Lue keskustelun säännöt.
Muita joilla ei ole sukulaisia juurikaan?
27.06.2017 |
Minulla on vain veli ja vanha isoisä. Miehellä velipuoli.
Muutama muu sukulainen elossa mutta välit katkenneet.
Nyt näin keski-ikäisenä asia on alkanut harmittamaan jostain syystä paljon. Siis enhän minä sille mitään voi mutta jotenkin pahalle tuntuu. Aina kun järjestää jotain juhlia niin tajuaa ettei yksinkertaisesti ole juuri ketään ketä kutsua. Muutama ystävä on mutta ei he ole joka juhlaan ns kuuluvia.
Meillä oli joskus suuri kaveripiiri mutta elämä vei kaikki erisuuntiin ja erkaannutti. Näin vanhemmalla iällä ei enää sellaisia tiivitä kaveriporukoita löydä, monella on jo se omansa ollut nuoresta asti.
Juhannuksena moni laitteli kuvia suvun kanssa mökeiltä. Silloin tajusin miten kirpaisee. Monella muullakin on sama tilanne ettei kaikki ystävät ole menossa pysyneet mukana mutta on kuitenkin aina oma suku jonka parissa olla.
Meillä ei ole ollut mikään mukava suku. Hirveän katkeria ja katellisia, pahansuopia kyräilijöitä. Toisille ei toivota hyvää ja pahaa puhutaan selän takana. En siis sinänsä menetä yhtään mitään. Miehen sukukaan ei sen kivempaa ole.
Olisi kiva kuulla millaisia fiiliksiä muilla suvuttomilla on. Kaipaatteko koskaan sellaista yhteisöllisyyttä mitä suvusta saa?
Kommentit (43)
Sama tilanne, ei ole kuin kaksi verisukulaista elossa. Juhliin yritän haalia aina naapureita ja ystäviä, jotta juhla tuntuisi edes vähän juhlalta. Minkäs tälle voi, pieni suku, pitkät välit sukupolvilla ja lyhytikäinen suku kaiken lisäksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Joskus lasten puolesta kaipasin kun ei ollut oikein ketään kutsua rippi- ja yo juhliin. Omasta puolestani en kaipaa.
Ykkönen jatkaa, ja joo, on ikävä niitä aikoja, kun vielä oli isovanhemmat ja vanhemmat ja isovanhempien eläessä toki tapasi muutakin sukua enemmän.
Mulla vähän toisinpäin. Ei oikeastaan ainuttakaan ystävää, joka EI olisi sukulainen. Vain yksi lapsuudenystävä, muut ovat veljieni tai mieheni veljien vaimoja ja tyttöystäviä, serkkuja, tätejä.. Vietetään kaikki vapaa-aika sukulaisten kanssa ja meitä on aivan tolkuton määrä.
Miehellä on 67 serkkua, minulla "vain" 30. Lapsilla tällä hetkellä 170 pikkuserkkua, joita osaa näkee usein. Serkkuja lapsilla nyt 19, mutta luku kasvaa varmasti, koska minä ja mieheni ollaan sisarusparviemme vanhimpia.
Kilometrin säteellä kotoa asuvat minun vanhempani, minun kaksi veljeäni, miehen kolme veljeä ja yksi sisko, minun tätini, kolme serkkua, miehen isoisä ja isosetä. Siis kilometrin.
Joskus olisi kiva lähteä kaveriporukalla jonnekin, elää vähän muutakin elämää kuin sukulaisuuteen perustuvaa ystävyyttä. Kivaa tämäkin on, mutta jotenkin pyöritään vain omissa piireissämme.
Minulla on iso suku molempien vanhempien puolelta, mutta koska vanhempani ovat sisaruskatraiden nuorimmat niin en oikeastaan tunne sukulaisiani. Isovanhemmat kuolleet jo ennen kuin olin syntynyt. Minulla ja nuorimmalla serkulla on ikäeroa 18vuotta, vanhimman kanssa lähes 40. En siis ikinä ole ollut kenenkään sukulaisen kanssa läheinen, joten en koe että minulla olisi paljon sukulaisia. Serkuista osaa en ole nähnyt ikinä ja joitakin ehkä kerran elämässäni ihan lapsena.
Onhan se vähän surullista kun miehen puolella kaikki ovat läheisiä ja serkukset samaa ikää ja itse en tunne sukuani juurikaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Joo, ainokainen olen ja vanhempien iltatähti. Jotain sukulaisia olisi vielä elossa, mutta ovat kiinnostuneita vain työasioistani, eivät minusta ihmisenä.
