Ns "paremman perheen" lapset huom! Kertokaa kokemuksianne

Koska tosiaan kumpikin tullaan vaatimattomista oloista, tämä asia yllätti meidät täysin. Olemme hyvin ystävällisiä ja avuliaita ihmisiä muita kohtaan.

Ap

Aina oli kamalasti kirjoja ja luettavaa ja veljeäni, joka ei suuremmin lukemisesta pitänyt, painostettiin lukemaan silti. Ostettiin hirveästi erilaisia kirjoja, luettiin ääneen ja keskuteltiin niistä jo aika pieninä (ikätasoon sopien). Kesällä olimme aluksi taideleirillä, ja myös omalla pihallamme tehtiin paljon lasten taideteoksia. Kun olin ala-asteen viidennellä luokalla, opettelinme myös lukemaan lehteä joka päivä ja keskustelimme uutisista.

Vanhempani kannustivat kovasti harrastamaan jotain ja aloitinkin sellon soiton sekä yleisurheilun. Minut laitettiin pyrkimään kielikouluun ja koulussa kannustettiin menestymään.

Kävimme ulkomailla ja aina paljon historiallisissa paikoissa. Olin hyvin kiinnostunut historiasta ja sain paljon aihetta käsittelevää kirjallisuutta jo ala-asteella.

Rahasta tai koulutuksesta ei koskaan puhuttu, mutta lapsena ulkomaanlomat, raha ja yliopistokoulutus näyttäytyivät aina itsestäänselvyytenä ja oikeastaan ainoilta vaihtoehdoilta.

Meillä molemmilla DI:n koulutus ja molemmat töissä kansainvälisen yhtiön keskijohdissa. Lapsi ei ole kuittailua kuullut, toisaalta emme tee lapselle sellaisia hankintoja, joka erottaisi hänet merkittävästi kavereittensa kulutustasosta, esim. kännykkään ei ole upotettu rahaa älyttömiä summia. Lapsen kavereissa on monenlaisten perheiden lapsia.

Jostain syystä käsite paremman perheen lapset tuo näppyjä.

Vierailija kirjoitti:

Koska tosiaan kumpikin tullaan vaatimattomista oloista, tämä asia yllätti meidät täysin. Olemme hyvin ystävällisiä ja avuliaita ihmisiä muita kohtaan.

Ap

Ja jatkan: myös oma äitini oli hyvin ystävällinen ja avulias. Teki ison kampanjan jolla kerättiin jouluavustuksia paikallisille vähävaraisille eikä ikinä pilkannut ketään. Pilkka on vain mautonta ja kertoo enemmän pilkkaajasta kuin kohteesta.

Mulle ekaluokan luokkkakaveri sanoi, että mun vanhemmat ei (muka) haluaisi, että olen heidän kanssaan, koska ovat työläisten lapsia. Heidän vanhempansa olivat varmaan tuollaista lapsilleen sanoneet. Ei mun vanhemmat heitä mitenkään sorsineet.

Vierailija kirjoitti:

Meillä molemmilla DI:n koulutus ja molemmat töissä kansainvälisen yhtiön keskijohdissa. Lapsi ei ole kuittailua kuullut, toisaalta emme tee lapselle sellaisia hankintoja, joka erottaisi hänet merkittävästi kavereittensa kulutustasosta, esim. kännykkään ei ole upotettu rahaa älyttömiä summia. Lapsen kavereissa on monenlaisten perheiden lapsia.

Jostain syystä käsite paremman perheen lapset tuo näppyjä.

No emme mekään hanki todellakaan kalliita puhelimia tms. Paljon kalliimpia vempeleitä on kavereilla, mutta toki meidän asumisvalinnat yms paljastaa silti paljon. Opetetaan aina lapsia olemaan kiitollisia siitä mitä heillä on, mutta alkaa pikkuhiljaa nyppimään tämä sukulaisten/perhetuttujen tms kommentointi. Meidän lapset ovat myös kovia tekemään töitä ja harrastamaan ja ovat myös hyväntekeväisyydessä mukana. Mut niin tai näin, joku tulee kommentoimaan tyyliin "no helppohan sun on/ et tiedä mitään..."

