Miten teillä muuttui suhden anoppiinne lapsen syntymän jälkeen?

Minulla on hyvä ja tasapainoinen suhde anoppiini. Oli ennen lasta ja on nyt edelleen lapsen syntymän jälkeen. Tuo sinun tilanne ei kuulosta aivan normaalilta. Sinuna pitäisin matalaa profiilia anopin kanssa. Mahdollisimman vähän tekemisissä. Et kaipaa nyt yhtään enempää stressiä. Tsemppiä loppuraskauteen!

Eipä muuttunut mitenkään. Yhtä etäinen on kuin ennen lapsenlapsiakin. Anopin mielestä lapset on parhaimmillaan kehystettynä valokuvissa kirjahyllyn reunalla.

Anoppi puuttui kaikkeen jo ennen lapsen syntymää ja sen jälkeen homma riistäytyi käsistä. Hän oli myös ilkeä eikä nähnyt kuitenkaan käytöksessään mitään pahaa, kun hän tarkoitti kaikella vaan hyvää. Tilanne rauhoittui vasta välien katkaisemisen myötä. Samalla vihdoinkin katkesi myös napanuora poikaansa.

Kiitos tsempeistä! Pitäisi olla stressaamatta asiaa, mutta minkä mahtaa kun anoppi ilmoitti myös eilen tulevansa käymään synnytyslaitokselta kotiuduttuamme. Itse en ko. henkilön kanssa halua paljoa olla tekemisissä.

- AP

No joo. Se saa nyt ihan uusia lyömäaseita!

Sulla on avuton pieni ihana lapsi jonka sä myrkytät ja sairastutat ja sähläät sen kanssa ja olet avuton ja huono ja et osaa kasvattaa yhtään! Onnea, mulle tää on ollut yhtä nautintoa ainakin.

Koko suvulle voi nyt kertoa miten mokailet.;) meillä penskoilla on r- vika, reikä hampaassa ja aids, ihan mun takia. ( netistä on mummu katsonut)

Pyydä tarvittaessa miestä laittamaan rajat äidilleen, ettei ala hyppimään silmille, jos tilanne niin vaatii. Teidän oma jaksaminen on etusijalla. Toivottavasti teillä menee kaikki hyvin! Toisin kuin meillä!

Vierailija kirjoitti:

No joo. Se saa nyt ihan uusia lyömäaseita!

Sulla on avuton pieni ihana lapsi jonka sä myrkytät ja sairastutat ja sähläät sen kanssa ja olet avuton ja huono ja et osaa kasvattaa yhtään! Onnea, mulle tää on ollut yhtä nautintoa ainakin.

Koko suvulle voi nyt kertoa miten mokailet.;) meillä penskoilla on r- vika, reikä hampaassa ja aids, ihan mun takia. ( netistä on mummu katsonut)

Jos ei muuta, niin ne istuu kyyneleet silmissä sohvalla tai pyörittelee silmiään kun on oikein tiukka paikka.. Esim jos vaikka vauva itkee.;) se on kivvaa se.

Alkoi neuvoa ja päsmäröidä ja kyseenalaista kaiken toimintani. Puuttui lasten kasvatukseen, vaikka olin ihan täyspäinen ja lisäksi kasvatusalan ammattilainen, ja pidin lapsillemme rajat. Esim. karkkipäivä oli turha, karkkia olisi voinut syödä joka päivä. Limu olisi ollut ihan sopiva ruokajuoma. Kaikkea tällaista. Välejä se kiristi kovasti, koska en halunnut antaa periksi. Asumme niin lähellä toisiamme, että hän olisi kyllä pystynyt mm. pilaamaan lastemme hampaat. Pukeminen oli toinen juttu, josta välit kiristyivät. Lapsemme olivat aina liian vähissä vaatteissa, kesähelteelläkin ja hän kokeili ja kontrolloi lastemme käsiä ja jalkoja. Jokainen sairastuminen oli seuraus vääränlaisesta pukeutumisesta. Ilmeisesti pukeutuminen paksuun turkkiin kesät talvet olisi ehkäissyt kaikki sairaudet? Huh, eipä tee enää mieli muistella niitä aikoja.

