Lue keskustelun säännöt.
Olenko sekoamassa? Mitä tekisitte tässä tilanteessa?
17.05.2017 |
Olen naimisissa oleva kolmen lapsen äiti. Miehen kanssa on ollut lasten saamisen jälkeen ollut enemmän tai vähemmän hankalaa - taloudellisia huolia, seksuaalista haluttomuutta (minun puolelta), riitelyä jne. Koko ajan olen ajatellut, että tämä menee ohi, onhan meillä ollut niin paljon hyvää. Olemme olleet yhdessä yli kymmenen vuotta, parikymppisestä asti.
Vuoden alusta asti minusta on kuitenkin tuntunut siltä, onkohan tässä enää mitään järkeä. Huonoja hetkiä tuntuu olevan enemmän kuin hyviä. En tiedä, jaksanko ”tehdä töitä” parisuhteen eteen, kun koko ajan on niin hankalaa. Seksin suhteen olen luovuttanut ihan kokonaan, en vain halua miestäni.
Nyt olen kuitenkin huomannut itsessäni asioita, joista olen huolestunut. Haluaisin olla jonkun muun kanssa, lähinnä fyysisellä tasolla. En ole ikinä yhdessäolomme aikana tyyliin edes ajatellut muita miehiä, mutta nyt päädyin pussailemaan toista miestä muutama viikko sitten. Samalla kun tiedän, että se oli todella huono idea, se tuntui ihan älyttömän hyvältä enkä meinaa saada sitä mielestäni. En todellakaan ole ihastunut tyyppiin, mutta ajatus hänestä on vain superkutkuttava.
Minulla on ihan sellainen olo kuin en olisi oma itseni. Puoli vuotta sitten en olisi ikinä uskonut, että tällaista tapahtuu tai kokisin tällaisia tunteita. Lisäksi koen olevani aika huono äiti: poissaoleva ja lyhyellä pinnalla varustettu. En jaksa tehdä lasten kanssa oikeastaan muuta kuin välttämättömän. Myös alkoholinkäyttöni on lisääntynyt. En vedä mitään perskännejä, mutta tissuttelen viikonloppuisin. Silloin olo vähän helpottaa, mutta samalla ajatukseni karkaavat muiden sänkyihin…
Ajatuksia tästä? Olenko kenties masentunut/sekoamassa? Onko muilla ollut tällaista? Jos, niin miten selvisitte tilanteesta?
Apua, ihan oikeasti! Mitä tekisitte tällaisessa tilanteessa?
Kommentit (10)
Kyllä kai moni ihastuu muihin suhteen aikana ja haluaa muita, en näe ajatuksissa mitään pahaa. Onko pelkona, että humalassa käyt vieraissa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ehkä selvittelisin jutteluavun mahdollisuutta esim. mielenterveystoimiston tms. kautta. Joskus jo siitä on iso apu, että joku ulkopuolinen katselee tilannettasi ja tekee huomioita, joita et itse näe. Tissuttelun yrittäisin vaihtaa fiksumpaan korvaavaan toimintaan, vaikka kävelylenkkiin tai mikä sulle itsellesi toimii paremmin. Ulkopuolisen suhteen unohtaisin. Se voi tuntua helpolta ja nopealta pakokeinolta nyt, mutta sun on ennemmin tai myöhemmin kuitenkin käsiteltävä elämäsi solmut. Lisäksi se vahingoittaa sun perhettä. Mutta aloittaisin itsestäni, ja sitä kautta toivottavasti lähtee perhekuviotkin selkiytymään suuntaan tai toiseen.
Panisin miestäni. Siitä se sitten lähtee taas rullaamaan.
Kolmenkympin kriisi. Yritä löytää onni itsestä, eikä muiden kautta. Kehosi osaa antaa sinulle superkutkuttavan tunteen. Kannattaako rikkoa perhe sen vuoksi.
Teillä on kerta lapsia, niin kannattaa kääntää kaikki kivet ja yrittää vielä. Voit ihastua uudelleen mieheesi, -tsemiä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Panisin miestäni. Siitä se sitten lähtee taas rullaamaan.
Tää on niin totta! Suosittelen!
Oma elämäntilanteeni on tuosta sinun keromastasi aika kaukainen, mutta muuten tunnistan kaikki "oireet". Meillä viimeinen vuosi on ollut aika haastavaa parisuhteen kannalta ja tätä ei ole yhtään helpottanut oma työ- ja opiskelustressi. (Mies tekee töitä kotoota käsin.) Meillä on ollut todella hyvä suhde ja ollaan aina osattu puhua toisillemme kaikesta. Jossain vaiheessa kaikki kuitenkin muuttui ja aloimme etääntyä toisistamme. En enää halunnut miestäni, eikä hänkään osoittanut halujaan minua kohtaan. Yhdessä emme enää tehneet mitään ja keskustelukin oli hyvin pinnallista. Lopulta tajusin, että olin jo alkanut haikailemaan toisen miehen luo ja tunsin noita samoja asioita mistä sinäkin kerrot....myös alkoholin kulutus lisääntyi.
Tästä sitten kuitenkin lähti pyörä pyörimään, kun kerroin asiasta miehelleni, joka onneksi ymmärsi. Samalla tajusin, ettei muutenkaan kaikki ole kyllä oman pään sisällä ok ja hakeuduin työterveyteen. Tuomiona pitkittynyt uupumus ja masennus.
Nyt kun tilannetta ollaan alettu hoitamaan ja oma elämäni tuntuu alkavan taas rullaamaan, on myös parisuhde alkanut palautua niihin entisiin uomiinsa. Tätä meillä etenkin on helpottanut se, että pystymme mieheni kanssa keskustelmaan vaikeistakin asioista sovussa ja tukemaan ja luottamaan toisiimme. Siihen vain, että pystyttiin taas tekemään niin, tarvitsin peiliin katsomisen paikan ja myöntämään omat ongelmani.
Eli sinullekkin ap suosittelen tarkastelemaan tämän hetkistä elämäntilannetta. Onko sinulla mitään mielekästä puuhaa tai mistä jaksat innostua? Vai tuntuuko kaikki väkisin suoritettavalta pakolta? Pystyttekö keskustelemaan ollenkaan miehesi kanssa?
Tsemppia kuitenkin kauheasti ja toivottavasti saat asianne kuntoon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuten edelliset, muuta; rauhoita elämää, liiku ja ulkoile. Älä mieti nyt liikaa, halaa lapsia, istu ita syliin, höpötä, juttele ja hali. Oikeasti, se on sun suuri osa elämää, he ansaitsevat sen ja tekee hyvää sinulle. Pikkuhiljaa miten kanssa, mutta arki kuntoon rauhallisesti.
Lapset kasvaa, nauti heistä nyt ja saat hyvän mielen ja "paremman omatunnon" unohda pettäminen nyt.
Jos mies ei ole väkivaltainen jne ihan rauhassa vaan. Lapset ilm aika pieniä.
Ja sit varaat terapian itselle, ei tarvitse edes kertoa kotona, työn kautta tai neuvolan.
Mutta pliis, istu alas ja halaa lapsia. 💙
Keskustelua ja romantiikkaa lisää suhteeseen niin varmasti on vielä toivoa.
Luultavasti olet parisuhteessa onneton ja tästä syystä haet hyvää oloa niin alkoholista kuin vieraista miehistäkin. Nyt pitäisi vaan miettiä, että haluatko pysyä yhdessä miehen kanssa ja mitkä syyt siihen ovat? Sopisiko teille parisuhdeterapia? Voit aluksi käydä juttelemassa siellä yksinkin ja yrittää selvittää päätä hieman.