Miten jaksan loppuelämäni ilman rakkautta?

Oon niin kyllästynyt uneksimaan jostain ihanasta ihmisestä merkittävän osan ajastani tietäen samalla, ettei mikään sellainen (halit, suudelmat, seksi) tule koskaan toteutumaan enää kohdallani. Mikä mussa on vikana ikäni lisäksi? Itkettää.

Kyllähän noita nelikymppisiä sinkkumiehiä on vaikka kuinka paljon. Tosin jos pitää olla rikas, komea titteli, hyvännäköinen, lapseton jne niin voi olla vaikeampi saada.

Ensinnäkin otat ja hyväksyt sen, että joudut tekemään itse itsesi onnelliseksi, yksikään mies ei tule sitä tekemään. Otat elämän haltuun.

Tämän jälkeen elämä voi yllättää ja tulet saamaan niitä suudelmia ja läheisyyttä.

Terveisin

38v eronnut, 40v teinisti rakastunut, nyt oikein tasa-arvoisessa ja hellässä suhteessa.

Mä en ole koskaan saanut rakkautta, en mieheltä enkä omalta perheeltäni. Yksin on tullut pärjättyä myös ilman kavereita kohta 10 vuoden ajan. En olisi ikinä uskonut sanovani tätä mutta siihen tottuu. Ajan kanssa. Nyt en osaisi edes kuvitella että mulla olisi kavereita. En edes osaisi enää olla kenenkään kaveri. Olen niin tottunut yksinäisyyteeni. Seksiä ja hellyyttä saan satunnaisista Tinder-panoista/fuckbuddylta. N28

Ei mulle kukaan tule juttelemaan "tositarkoituksella" arjen tiimellyksessä kaupassa, kerrostalomme hississä tai lasten harrastuksissa tai työpaikallakaan. Lomilla ulkomailla olisi varmaankin helpompi löytää seuraa, mutta ei Suomessa ainakaan mua tule kukaan tuolla kadulla iskemään selvinpäin ainakaan. En tiedä, miten asia on muiden kohdalla. Tämä ongelma on ollut teini-ikäisestä lähtien. Ihmettelin aina, miksi en tapaa ketään ja sitäkin, miksi se ihmisten tapaaminen on niin mielettömän hankalaa, vaikka olisi itse ihan nätti, fiksu ja hoikka sekä tyylikäs. Oon ihan mielettömän turhautunut jo. Ehkä mulla on jotenkin liian voimakas läheisyydenkaipuu ja seksintarve, en tiedä. Olen ollut tässä selibaatissa kohta viitisen vuotta ja ilman läheisyyttä melkein yhtä kauan. Ehkä alan lääkitä sitä jollain ja ehkä siis lääkäri voisi mua auttaa.

Samoissa tunnelmissa olen. En ole koskaan saanut kokea miehen ja naisen välistä rakkautta.

Olen 27-v enkä ole koskaan seurustellut. Kaipaus mieheen on valtava. Haluan miehen arjen kumppaniksi, rakastajaksi, ystäväksi.

Jos oikeasti olet vasta hiljan eronnut, niin parsi itsesi kasaan ihan kaikessa rauhassa. Luulisi, että moisen tarinan jälkeen miehet eivät välttämättä edes kiinnostaisi.

Kyllä voi keski-ikäinenkin harrastaa yhdenillan juttuja. Niistä saa yleensä ne parhaat palat, kunhan vähän valikoi. Kannattaa muuten vaikka vaihtaa kaupunkia, koska läpipubin kanta-asiakkaat kiertää tosi nopeasti läpi.

Kuulostaa kauhealta, mutta minäkin sanon että siihen tottuu. Alussa on vaikeinta, mutta kun tekee surutyön sen suhteen että tämä elämä on vain tarkoitettu elettäväksi näin, asiat helpottuu. 

Tietenkään en suosittele heti alkuun että heität kirveen kaivoon. Voihan se olla, että kunhan pääset tuosta jaloillesi ja opit nauttimaan taas elämästäsi, se unelmien prinssi tulee eteesi. Mutta tosiasia on sekin, että kaikille ei niin käy. Minä olen yksi heistä. Ja minä olen tehnyt surutyöni asian suhteen ja nykyään olen ihan sinut sinkkuuteni kanssa. Onneksi on lapsia ja tulevia lapsenlapsia, niin ei toivottavasti tarvitse ihan yksinäistä vanhuutta viettää. 

