Lue keskustelun säännöt.
Loukkaantuisitko jos sukulaisesi "hylkäisi" sinut ja perheesi ja siis jättäisi yhteydenpidon?
08.06.2017 |
Samanaikaisesti pitäisi yhteyttä toiseen perheeseen hyvinkin tiiviisti. Mutta sinä ja sinun lapsesi eivät kiinnostaisi enää siinä määrin että hän pitäisi yhteyttä. Aiemmin sama ihminen piti yhteyttä ja nyt kun jätti niin lapsetkin ihmettelevät miksi näin on. Vaikeaa tätä on ainakin lapsille selittää...
Kommentit (25)
En todellakaan, itse haluaisin kannustaa sukulaisia olemaan ottamatta yhteyttä minuun, mutta en tiedä miten sen voisi tehdä loukkaamatta ketään.. :D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hah! Juuri sanoin miehelle kuinka tekopyhiä suurin osa sukulaisistani on. Facebookissa hehkutetaan ja nähdään, varsinkin näin kesällä. Poislukien minä. Syyn voin päätellä. Aluksi loukkasi, nyt ei voisi vähempää kiinnostaa.. Ikävää että asiat meni näin, mutta helpompaa ilman sitä kivirekeä, mitä lapsuuden perheeksi ja suvuksi kutsutaan.
Mulle kävi noin. Sukulaistäti kävi jonkin aikaa todella usein meillä kun lapset oli pieniä kunnes "löysi" iitselleen uuden ystäväperheen. Kyläilyt meillä vähenivät, kunnes nyt jääneet kokonaan. Tuon uuden ystäväperheen lasten kanssa käy reissuilla, ottaa yökylään ja antaa aikaansa, minun lapseni on ns "hylännyt" kokonaan. Olen todella loukkaantunut ja ihan lasteni vuoksi myös harmittaa. Mutta en voi asialle mitään, Tosin en itsekään enää pidä tähän tätiini yhteyttä, en vaan enää pysty tuon kaiken jälkeen. Miten joku voi tehdä lapsille noin...
No, loukkaantuisin ja olenkin loukkaantunut, mutta toisaalta, jos joku ei halua pitää minuun yhteyttä, niin ei sitten. Parempi ilman tätä ihmistä, koska häntä ei selvästikään kiinnosta. Miksi olla yhteyksissä tyyppiin, joka ei välitä? Paha mieli siitä vain tulisi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oon kutosen kanssa samaa mieltä. Miksi olla tekemisissä ihmisen kanssa, joka ei välitä. Tosin omalla kohdallani lähinnä harmittaa että lapset ehtivät tottua ja tykästyä tähän tätiin, joka sitten lopetti yheydenpidon vähitellen kokonaan, siis saatuaan uuden ystäväperheen. Tämän ystäväperheen lasten kanssa viettää paljonkin aikaa, vie näitä kaikenlaisiin kivoihin paikkoihin, tekee reissuja, ottaa jopa yökyläilemään. Minun lapsenikin olisivat varmasti tällaisesta pitäneet, ovat ihan tavallisia kilttejä lapsia, mutta jostain syystä tämä tätini jätti heidät ja alkoi vain näiden uusien lapsien tädiksi. Joskus mietin mikä saa aikuisen tekemään näin, hylkäämään lapset, joihin on jo ehtinyt luomaan suhdetta. Mikä motivoi hylkäämään lapset ja vieläpä niin että tietää että me saamme tietää hänen tekemisistään tämän uuden ystäperheen kanssa yhteisen sukulaisen kautta. Jokseenkin outoa käytöstä. Ja surullistakin. Mutta tosin olen asiasta niin loukkaantunut etten aio tähän sukulaistätiini enää pitää minkäänlaista yhteyttä, joten tämän asian kanssa on vaan elettävä.
Tuollaiset sukulaistädit kannattaa unohtaa täysin! Älä mieti enää tuollaista hävytöntä tyyppiä, ei lapsia noin vaan jätetä, ei taida olla ihan kunnon ihminen! Keskity kivoihin tyyppeihin!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En todellakaan, itse haluaisin kannustaa sukulaisia olemaan ottamatta yhteyttä minuun, mutta en tiedä miten sen voisi tehdä loukkaamatta ketään.. :D
Sama! Mun lähipiiri on aika raskasta sakkia vaatimuksineen, mutta en halua loukata...
