Korkeakouluhakujen paniikit menneet ihan järjettömiksi?

Onhan siinä erittäin isosta asiasta kyse. Kukapa ei pelkäisi jäävänsä ilman koulutusta? Kukapa ei pelkäisi työttömän työnhakijan elämää?

Vierailija kirjoitti:

Onhan siinä erittäin isosta asiasta kyse. Kukapa ei pelkäisi jäävänsä ilman koulutusta? Kukapa ei pelkäisi työttömän työnhakijan elämää?

Jos pelko menee sellaiseksi, että sen vuoksi saadaan paniikkikohtauksia ja itketään hysteerisesti pääsykokeista asti kun ollaan niin peloissaan koulupaikan saamattomuudesta, niin silloin mennään kyllä jo reippaasti normaalijännityksen yli.

Vierailija kirjoitti:

Tuntuu, että joka puolelta saa nyt lukea ja kuulla, miten pääsykoetuloksia odotellessa itketään, saadaan paniikkikohtauksia, masennutaan, ei saada nukuttua jne.

Opintopolkuun kirjaudutaan paniikissa joka viides minuutti tyyliin alkaen seuraavasta päivästä pääsykokeen jälkeen, kun takarajaksi on ilmoitettu 30.6.

Sitten jos jäätiinkin ilman opiskelupaikkaa, niin masennutaan ja itketään loppuvuosi.

Oikeasti, onko nykyään näin huono tilanne kärsivällisyyden- ja pettymyksensietokyvyn kanssa? En muista, että kukaan omasta lähipiiristä olisi näin käyttäytynyt hakiessaan, itsekin odotin takarajaan saakka, ennenkuin konkreettisemmin mietin tuloksia. Hyvä olla tietty mielessä realiteetit, ettei kaikkialle niin vain kävellä sisään, mutta jotenkin tuntuu mopo karanneen käsistä, jos monella mielenterveys alkaa reistailla tämän takia.

Koita nyt ymmärtää että suomessa on kahdenlaisia ihmisiä. Niitä jotka on opiskelu, työputkessa. Niitä jolle työpaikka on ns. varma vaikka tulisi potkutkin kun järjestyy hetken päästä uusi suhteilla. Niitä joille hyvinvointivaltio on totta ja elämässä voi keskittyä esim. halveksimaan sossupummeja jotka elävät tämän paremman väen verovaroilla.

Sitten on se toinen porukka eli on gäppejä uraputkessa, työttömäksi jouduttua ei seuraava duuni olekaan varma ja on suuri riski joutua joko pelleilykurssille eli ilmaisduuniin tai jos saa palkallisen homman niin se on korkeintaan vuoden sijaisuus vailla mahdollisuutta jatkaa samassa. Nämä kuulevat juttua hyvinvointivaltiosta mutta palvelut tuppaa olemaan riitelyä millloin minkäkin ajanvaraajan kanssa siitä että tarvitseeko tämän taudin kanssa päästä heti lääkäriin vai riittäisikö 3kk päästä jne. Työkkäri kyykyttää ja heittää mielivaltaista karenssia toisensa perään ja tuntuu ettei viisikään eri alojen koulutusta takaa sitä että saisi edes yhden järjellisen duunin.

Niinpä menestyjät opettavat jo kakaroilleen että on parempi pysyä menestyjien joukossa joten sinne opiskelemaan on päästävä kerralla koska selittämättömät gäpit tiputtavat äkkiä kakkosluokkaan. Sitten ei ole enää ollenkaan hauskaa.

Minä taas ajattelisin niin, että aina on jotkut jännittäneet unettomuuteen asti, mutta tänä päivänä sitä enemmän jaetaan nettipalstoilla kun aiemmin ehkä yksikseen mietittiin ja jossiteltiin.

Ja varmasti on niitä lungisti ottaviakin, mutta he eivät siitä keskustelupalstoilla kirjoita, vaan siellä kirjoittavat just ne eniten jännittävät.

Vierailija kirjoitti:

Minä taas ajattelisin niin, että aina on jotkut jännittäneet unettomuuteen asti, mutta tänä päivänä sitä enemmän jaetaan nettipalstoilla kun aiemmin ehkä yksikseen mietittiin ja jossiteltiin.

Ja varmasti on niitä lungisti ottaviakin, mutta he eivät siitä keskustelupalstoilla kirjoita, vaan siellä kirjoittavat just ne eniten jännittävät.

Lisäksi mitä olen näitä keskusteluja lukenut, niin monesti siellä on mainittu kuinka ei oikeastaan edes muistanut koko tulosten tulemista, mutta näitä lukiessa alkoi itseäkin jännittää ja nyt olen rampannut opintopolussa.