Minä näin anopin ensimmäisen kerran ollessani raskaana ja nyt lapsi 2v ja kerran ollaan tänä aikana nähty ja seuraavan kerran nähdään varmaan hänen hautajaisissa jos jatkaa ryyppäämistä. Ei siis ole oikein muuttunut suhde mihinkään suuntaan.

Valitettavasti paljon huonompaan.

Ennen lasta oli ihan ok välit, mitä nyt karttelin tilanteita jolloin anoppi oli humalassa.

Raskausaikana jo alkoi "eihän kukaan lasta nukuta pahvilaatikossa ja et ainakaan niitä kestovaippoja käytä" yms päsmäröinti. Lapsen synnyttyä olisi heti pitänyt saada hoitoon, muuta (tarvitsemaani) apua en saanut. En siis enää pyydä mitään apua. Kaikki kasvatukselliset, ravitsemukselliset seikat hänen pitäisi saada tehdä kuten haluaa (mm kermakakkua lounaaksi). Ja kun olen niin julkea että korjaan jotain ihmeellisimpiä harhaluuloja tai kiellän jotain niin sitten loukkaantuu ja marssii nenä pystyssä muualle.

En jaksa usein käydä ja lapsi käy vain minun kanssani. (Kuulemma siis käymme liian harvoin).

Meillä on alusta asti ollut hyvä ja molemminpuolisesti toista arvostava suhde. Ehkä juuri siksi lasten syntymät eivät ole tilanteeseen vaikuttaneet. Anoppi on joskus sivulauseessa sanonut, että olen helpomp ihminen kuin toisen poikansa vaimo, jolla on koko ajan asenteena se, että anoppi on paha ja ilkeä. Voisiko olla niin, että mukavat ihmiset saavat mukavan anopin ja hankalat hankalan, vaikka se anoppi olisi sama ihminen?

Vierailija kirjoitti:

Pyydä tarvittaessa miestä laittamaan rajat äidilleen, ettei ala hyppimään silmille, jos tilanne niin vaatii. Teidän oma jaksaminen on etusijalla. Toivottavasti teillä menee kaikki hyvin! Toisin kuin meillä!

Onnistuu noin 2% miehistä.

Meillä ainakin minä olin ikävä ja vainoharhainen ja mulla on kauhee asenne.

" siis mä en ainakaan kuullut mitään" kun anoppi ehdotti mulle kohdunpoistoa kunhan lapsi on syntynyt, et eiköhän tuo nyt riitä. Mies seisoi vieressä.

Välit anoppiin ovat aina olleet ristiriitaiset. Tullaan toimeen, voidaan kaksistaankin käydä esim. ostoksilla tms. mutta ehkä tarkoituksella olen pysynyt etäisenä. Anoppi on ollut todella huono äiti ja mieheni ei esim. ollut häneen yhteydessä pariin vuoteen. Halusi kuitenkin lapsillemme välit mummuun, joten ollaan tekemisissä ja nähdään säännöllisesti. Joten lasten syntymän jälkeen ollaan enemmän tekemisissä, mutta välillä on hankalaa käyttäytyä sivistyneesti. Anoppi esim. suosii selkeästi yhtä kolmesta lapsesta. Loukkaantui kun tuli katsomaan esikoista ensimmäisen kerran n. 2 viikon ikäisenä, lapsi nukkui eikä suostuttu herättään anoppia varten. Hiipi salaa makuuhuoneeseen ja oli jo silittelemässä vauvaa hereille, kun tulin paikalle. Puuttuu ja neuvoo vain meille kuuluvissa yksityisasioissa yms.

Aikaisemmin siis nähtiin vähemmän mutta hän ei ollut mua loukannut mitenkään hlökohtaisesti. Nyt nähdään useammin mutta pää meinaa räjähtää.