Ap

Vierailija kirjoitti:

Mulle ekaluokan luokkkakaveri sanoi, että mun vanhemmat ei (muka) haluaisi, että olen heidän kanssaan, koska ovat työläisten lapsia. Heidän vanhempansa olivat varmaan tuollaista lapsilleen sanoneet. Ei mun vanhemmat heitä mitenkään sorsineet.

Tähän minäkin törmäsin. Ikinä vanhempani eivät kohdelleet huonosti työläiskotien lapsia, mutta työläiskotien lapsilta tuli ihme vinoilua. Siitä, miten meillä on liian hienoa, miten vanhempiani pitää kätellä, että meillä syödään yhdessä koko perheen kanssa, ja vanhempieni kanssa pitää jutella.

Joidenkin kavereiden vanhemmat mielistelevät, ja minut esiteltiin jollain kaverin sukumökillä isäni titteleillä. Opettajat joko mielistelivät tai ottivat kantaa johonkin julkisuudessa olleeseen kiistajuttuun, ikään kuin minä voisin jotenkin asiaan vaikuttaa. Yläasteella joku opettaja kysyi mielipidettäni jostain koulun hankinnoista.

Kotona minulla oli hyvä lapsuus. Isä oli kiireinen mutta hyvä isä, äiti oli suurimman osan lapsuuttani kotona, ja luimme todella paljon kirjoja. Matkustelimme jonkin verran, ja koska vanhempani olivat asuneet ulkomailla nuoruudessaan, he kannustivat minuakin. Hyvä koulutus oli itsestäänselvyys, siihen ei painostettu, mutta vanhempani elättivät minut opintojen loppuun asti. Vaikka siis en asunut kotona.

Vierailija kirjoitti:

Mulle ekaluokan luokkkakaveri sanoi, että mun vanhemmat ei (muka) haluaisi, että olen heidän kanssaan, koska ovat työläisten lapsia. Heidän vanhempansa olivat varmaan tuollaista lapsilleen sanoneet. Ei mun vanhemmat heitä mitenkään sorsineet.

Sitä me just muisteltiin miehen kans omaa lapsuutta, et kun jo alakoulussa lapset "tietää" niin hyvin kuka on minkälaisesta perheestä kotoisin. Vanhemmathan ne nämä ajatukset istuttaa lapsiin, ei lapset ajattelisi noin ilman vaikutteita.

Ap

Olen varakkaasta perheestä, mies rikkaasta. Ulospäin asia ei näy, ellei osaa lukea pieniä merkkejä. Lapsille on pienestä pitäen koulussa kaveripiirissä sanottu, että helppoahan sinun on, kun kotona on rahaa tms. tai kysytty, että pakottaako vanhemmat lukemaan läksyt, kun aina ne osaatte. Jotenkin oletusarvoisesti lapset syntyivät kultalusikka suussa ja sitten joutuivat täyttämään vanhempien toiveet vaikka väkisin. Omassa lapsuudessa en moista muista.

Vanhempainillassa kun ehdotin, että vanhemmat vastaisi lastensa vapaa-ajasta eikä vaadi opettajaa siitä vastuuta ottamaan, niin heti oli moni vanhempi huutamassa, että hyvä sinun on puhua, kun on erilaiset lapset, meidän muiden normaaleille lapsille täytyy koulussa laittaa tiukat rajat.

Poika tuli armeijasta kotiin viime viikolla ja huokaisi, että toivottavasti se nyt on loppu, että joutuu koko ajan puolustautumaan. Hyvä todistus, opintomenestys ja pääsy yliopistoon ovat hänen omia saavutuksiaan, ei vanhempien. Vaikka kotoa on tullut asenne työntekoon ja ahkeruuteen, niin itse hän joutui ylioppilaskirjoituksissa vastaamaan, ei isän rahat.