Eli jännitys lietsoo jännitystä. :D

Jos on koko kevään lukenut pääsykokeisiin ja ottanut lisäksi vaikka jonkun kalliin valmennuskurssin niin kyllähän sitä itsekin jännittäisin. Pettymys taas olisi valtava, jos en pääsisikään. Ei se välivuosi välttämättä niin herkkua nykyään ole, jos ei löydä töitä.

Nykyään ihmiset ovat niin herkkiä, että paska turahtaa housuun pienimmästäkin risahduksesta. Vaikka mitään ei edes ole vielä tapahtunut, niin ollaan aivan sietämättömissä tuskissa. Suosittelen nimenomaan rauhallisuuden ja pitkäjänteisyyden opettelua. Panikointi on hukkaan heitettyä energiaa. Tuo energia kannattaa käyttää johonkin hyödylliseen puuhasteluun. Kannattaa valita sellaisia harrastuksia, joissa joutuu ikävään paikkaan. Siedättämällä itseään tarpeeksi oppii ottamaan myös ne vastoinkäymiset vastaan ja kääntämään ne voitoksi. Harvemmin tiedemiehet tai taiteilijatkaan heti ekalla yrittämällä onnistuu. Ei urheilijakaan joka päivä pysty huippusuoritukseen. Tilanne pitää osata nollata nopeasti ja se kyky tuntuu monelta puuttuvan.

motivaatiovalmentaja tossavainen kirjoitti:

Nykyään ihmiset ovat niin herkkiä, että paska turahtaa housuun pienimmästäkin risahduksesta. Vaikka mitään ei edes ole vielä tapahtunut, niin ollaan aivan sietämättömissä tuskissa. Suosittelen nimenomaan rauhallisuuden ja pitkäjänteisyyden opettelua. Panikointi on hukkaan heitettyä energiaa. Tuo energia kannattaa käyttää johonkin hyödylliseen puuhasteluun. Kannattaa valita sellaisia harrastuksia, joissa joutuu ikävään paikkaan. Siedättämällä itseään tarpeeksi oppii ottamaan myös ne vastoinkäymiset vastaan ja kääntämään ne voitoksi. Harvemmin tiedemiehet tai taiteilijatkaan heti ekalla yrittämällä onnistuu. Ei urheilijakaan joka päivä pysty huippusuoritukseen. Tilanne pitää osata nollata nopeasti ja se kyky tuntuu monelta puuttuvan.

Juuri tätä itsekin mietin. Elämä on täynnä pettymyksiä, koska joka kerta vaan ei voi onnistua.

Ymmärrän harmituksen, jos ei pääse kouluun. Mutta se, että siitä masennutaan ja masennus itkuineen kestää aina seuraavaan hakuun asti, menee vaan itsellä yli ymmärryksen.

Sitä hukkaan menevää kapasiteettia kun voisi käyttää esim. ongelmanratkontaan, moni hakee vuosi toisensa jälkeen opintoihin, joihin voisi edetä avoimen puolen väylän kautta. Maksullista toki, mutta parempi ratkaisu sekin kuin viidettä vuotta hakea samaan paikkaan tuloksetta.

Mulla reistailee mielenterveys ku pääsin sisää kouluu vaik olinki sitä odottanu mut ny ressaa se koulun alku ja uusiin ihmisiin tutustuminen jne ja kuinka siellä koulussa pärjää pääseekö tenteistä läpi jne. Lisäks opiskelukämppää on sairaan vaikee saada 😫

Jos yrittää hakea vaativaan kouluun, ottanut välivuoden, käyttänyt kaiken ajan opiskeluun ja valmennuskursseille, jotta pääsisi unelmiensa ammattiin, niin totta hemmetissä sitä stressataan ja jännitetään. Nykyään on niin vaikea joihinkin paikkoihin päästä, ja kyllä se epätoivo iskee jos esimerkiksi hakee jo toista tai kolmatta kertaa. Siinä on tulevaisuus todella epävarma, ja mitä sitten jos ei pääsekkään? Sitten etsimään uutta alaa, minkä kelpuuttaisi, ja sama rumba uudelleen.

Tottakai se olisi suuri pettymys mikäli ei saisi sitä opiskelupaikkaa. Itse en onneksi ole tähän tilanteeseen joutunut, vaan sain sen opiskelupaikan. Toki silloin jouduin toden teolla sitä jännittämään, sillä muuten olisi pitänyt lähteä kakkosvaihtoehtoon toiseen kaupunkiin.

Aikaisemmin oli monta eri mahdollisuutta saada paikka. Vaikka yksi haku päättyi varasijaan, saattoi kahdessa seuraavassa olla toisenlainen vastaus. Nyt mahdollisuuksia on tasan yksi, ei ole enää suunnitelmaa B, joten ensi vuoden opinnot ovat käytännössä kerrasta poikki.

Vielä 15 vuotta sitten saattoi saada 4 eri tiedekunnasta tiedon, että tervetuloa meille. Enää se ei onnistu.