Vierailija kirjoitti:

Kyllähän noita nelikymppisiä sinkkumiehiä on vaikka kuinka paljon. Tosin jos pitää olla rikas, komea titteli, hyvännäköinen, lapseton jne niin voi olla vaikeampi saada.

Ei tarvitse olla lainkaan rikas/varakas (omillaan toimeentuleva olisi aivan täydellinen tuossa mielessä - enempää en toivoisi), komeaa titteliä tai uraa tai lapsetonkaan. Eikä tarvitse olla perinteisellä tavalla hyvännäköinenkään tai treenattu, mutta toki sellainen, että tuntisimme vetoa toisiamme kohtaan. Muodollista koulutustakaan ei tarvitsisi olla juurikaan, kunhan olisi muuten fiksu ja olisimme suunnilleen samalla aaltopituudella. Käsitykseni mukaan nelikymppiset sinkkumiehet eivät tosin halua ikäistään naista kuitenkaan, mikä on siis kannaltani ongelma.

T. Ap

Sinähän olet selvinnyt suurimman osan elämästäsi ilman rakkautta ja se vähäkin on ollut huonolaatuista. Opettele nyt ensin rakastamaan itseäsi ja nyt eron myötähän sinulle avautuu mahdollisuus hyvälle ja ihan oikealle rakkaudelle. 

Itsenäisyys, itsenäisyys ja itsenäisyys. Eli opettele rakastamaan, hellimään ja arvostamaan itseäsi äläkä odota sitä muilta.

Vierailija kirjoitti:

Jos oikeasti olet vasta hiljan eronnut, niin parsi itsesi kasaan ihan kaikessa rauhassa. Luulisi, että moisen tarinan jälkeen miehet eivät välttämättä edes kiinnostaisi.

Kyllä voi keski-ikäinenkin harrastaa yhdenillan juttuja. Niistä saa yleensä ne parhaat palat, kunhan vähän valikoi. Kannattaa muuten vaikka vaihtaa kaupunkia, koska läpipubin kanta-asiakkaat kiertää tosi nopeasti läpi.

En ole koskaan harrastanut yhden illan juttuja, enkä haluaisi edes sellaisia harrastaa. Baareissa en käy käytännössä ikinä (poikkeksena jotkut työpaikan pikkujoulujen jatkot). Olen muutenkin melko kokematon, mutta tosi intohimoinen ja kokeilunhaluinenkin. :) Haluaisin rakkaussuhteen mieheen TAI naiseen. :) t. Ap

Vierailija kirjoitti:

Kuulostaa kauhealta, mutta minäkin sanon että siihen tottuu. Alussa on vaikeinta, mutta kun tekee surutyön sen suhteen että tämä elämä on vain tarkoitettu elettäväksi näin, asiat helpottuu. 

Tietenkään en suosittele heti alkuun että heität kirveen kaivoon. Voihan se olla, että kunhan pääset tuosta jaloillesi ja opit nauttimaan taas elämästäsi, se unelmien prinssi tulee eteesi. Mutta tosiasia on sekin, että kaikille ei niin käy. Minä olen yksi heistä. Ja minä olen tehnyt surutyöni asian suhteen ja nykyään olen ihan sinut sinkkuuteni kanssa. Onneksi on lapsia ja tulevia lapsenlapsia, niin ei toivottavasti tarvitse ihan yksinäistä vanhuutta viettää. 

Olen jo tehnyt jonkin aikaa surutyötä asian vuoksi. Kun siis ikäiselläni eronneella naisella alkaa olla rakkauselämä takanapäin ja loppuiän sinkkuus häämöttää edessä. Ei sille oikein voi mitään. Valitsin nuorempana vain väärän puolison ja tein virheen. Pakko hyväksyä tosiseikat. Harmillista, kun siis ei mulla sitä rakkautta ollut edes nuorempanakaan oikeastaan. Vain siis parin vuoden ajan siinä kolmenkympin hujakoilla ja sen jälkeen se loppuikin. Olisin valmis tekemään uhrauksia sen eteen, että saisin puolison, mutta vaikeaahan se on silti. En haluaisi olla mikään varavaihtoehto kenellekään, mutta miksi kukaan haluaisi ikäistäni naista, joka ei ole kuitenkaan mikään filmitähti tai miljonääri? Kuten exäni mulle avoimesti sanoikin, ei mussa ole mitään niin ihmeellistä, että joku mua voisi enää tässä iässä rakastaa. T. Ap

Vierailija kirjoitti:

Itsenäisyys, itsenäisyys ja itsenäisyys. Eli opettele rakastamaan, hellimään ja arvostamaan itseäsi äläkä odota sitä muilta.