Mitä väliä ap rakas? Nauti että teillä on kaikki noin hyvin ja lapsesi nauttivat varmasti myös. Keskity hyvään äläkä joihinkin negatiivisiin kommentteihin jotka eivät tule loppumaan teet niin tai näin!

Vierailija kirjoitti:

Olen varakkaasta perheestä, mies rikkaasta. Ulospäin asia ei näy, ellei osaa lukea pieniä merkkejä. Lapsille on pienestä pitäen koulussa kaveripiirissä sanottu, että helppoahan sinun on, kun kotona on rahaa tms. tai kysytty, että pakottaako vanhemmat lukemaan läksyt, kun aina ne osaatte. Jotenkin oletusarvoisesti lapset syntyivät kultalusikka suussa ja sitten joutuivat täyttämään vanhempien toiveet vaikka väkisin. Omassa lapsuudessa en moista muista.

Vanhempainillassa kun ehdotin, että vanhemmat vastaisi lastensa vapaa-ajasta eikä vaadi opettajaa siitä vastuuta ottamaan, niin heti oli moni vanhempi huutamassa, että hyvä sinun on puhua, kun on erilaiset lapset, meidän muiden normaaleille lapsille täytyy koulussa laittaa tiukat rajat.

Poika tuli armeijasta kotiin viime viikolla ja huokaisi, että toivottavasti se nyt on loppu, että joutuu koko ajan puolustautumaan. Hyvä todistus, opintomenestys ja pääsy yliopistoon ovat hänen omia saavutuksiaan, ei vanhempien. Vaikka kotoa on tullut asenne työntekoon ja ahkeruuteen, niin itse hän joutui ylioppilaskirjoituksissa vastaamaan, ei isän rahat.

Ja tästähän ei sais myöskään valittaa, missään nimessä. Kaikki kitkerät ja katkerat kommentit tulis ottaa vastaan hymyhuulin, eikö vaan? Auta armias, jos sanot ääneen, et itse asiassa omalla työllä jotain saavutin... Ei ei. Mielummin painaa sen katseen nöyrästi maahan ja on hiljaa.

Itse olen rikkaasta perheestä ja ensimmäisenä myöntämässä että se on tehnyt elämästäni helpompaa ja parempaa. Niin myös teidän lapsien. Olisko noiden manailijoiden puheessa kuitenkin paljon totta? Tai ainakin heillä täysi syy uskoa niin.

Vierailija kirjoitti:

Mitä väliä ap rakas? Nauti että teillä on kaikki noin hyvin ja lapsesi nauttivat varmasti myös. Keskity hyvään äläkä joihinkin negatiivisiin kommentteihin jotka eivät tule loppumaan teet niin tai näin!

Oot oikeassa, kiitos tästä! Tuntuu vaan välillä niin epäreilulta. Ehkäpä lapset oppivat kehittämään terveen itsetunnon tämän myötä. Eihän kukaan tässä maailmassa ole loppujen lopuksi täysin suojassa negatiiviselta asennoitumiselta ja kommenteilta.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Itse olen rikkaasta perheestä ja ensimmäisenä myöntämässä että se on tehnyt elämästäni helpompaa ja parempaa. Niin myös teidän lapsien. Olisko noiden manailijoiden puheessa kuitenkin paljon totta? Tai ainakin heillä täysi syy uskoa niin.

Varmasti moni asia onkin helpompaa, eihän sitä voi kiistää. Kyse on siltä osin siitä, ovatko lapset tästä asemastaan tietoisia ja miten he tähän asemaansa suhtautuvat. Mitään hemmoteltuja nirppanokkia he eivät todellakaan ole.

Mutta kuten tässäkin ketjussa on nähty.. Hyvät todistukset? Kouluarvosanat? Aktiivinen harrastustoiminta? Kai se on kuitenkin lapsen ansiota pitkälti, vaikka toki vanhempien tuki (taloudellinen ja henkinen) on merkityksellistä. Jotkut pyrkivät aktiivisesti mitätöimään näitä sillä, että lapsi saa kaiken valmiina.