Jos on tosissaan panostanut 2-3 kk keväästä ja sitä ennen 2.5 vuotta siihen, että pääsee yliopistoon, niin minusta on täysin normaalia olla pettynyt, jos ei pääsekään.

Vierailija kirjoitti:

Aikaisemmin oli monta eri mahdollisuutta saada paikka. Vaikka yksi haku päättyi varasijaan, saattoi kahdessa seuraavassa olla toisenlainen vastaus. Nyt mahdollisuuksia on tasan yksi, ei ole enää suunnitelmaa B, joten ensi vuoden opinnot ovat käytännössä kerrasta poikki.

Vielä 15 vuotta sitten saattoi saada 4 eri tiedekunnasta tiedon, että tervetuloa meille. Enää se ei onnistu.

Jos on tosissaan panostanut 2-3 kk keväästä ja sitä ennen 2.5 vuotta siihen, että pääsee yliopistoon, niin minusta on täysin normaalia olla pettynyt, jos ei pääsekään.

Joo, mutta jos sen takia valvotaan yöt tärinöissä ja lopulta masennutaan vuodeksi, niin ei sekään normaalia reagoimista ole.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aikaisemmin oli monta eri mahdollisuutta saada paikka. Vaikka yksi haku päättyi varasijaan, saattoi kahdessa seuraavassa olla toisenlainen vastaus. Nyt mahdollisuuksia on tasan yksi, ei ole enää suunnitelmaa B, joten ensi vuoden opinnot ovat käytännössä kerrasta poikki.

Vielä 15 vuotta sitten saattoi saada 4 eri tiedekunnasta tiedon, että tervetuloa meille. Enää se ei onnistu.

Jos on tosissaan panostanut 2-3 kk keväästä ja sitä ennen 2.5 vuotta siihen, että pääsee yliopistoon, niin minusta on täysin normaalia olla pettynyt, jos ei pääsekään.

Joo, mutta jos sen takia valvotaan yöt tärinöissä ja lopulta masennutaan vuodeksi, niin ei sekään normaalia reagoimista ole.

Harva masentuu samalla tavalla kuin tuossa kissankuolema -ketjussa masennutaan eli tullaan ihan toistaitoisiksi ja itkeskellään, kun lemmikki kuolee. Opiskelupaikattomuus aiheuttaa paljon lievempää alakuloa kuin aikuisten työelämässä olevien kohtaamat vaikeudet, jotka syöksevät vakavaan masennukseen, jos ei saa tarpeeksi pitkää sairauslomaa.

Syy on se, että on tullut nämä ensikertalaisuuskiintiöt. Ei voi enää mennä johonkin haluamaansa alaa tukevaan koulutukseen, jos ei heti pääse haluamaansa.(vaikka lukemaan fysiikkaa ja kokeilla vuosittain samalla lääkikseen tai tradenomiksi, jos haluaa oikikseen.)

Lisäksi kohtuuton stressi yo-kokeesta, kun jatkossa pyritään eroon pääsykokeista

Minusta tämä stressaa nuoria aivan liikaa! Ahdistaa lasteni puolesta. Esikoinen on aloittamassa lukion.

minä en ainakaan jännitä, kokeilen vuoden päästä uudelleen ja etsin muitakin vaihtoehtoja ihan rauhassa,

koodaajaksi tavoittelen ensisijaisesti, sitä voin omaan tahtiinkin harjoitella, mutta tietysti paremmin etenis koulussa

Vierailija kirjoitti:

Minä taas ajattelisin niin, että aina on jotkut jännittäneet unettomuuteen asti, mutta tänä päivänä sitä enemmän jaetaan nettipalstoilla kun aiemmin ehkä yksikseen mietittiin ja jossiteltiin.

Ja varmasti on niitä lungisti ottaviakin, mutta he eivät siitä keskustelupalstoilla kirjoita, vaan siellä kirjoittavat just ne eniten jännittävät.

Minä olen aikanani jännittänyt unettomuuteen asti, ilman nettipalstoja. Hain kolmeen paikkaan ja pääsin kaikkiin, yhden peruutin, yhden otin vastaan mutta vuodeksi jäähylle ja yhteen menin 'kokeilemaan'. Ja sitten vuoden päästä peruutin sen toisen paikan.

Tänä vuonna: järjestys mihin hakupaikat laitoit määrittää mihin sinun on pakko mennä (siis jos pääsit vaihtoehtoihin 2 ja 4 joudut ottamaan paikan 2 tai sitten et mitään). Jos otat paikan vastaan pienenee mahdollisuutesi saada enemmän haluamasi opiskelupaikka ensi vuonna (ensikertalaisuuskiintiö) + sinullentulee ongelmia opintotuen kanssa (max kuukaudet paukkuu) eli päätökset on monella tapaa isompia ja lopullisempia kuin ennen.