Aika tunteeton pitäisi kyllä ihmisen olla, jos ei tuollaisesta loukkaantuisi. Oletko ap kysynyt tädiltä miksi hän ei enää pidä yhteyttä? Aika omituiselta käytökseltä vaikuttaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itellä käynyt noin kaksikin kertaa. Molemmat ihan lähisukulaisia, joihin ei siis enää yhteyttä olemassa. Aikani surin, mutta kehenkään ei voi väkisin yhteyttä pitää, joten aika auttaa. Enää tuskin muistan että minullahan on velikin jne...
Vierailija kirjoitti:
Itellä käynyt noin kaksikin kertaa. Molemmat ihan lähisukulaisia, joihin ei siis enää yhteyttä olemassa. Aikani surin, mutta kehenkään ei voi väkisin yhteyttä pitää, joten aika auttaa. Enää tuskin muistan että minullahan on velikin jne...
Mun mies lopetteli soittelun siskoilleen, kun siskot eivät ikinä ottaneet yhteyttä itse. Nyt sitten siskot ovat loukkaantuneet, kun meidän perheestä ei kuule mitään. Eivätpä ole koskaan osoittaneet kiinnostustakaan oma-aloitteisesti, joten miksi vaivata? Mun veljet soittaa joka viikko, jos en itse ole ehtinyt ensin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Itellä käynyt noin kaksikin kertaa. Molemmat ihan lähisukulaisia, joihin ei siis enää yhteyttä olemassa. Aikani surin, mutta kehenkään ei voi väkisin yhteyttä pitää, joten aika auttaa. Enää tuskin muistan että minullahan on velikin jne...
Mulle on käynyt samoin. Sillon kun lapset oli pieniä ja tarvitsivat kätevästi lapsenvahtia niin kyllä pidettiin yhteyttä, mutta nyt kun lapset ovat kasvaneet niin hyvä kun kerran vuodessa tulee hyvän joulun toivotus. Itse aikani yritin jonkin verran käydä kylässä ja sopia tapaamista, mutta muu elämä meni edelleni. Toisen sukulaisperheen kanssa kyllä vierailevat puolin ja toisin ja ovat ahkerasti somessakin yhteydessä, mutta itse olen jäänyt ulkopuoliseksi. Vanhemmiltani kuulen kaikki kuulumiset. Joskus unohdan hetkeksi, että sisarukseni perheineen edes on olemassa ja ajattelen itseäni ainoana lapsena.
On ihan reilua mainita jokin syy hylkäämiseen. Se olisi kaikkien kannalta fiksuinta. Olet vastuussa kaikesta niistä ennakkoluuloista ja ihmettelystä jotka hylkäämisesi kohteeseen jäivät. Vaikka sitten valehtelisit jotain mutta se olisi reiluinta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vain nössöt tekevät niin. Sellaist pelokkaat ihmiset.
En. Jokaisella on oikeus päättää kenen kanssa aikaa viettää ja pitää yhteyttä. Omaan ajatusmaailmaan on muutenkin kuulunut se, että itsekseen pärjää tarvittaessa. Itse kylästelen ehkä 15 kertaa vuodessa (sis. kavereiden ja vanhempien luona käynnit).
AP:n tilanteessa ymmärtäisin. Teillä oli aikanne, olisiko muiden vuoro välissä? Ei kai heillä pidä nyt sitten 24/7 olla kylästelemässä että ehtii kaikissa paikoissa olla?
Olen kokenut saman ja on ollut tosi raskasta. Oma aikuinen veli on muuttunut asteittain etäiseksi ja lopulta yhteydenpito ihan nollassa/minun varassani - jos yritän ottaa yhteyttä usein häneltä purkautuu jotain vanhoja pahanolontunteita pintaan joten olen jo itsekin katsonut paremmaksi pysytellä etäämmällä. Surettaa kun tuntuu että on lähtöisin hänen omasta huonosta voinnistaan johon en oikein itse voi vaikuttaa. Myös appivanhempien etäisyys surettaa lasten takia. Isoisän katoamistempusta on kohta vuosi, yritykset luoda yhteyttä uudelleen etenevät tahmeasti. Äskettäin jopa pahoitteli katoamistaan, en silti oikein tiedä miten edetä koska yhteydenpitohalukkuuden pitäisi lähteä hänestä, en voi väkisin meitä hänen seuraansa tunkea.
