Oletko nähnyt kuollutta onnettomuuspaikalla/tapaturmaisesti kuollutta?

Ensin ei tuntunut oikeastaan miltään, yöunet jäivät kyllä vähiin.

Vierailija kirjoitti:

Ensin ei tuntunut oikeastaan miltään, yöunet jäivät kyllä vähiin.

Miksi yöunet jäivät vähiin? Jäitkö miettimään näkyä tietoisesti vai jäikö se jotenkin alitajuntaan?

t.ap

Olen nähnyt kaksi kertaa. Ei tuntunut mitenkään pahalta, säälitti lähinnä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ensin ei tuntunut oikeastaan miltään, yöunet jäivät kyllä vähiin.

Miksi yöunet jäivät vähiin? Jäitkö miettimään näkyä tietoisesti vai jäikö se jotenkin alitajuntaan?

t.ap

Näin koko tilanteen (sen kummemmin paljastamatta kyseessä oli kuolemantuottamus, tekijä sai rangaistuksen) ja sen kun uhria yritettiin elvyttää ja lopulta elvytys lopetettiin ja odoteltiin ruumisautoa. Kai se jotenkin alitajuntaan jäi, ei sitä oikein osannut olla miettimättä. 

Olen nähnyt, olin n. 10v. Ei jäänyt mtn traumoja..

Jos tietää mitä ihmisen sisällä on niin ei se paljoa yllätä. Joku yllättävän pitkälle lentänyt raaja voi ihmetyttää tai harvinaisempi tapa kuolla. Välillä jää mietityttämään uhri jolla oli vaan paska tuuri, eikä tapaturma olisi ollut estettävissä millään. Tai jos näkee että kuolema on ollut hidas,esim kaatuneen työkoneen alle jäänyt ihminen.

Kuolleen kanssa ei ole "kiirettä", muutoin kun liikenteen sujuvuuden kannalta. Jos kyseessä on lapsi niin tunnen enemmän empatiaa, mutta en oikeen osaa järkyttyä mistään. Ruokahalu ja unet ovat aina säilyneet, siksi kai olen alalla. Ihmisiä kuolee jatkossakin.

Vierailija kirjoitti:

Jos tietää mitä ihmisen sisällä on niin ei se paljoa yllätä. Joku yllättävän pitkälle lentänyt raaja voi ihmetyttää tai harvinaisempi tapa kuolla. Välillä jää mietityttämään uhri jolla oli vaan paska tuuri, eikä tapaturma olisi ollut estettävissä millään. Tai jos näkee että kuolema on ollut hidas,esim kaatuneen työkoneen alle jäänyt ihminen.

Kuolleen kanssa ei ole "kiirettä", muutoin kun liikenteen sujuvuuden kannalta. Jos kyseessä on lapsi niin tunnen enemmän empatiaa, mutta en oikeen osaa järkyttyä mistään. Ruokahalu ja unet ovat aina säilyneet, siksi kai olen alalla. Ihmisiä kuolee jatkossakin.

Itse en jotenkin tiedä miten suhtautuisin jos näkisin ruumiin. En osaa käsitellä sitä ajatusta, että tuossa se nyt on, ihminen joka hetki sitten vielä oli elossa. Jotenkin se että mitä uhri on ajatellut ja tuntenut, kammottaa mua.

t.ap

Näin liikenneonnettomuuden ja järkytyin pitkäksi aikaa. Ei tullut uniin, mutta muuten mieleen usein.

Jalankulkija jäi auton alle kun juoksi päin punaisia, löi päänsä asfalttiin ja kallo auki

En nukkunut kahteen viikkoon, ja välillä kuvat palautuu mieleen vaikka tästä on vuosia aikaa

Meillä on suvussa vanha tapa, että vainajan arkku on auki ennen siunaustilaisuutta ja halutessaan hänelle voi käydä "jättämässä jäähyväiset" vielä ennen arkun sulkemista. Olen siis nähnyt kuolleina isovanhempani, tätejä ja isäpuolen. Siinä tulee levollinen olo itsellekin, kun näkee vainajan "nukkuvan" ja ettei hänellä ollut kärsimystä tms.

En varsinaista ruumista, mutta kerran ulkomailla näin pahan kolarin ja tuntia myöhemmin kun tulin takaisin samaan suuntaan näin yhden säkitetyn ruumiin jota kannettiin autoon. Oli se sillälaillakin karu näky ja jäi mieleen. Yöunia se ei kuitenkaan vienyt.

Itse kolaripaikalla en nähnyt, mutta oman isäni näin ruumisarkussa, kun kuoli moottoripyöräonnettomuudessa auton ajaessa päälle. Tosin isän kuolemaan johtaneet vammat oli sisäisiä, joten ei ollut mitenkään hirveä näky, nenässä vaan pieni naarmu, muuten näytti vaan ihan kuin nukkuisi.