Pakko hiukan kommentoida.

Moni hakija todellakin on hakenut vaativiin koulutuksiin, lukeneet koko kevään, ottaneet kalliita valmennuskursseja ja tehneet aivan kaikkensa pääsykokeitten eteen. Tottakai tulokset jännittävät ja ahdistavat. Mitä itse olen seurannut aiheeseen liittyviä keskusteluja, niin enimmäkseen ahdistusta on aiheuttanut epätietoisuus; toiset saivat valintojen tulokset paljon aiemmin kuin toiset, ja esimerkiksi itse hepuloin juurikin sitä, että haluaisin nyt vaan jo tietää pääsinkö vai en, jotta saan alkaa miettimään välivuoden suunnitelmia.

Minä hain nyt toista kertaa haluamalleni alalle, ja viime vuonna pisteeni eivät riittäneet toiseen vaiheeseen. Olin ennen yhteishakua jo pitkään miettinyt, että mitä haluaisin opiskella. Olen ollut useamman vuoden työelämässä alalla, jota en enää jaksa, ja taas yksi vuosi töissä olisi ollut aika tuskallista. Sen takia stressasin tuloksia, ja mikäs sen parempi keino kuin lueskella palstoilta muiden samassa tilanteessa olevien ajatuksia. Eipä niitä muiden tarvitse lukea, jos ärsyttää.

Itse sain opiskelupaikan, joten toivottavasti minua ei muutamaan vuoteen nähdä keskustelupalstoilla panikoimassa. :)

Ihan samalla tavalla porukka panikoi silloin 10-15 ja 20 vuotta sitten kun omia kavereita ja sukulaisia olo hakemassa. Kaikki me panikoitiin ja mietittiin että apua, pääseekö mihinkään. Lääkikseen hakijat olivat ainakin ihan hermot kireällä ja osa ajoi lääkikselle (toisesta kaupungista) katselemaan joko tulokset luki ovessa.

Silloin ei ollut somea ja keskustelupalstoja kulutettu tähän tahtiin.

Nykyään ei myöskään tule sitä suunnitelma B:tä. En ole kuullut että kukaan vuotta itkisi. Toisilla se jännitys purkautuu itkemällä. 20 vuotta sitten ei saanut edes lapset itkeä, koska sanottiin vaan että "älä märise".

tulevaopiskelija kirjoitti:

Pakko hiukan kommentoida.

Moni hakija todellakin on hakenut vaativiin koulutuksiin, lukeneet koko kevään, ottaneet kalliita valmennuskursseja ja tehneet aivan kaikkensa pääsykokeitten eteen. Tottakai tulokset jännittävät ja ahdistavat. Mitä itse olen seurannut aiheeseen liittyviä keskusteluja, niin enimmäkseen ahdistusta on aiheuttanut epätietoisuus; toiset saivat valintojen tulokset paljon aiemmin kuin toiset, ja esimerkiksi itse hepuloin juurikin sitä, että haluaisin nyt vaan jo tietää pääsinkö vai en, jotta saan alkaa miettimään välivuoden suunnitelmia.

Minä hain nyt toista kertaa haluamalleni alalle, ja viime vuonna pisteeni eivät riittäneet toiseen vaiheeseen. Olin ennen yhteishakua jo pitkään miettinyt, että mitä haluaisin opiskella. Olen ollut useamman vuoden työelämässä alalla, jota en enää jaksa, ja taas yksi vuosi töissä olisi ollut aika tuskallista. Sen takia stressasin tuloksia, ja mikäs sen parempi keino kuin lueskella palstoilta muiden samassa tilanteessa olevien ajatuksia. Eipä niitä muiden tarvitse lukea, jos ärsyttää.

Itse sain opiskelupaikan, joten toivottavasti minua ei muutamaan vuoteen nähdä keskustelupalstoilla panikoimassa. :)

Onnea sinulle! Nauti opiskeluistasi!

Osaltaan jännitystä lisää varmaan se, että tuloksia tipahtelee hiljakseen sieltä sun täältä ja aina kun joku kertoo saaneensa tuloksia, alkaa muillakin vatsassa kihelmöidä että josko itsekin saisi kohta tiedon!

Minä olen hakenut kerran kun ei vielä ollut opintopolkua ja pari kertaa kun se oli. Ensimmäinen kerta oli jotenkin helpompi just koska se oli se yksi ja sama päivä, kun nimet tulivat koulujen sivuille ja kirjeet kotiin. Oli vain yksi mahdollinen päivä, ei tarvinnut päivätolkulla odottaa että joko joko, kuten seuraavilla kerroilla. Silloin se jännitys mahdollisen tiedon saapumisesta oli muutaman viikon koko ajan läsnä, kun taas ekalla kerralla odotti vain tuomiopäivän saapumista.