Toki kyllä, mutta olen elänyt itsenäisesti nuoruutenikin. Ja haluaisin saada rakastaa itse toista ihmistä myöskin. Mutta vaikeaahan se on. Enkä tiedä, miten tästä muuttua. Exäni mukaan ikäni on niin voimakas kynnyskysymys, ettei ikäiselläni naisella mikään enää sitä kompensoi (noh, lukuunottamatta suurta varallisuutta, julkisuutta tai joitain erityisiä muita meriittejä). T. Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itsenäisyys, itsenäisyys ja itsenäisyys. Eli opettele rakastamaan, hellimään ja arvostamaan itseäsi äläkä odota sitä muilta.

Toki kyllä, mutta olen elänyt itsenäisesti nuoruutenikin. Ja haluaisin saada rakastaa itse toista ihmistä myöskin. Mutta vaikeaahan se on. Enkä tiedä, miten tästä muuttua. Exäni mukaan ikäni on niin voimakas kynnyskysymys, ettei ikäiselläni naisella mikään enää sitä kompensoi (noh, lukuunottamatta suurta varallisuutta, julkisuutta tai joitain erityisiä muita meriittejä). T. Ap

Voi hyvänen aika, aikuinen nainen!

Miksi annat eksän mielipiteen vaikuttaa elämääsi? Ja hän on muuten väärässä.

Etsi uusia harrastuksia,osallistu erilaisiin tapahtumiin jne.Tapaat uusia ihmisiä,voi löytyä uusia ystäviä tai jopa se rakkaus...

Sitähän tässä saa itsekin miettiä. Olen nuorempi mutta kuitenkin sen ikäinen että jos se parisuhde olisi tullakseen niin ois tullut jo. Löydän hyvin miesseuraa mutta eipä niistä paljonkaan käteen jää.

Joten siis ainoa ratkaisu on vain hyväksyä tosiasiat ja odotella, että joku kaksilahkeinen sattuisi ailti paikalle? T. Ap

Vierailija kirjoitti:

Erosin hiljattain onnettomasta ja väkivaltaisesta avioliitostani ja olen 39-vuotias. Liitossamme ei tosin ollut läheosyyttä tai seksiä enää moneen vuoteen. Miten jaksan loppuelämäni, kun en enää koskaan saa läheisyyttä tai seksiä? Ja mitä mun pitäisi tehdä, jotta voisin tehdä mahdottomasta mahdollista eli saada rakkaussuhteen?

Olin parikymppiseksi yksinäinen ja alle kolmekymppiseksi todella huonossa suhteessa myöskin (viisikymppisen miehen kakkosnaisena - tosin tietämättäni). Kolmekymppisenä oli pari onnellista vuotta hyvässä suhteessa, jotka sitten taisivatkin jäädä ainoiksi elämässäni. Miten selviän tästä?

Lopeta ihan ekaks toi  itsessääli, säälin hakeminen, kaiken surkuttelu ja muu kitinä.

Ennen sitä mitään hyvää ei edes voi tapahtua kun sun asenne on ahterista. Sen jälkeen opettele iloitsemaan pienistä asioista.

Valivali ja uliuli ei vie sua eteenpäin tälläkään uusintapostauksella. Ilmeisesti edellisen ketjun vastaukset eivät miellyttäneet sua tarpeeksi. En aio silittää päätä tälläkään kertaa.

Vierailija kirjoitti:

Joten siis ainoa ratkaisu on vain hyväksyä tosiasiat ja odotella, että joku kaksilahkeinen sattuisi ailti paikalle? T. Ap

Ei vaan hoitaa se oma pääsi kuntoon- ihan selkeästi kun on vielä fiksattavaa. Sun onni ei tule toisen ihmisen kautta vaan omista teoistasi, koita tajuta.