Miksi aina syyllistetään sitä tätiä kun monesti totuus löytyy siitä sukulis/ystävälapsiperheestä. Syitä on monia:
- Ei välttämättä jaksa kuunnella vauva/lapsi voivotteluja jos muutakaan yhteistä puheenaihetta ole tai vastavuoroisesti tukea toiseen suuntaan.
- Ja miksi niin monesti se lapseton pitää olla se kylään tuleva? Lapsettomillakin voi olla omat kiireensä ja velvoitteensa esim. lemmikit tai esteensä kuten julkinen liikenne.
- Miksi tulla kylään jossa on aina sotkuista eikä mitään muuta tarjottavaa kuin mitä itse tuot tullessasi?
- ja mikä lahja-automaatti se täti muka on. Ei ole kiva viedä mitään pientäkään tuliaista jos sitä ei arvosteta. Itseä sieppasi ainakin aikanaan se ettei edes toivotusta lahjasta kiitetty. Koskaan. Ei olisi paljoa vaatinut.
Eli muunmuassa näistä syistä ystävyyksiä päättyy.
Ap palasi lukemaan kommentteja. Nro 18 mainitsemat syyt eivät ole syynä perheeni ja tädin yhteydenpidon lakkaamiseen. Täti halusi käydä meillä kun lapseni olivat pieniä kunnes ilmoitti tutustuneensa uuteen perheeseen, jossa samanikäisiä lapsia kuin omani olivat tuolloin. Siitä se sitten alkoi, vietti yhä enemmän aikaa tuon uuden ystäväperheen kanssa ja lopulta minä ja lapseni jäimme täysin. Aikansa lapseni kyselivät miksei täti enää käy, en pystynyt oikein millään tavalla omille pienille lapsilleni sitä selittämään. Aluksi olin todella surullinen. Ja pettynyt ja vihainenkin. Olihan kyseessä täti, joka oli itse usein ehdottanut että tulee meille käymään ja se oli mukavaa lapsista. Loukkaantumistani vielä jotenkin lisäsi se että täti on myös oma kummitätini ja jotenkin tuo hylkääminen tuntui siten vielä suuremmalta. Ajan kuluminen on tehnyt tehtävänsä. Nyt kun hylkäämisestä on aikaa, koen vieläkin ajoittaista haikeutta asian suhteen mutta annan asian vaan olla ja tunne menee ohi. En usko että pystyn enää koskaan rakentamaan kummitätini kanssa sellaista mukavaa suhdetta, joka meillä oli ennen kuin hän valitsi itselleen läheisemmiksi tuon uuden ystäväperheen ja vieläpä niin että samalla jätti minut ja perheeni. Myönnettäköön olen syvästi loukkaantunut. Onneksi on ystäviä, jotka eivät ikinä hylkää.
En loukkaantunut, suurta ihmetystähän se aiheutti.
Kaksoisveljeni teki noin. Ollaan oltu paita ja peppu koko ikämme ja meillä on yhteinen kaveripiirikin. Hän oli kiva eno lapsillemme ja ystävystyi mieheni kanssa.
Sitten hän löysi naisen ja välit meni. Me ollaan kuulemma huonoa seuraa, aina houkutellaan ryyppäämään jne. Mieheni on absolutisti ja itsekin nautin satunnaisia skumppalaseja kolme neljä per vuosi. Yritin tätä selvitellä, selkis, että veli oli katoamisiaan selitellyt, että on meillä. En oikaissut, koska pidän veljeni selustaa yhä.. :(
Veli vaan selitti, että eikö ole parempi, että hänellä on nyt nainen joka kattoo perään. Heillä on nyt kaksi lastakin, enkä ole heitä tavannut.
Siskon perheen kanssa ovat kyllä hyvää pataa. Äidille käly suuttui muista syistä, ettei äitikään ole lapsen lapsiaan nähnyt.
Kyllä loukkaantuisin. Ja olen loukkaantunutkin kun näin on käynyt.