Mitä tarkoittaa, että vanhempi ei voi olla lapselleen kaveri

Vai voiko?

Kaveri ovat aina kivoja ja samaa mieltä. Vanhempi ei voi olla aina kiva, joskus on aika napakastikin kiellettävä asioita.   Esim. lapsesi on näpistänyt kaupasta. Sinun on otettava vanhemman rooli ja tehtävä mitä pitää (rangaistus, puhuttelu). Mitä kaveri tekee?  Sanoo vaan, että älä välitä....

Oletko sinä siis kaveri vai vanhempi?

Minusta kans kuulostaa tyhmältä. Kyllä vanhempi voi mun mielestä kaveri olla kunhan hoitaa myös vanhemman velvollisuutensa. Mieluummin kaveri kuin etäinen vanhempi.

Autoritäärinen kasvatus ja lapsen kaverina hengailu on kyllä aika ääripäitä. Itse ajattelen, että hyvä vanhempi on noita molempia- ja paljon muuta siltä väliltä. Tilanteesta ja lapsen tarpeista riippuen. Yksipuolinen näkökulma kasvatukseen ei voi olla hyvästä? Vai voiko?

Trine kirjoitti:

Kaveri ovat aina kivoja ja samaa mieltä. Vanhempi ei voi olla aina kiva, joskus on aika napakastikin kiellettävä asioita.   Esim. lapsesi on näpistänyt kaupasta. Sinun on otettava vanhemman rooli ja tehtävä mitä pitää (rangaistus, puhuttelu). Mitä kaveri tekee?  Sanoo vaan, että älä välitä....

Oletko sinä siis kaveri vai vanhempi?

Onko kaverit aina kivoja ja samaa mieltä? : D Vai eikö mulle vaan oo sattunut tällaisia kavereita? Vai tarkoitetaanko ystävä- ja kaverisanalla jotenkin eri asioita? Voiko vanhempi siis olla lapsensa ystävä, mutta ei kaveri? Ainakin minä  vanhempana joudun usein toteamaan, että 15 v -lapseni on jossain asiassa kypsempi ja enemmän oikeassa kuin minä ja joudun tarkistamaan omaa ajatteluani ja oppimaan lapseltani. En siis taida olla vanhempi : (  

Kaverini ajautui päättömään elämäntapaan, jossa ei halunnut kantaa  vastuuta missään asiassa. Muut kaveripiriistämme kannustivat : tee mitä haluat, ei sun tarvi jos et viitti, elämän pitää olla aina pelkästään kivaa. Minä taas yritin painostaa lopettamaan päihdesekoilut, selitin ettei hän voi kohdella ihmisiä miten sattuu ja sitten porata kun ihmiset lähtevät hänen elämästään jne.

En kokenut olevani enää kaveri, vaan vanhempi. (Kaverin tehtäviin ei kuulu kasvatus, mutta kun kaverin vanhemmat eivät halunneet lapsensa elämään puuttua, niin minä sitten aikani yritin.)

Trine kirjoitti:

Kaveri ovat aina kivoja ja samaa mieltä. Vanhempi ei voi olla aina kiva, joskus on aika napakastikin kiellettävä asioita.   Esim. lapsesi on näpistänyt kaupasta. Sinun on otettava vanhemman rooli ja tehtävä mitä pitää (rangaistus, puhuttelu). Mitä kaveri tekee?  Sanoo vaan, että älä välitä....

Oletko sinä siis kaveri vai vanhempi?

Joku vähemmän läheinen kaveri ehkä voikin sanoa noin, mutta hyvä ystävä sanoo myös vastaan ja estää toista tekemästä tyhmyyksiä, koska välittää hänestä. Vanhemman rooli on laajempi ja vastuullisempi kuin kaverin tai ystävän, mutta ei sulje pois ystävyyttä lapsen kanssa.

Minusta taas on outoa kuvitella, että kaveruus on se ainoa vaihtoehto olla läheinen ja että muuten olisi jotenkin automaattisesti kylmä ja etäinen. Täysin käsittämätöntä ajattelua.

Oletan että lapsella on omat kaverit ja näin ollen omanlainen suhde heihin. Pystyn olemaan läheinen ja lämmin vanhempi ilman että mun täytyy täyttää kaverikolo lapseni elämässä.

Mun mielestä se tarkoittaa sitä, että ottaa vastuun lapsestaan. Mietipä omia kaveruussuhteitasi, sekä lapsuudessa, että nyt. Kaverithan on pääasiassa kivoja, mutta vanhemman täytyy kasvattaa ja välillä tuottaa lapsilleen pettymyksiä.

