Miksi minun pitäisi jatkaa tällaista elämää?

:D

Itselläni kävi niin että itse tunto hakattiin tatamiiin jo hyvin varhaisessa vaiheeessa ja sitten lakkasin kokonaan elämästä sitten sen älkeen yrittänyt korjailla itseäni. Sitä vaan toivois etä voisi olla edes jollakin tavalla ehjä ja saada hengittää.Edes niinkuin kerran elämässä kokea olevansa jtenkin ehjä.

Sanopa se. Joka ikinen päivä mietin miksi jaksan avata silmät ja elää.

Kun on omilla valinnoillaan pilannut elämänsä jokaisen osa-alueen ja nyt on liian myöhäistä muuttaa mitään niin vain idiootti jatkaisi positiivisin mielin eteenpäin. Kaikki vaikuttaa kaikkeen, enkä kykene nauttimaan edes pienistä hyvistä hetkistä, sillä ne armottomasti paljastavat elämäni kokonaisvaltaisen paskuuden.

...

Vierailija kirjoitti:

Sanopa se. Joka ikinen päivä mietin miksi jaksan avata silmät ja elää.

Kun on omilla valinnoillaan pilannut elämänsä jokaisen osa-alueen ja nyt on liian myöhäistä muuttaa mitään niin vain idiootti jatkaisi positiivisin mielin eteenpäin. Kaikki vaikuttaa kaikkeen, enkä kykene nauttimaan edes pienistä hyvistä hetkistä, sillä ne armottomasti paljastavat elämäni kokonaisvaltaisen paskuuden.

Mitä sinä olet sitten tehnyt? Vaikka minä valitankin niin oikeastaan en minä henkilökohtaisesti näe (enkä ole koskaan nähnytkään) mitään arvokkaimpana ja suurempana kuin inhimillisen puolen. Mutta se tässä niinkuin ärsyttääkin, että kaikki maallinen, vieroksuva jalostunut ja juurtunut kapeisuus ja etiketit ohjailee ihmisten käyttäytymistä ja koko maailmaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sanopa se. Joka ikinen päivä mietin miksi jaksan avata silmät ja elää.

Kun on omilla valinnoillaan pilannut elämänsä jokaisen osa-alueen ja nyt on liian myöhäistä muuttaa mitään niin vain idiootti jatkaisi positiivisin mielin eteenpäin. Kaikki vaikuttaa kaikkeen, enkä kykene nauttimaan edes pienistä hyvistä hetkistä, sillä ne armottomasti paljastavat elämäni kokonaisvaltaisen paskuuden.

Mitä sinä olet sitten tehnyt? Vaikka minä valitankin niin oikeastaan en minä henkilökohtaisesti näe (enkä ole koskaan nähnytkään) mitään arvokkaimpana ja suurempana kuin inhimillisen puolen. Mutta se tässä niinkuin ärsyttääkin, että kaikki maallinen, vieroksuva jalostunut ja juurtunut kapeisuus ja etiketit ohjailee ihmisten käyttäytymistä ja koko maailmaa.

Ja kaikki arvo on niinkuin sidoksissa valuuttaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sanopa se. Joka ikinen päivä mietin miksi jaksan avata silmät ja elää.

Kun on omilla valinnoillaan pilannut elämänsä jokaisen osa-alueen ja nyt on liian myöhäistä muuttaa mitään niin vain idiootti jatkaisi positiivisin mielin eteenpäin. Kaikki vaikuttaa kaikkeen, enkä kykene nauttimaan edes pienistä hyvistä hetkistä, sillä ne armottomasti paljastavat elämäni kokonaisvaltaisen paskuuden.

Mitä sinä olet sitten tehnyt? Vaikka minä valitankin niin oikeastaan en minä henkilökohtaisesti näe (enkä ole koskaan nähnytkään) mitään arvokkaimpana ja suurempana kuin inhimillisen puolen. Mutta se tässä niinkuin ärsyttääkin, että kaikki maallinen, vieroksuva jalostunut ja juurtunut kapeisuus ja etiketit ohjailee ihmisten käyttäytymistä ja koko maailmaa.

"arvokkaimpana inhimillisen puolen" Tuonkin voisi tulkita viittaamaan markkinatalouteen. Tärkeimpänä olen pitänyt sitä aina.

