaisen palkka olisi nykyrahassa noin 300 e/kk eli ei sillä eläisi. Siksi tavallisella myyjällä olisi siihen varaa.
Kuinka tyhma tarvii olla etta voi sanoa nykyrahassa ja ettei silla nykyaan kylla elaisi.
Verot on suurin este halpoihin palveluammatteihin.
Verot on syy Suomen surkeaan rakennuskantaan.
Verot hyodyntavat eniten valtion virkamiehia ja politikkoja joiden palkkiot ovatkin paisuneet melkoisesti. mm poliittisten palkintovirkojen maara ja palkkiot.
Katso elokuva "Piiat".
Mieti sitten.
Vierailija kirjoitti:
Eikös kodinhoitajat olleet niitä, jotka tulivat kotiin auttamaan, esim. kun perheeseen syntyi vauva. Vielä 70-luvulla meille tuli kodinhoitaja auttamaan kotiin muutamana päivänä, kun pikkusiskoni oli vastasyntynyt.
Kotiapulaisten katoamiseen syynä on varmaan se, että harva suostuu enää nykyaikana niin pienellä palkalla töihin. Meilläkin oli kotona joskus palkattu lastenhoitaja, sellaisia nuoria tyttöjä, jotka olivat jonkun aikaa, kunnes saivat ns. oikeita töitä.
Kodinhoitajat tosiaan katosivat 90-luvulle tultaessa ja syykin on yksinkertainen: koteja ei enää tarvinnut hoitaa. Oli jääkaapit, pakastimet, mikroaaltouunit, pesukoneet (eikä mitään pulsaattorikoneita), pölynimurit jne. Lisäksi 80-luvulla einesten määrä kauppojen valikoimissa kasvoi räjähdysmäisesti, joten enää ei tarvinnut naudan lapaa tai kanaa keitellä tuntikausia saadakseen lihan niin mureaksi, että sitä pystyi lapsetkin pureskelemaan. Kodinhoitoon meni siis aiempiin vuosikymmeniin verrattuna merkittävästi vähemmän aikaa ja kodinhoito oli myös fyysisesti selvästi kevyempää kuin aikaisemmin. Kodinhoitajien tilalle tuli perhetyöntekijät, joilla olikin sitten erilainen tehtävä, vaikka joissain paikoissa perhetyöntekijätkin tekevät samoja hommia kuin aiemmin kodinhoitajat.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kotiapulaisen palkka olisi nykyrahassa noin 300 e/kk eli ei sillä eläisi. Siksi tavallisella myyjällä olisi siihen varaa.
Kuinka tyhma tarvii olla etta voi sanoa nykyrahassa ja ettei silla nykyaan kylla elaisi.
Verot on suurin este halpoihin palveluammatteihin.
Verot on syy Suomen surkeaan rakennuskantaan.
Verot hyodyntavat eniten valtion virkamiehia ja politikkoja joiden palkkiot ovatkin paisuneet melkoisesti. mm poliittisten palkintovirkojen maara ja palkkiot.
Okei, korjataan.
Kotiapulaisen palkka vastaisi ostovoimaltaan nykypäivänä noin 300 euron arvoista summaa. Kiitos sosialismin meille on opetettu, että selvitäkseen jokapäiväisistä kuluistaan tarvitsee enemmän rahaa. 50-luvulla oli ihan tavallista asua alivuokralaisena toisen tytön kanssa jaetussa huoneessa, päävuokralaisen keittiötä ja kylpyhuonetta sai käyttää tiettyyn aikaan.
Verot eivät ole suurin este halpoihin palveluammatteihin, vaan oletus siitä, että kaikilla tuloilla pitää saada sama elintaso.
Kuvailit kotiapulaisen, et kodinhoitajaa.
Tavallisella ei ole sellaiseen tiettykään nykyään varaa. Jos nykyään olisit vaikka tehdastyöläinen, niin joutuisit maksamaan sille kotiapulaiselle suunnilleen oman bruttopalkkasin verran bruttona ja siihen työnantajamaksuja toisen mokoman päälle.