Ei ole minullakaan kuin lapset,oma isä ja yksi ystävä jonka kanssa ollaan harvakseltaan yhteydessä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla ei ole omaa sukua, äiti kuollut, isä alkoholisti eikä sisaruksia. Kaikki sukujuhlat järkätään siis miehen suvulle. Siivoan, kokkaan ja hösään ihmisiä varten joista en pahemmin piittaa. Onhan se jotenkin tosi surullista
Sukua on paljonkin mutta hajallaan ympäri Suomea enkä edes tunne kaikkia, elämä vei serkut kenet minnekin, heidän lapsiaan en tuntisi jos tulisi kadulla vastaan, pikkuserkkujani en tunne senkään vertaa. Isän puolen suku jäi pieneksi kun sodat veivät miehet kahdesta sukupolvesta ja naisia oli vähän, äidin puolelta sota vei vain äidin isän, muut suvun miehet olivat vähintään eläväisiä mutta lapset syntyivät muihin avioliittoihin kuin heidän omiinsa;). Sitä kukaan ei edes halua tietää mitä matkatöissä olleet suvun miehet saivat aikaan.
Tilanne on ollut sama koko ikäni eli en tiedä mistä olen jäänyt paitsi, oli vain vanhemmat ja veli joista enää veli on elossa, olemme tekemisissä sopivasti. Ex- miehellä oli suuri suku ja jotenkin toisinaan ärsytti kun kaikki vapaa- aika olisi pitänyt viettää jonkin suvun jäsenen kanssa, minä olin tottunut viettämään aikaa ystävieni ja eläinharrastukseni parissa. En ikinä muistanut mitä sukua kukin oli kellekin:D.
Mies jäi rannalle ruikuttamaan, ystävät ja lemmikit jäivät, en koe että minulta puuttuisi mitään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sukulaisistani olen yhteydessä ainoastaan serkkuuni ja mummooni. Ei haittaa, pärjään ilmankin.
Ei ole.
Äiti periaatteessa, mutta emme ole läheisiä (emme vietä jouluja tms juhlia yhdessä). Isä kai jossain (alkoholisti, en ole nähnyt 20 vuoteen). Isän puolen sukua en tunne, isovanhemmat kuolleet 25v sitten. Äidin puolen suku.. Alkoholisteja, jne. En ole nähnyt vuosiin.
Aika surullista, nyt kun alkaa ajattelemaan! :o Ystäviä onneksi on.. ja miehen perhe.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pieni suku täälläkin.... isä kuollut ja hänellä ei ollut sisaruksia. Äiti ja sisko perheineen. Muutama yli kasikymppinen isotäti, siinä mun sukuni. Ei ole yhtään serkkua ja isän puolen sukuun ei ole koskaan juuri pidetty yhteyttä, varsinkin kun mummoni, isäni äiti kuoli. Tottunut tähän, vaikla toki se joskus harmittaa että on niin pieni suku.
Itselläni on pieni ryhmä sukulaisia, mutta en ole ollut heidän kanssaan tiiviisti tekemisissä välimatkojen ja joidenkin sukulaisten korkean iän vuoksi. Teemme harvoin mitään arkista yhdessä. Sen takia ihmettelen usein, kun näkee aikuisia ihmisiä liikkeellä kaupungilla esim. kaupoissa äitiensä ja isiensä kanssa. Onhan se kiva, jos on sukua ympärillä, mutta minun on hankala ymmärtää, miksi aikuinen ihminen on niin paljon arkisin tekemisissä vanhempiensa ja muiden sukulaistensa kanssa, ja pyytää sukulaisilta apua jokaisessa yksinkertaisessakin asiassa, vaikka uuden sohvan valitsemisessa. Olen kuullut jopa kolmekymppisestä miehestä, jolla postit menevät äidin osoitteeseen, kun "se on helpompaa niin", ja äiti avaa postit pojan puolesta. Eli ei ne tiiviit yhteydet sukulaisiin välttämättä ole aina niin normaalit.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onkohan tää joku suomalainen ilmiö, että monella pieni suku ja ei olla tekemisissä?.. vrt. esim. suuret ja tiiviit latinoperheet.