Hyväksy tosiasiat ja tartu johonkin asiaan, mille voit tällä hetkellä tehdä jotain. Mieti, mitä itse haluat elämältäsi. Kaikki epäonnistuvat joskus, mutta epäonnistumisetkin ovat oikeastaan vain tilaisuuksia oppia. Kaikki myös kuolevat, mutta miksi sitä pitäisi itse nopeuttaa?

Yritä ensiksi nauttia niistä pienistä asioista. Niin minä tein, kun oli vaikeaa. Pakotin itseni ulos pitkälle kävelylle ja katselemaan luontoa ja olemaan kiitollinen siitä, mitä näin. Aluksi koko juttu tuntui vain tyhmältä. Sekin vaati kai jonkinlaista ajattelun muutosta, että uskalsi nauttia pienistä. En kokenut ansaitsevani sitä nautintoa, kun olin sössinyt elämästäni niin paljon suurempia asioita. Kuitenkaan elämä ei ole suorittamista varten. Elämän tarkoitus voi piillä siinäkin, että löytää itsensä, hyväksyy kaiken olemassaolon epätäydellisyyden ja rakentaa niistä elämänsä raunoista sitä, mihin pystyy.

*tsemppihalaus*

Vierailija kirjoitti:

Sanopa se. Joka ikinen päivä mietin miksi jaksan avata silmät ja elää.

Kun on omilla valinnoillaan pilannut elämänsä jokaisen osa-alueen ja nyt on liian myöhäistä muuttaa mitään niin vain idiootti jatkaisi positiivisin mielin eteenpäin. Kaikki vaikuttaa kaikkeen, enkä kykene nauttimaan edes pienistä hyvistä hetkistä, sillä ne armottomasti paljastavat elämäni kokonaisvaltaisen paskuuden.

Niin, monet ovat idiootteja, mm. minä, jotka ovat jatkaneet positiivisin mielin etenpäin, vaikka kaikkien muiden mielestä meillä ei ole ollut mitään syytä siihen.Näin yksinkertaisena ihmisenä ajattelen että "jollet voi tehdä sitä mitä rakastat, rakasta sitä mitä teet"  ja  "itkin koska minulla ei ollut kenkiä, kunnes tapasin ihmisen, jolla ei ollut jalkoja".Aina voi jossitella, mutta emme koskaan tiedä, mitä olisi ollut vastassa jos valinta olisi ollut toinen.Ja lähes aina voi aloittaa puhtaalta pöydältä.Ihmisessä on voimaa muuttaa monia asioita elämässään.Ja ennenkaikkea itsessään, omassa ajattelutavassa.

Olen onnellinen ja kiitollinen etten sattumalta syntynyt Pohjois-Koreaan, mutta harmittelen etten sitä etten syntynyt vaikka Ranskaan.Mutta lähes aina senkin asian voisi muuttaa, muuttamalla sinne...tai sitten ei:DD

Vierailija kirjoitti:

Itselläni kävi niin että itse tunto hakattiin tatamiiin jo hyvin varhaisessa vaiheeessa ja sitten lakkasin kokonaan elämästä sitten sen älkeen yrittänyt korjailla itseäni. Sitä vaan toivois etä voisi olla edes jollakin tavalla ehjä ja saada hengittää.Edes niinkuin kerran elämässä kokea olevansa jtenkin ehjä.

Ymmärrettävä mutta harhainen toive. Ei kukaan meistä ole ehjä. Älä jää odottelemaan, vaan tee niitä asioita, jotka sinusta ovat tärkeitä ja mukavia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sanopa se. Joka ikinen päivä mietin miksi jaksan avata silmät ja elää.

Kun on omilla valinnoillaan pilannut elämänsä jokaisen osa-alueen ja nyt on liian myöhäistä muuttaa mitään niin vain idiootti jatkaisi positiivisin mielin eteenpäin. Kaikki vaikuttaa kaikkeen, enkä kykene nauttimaan edes pienistä hyvistä hetkistä, sillä ne armottomasti paljastavat elämäni kokonaisvaltaisen paskuuden.