Ei tuo poissulje sitä, että on mukava lapselleen, leikkii ja hassuttelee, mutta vanhempi myös huolehtii perustarpeet ja ottaa vastaan kiukut ja uhmat.

Vierailija kirjoitti:

Minusta taas on outoa kuvitella, että kaveruus on se ainoa vaihtoehto olla läheinen ja että muuten olisi jotenkin automaattisesti kylmä ja etäinen. Täysin käsittämätöntä ajattelua.

Oletan että lapsella on omat kaverit ja näin ollen omanlainen suhde heihin. Pystyn olemaan läheinen ja lämmin vanhempi ilman että mun täytyy täyttää kaverikolo lapseni elämässä.

Joo, ehkä mä vaan käyn nyt läpi järkytystä, kun huomaan, että en olekaan itse  aina kypsä ja aikuinen ja lapseni alkaa olla monessa asiassa fiksumpi. Olen siis kyllä täysin vastuullinen, käyn töissä, elän varsin terveellisesti ja viisaasti ja opetan lapselleni samoja asioita... mutta lapseni huomauttaa minulle toisinaan jos olen esim. puhunut jostain ihmisestä vähän rumasti.... huomaan siis että en itse elä niin kuin opetan.

Oletteko muut joutuneet huomaamaan itsestänne samaa vai tunnetteko itsenne aina kypsemmiksi ja järkevämmiksi kuin lapsenne?

Ajatus vastuusta. Vanhemmalla on aina vastuu, kavereilla ei. Siksi itsensä roolittaminen lapsen kaveriksi tuo helposti asetelman, jossa lapsi joutuukin tavalla tai toisella ottamaan liikaa vastuuta, kun se vanhempi vaan haluu olla kiva kaveri. Aikuisen lapsen suhteen onkin jo eri asia.

Kyllä vanhempi voi leikkiä lapsen kanssa, olla läheinen ja lämmin vaikka olisi vanhemman roolissa.

Ap:lla jonkinlainen traumaattinen suhde vanhempiinsa, jos ainoa ajatus lämmöstä on kaveruus ja käsitys vanhemmuudesta on kylmyys ja etäisyys?

Hyvä esimerkki vanhemmasta joka on heittäytynyt lapselleen kaveriksi sen sijaan että kantaisi vanhemman vastuunsa: Lorelai Gilmore (nuorempi) tv-sarjasta Gilmore girls. Tv-sarja on kuvattu kepeässä tyylissä ja hauskasti mutta todellisuudessa asetelma on todella ahdistava missä pienen lapsen on pitänyt asettautua vanhemman asempaan kun äidin kyvyt eivät riitä.

Vanhemman rooli on ensisijaisesti olla vanhempi, eli kasvattaa lastaan ja huolehtia hänestä. Vasta toissijaisesti vanhempi voi heittäytyä "kaverilliseksi" eli samalle tasolle lapsen kanssa heittämään leikkiä. Todellisuudessa esim. teini-iässä tapahtuva teinin kiukuttelu on kasvatuspsykologisesti todella tärkeä vaihe lapselle jossa lapsi irtautuu vanhemmastaan ja kehittää oman erillisen identiteetin. Tässä kehitysvaiheessa ei lapselle ole hyväksi jos vanhempi väkisin kaveeraa eikä anna lapselle tilaa "lentää omilla siivillään".

Joo, no sanonnalla vain ilmaistaan sitä, että vanhemman on ajateltava lapsen parasta ja sen takia välillä myös kiellettävä ja tuotettava pettymyksiä. Ei voi aina olla kiva ja lapselle mieliksi.

Se tarkoittaa sitä ettei lapsi voi kehittyä itse aikuisuutta kohti ellei hönellä ole esimerkkiä sellaisesta vanhemmasta joka on turvallinen antaa virikkeitä ja osaa neuvotella ja purkaa ahdistavia tilanteita rakentavasti.

Jos vanhempi ei osaa itse näitä ( kukaanhan ei ole silti täydellinen ) edes osapuilleen niin lapsen kehitys ei jatku myöskään aikuisuutta kohti vaikka kroppa kasvaakin.

Jos olet lapsen kaveri se tarkoittaa tasavertaisuutta juuri nuo tärkeät asemat hyläten ja lapsi kokee hyvin turvattomaksi koska ei ole sitä ankkuria ja tukea kehitykselleen vaan on vaan kaveri joka sählää samalla tasolla.

