Muita joilla ei ole sukulaisia juurikaan?

Minulla on vain veli ja vanha isoisä. Miehellä velipuoli.

Muutama muu sukulainen elossa mutta välit katkenneet.

Nyt näin keski-ikäisenä asia on alkanut harmittamaan jostain syystä paljon. Siis enhän minä sille mitään voi mutta jotenkin pahalle tuntuu. Aina kun järjestää jotain juhlia niin tajuaa ettei yksinkertaisesti ole juuri ketään ketä kutsua. Muutama ystävä on mutta ei he ole joka juhlaan ns kuuluvia.

Meillä oli joskus suuri kaveripiiri mutta elämä vei kaikki erisuuntiin ja erkaannutti. Näin vanhemmalla iällä ei enää sellaisia tiivitä kaveriporukoita löydä, monella on jo se omansa ollut nuoresta asti.

Juhannuksena moni laitteli kuvia suvun kanssa mökeiltä. Silloin tajusin miten kirpaisee. Monella muullakin on sama tilanne ettei kaikki ystävät ole menossa pysyneet mukana mutta on kuitenkin aina oma suku jonka parissa olla.

Meillä ei ole ollut mikään mukava suku. Hirveän katkeria ja katellisia, pahansuopia kyräilijöitä. Toisille ei toivota hyvää ja pahaa puhutaan selän takana. En siis sinänsä menetä yhtään mitään. Miehen sukukaan ei sen kivempaa ole.

Olisi kiva kuulla millaisia fiiliksiä muilla suvuttomilla on. Kaipaatteko koskaan sellaista yhteisöllisyyttä mitä suvusta saa?