Mitä sinä olet sitten tehnyt? Vaikka minä valitankin niin oikeastaan en minä henkilökohtaisesti näe (enkä ole koskaan nähnytkään) mitään arvokkaimpana ja suurempana kuin inhimillisen puolen. Mutta se tässä niinkuin ärsyttääkin, että kaikki maallinen, vieroksuva jalostunut ja juurtunut kapeisuus ja etiketit ohjailee ihmisten käyttäytymistä ja koko maailmaa.

En ole tehnyt, enkä kokenut mitään. En töitä, en parisuhdetta, en opiskelua, en seksiä, en omaisuutta, enkä rakkautta. Olen pelkkä kuori, tyhjää täynnä sisältä. Turha ihminen, yhteiskunnan taakka. Arvoton.

Olen ollut koko elämäni liian yksin. En kestä tätä.

Vierailija kirjoitti:

Hyväksy tosiasiat ja tartu johonkin asiaan, mille voit tällä hetkellä tehdä jotain. Mieti, mitä itse haluat elämältäsi. Kaikki epäonnistuvat joskus, mutta epäonnistumisetkin ovat oikeastaan vain tilaisuuksia oppia. Kaikki myös kuolevat, mutta miksi sitä pitäisi itse nopeuttaa?

Yritä ensiksi nauttia niistä pienistä asioista. Niin minä tein, kun oli vaikeaa. Pakotin itseni ulos pitkälle kävelylle ja katselemaan luontoa ja olemaan kiitollinen siitä, mitä näin. Aluksi koko juttu tuntui vain tyhmältä. Sekin vaati kai jonkinlaista ajattelun muutosta, että uskalsi nauttia pienistä. En kokenut ansaitsevani sitä nautintoa, kun olin sössinyt elämästäni niin paljon suurempia asioita. Kuitenkaan elämä ei ole suorittamista varten. Elämän tarkoitus voi piillä siinäkin, että löytää itsensä, hyväksyy kaiken olemassaolon epätäydellisyyden ja rakentaa niistä elämänsä raunoista sitä, mihin pystyy.

*tsemppihalaus*

Elämä olisikin paljon helpompaa, jos kaikki paine tulisi oman pään sisältä. Nyt ulkopuolisten paine on vähintään yhtä kovaa. Miksi et ole tällainen? Miksi et ole saavuttanut edes tätä? Mikä sua vaivaa?

Ainuttakaan positiivista tai lohduttavaa sanaa en ole kuullut kymmeneen vuoteen, enkä ole samassa ajassa huomannut, että kukaan välittäisi. Onko siis ihme, että heikko ihminen käpertyy kuorensa sisään kuihtumaan pois?

Olen hakenut turvaa koko ikäni. Olen 45v. Kaikki mitä olen ikinä tehnyt tai jättänyt tekemättä on tähdännyt että olisi koti ja siellä rakkaat ihmiset ja hyvä olo.

Erosin 10 vuotta sitten, lapset eivät tapaa isää koska isää ei kiinnosta. Olen työssä jossa pomo huutaa ja räyhää, ei pelkästään minulle vaan melkein kaikille suosikkeja lukuunottamatta.

Eli siis epäonnistunut tasan siinä mikä on ollut tärkeintä.

Luin kirjan Virtahepo olohuoneessa viime viikolla. Avasi silmiä huomaamaan mitä teen uudestaan ja uudestaan väärin vaikka takuulla en halua kelleen pahaa.

Huomasin itsestäni marttyyrin ja syyllistäjän. Murehtijan.

Se mikä meni, meni. Mitä tuota kelaamaan, ei se siitä muuksi muutu.

Se minkä voin muuttaa että en taas tekisi samanlailla vaan rohkeasti uudella tavalla.

Nenä ylös. ELÄMÄ täältä tullaan!

Mutta miksi juuri MINÄ?

Eikö olisi kohtuullista, että edes jokin asia elämässä olisi hyvää tämänkin ihmisen kohdalla?

Surettaa ihan hirveästi. En osaa sitä sen paremmin kuvailla. Ehkä joku psykoterapia tai joku auttaisi, mutta eipä ole varaa, eikä oikein jaksamistakaan siihen ruljanssiin, minkä se vaatisi, jos meinaisi saada jotain korvattua psykoterapiaa.