Tämä ei tarkoita sitten että joka alue pitäisi olla äidillä tai isällä aina vahva vaan sitä että suunnilleen on aikuiset säännöt tarjota tärkeimmissä asioissa kuten : hoiva turva säännöllisyys, asioista selviäminen ja suht koht tasapainoinen tunne ilmasto kotona.

On hyvä että kysyt tätä sillä tämä on monelta hukassa eikä vain sinulta. Juuri näin asiat selviävät lopulta kun myöntää ettei vaan tajua.

Voi ja on suotavaa olla kaveri jos on myös vanhempi :)

Ehdottomasti pitää olla molempia!

Vierailija kirjoitti:

Ajatus vastuusta. Vanhemmalla on aina vastuu, kavereilla ei. Siksi itsensä roolittaminen lapsen kaveriksi tuo helposti asetelman, jossa lapsi joutuukin tavalla tai toisella ottamaan liikaa vastuuta, kun se vanhempi vaan haluu olla kiva kaveri. Aikuisen lapsen suhteen onkin jo eri asia.

Kyllä vanhempi voi leikkiä lapsen kanssa, olla läheinen ja lämmin vaikka olisi vanhemman roolissa.

Ap:lla jonkinlainen traumaattinen suhde vanhempiinsa, jos ainoa ajatus lämmöstä on kaveruus ja käsitys vanhemmuudesta on kylmyys ja etäisyys?

En kai noin kirjoittanut? Siis en vain tykkää lauseesta: Vanhempi ei voi olla lapsensa kaveri... tästä vastakkainasettelusta lauseessa. 

Sen lauseen vastakohta olisi: Vanhempi voi olla lapsensa kaveri. Vaikkakin on myös vastuullinen ja kasvattava vanhempi. 

ap

Kaveri vai vanhempi? Kaverin kanssa saattaa tulla mieleen kävellä sillankaiteilla tai voimajohtotolppaa pitkin ylös, ja se olisi molempien mielestä jännä juttu.

Vanhempi taas tiedostaa vaarat ja varjelee lasta kaikin keinoin, vaikka lapsen mielestä hän on ikävä ihminen.

Moni tämän päivän aikuinenkin kokee kasvaneensa arvomaailmaltaan ja ajattelutavoiltaan fiksummaksi aikuiseksi kuin omat vanhempansa. Ainakin paljon kritisoidaan sitä miten omat vanhemmat toimivat heidän ollessaan lapsia. Ja monesti tuntuu olevan ihan aiheesta.  

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minusta taas on outoa kuvitella, että kaveruus on se ainoa vaihtoehto olla läheinen ja että muuten olisi jotenkin automaattisesti kylmä ja etäinen. Täysin käsittämätöntä ajattelua.

Oletan että lapsella on omat kaverit ja näin ollen omanlainen suhde heihin. Pystyn olemaan läheinen ja lämmin vanhempi ilman että mun täytyy täyttää kaverikolo lapseni elämässä.

Joo, ehkä mä vaan käyn nyt läpi järkytystä, kun huomaan, että en olekaan itse  aina kypsä ja aikuinen ja lapseni alkaa olla monessa asiassa fiksumpi. Olen siis kyllä täysin vastuullinen, käyn töissä, elän varsin terveellisesti ja viisaasti ja opetan lapselleni samoja asioita... mutta lapseni huomauttaa minulle toisinaan jos olen esim. puhunut jostain ihmisestä vähän rumasti.... huomaan siis että en itse elä niin kuin opetan.

Oletteko muut joutuneet huomaamaan itsestänne samaa vai tunnetteko itsenne aina kypsemmiksi ja järkevämmiksi kuin lapsenne?

Onko muita esimerkkejä tällaisista tilanteista, jolloin vanhemmuus joutuisi suurennuslasin alle? Vai tekeekö lapset ja teinit vaan tyhmyyksiä ja kiipeilee tolppiin yms.?

Tämä on vain oma mielipiteeni.

Minusta tuo lause tarkoittaa sitä, että pienten lasten kanssa tarvitsee olla selkeät säännöt ja päivittäiset rutiinit, joista molemmista pidetään kiinni. Se ei tosiaankaan tarkoita mielivaltaa vanhempien taholta, vaan luo perusturvallisuuden ja arvopohjan koko pienen ihmisen loppuelämälle. Sitten kun lapset ovat vanhempia on aika olla enemmän kaveri heidän kanssaan ja pikkuhiljaa luoda pohja tasa-arvoiselle suhteelle aikuistuvien lasten kanssa.