Lue keskustelun säännöt.
Mies sanoo, että kuolen kohta ellen ala harrastaa liikuntaa
19.05.2017 |
Mies on todella vihainen, kun en ole vuoteen jaksanut harrastaa mitään liikuntaa. Olen sairastellut vuoden aikana paljon ja olo on jatkuvasti täysin voipunut ja aloitekyvytön. Hyvä, jos joskus saan kauppaan itseni raahattua.
Miehen mielestä autoimmuunisairauteni ja muut terveysongelmani johtuvat liikunnan puutteesta. Olen usein pyytänyt miestäni lähtemään kanssani lenkille, koska en itse ole sadoista yrityksistä huolimatta saanut yksinäni lähdettyä. Mies ei ole kuitenkaan suostunut, koska hän kuulemma harrastaa ihan tarpeeksi liikuntaa, ja ongelma on täysin minun omani. Koen tässä vaiheessa, että tarvitsisin todella tukea päästäkseni takaisin jaloilleni. Myöskään kavereita en ole saanut aikaiseksi kysyä mukaan lenkkeilemään, sillä tiedän kokemuksesta, että eivät todennäköisesti lähde.
En koe olevani masentunut, mutta itsetuntoni tältä osin on ihan nolla. Olen varreltani todella hoikka ja vähän heiveröisen näköinen.
Miten tästä tilanteesta pääsisi yli? Onko parisuhdekuvani ihan vääristynyt, kun ajattelen, että jos mies on huolissaan, tulisi hänen raivoamisen sijaan tukea minua ihan konkreettisesti jaloilleni pääsyssä?
Kommentit (22)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lisään vielä, että minun on todella hankalaa muistaa syödä, sillä sairaudestani johtuen minulle on menneisyydessä tullut ruuasta vatsakipuja ja todella paha olo. Sairastelun vuoksi minulle on puhjennut myös jokin paniikki-/ahdistuneisuushäiriö.
-Ap
Vierailija kirjoitti:
Kyllä kuoleminen on ihan henkilökohtainen asia.
Näin on. Kuolemisen estämiseen sen sijaan tarvitsisin jotain apuja, kun en näköjään sitä itse onnistu tekemään...
-Ap
Puhu miehelles? Jos se ei suostu sua tukemaan eli tulemaan edes lenkille, onko se sun arvoisesi? tuli mieleen vaan se perus jssap -lyhenne.
hanki jonkinlainen kuntoilulaite. kuntopyörä tai crossrainer. crossrainerilla saa nopeasti sykkeen korkealle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Puhu miehelles? Jos se ei suostu sua tukemaan eli tulemaan edes lenkille, onko se sun arvoisesi? tuli mieleen vaan se perus jssap -lyhenne.
Olen kyllä puhunut, ihan avoimesti. Mies suuttuu vaan ja sanoo, että ei ole hänen ongelmansa. En nyt viitsisi enempää hänen maailmaansa tällä järkyttää, hän tietää jo mielipiteeni. Suoraan sanoen v****tan itseäni, miten ihmeessä olen saanut itseni tähän jamaan.
-Ap
Vierailija kirjoitti:
hanki jonkinlainen kuntoilulaite. kuntopyörä tai crossrainer. crossrainerilla saa nopeasti sykkeen korkealle.
Kiitos, meillä on itse asiassa kuntopyörä jossain. Vaikka eihän se ulkoilua voita.
-Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuulostaa siltä, että miehesi ei mitenkään erikoisen kovasti ole hyvinvoinnistasi kiinnostunut. Muuten kyllä tukisi ja lähtisi kanssasi ulos, vaikka väkisin.
Masennukselta toi sun touhus nyt kuitenkin kuulostaa. Tai kilpirauhasen vajaatoiminta ehkä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olipas surullinen teksti, kurjaa :( Saako udella ikääsi?
Vierailija kirjoitti:
Olipas surullinen teksti, kurjaa :( Saako udella ikääsi?
Täytin vastikään 30 vuotta.
-Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kahta ei laiteta samaan kirstuun.
voiks joku avata tätä mulle? mitä tarkottaa?
Voi ny yhden kerran.
Kaikenlaisia "miehiä" te otattekin vaivoiksenne.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kahta ei laiteta samaan kirstuun.
voiks joku avata tätä mulle? mitä tarkottaa?
Tarkoittaa että huonolaatuinen ei voi saada hyvää miestä.
Anteeksi jo etukäteen, mutta pakko kysyä mistä teitä nuoria, autoimmuunisairauksiin, kilpirauhasongelmiin, masennukseen, aloitekyvyttömyyteen, vatsaongelmiin, syömishäriöihin, ahdistuneisuuteen ja ties mihin muuhun sairastuneita riittää?
Vierailija kirjoitti:
Anteeksi jo etukäteen, mutta pakko kysyä mistä teitä nuoria, autoimmuunisairauksiin, kilpirauhasongelmiin, masennukseen, aloitekyvyttömyyteen, vatsaongelmiin, syömishäriöihin, ahdistuneisuuteen ja ties mihin muuhun sairastuneita riittää?