14 = ap

Ite oon suht rikkaasta perheestä kuopus. Pyydettiin ulos vaan sillon ku haluttiin hyötyä jollakin tavalla, esim kesäloman alussa kavereita kiinnosti (iso okt, pitkät lomareissut ja kaverit oli mielin kielin jos pääsisivät mukaan tai toisin tuliaisia) ja kun loma loppu niin kenestäkään ei kuulunut mitään tai näkynyt. Lukiossa mulla oli iphone ja siihen aikaan ne ei ollu vielä suosittuja, kaverit halus sillä aina koulussa pelata ja annoinkin koska ajattelin että jos en itse sillä hetkellä tarvi puhelinta niin pelatkoon jos saavat siitä hyvän mielen, jälkeen päin oon kuullu sitten miten olen ollut viikonloppujen kuumin puheenaihe ryyppyreissuilla kun oon niin idiootti ja lellikakara ja muutenkin kaikinpuolin paska. 18 vuotiaana sain uunituoreen oman auton, ajettu 0km. Yhtäkkiä "hyväksyttiin" vapaa ajallakin porukkaan ja yleensä baarikuskiksi koska en ite käytä alkoholia ja kännissä päiviteltiin takapenkiltä miten hieno auto, mutta ei koskaan kuulumiset tai hengailu selvinpäin kiinnostanut.. ehkä mun kaverit oli vaan vääränlaisia tai sitten syynä tosiaan oli kateus en tiedä :)

Hyvä ystäväni on erittäin tunnettua sukua. Hän vaihtoi nimeään mennessään naimisiin, vaikka meidän jengissä se on tosi harvinaista. Kertoi sitten pienessä sievässä olevansa vihdoin vapaa, vaikka naimisissa. Nyt ei joka kerta hänen tavatessa uusia ihmisiä hän joudu kantamaan ns. isiensä taakkaa, vaan hän saa olla perustason Mutikainen. Enpä totisesti ollut tullut ajatelleeksi asiaa noin ennen.

Vierailija kirjoitti:

Aina oli kamalasti kirjoja ja luettavaa ja veljeäni, joka ei suuremmin lukemisesta pitänyt, painostettiin lukemaan silti. Ostettiin hirveästi erilaisia kirjoja, luettiin ääneen ja keskuteltiin niistä jo aika pieninä (ikätasoon sopien). Kesällä olimme aluksi taideleirillä, ja myös omalla pihallamme tehtiin paljon lasten taideteoksia. Kun olin ala-asteen viidennellä luokalla, opettelinme myös lukemaan lehteä joka päivä ja keskustelimme uutisista.

Vanhempani kannustivat kovasti harrastamaan jotain ja aloitinkin sellon soiton sekä yleisurheilun. Minut laitettiin pyrkimään kielikouluun ja koulussa kannustettiin menestymään.

Kävimme ulkomailla ja aina paljon historiallisissa paikoissa. Olin hyvin kiinnostunut historiasta ja sain paljon aihetta käsittelevää kirjallisuutta jo ala-asteella.

Rahasta tai koulutuksesta ei koskaan puhuttu, mutta lapsena ulkomaanlomat, raha ja yliopistokoulutus näyttäytyivät aina itsestäänselvyytenä ja oikeastaan ainoilta vaihtoehdoilta.

Tämä on ihan kuin meidän perheestä. Tosin itse soitin pianoa ja pelasin jalkapalloa :) Meillä myös opetettiin pienestä pitäen, että toisia täytyy aina auttaa ja teimme tosi paljon hyväntekeväisyystyötä.

Mitä ihmeen kommentteja? Millä aloilla te sitten olette? En ymmärrä aloitusta.

Vierailija kirjoitti:

Mitä ihmeen kommentteja? Millä aloilla te sitten olette? En ymmärrä aloitusta.

Mietin samaa. Suomea tässä selvästi on, mutta en silti ymmärrä mitään. Ehkä näin keskivertoperheen lapsena sitä ei voikaan ymmärtää.