Minkä takia olet päättänyt ystävyyden?

Kiusaamisen takia.

Kasvoin isoksi. En jaksanut kuunnella ei-akateemisten juttuja. Hankin uuden kaveripiirin työpaikalta fiksummasta seurasta, kuin aikaisempi peruskoulusta lähtien ollut rymyporukka.

KAveri valehteli ummet ja lammet yhdestä miehestä, mutta ei tainnut älytä että tämä mies on minun läheinen ystäväni :D. Oli aika valaisevaa jutella ystävämiehen kanssa. Nooo, olimme 17... Mutta ei meistä enää läheisiä tullut.

Jostkut ystävyydet ovat vaan hiipuneet, ilman, että niitä edes kaipaa.

Naisella oli ihan luokattoman huono itsetunto, kuvitteli että kaikki mitä muut tekevät tai sanovat, johtuu hänestä. Sitten ahdisteli ja panikoi näitä asioita ja muut saivat vakuutella ympärillä, että ei, en ole suuttunut sinulle sen takia, että kävin henkilön X kanssa kahdestaan shoppailemassa.

Oli todella raskas ihminen, sai olla varpaillaan ihan koko ajan ja kärsin kaikenlisäksi itsekin silloin masennuksesta, joten ei ollut oikein voimia alkaa toimimaan tämän ihmisen terapeuttina.

Teiniaikainen paras ystäväni jollain tavalla jämähti siihen teini-ikään ajatusmaailmaltaan ja käytökseltään, jutut ja käytös kuin 15 -vuotiallaa pissiksellä vaikka lapsiakin löytyy. En oikein kokenut, että meillä olisi enää kovin paljon yhteistä.

En kykenyt olemaan likasanko toiselle. Enkä jaksanut kaksnaamasuutta kaveri puhui A:sta pahaa seläntakana hetken ja lopulta oli A:n kaveri esitti "ei mitään" olisi tapahtunut. Enkä jaksanut katella luvataan maksaa xx.xx.xxxx päivänä eikä rahoja tullut xx.xx.xxxx päivänä.

Silloin kun seurustelin (pikemminkin tutustuin) nykyiseen poikaystävään kaveri väitti olen 24/7 poikaystävän kanssa ja sanoin että tutustumiseen tarvitsee aikaa olimme kahdestaan kaverin kanssa, mutta tuntui kaveri piti poikaystävää kilpailijana (kaveri oli tuolloin sinkku) heti kaveri löysi poikaystävän itselleen niin meidän näkemiset harventuivat enkä valittanut yhtään, mutta kaveri vielä silloin valitti emme näe tarpeeksi usein...

Aina kaverin pillin mukaan piti tanssia, jos sanon "ei/ei käy" siitä kaveri loukkaantui ja provosoi tilanneta ihan kuin kaikki on syytäni.

Mä lopulta lopetin kaverisuhteen kuin seinään koska tuntui voimat loppuivat ikuiseen pompotteluihin ja määräilyihin.

Muutama kaveri vain käytti hyväksi. Ottivat yhteyttä minuun vain, kun halusivat jotenkin hyötyä minusta, esimerkiksi jos tarvitsivat tukiopetusta tai kyytiä jonnekin, tietysti ilmaiseksi. En varsinaisesti pistänyt välejä poikki, mutta opettelin sanomaan ei, jos halusivat esimerkiksi että kuskaan heitä kaupungille, eikä minulla ollut sinne päin asiaa, kieltäydyin. Eivät ole sitten pitäneet yhteyttä.

Yksi oli sellainen, että soitti minulle niin lyhyesti, että en ehtinyt vastata, vaan minun piti soittaa hänelle. Lopetin soittelun, niin eipä hänkään enää soitellut.

Kyllästyin olemasta se, joka aina otti kaverin vastaan, syötti ja tarjosi kaiken vailla vastakutsua tai edes tuliaisia koskaan. Kun tätä meni 10 vuotta, lopetin yhteydenotot ja suhde hiipui, onneksi. Kyseessä oli hyvinansaitseva ihminen, joka aina tietyissä tilanteissa ikäänkuin hyväntahtoisesti tokaisi, että ei mitenkään jaksaisi kituuttaa minun laillani opintorahalla, kun on jo tottunut, että voi käyttää rahaa vapaasti. Tai, että ihailee minua, kun uskallan ottaa riskin ja rakastua opiskelijapoikaan, josta ei vielä yhtään tiedä, että tuleeko siitä mitään. Tai että hän kyllä voisi asua näin ahtaasti kuin minä (96 neliötä), mutta hänen miehensä ei voi. Tai että ok-talo pitää olla järven rannassa, jotta purjevene jne.

Loppujen lopuksi kyseinen ihminen on eronnut kahdesti ja monesko mieskin sen jälkeen nyt avokkina. Minä, köyhä opiskelijaluuseri valmistuin joskus, sain töitä, edelleen se sama opiskelijapoika kuvioissa ja kolme lasta. Elämä kohdellut hyvin.

Vierailija kirjoitti:

En kykenyt olemaan likasanko toiselle. Enkä jaksanut kaksnaamasuutta kaveri puhui A:sta pahaa seläntakana hetken ja lopulta oli A:n kaveri esitti "ei mitään" olisi tapahtunut. Enkä jaksanut katella luvataan maksaa xx.xx.xxxx päivänä eikä rahoja tullut xx.xx.xxxx päivänä.

Silloin kun seurustelin (pikemminkin tutustuin) nykyiseen poikaystävään kaveri väitti olen 24/7 poikaystävän kanssa ja sanoin että tutustumiseen tarvitsee aikaa olimme kahdestaan kaverin kanssa, mutta tuntui kaveri piti poikaystävää kilpailijana (kaveri oli tuolloin sinkku) heti kaveri löysi poikaystävän itselleen niin meidän näkemiset harventuivat enkä valittanut yhtään, mutta kaveri vielä silloin valitti emme näe tarpeeksi usein...