Luulen, että nykyään vaan diagnosoidaan paremmin ja käydään ahkerammin lääkärissä. Ja onhan yhteiskuntakin mennyt ihan järkyttäväksi, ei ihme että mielenterveyden ongelmia riittää. Itselleni kuitenkin psyykkiset ongelmat puhkesivat vasta, kun olin tarpeeksi pitkään kamppaillut fyysisten kanssa. Sairaslomajaksot, kivut ja jatkuvat tutkimukset veivät jotenkin voimat. Samalla menetin uskon omaan kroppaan
-Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Anteeksi jo etukäteen, mutta pakko kysyä mistä teitä nuoria, autoimmuunisairauksiin, kilpirauhasongelmiin, masennukseen, aloitekyvyttömyyteen, vatsaongelmiin, syömishäriöihin, ahdistuneisuuteen ja ties mihin muuhun sairastuneita riittää?
Luulen, että nykyään vaan diagnosoidaan paremmin ja käydään ahkerammin lääkärissä. Ja onhan yhteiskuntakin mennyt ihan järkyttäväksi, ei ihme että mielenterveyden ongelmia riittää. Itselleni kuitenkin psyykkiset ongelmat puhkesivat vasta, kun olin tarpeeksi pitkään kamppaillut fyysisten kanssa. Sairaslomajaksot, kivut ja jatkuvat tutkimukset veivät jotenkin voimat. Samalla menetin uskon omaan kroppaan
-Ap
Kilpirauhasongelmat ja autoimmuunit löytyvät ihan verikokeista. niiden kanssa ei yhteiskunnalla ole tekemistä.
Vierailija kirjoitti:
Anteeksi jo etukäteen, mutta pakko kysyä mistä teitä nuoria, autoimmuunisairauksiin, kilpirauhasongelmiin, masennukseen, aloitekyvyttömyyteen, vatsaongelmiin, syömishäriöihin, ahdistuneisuuteen ja ties mihin muuhun sairastuneita riittää?
Olen ap:n kanssa saman ikäinen ja itselläni yksi syy pahoihin ongelmiin (masennus + autoimmuunisairaus + ollut syömishäiriö + pahoja vatsavaivoja + ahdistusta, kuten ulos menemisen pelkoa) on se, että en saanut mitään apua oireiluuni lapsuudessa ja nuoruudessa. Ja siihen taas on osasyynä se, että terveydenhuollossa ja sosiaalityössä säästettiin kotikunnassani rankasti 90-luvun laman takia.
Myös elämän yleiset vaatimukset ovat korkeat, jos miettii vaikka sitä, miten paljon pitää venyä venyä venyä jossain pätö-kesätyöpaikassa, josta ei edes saa kunnon palkkaa. Pelotellaan, että jos alkaa vaatia oikeuksiaan, ei saa ikinä mistään töitä. Ja heti opintojen ensimmäisenä päivänä kerrotaan, että on verkostoiduttava, jotta antaisi itsestään hyvän ja aktiivisen kuvan työnantajien silmissä. Ystäväsikin ovat vain kontakteja, joista voit hyötyä jonain päivänä.
Lisäksi, kuten ap totesi, diagnosointi on nykyään parempaa. Masennusta ja autoimmuunisairauksia on ollut kyllä ennenkin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Anteeksi jo etukäteen, mutta pakko kysyä mistä teitä nuoria, autoimmuunisairauksiin, kilpirauhasongelmiin, masennukseen, aloitekyvyttömyyteen, vatsaongelmiin, syömishäriöihin, ahdistuneisuuteen ja ties mihin muuhun sairastuneita riittää?
Luulen, että nykyään vaan diagnosoidaan paremmin ja käydään ahkerammin lääkärissä. Ja onhan yhteiskuntakin mennyt ihan järkyttäväksi, ei ihme että mielenterveyden ongelmia riittää. Itselleni kuitenkin psyykkiset ongelmat puhkesivat vasta, kun olin tarpeeksi pitkään kamppaillut fyysisten kanssa. Sairaslomajaksot, kivut ja jatkuvat tutkimukset veivät jotenkin voimat. Samalla menetin uskon omaan kroppaan
-Ap
Kilpirauhasongelmat ja autoimmuunit löytyvät ihan verikokeista. niiden kanssa ei yhteiskunnalla ole tekemistä.
No ehkä siinä mielessä on, että verikokeita otetaan tosi helposti. Itselläni on autoimmuunisairaus löytynyt vähän kuin vahingossa, kun on otettu vaan laajasti verikokeita.
Lisäksi muistelisin lukeneeni, että ainakin kilpirauhashäiriöt ovat yleisiä niillä, jotka ovat kärsineet syömishäiriöistä. Syömishäiriöitäkin on toki ollut "aina", mutta ilmeisesti häiriintynyt syöminen on yleistynyt viimeisten vuosikymmenten aikana. Tuntuu, että melkein kaikilla itseni ikäisillä (noin 30) naisilla on tai on ollut jonkinlaista syömisongelmaa.
-eri
Kyllä kuoleminen on ihan henkilökohtainen asia.