Ei oikeastaan tullut mitään tunnetta siitä, varmasti shokki oli niin kova, koska kyseessä läheinen ihminen.

Vierailija kirjoitti:

Itse kolaripaikalla en nähnyt, mutta oman isäni näin ruumisarkussa, kun kuoli moottoripyöräonnettomuudessa auton ajaessa päälle. Tosin isän kuolemaan johtaneet vammat oli sisäisiä, joten ei ollut mitenkään hirveä näky, nenässä vaan pieni naarmu, muuten näytti vaan ihan kuin nukkuisi.

Ei oikeastaan tullut mitään tunnetta siitä, varmasti shokki oli niin kova, koska kyseessä läheinen ihminen.

Nyt kun tarkemmin aloin miettimään, niin en tiedä pystyisinkö tai pystynkö sitten aikanaan menemään katsomaan omien vanhempieni ruumiita. 

t.ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse kolaripaikalla en nähnyt, mutta oman isäni näin ruumisarkussa, kun kuoli moottoripyöräonnettomuudessa auton ajaessa päälle. Tosin isän kuolemaan johtaneet vammat oli sisäisiä, joten ei ollut mitenkään hirveä näky, nenässä vaan pieni naarmu, muuten näytti vaan ihan kuin nukkuisi.

Ei oikeastaan tullut mitään tunnetta siitä, varmasti shokki oli niin kova, koska kyseessä läheinen ihminen.

Nyt kun tarkemmin aloin miettimään, niin en tiedä pystyisinkö tai pystynkö sitten aikanaan menemään katsomaan omien vanhempieni ruumiita. 

t.ap

Jos nyt kasvaisit ensin aikuiseksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse kolaripaikalla en nähnyt, mutta oman isäni näin ruumisarkussa, kun kuoli moottoripyöräonnettomuudessa auton ajaessa päälle. Tosin isän kuolemaan johtaneet vammat oli sisäisiä, joten ei ollut mitenkään hirveä näky, nenässä vaan pieni naarmu, muuten näytti vaan ihan kuin nukkuisi.

Ei oikeastaan tullut mitään tunnetta siitä, varmasti shokki oli niin kova, koska kyseessä läheinen ihminen.

Nyt kun tarkemmin aloin miettimään, niin en tiedä pystyisinkö tai pystynkö sitten aikanaan menemään katsomaan omien vanhempieni ruumiita. 

t.ap

Jos nyt kasvaisit ensin aikuiseksi.

Koko ajan tässä kasvetaan.

t.ap

Kaksi kertaa olen nähnyt. Ensimmäinen oli itsemurhan tehnyt mies joka hyppäsi meidän kerrostalon katolta. Ei näkynyt verta tai mitään muutakaan, näytti vaan että joku humalainen olis sammunut siihen oven eteen. Toinen oli 11-vuotias poika joka jäi auton alle, näin vain että se oli peitettynä tien laidassa ja vieressä reppu ja kengät. Se kuva ei ikinä poistu mun mielestä.

Kummallakin kerralla oli menossa töihin ja eipä siitä työnteosta mitään tullut. Pikkupojan vuoksi itkin monta kertaa.

En, mutta olen ollut ruumiinavauksessa mukana seuraamassa, seisoin ruumiin vieressä ja katsoin. Opettavaista, mutta ällöä.

Olen nähnyt rekan alle juosseen itsemurhaajan jäänteet. Kuolleen "ilme" jäi pitkäksi aikaa mieleen, oli kuin hämmästynyt. Vatsassa väänsi ja heikotti sen illan.

Auto ajoi täysillä päin punaista ja metrin päässä minusta toisen jalankulkijan yli suojatiellä. Uhri lensi useiden metrien päähän ja jäi kouristelemaan maahan jalat ja lantio aivan vinksin vonksin poissa paikoiltaan. Ekaksi tuli valtava adrenaliinipiikki, soitin aivot sumussa häkeen ja ambulanssin tultua alkoi kamala vapina ja säikähdys iski päälle. Itse jouduin jäämään paikalle vielä pitkäksi ajaksi antamaan silminnäkijälausuntoa. Uhrin kohtalo jäi kummittelemaan mieleen ja ymmärtääkseni hän menehtyi. Tapahtuma vaikutti minuun niin, että kertaan säännöllisesti ensiaputaitoja, havainnoin tarkkavaisemmin ympäristöäni ja katson aina tarkkaan ylittäessäni katua. 

Naapuritalossa kerrostaloalueella yksi tyyppi hyppäsi 5. krs ikkunasta. Näin elvytysyritykset. Olin vain 10 minuuttia aiemmin mennyt lasten kanssa ohi paikasta. Ei jäänyt traumoja, mutta asiasta piti saada kyllä puhua. Jos olisin nähnyt tilanteen, olisi saattanut jäädä. Mulla vain jäi päälle ajatus, että onneksi lapset eivät nähneet. Vuosia sitten tapahtui. Ei elpynyt.