Miten miehenne asennoitui ensimmäisen raskautesi suunnitteluun?
Musta tuntuu joskus, että mies on todella taka-alalla tässä asiassa, eikä juuri ota kantaa asiaan. On antanut myöntävän lupauksen, mutta haluaisi kovasti sopia aloitusajankohdan, jotta voisimme suunnitella elämäämme tuleviksi kuukausiksi. Se tuntuu tunteettomalta :( Onko tämä miehille tyypillistä? Tuntuu, että saisin lisävoimaa miehen näkyvästä innostuksesta, jonka laittaisi sanalliseen muotoon. Turha toivoko ? :-(
Kommentit (8)
jospa puhuisit siitä TEIDÄN raskautenanne niin voisi se mieskin innostua!
Yllätysraskaus. Sillä hetkellä vaikeampaa, mutta kokonaisuudessaan helpompaa. Ei tarvinnut suunnitella eikä päättää " milloin on se oikea aika" ...
Kuin yhteisestä sopimuksesta vaan jätettiin ehkäisy pois...
Me mietittiin yhdessä, milloin lapsi voisi tulla (tai siis mitä ennen ei) ja jätettiin ehkäisy pois. Vaikka raskauden alkaminen voi kestää kauankin, se VOI alkaa jo siitä ensimmäisestä kerrasta. Meillä tosin meni kaksi vuotta.
Eipä siinä alussa ja yrityksessä mies voi ihmeitä tehdä, muuta kuin tietysti seksipuolella ;). Eikä kyllä nainenkaan. Ja jos/kun ensimmäisinä kuukausina ei tärppää, asiasta tulee aika paljon arkisempi. Minusta olisi aika karmeaa, jos mies jotenkin hirveästi hössöttäisi ja puhuisi rakaaksi tulemisesta.
Mutta puhu ihmeessä yhteisen lapsen tekemisestä, älä " sinun raskaudestasi" .
Kovin kylmän tuntoisesti meilläkin suunniteltiin ajankohtaa milloin ehkäisy jätetään pois. Itse olisin ollut aikaisemminkin valmis " arvontaan" , siis toivottamaan vauva tervetulleeksi jos on tullakseen, ja välillä tuntui ettei mies halua perhettä ollenkaan.
Mieheni selittää tämän niin, että kokee olevansa vastuussa perheestämme, paitsi itsestään myös minusta ja tulevasta lapsesta/lapsista. Siksi kuulema halusi varmistella että pystyy tarjoamaan perheelle turvallisen ja mahdollisimman hyvän kasvuympäristön, paitsi taloudellisessa mielessä myös oman kypsyyden ja elämäntilanteen jne. kannalta - myös siinä tapauksessa jos kaikki ei menisikään suunnitelmien mukaan, esim. lapsen terveyden kanssa.
Puoli vuotta meillä meni yrittäessä, mutta nyt on la viikon päästä ja ei ole epäilystäkään etteikö kyse olisi meidän yhteisestä rakkaasta lapsestamme ja etteikö mieskin olisi vauvaa vaille valmis isä kaikin puolin...
Väittävät että mies on rationaalisempi ja ajattelee järkeillen siinä missä nainen tunteella. Aika moni mies varmaan kokee tuollaista (vanhanaikaista?) vastuuta perheestään ja rakkaistaan ja sen takia vaikuttaa kylmältä ja laskelmoivalta biologisen kellon tikityksessä vauvakuumeilevasta naisesta?
Sovittiin, että ehkäisy jätetään pois ja siinä se. Ihan älytöntä tuollainen " ole nyt yhtä innostunut kuin minäkin" -meininki. Tiedän miehiä, jotka ovat ahdistuneet ekan kerran siitä. Sitten ahdistus vaan kasvaa kun pitää puhua ja suunnitella lapsen tuloa kuukausitolkulla ja sitten elellään vauvapumpulissa ja vaaditaan miestä osallistumaan kaikilla henkisillä tasoilla ihanuuteen. Raskasta!
Meillä mies sanoi että hyvä on kaksin, mutta jos vauva tulee niin mukava sekin. Samaa ajattelin minä ja annettiin sitten mahdollisuus raskauteen, tulee jos tullakseen on. Että sen verran suunniteltiin...Nyt on tulossa ja mieskin innolla seuraa mahan kasvua ja odottaa että saa nyytin syliin asti.