Vierailija kirjoitti:
Minulla ei ole omaa sukua, äiti kuollut, isä alkoholisti eikä sisaruksia. Kaikki sukujuhlat järkätään siis miehen suvulle. Siivoan, kokkaan ja hösään ihmisiä varten joista en pahemmin piittaa. Onhan se jotenkin tosi surullista
Tulipa täydelliseen saumaan tämä keskustelu, olen surenut suvuttomuuttani viime aikoina kovasti. Äiti on kuollut, isä elää mutta asuu kaukana. Sisaruksia ei ole. Tätejä ja setiä, serkkujakin on, mutta asuvat kaukana ja/tai eivät ole kiinnostuneita elämästäni, eivät pidä yhteyttä. Itse yritin mutten enää jaksa, heitä ei kiinnosta pätkääkään. Menimme mieheni kanssa kihloihin, mutta en haluaisi häitä, koska kukaan tuskin tulisi. :(
Haluaisiko esim. yllä olevan viestin kirjoittaja tai joku muu suvuttomuudesta kärsivä kirjoitella? Tunnen olevani niin yksin, kun miehellä tiiviit välit sukulaisiinsa, enkä tunne ketään muuta vastaavassa tilanteessa olevaa. On surullista kuunnella, miten kaikki vietti juhannustakin sukulaisten kanssa ja tajuta, kuinka itsellä ei ole ketään. Miehen perheessä tunnen olevani ulkopuolinen eikä mies ymmärrä suruani...
Jos joku haluaa kirjoitella, laittakaa spostia: helmiina1900@gmail.com.
Olen lapsuudenperheestäni ainut jäljellä. Äiti ja velipuoli kuolivat nuorina (alle 50-vuotiaina), isäpuoli sentään eli yli 80-vuotiaaksi. Lähisukulaisia on iäkäs, huonokuntoinen eno ja kaksi serkkua, joista toisen kanssa ei yhteyttä. Biologisen isän puolelta on kaksi sisaruspuolta, mutta emme ole yhteyksissä. Minuahan ei virallisesti ole olemassa heidän suvussaan, koska minua ei ole tunnustettu. Serkkuja siltä puolelta ei ole lainkaan. Mahdollisesti pikkuserkkuja olisi, mutta niistä ei ole mitään tietoa. Äidin puolelta on useampia pikkuserkkuja, joista kahden kanssa olen aika paljon tekemisissä.
Sukututkimuksen myötä on löytynyt myös kolmansia ja neljänsiä serkkuja, joista yhden kanssa soittelemme ja kirjoittelemme sähköposteja. Ja mikä hauskinta, olen tutustunut myös yhteen viidenteen serkkuuni. Meidän sukumme ovat avioituneet ristiin kaksi tai kolme kertaa, kun riittävän pitkältä ajalta sukuja tutkitaan. Voi olla, että noita kaukaisempia sukulaisia löytyisi lisääkin, jos ryhtyisi penkomaan. Harmi vaan, että meillä ei ole oltu kovinkaan sukurakkaita eli monien lankojen on annettu katketa.
Minäkin surin tuossa ennen sukututkimuksen aloittamista, että kohta minulla ei ole sukulaisia lainkaan. Mutta onneksi asiat ovat kääntyneet parempaan suuntaan. Se minua harmittaa, että en hoksannut haastatella iäkkäitä sukulaisia ennen kuin heistä aika jätti. Sukututkimuksessa tulee esille asioita, joista ei saa selkoa, kun ne, jotka asiat tunsivat ja tiesivät, makaavat jo nurmen alla. Jotain voi aina arvella ja päätellä, ja toisinaan joku muistaa jonkun keskustelun pätkän, jolle ykskaks saattaa löytyä selitys. Mitään kummoisikaan luurankoja ei ole tullut onneksi vastaa!
Yllättävän paljon suvuttomia löytyy täältä, minä mukaanlukien. Miksiköhän heihin ei koskaan elävässä elämässä törmää :p opiskeluissa ja työpaikoilla kaikki vaan selittävät omista perheenjäsenistään ja juhlien vietosta sukulaisten mökeillä, ja jos minulta kysytään, olen aina ainoa joka menee vaikeaksi myöntäessään ettei ole ketään.
Onni on kuulua karjalaiseen sukuun! Se sukurakkaus, minkä siltä suvunpuolelta saa, kannattelee elämässä. Miun suku ❤️
Vierailija kirjoitti:
Onni on kuulua karjalaiseen sukuun! Se sukurakkaus, minkä siltä suvunpuolelta saa, kannattelee elämässä. Miun suku ❤️
Wtf? Miksi koit tarpeelliseksi kertoa tämän tiedon meille, joille sukulaisia ei ole siunaantunut? Jos tarkoituksenasi oli jotenkin piristää meidän päivää, niin epäonnistuit siinä.
Joo, sama täällä. Ei ole edes omaa perhettä. Lähimmät sukulaiset kaksi kasikymppistä tätiä, joten kohta ei enää heitäkään. Serkkuja on pari, mutta ei pidetä yhteyttä, ei olla oltu lapsia samaan aikaan, koska ovat vanhempia.