Huonompaan, itse asiassa välit poikki tällä hetkellä.

Oli aiemminkin jo käyttäytynyt määräilevästi ja suhtautunut kuin johonkin 15-vuotiaaseen, jolla ei ole käsitystä vastuusta tai ylipäätään mistään.

Olin n. 23 kun aloin seurustella miehen kanssa, työelämässäkin jo olin, asuin omassa vuokra-asunnossani, elin kaikin puolin normaalia aikuisen elämää. Mutta tämä harppuhan oli päättänyt kohdella minua kuin holtitonta teiniä, jatkuvasti kytäten yhteenmuuton jälkeen mitä olin asuntoon ostanut, jotta pääsi näistä paasaamaan, miten ei tulisi laittaa rahaa mihinkään turhaan jne.

Olin jo silloin aika wtf, mutta kohteliaana ihmisenä jätin kommentoimatta.

Vuodet kuluivat, ongelma ei mihinkään kadonnut, päinvastoin. Tämä oli päättänyt, että meillä on miehen kanssa alituinen rahapula (ei ole, eikä häneltä koskaan rahaa pyydetty tms) ja otti aina asiakseen saarnata. Kaikki olisi pitänyt tyyliin hakea roskalavalta ilmaiseksi.

Kaikesta heti ekana kysymys "paljonko maksoi?".

Raskausaikana oli sitä mieltä, että meidän tulisi muuttaa hänen luokseen (kyllä, ihan oikeasti 👍 ), jotta hän voi neuvoa vauvanhoidossa. Koska eihän me liki kolmikymppiset teinivanhemmat ilman apua pärjätä :)

Lapsen synnyttyä olikin jo viikottain käymässä ja sekaantumassa joka asiaan. Kaikkea arvosteltiin, jopa sitä etten ollut antanut 8kk ikäistä vauvaa vielä kertaakaan hoitoon. Juotin pienempänä tuttipullosta väärin jne.

Lopulta ei vaan enää jaksanut. Oli pakko pistää välit jäähylle, jotta saa edes hetken hengittää vapaasti.

Näissä anoppi - miniä  -riidoissa  miehen pitäisi olla vaimonsa puolella. Aina (lähes..).  Vaikka sitten kotona ehkä huomauttaisikin jotain että "voisit sinäkin tietysti vähän joustaa" . Tilanteen ollessa päällä  miehen on tuettava vaimoaan, jos kerran on hänet valinnut  puolisokseen ja aikoo hänen kanssaan  elää ja  perheen  perustaa. Sama  koskee tietysti myös  vaimoa suhteessa  miehen anoppiin ja appeen. 

Ja tiedätkö mitä se sitten tekee, jos sanot yhdenkään poikkipuolisen sanan.. Kääntää koko suvun sua vastaan. Olet ikävä riidanhaluinen räyhähenki joka käyttää " mattia" vain hyväkseen.

Vierailija kirjoitti:

Ja tiedätkö mitä se sitten tekee, jos sanot yhdenkään poikkipuolisen sanan.. Kääntää koko suvun sua vastaan. Olet ikävä riidanhaluinen räyhähenki joka käyttää " mattia" vain hyväkseen.

Meillä taas uhattiin heti, ettei enää aio ottaa lasta hoitoon, ellei asenteeni parane (kun viimein rähähdin).

Olin, että ok, ei tarvitsekaan 😃

Vissiin oletti, että polvillani anelen anteeksiantoa 😉

Nythän jo tulee viestiä, miten pyytelee sopua ja lasta hoitoon. Juu ei, kannattaa jatkossa miettiä mitä uhkailee. Ei mene lapsi enää hänelle hoitoon, kun kerta on niin taakka että sillä voidaan uhkailla.

Läheisemmäksi. Anoppi kertoo minulle omia kokemuksiaan neljän lapsensa kasvatuksesta. Erityisesti minua kiinnostaa hänen kaksospoikiin (joista toinen on minun mieheni) liittyvät jutut. Kertoo juttunsa neutraalisti, eli ei "näin sinunkin täytyy tehdä" -sävyyn. Ei ole yhtään rasittava. Asuisipa vaan vähän lähempänä että voitaisiin olla useammin tekemisissä.