Aina kaverin pillin mukaan piti tanssia, jos sanon "ei/ei käy" siitä kaveri loukkaantui ja provosoi tilanneta ihan kuin kaikki on syytäni.

Mä lopulta lopetin kaverisuhteen kuin seinään koska tuntui voimat loppuivat ikuiseen pompotteluihin ja määräilyihin.

"Kykenyt"??

Menetin eräänä viinanhuuruisena yönä neitsyyteni (samana iltana sain myös ensisuudelmani samalta ihmiseltä) ikäiselleni pojalle. Ihastuin poikaan päätä pahkaa, vaikka aika erilaisia kuitenkin oltiin, mutta niin vain toimii lukioikäisen mieli. Silloinen paras kaverini kiinnostui pojasta myös ja alkoi iskeä tätä, kun poika tuli toiselta paikkakunnalta luokseni käymään, vaikka pyysin, ettei ryhtyisi pojan kanssa millekään, koska olin itse niin kiinni pojassa. Lopulta ihastuivat toisiinsa ja se oli minulle tosi raskasta katseltavaa, kun ryhtyivät seurustelemaan. Pyysin, etteivät minun aikanani hirveästi nuoleskelisi toisiaan jne., koska en kerta kaikkiaan ollut päässyt asian yli, vaikka yritin kovasti ja heidän kanssaan hengasin paljonkin vielä. Eihän se heille käynyt. Lopulta päätin, etten voi olla asian kanssa tekemisissä enää, kun kaveri tiesi miten tärkeä poika mulle oli, mutta päätyi kuitenkin "viemään" hänet minulta. Ja joo, tunteille ei mitään voi ja kenties sopivat paremmin yhteen kuin me koskaan oltais pojan kanssa sovittu, mutta kaveri teki mielestäni niin ikävästi mulle, etten voinut enää jatkaa ystävyyttä samalla lailla hänen kanssaan. En ole ollut kummankaan kanssa tekemisissä päätöksen jälkeen.

Vierailija kirjoitti:

Miten on?

Ei siitä ollut hyötyä enää uudessa elämäntilanteessani kun hän jäi jumittamaan vanhaan. Ei edes ole mitään ystävyyttä. On vain ihmisiä hyötymässä toisistaan. Sun pitää pysyä liikkeessä tai sä tuhoudut. Sink or swim.

Muuttaessani uudelle paikkakunnalle tutustuin uuteen, riehakkaaseen kaveripiiriin tuttuni kautta. Sieltä läheiseksi kaveriksi muodostui eräs ikäiseni nainen, joka oli tosi paha suustaan ja nopea liikkeistään, siinä missä mä olin aika arka ja sopeutuvainen. Tää tyttö päätti alkaa bunkata luonani viikkotolkulla, enkä kehdannut häätää häntä ulos. Tavallaan oli kivaakin välillä, kun oli seuraa, mutta yksiössä alkoi ennen pitkää kaatua seinät päälle, kun tää yks ei hoksannut normaalin vieraanvaraisuuden rajoja ja oli aika määräilevä. Laukoi mustakin ikäviä "totuuksia" päin naamaa samalla kun istui pelaamassa yötä myöten mun tietokoneella. Ihminen oli siis mallia "mä vaan oon tämmönen suorapuheinen ihminen, muiden pitää vaan sopeutua siihen". Muutin toiselle paikkakunnalle, mutten vieläkään päässyt täysin eroon ko. ihmisestä, kyläili usein enkä kehdannut taaskaan kieltää. Kun muutin useamman sadan km päähän, lopetin yhteydenpidon. Tuollahan se roikkuu fb:n kaveripyynnöissä, ei mitään hinkua saada häntä takaisin elämääni. Ihan liian teiniä ja holtitonta menoa hänellä yhä vain edelleen, itse olen jo perheellinen ja työssäkäyvä.

Hyvä ystäväni tutustui toiseen ystävääni ja heistä tuli sen jälkeen erittäin läheiset. Koin, että minua ei enää tarvittu. Ystävyys oli muuttunut liikaa. En ole kaivannut kumpaakaan, sillä olen saanut muutaman uuden hyvän ystävän. Pitkä ystävyys voi tulla tiensä päähän kuten avioliitto.

Vierailija kirjoitti:

Naisella oli ihan luokattoman huono itsetunto, kuvitteli että kaikki mitä muut tekevät tai sanovat, johtuu hänestä. Sitten ahdisteli ja panikoi näitä asioita ja muut saivat vakuutella ympärillä, että ei, en ole suuttunut sinulle sen takia, että kävin henkilön X kanssa kahdestaan shoppailemassa.

Oli todella raskas ihminen, sai olla varpaillaan ihan koko ajan ja kärsin kaikenlisäksi itsekin silloin masennuksesta, joten ei ollut oikein voimia alkaa toimimaan tämän ihmisen terapeuttina.

Ainiin, unohtui sanoa, että se viimeinen pisara oli, kun poistin Facebook -tunnukseni, koska en kokenut sitä itselleni tarpeelliseksi (en ollut kirjautunut sisään yli vuoteen) niin tämä nainen sitten päätteli, että poistin fb:n hänen takiaan ja sitten itki ympäri kyliä, ettei uskalla lähteä kotoa pois jos törmää minuun. Ihan täysi sekopää siis. Soitin hänelle ja ilmoitin, että minä en jaksa tätä pelleilyä, älä ota minuun yhteyttä enää ikinä.