Ei kukaan suostu kotiapulaiseksi sellaisella hinnalla, että siihen kuluisi vain nettopalkkasi. Sen kotiapulaisen pitää kustantaa oman perheensä kulut tai ainakinoman asuntonsa vuokra ja ruoka yms.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kotiapulaisen palkka olisi nykyrahassa noin 300 e/kk eli ei sillä eläisi. Siksi tavallisella myyjällä olisi siihen varaa.
Kuinka tyhma tarvii olla etta voi sanoa nykyrahassa ja ettei silla nykyaan kylla elaisi.
Verot on suurin este halpoihin palveluammatteihin.
Verot on syy Suomen surkeaan rakennuskantaan.
Verot hyodyntavat eniten valtion virkamiehia ja politikkoja joiden palkkiot ovatkin paisuneet melkoisesti. mm poliittisten palkintovirkojen maara ja palkkiot.Okei, korjataan.
Kotiapulaisen palkka vastaisi ostovoimaltaan nykypäivänä noin 300 euron arvoista summaa. Kiitos sosialismin meille on opetettu, että selvitäkseen jokapäiväisistä kuluistaan tarvitsee enemmän rahaa. 50-luvulla oli ihan tavallista asua alivuokralaisena toisen tytön kanssa jaetussa huoneessa, päävuokralaisen keittiötä ja kylpyhuonetta sai käyttää tiettyyn aikaan.
Verot eivät ole suurin este halpoihin palveluammatteihin, vaan oletus siitä, että kaikilla tuloilla pitää saada sama elintaso.
Asumistuki mahdollisti sen, ettei enää tarvinnut asua alivuokralaisena. Soluasunnoissa ja muissa kimppakämpissä asuminen jäi lähinnä opiskelijoille, työssäkäyvien ei tarvinnut ottaa kämppistä selvitäkseen asumiskuluistaan. Vielä 80-luvulla naapuriini muutti keski-ikäinen naine, joka oli ostanut pienen kaksionsa ja vuokrasi siitä toisen huoneen jollekin nuorelle tytölle alivuokralaisasunnoksi. Näin hän muutamassa vuodessa sai maksettua asuntolainaansa niin paljon, että jatkossa pystyi selviytymään lainasta yksinkin. Siihen aikaan kun oli tavallista, että asuntolainaa ei maksettu tasaerissä vaan suhteessa jäljellä olevan velan määrään. 90-luvulle tultaessa en muista kuulleeni enää keltään tai edes törmänneeni siihen missään muuallakaan, että joku olisi vielä asunut alivuokralaisena.
Kotiapulaisen palkkaaminen kustantaisi nykyään sivukuluineen varmaan 20 euroa tunnissa. Eli 160 euroa per 8 tunnin työpäivä. 3200 euroa kuussa. Siitä sitten laskemaan, kenellä on varaa ja kenellä ei. Sillä saisitte lapset hoidettua ja ruuan laitettua perheellenne.
Kyllä sormi osoittaa demareihin, jotka totesivat, että kotiapulaisen pitäminen on heikommassa asemassa olevan naisen riistoa. Olen maalta kotoisin ja päässyt keskikoulusta 60-luvun puolivälissä. Muutamat luokkatoverit lähtivät vielä silloin pääkaupunkiseudulle kotiapulaisiksi. Nohevimmat menivät iltakouluun ja hankkivat yo-tutkinnon ja jopa akateemisen koulutuksen. Osa tietenkin löysi jo nuorena kumppanin ja avioitui, kun oli "pakko".
Kotiapulaisena olen ollut itsekkin. Ensimmäisessä 14 vuotiaana kesän ,lapsi oli 2vuotias jonka äiti oli inhottava,nillitti aina jostain
,lapsihan olin itsekin vielä ,palkka oli 70mk /kk. Seuraavassa paikassa olin vuoden,lapset olivat isompia,vanhemmat mukavia ,palkka 100mk
Se olisi ihan taivaallista, että olisi tuollainen jonka kuvailit.