Anoppi oli sitä mieltä että äidinmaito on huonoksi lapselle, korvikkeella kasvaa lapset paremmin ja se soitti joka ainoa päivä ensimmäiset 3 kuukautta tästä aiheesta. Ensin mulle, mutta kun lakkasin vastaamasta niin miehelle. Mies sille joka päivä selitti että lapsi kasvaa yläkäyrällä, maitoa riittää, ei anneta korviketa, ei, ei tarvitse tulla tuomaan laps' raukalle ruokaa, ei pidetä lasta nälässä, jnejnejne. No, sitten se alkoi tulla korvikekassien kanssa ovelle että "varmuuden vuoksi" ja "eihän siitä mitään haittaakaan ole!" ja loukkaantui suunnattomasti kun ei annettu korviketta. Kun se pääsi yli siitä että ruokin lastani "lirulla", se keksi että meillä ei ole lapselle kotia kun ei ole verhoja (vaan sälekaihtimet) ja tästä se väänsi miehen kanssa että voiko hän tulla sisustamaan kun laps' raukka elää kämpässä eikä sille ole oikeaa kotia. Mähän skippasin jo kokonaan kaikki puhelut ja yhteydenpidot kun pelkäsin että sanon kohta aika todella rumasti, ja ihmeen kauan mies jaksoi vääntää äitinsä kanssa. Mutta kyllä ne välit siinä koko ajan kiristyi ja lopulta mieskin lakkasi vastaamasta ja tuhahti vaan että ihan toivotonta. 

Anoppi oli siis ennen meidän lasta ihan täysjärkinen ihminen, se vaan jotenkin sekosi täysin. On se tässä viidessä vuodessa palautunut normaaliksi, ei se tokasta lapsesta ottanut tollasia pultteja yhtään mistään. Mutta sen ja miehen välit taitaa olla pilalla lopullisesti.

Heti vauvan synnyttyä se muuttui vain yhdessä jutussa, nimittäin anoppini yritti estää minua ottamasta itkevää vauvaani syliini ja imettämästä. Hän stressaantui vauvan itkusta, kun tuli meille noin viikko vauvansyntymästä ja jäi liian pitkäksi aikaa yökylään.  Mies kehotti häntä sitten lähtemään. Hänelle tuli täydellinen primitiivireaktio vauvasta. Totesin hänelle, ettei hän ole äiti, vaan minä ja että hän ei saa ostaa vauvalle korvikkeita, kun minä imetän.

Sitten alkoi etämummous. Hän lupasi aikaansa vauvalle, taaperolle… mutta käytännössä osti hillittömän määrän lastenvaatteita ja tyytyi valokuviin vauvasta ne päällä. Hän lupasi hoitaa vauvaa myös, mutta mieli muuttui siinä vaiheessa, kun olinkin uudestaan raskaana. Hän valitti siitä, että ei tahdo olla mummo kahdelle, vaan yhdelle ja että pilaan työurani, kun saamme kaksi lasta. Häneltä ei apua perheen ja työn yhdistämisessä tosiaan olekaan tullut. 

Hän käy enää harvoin meillä. Hän ei kestä lapsista aiheutuvaa melua. Hän pahoittaa lastemme mielen, eikä yleensä ole toivottu vieras lasten mielestä. Hän jää liian pitkäksi aikaa määräilemään lapsiamme. Lasten mielestäkin olisi siis parempi, jos mummi vierailisi useammin, mutta lähtisi ennenkuin alkaisi esittämään muutoksia arkeen ja riitelemään. Toimisi niinkuin muutkin vieraat! 

Hän ei tunne arkeamme, joten ei voi solahtaa siihen sujuvasti. Hän ei ole ollut aidosti läsnä lastemme kasvaessa.