Onko aika häpeä jos psykiatrin lapsesta tulee mielenterveysongelmainen, jopa sellainen joka joutuu osastohoitoon?
Ei varmaan kovin hyvä psykiatri sellainen. Tunnen useampia tällaisia tapauksia.
Kommentit (23)
Joo mäkin tiedän. Lisäksi lastenpsykiatrin,joka on itse moniongelmainen sinkku,jolla ei edes lapsia.
Moni kiinnostuu psykiatriasta omien mt-ongelmiensa takia muttei kuitenkaan pääse niistä eroon ja siirtää ongelmansa lapsilleen.
Miksi ylläpidät stigmaa psyykkisistä sairauksista? Ja onko mielestäsi niin, ettei lääkärin lapsi voi sairastua mihinkään?
Mitä ap omat vanhempasi tekivät työkseen?
Ei, ei siinä oo mitään hävettävää.
Mutta sinussa tosin on..
Onko häpeä jos lääkärin lapsi sairastuu syöpään?
Hyvä vanhempi ohjaa lastaan, mutta ei tee valintoja tämän puolesta. Ja sairauksia ei voi estää.
Niin no psykiatrit ja psykologithan on itse usein mielenterveysongelmaisia (voi tosin olla diagnosoimatta) Sen takiahan monet alan valitsee, että saavat sitä kautta apua omiin ongelmiinsa.
Kaikki psyykkinen sairastaminen ei johdu elämän olosuhteista. Skitsofrenia tai kaksisuuntainen mielialahäiriö voi puhjeta vaikka olisi minkälaiset taustat ja kotiolot. Jos on geneettinen alttius niin jokin kuormittava elämäntapahtuma voi laukaista sairauden kenelle vaan. Myös alttius masennukselle on ihmisillä erilainen. Persoonallisuushäiriöiden ja dissosiaation taustalla kyllä yleensä on traumaa ja tavalla tai toisella kaltoinkohtelua lapsuudessa ja nuoruudessa. Joihinkin somaattisiin sairauksiin liittyy myös psyykkistä oireilua. Neuropsykiatriset häiriöt eivät myöskään o!e itseaiheutettuja mutta periytyvät kyllä vahvasti.
Vierailija kirjoitti:
Moni kiinnostuu psykiatriasta omien mt-ongelmiensa takia muttei kuitenkaan pääse niistä eroon ja siirtää ongelmansa lapsilleen.
Joo näitä on mutta putovat kyydistä jo opiskelun alkumetreillä. Meilläkin on ollut lastenpsykan osastolla opiskelijoita joiden harjoittelujakso on jouduttu keskeyttämään heidän omasta psyykkisestä voinnista johtuen.
Kukaan nainen ei huoli psykiatria tai hammaslääkäriä puolisokseen.
Psykiatrien lapset ehkä diagnosoidaan nopeammin ja saavatkin tarvitsemaansa hoitoa ja terapiaa.
Muiden pulliaisten kakarat saavat olla hulluja ja pahoinvoivia kenenkään huomaamatta ja kärsiä hoidotta.
Vierailija kirjoitti:
Kukaan nainen ei huoli psykiatria tai hammaslääkäriä puolisokseen.
Minä huolisin! Ammatti ei ihmistä pahenna. Sen sijaan himourheilijaa en ottaisi.
Aloittajan kysymykseen vastaisin, että kaikkien lapset voivat sairastua psyykkisesti ja voivat jopa kuolla. Surullistahan se on, mutta mahdollista.
Käsittämätöntä, että vuonna 2017 voi olla yhtä ennokkoluuloisia ja vähän tietäviä ihmisiä kuin ap.
Vierailija kirjoitti:
Joo mäkin tiedän. Lisäksi lastenpsykiatrin,joka on itse moniongelmainen sinkku,jolla ei edes lapsia.
Mäkin erittäin tunnetun lastenpsykiatrin jolla on vain avioeroja ja lapset milloin kenenkin kontolla.
Kotona varsinainen hirmu tämä psykiatri. Kauhulla odotan kun vanhimmat lapsista saavuttavat kunnolla uhmaiän.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joo mäkin tiedän. Lisäksi lastenpsykiatrin,joka on itse moniongelmainen sinkku,jolla ei edes lapsia.
Mäkin erittäin tunnetun lastenpsykiatrin jolla on vain avioeroja ja lapset milloin kenenkin kontolla.
Kotona varsinainen hirmu tämä psykiatri. Kauhulla odotan kun vanhimmat lapsista saavuttavat kunnolla uhmaiän.
Onko hänellä useita lapsia 0-2 v. Vai mitä uhmaa odottelet?
Tunnen useita psykiatreja ja heidän lapsensa ovat tasapainoisia.
En tunne kovin sairaita lapsia. Ei missään omassa piirissäni
Työn kautta kyllä
Tunnen kaksi (nais)psykiatria, kummallakin kaksi tytärtä. Toisella tytöt aikuisia, toisella mt- ja huumeongelma, toisella syömähäiriö ja mt-ongelma. Toisella tytöt on vasta alakoululaisia, hänellä tavoite tuntuu olevan olla mahdollisimman vähän lastensa kanssa. Ei koskaan puhu lämpimästi lapsistaan, lapset milloin missäkin hoidossa tai keskenään kotona. Puistattava ihminen. Kummallakin avioeroja.
Tunnen psykologipariskunnan, joiden lapsilla kyllä on kummallakin ongelmia, samoin kuin parin kummallakin osapuolella itsellään, mutta jos verrataan näitä ihmisiä siihen minkälaisia heidän sukulaisensa ovat, niin selväjärkisimmästä päästä he siinä joukossa ovat. En tiedä onko alan opiskelu auttanut saamaan omaa tilannetta paremmin hallintaan, vai olisiko tilanne sama joka tapauksessa, mutta arvostan kovasti tämän pariskunnan tekemää aktiivista työtä sekä oman että lastensa mielenterveyden hyväksi. Muutamia kertoja olen sukulaisia tavannut ja sukuriitojen käänteistä kuullut, samoin kuin pariskunnan vanhempien edesottamuksista, ja ei sellaisista lähtökohdista ihan ilman ongelmia selviydytä.
Asioilla on aina monta puolta ja kukaan meistä ei valitse lähtökohtiaan - ainoastaan sen voi valita, mitä tekee sillä elämällä jonka on saanut.
Suutarin lapsilla ei ole kenkiä...
No ihan vakavissaan, ei siinä mitään häpeällistä ole.