Miksi uskovaisilla/kristityillä on niin hyvä naimaonni?

Ja en siis halua tietenkään "ruveta" uskovaiseksi vain sen takia, että löytäisin puolison. Kaipa se usko tulee jostain syvemmältä ja "itsestään"; ei sellaizta edes voine päättää, vaan sellainen "valaistuminen" tulee vain yllättäen ja sen sitten tietää itsekin.

Enää en edes kelpaisi uskovaiselle puolisoksi, sillä olenhan eronnutkin. Itsehän siis olen ainoastaan ollut pitkissä ja uskollisissa suhteissa, mutta mies on joko ollut haluton etenemään yhteenmuuttoon, pettänyt tai ollut väkivaltainen, niin hommat ovat kariutuneet siihen. Mutta olen kieltämättä joskus ihan nuorenakin mietiskellyt asiaa.

^Siis itse olen ollut aina uskollinen jne.

Ulkokultaisuus on uskovaisten salaisuus. Jeesus itkee, jos suhde epäonnistuu ja uskosta osattomat pääsevät näkemään sen. Siksi kulissit pysyvät pystyssä kuolemaan saakka.

No ne paritetaan niissä seurakunnan tilaisuuksissa. Kaikki myös haluavat nuorena naimisiin, koska seksiä ei voi muuten harrastaa. Eroamista paheksutaan, samoin kuin ryyppäämistä yms. syntiä.

Kaiketi samoin uskovat ovat tiivis ryhmänsä ja he valitsevat siitä ryhmästä jonkun. Ei ole kovin suurta joukkoa josta voi valita. Lisäksi he kaiketi olettavat parinvalintansa olevan jumalan tahdon eikä silkkaa sattumaa.

No, voihan siellä piillä vaikka mitä tyytymättömyyttä pinnan alla.

Käyvät nuorten illoissa missä on paljon saman henkisiä ihmisiä . Sieltä ne tulevat puolisot usein löytyvät.

Vierailija kirjoitti:

Käyvät nuorten illoissa missä on paljon saman henkisiä ihmisiä . Sieltä ne tulevat puolisot usein löytyvät.

Muakin houkuteltiin erään seurakunnan nuorten iltoihin, mutta olin liian agnostikko mennäkseni sinne sekä ujokin. Ehkä se oli virhe jälkikäteen ajatellen. T. Ap

Koska

-ei harrasteta yhdenyön suhteita ja ajauduta yhteen, vaan ollaan ensin ystäviä, jolloin näkee, sopiiko oikeasti yhteen, ja voidaanko olla parhaita ystäviä.

-kun seksi ei tule heti kuvioihin, ehtii ihastua toiseen oikeasti, ja syntyy myös hyvin voimakas seksuaalinen jännite, kun sitä ei heti pääse purkamaan. Ja tämä jännite suhteessa säilyy, ja sen muistaa.

-yhteinen arvomaailma on hyvä pohja suhteelle, ja kun pari jakaa yhteiset vapaa-ajan kiinnostuksen kohteet ja yhteisen ystäväpiirin, se sitoo hyvin yhteen myös vuosikymmenien päästä.

-uskovilla on matala kynnys erilaisiin avioliittoleireihin ym. Ei tarvitse olla ongelmia, että suhdetta voi hoitaa ja parantaa.

sitoutuminen, tosissaan olo, molemmilla osapuolilla niin selkeä näkemys hyvästä parisuhteesta. siunaus?

ei heittelehditä sinne tänne, vakaus. 

Vierailija kirjoitti:

Enää en edes kelpaisi uskovaiselle puolisoksi, sillä olenhan eronnutkin. Itsehän siis olen ainoastaan ollut pitkissä ja uskollisissa suhteissa, mutta mies on joko ollut haluton etenemään yhteenmuuttoon, pettänyt tai ollut väkivaltainen, niin hommat ovat kariutuneet siihen. Mutta olen kieltämättä joskus ihan nuorenakin mietiskellyt asiaa.

Ehkä uskovaiset arvostavat itseään sen verran enemmän että eivät huoli tuollaista miestä?

Siinä on kuule suuri taika että ei olla antamassa pesää heti seurustelun alkumetreillä. Lähinnä pillun perään olevat miehet karsiutuvat ilman muuta pois. Muutenkin miehen luonteesta näkee hyvin paljon siinä kun se joutuu sitä seksiä odottamaan. Onko valmis odottamaan, miten käsittelee turhautumista?

Toisekseen, jos nainen ei anna miehelle seksiä heti suhteen alussa, hänen on helpompi katkaista suhde seukkailuvaiheessa kuin jos seksiä olisi ollut. Valtaosa naisista kun nykyäänkin kiintyy emotionaalisesti seksikumppaniin, oli tämä sen arvoinen eli ei.

Koko jutun juju on siis siinä että nainen löytää onnellisen parisuhteen sillä, että antaa seksiä vain miehelle jonka ehdottoman varmasti tietää olevan "arvoisensa". Itse en ole uskovainen, mutta tuon kaavan mukaan menin. Okei, 24 -vuotiaaksi jouduin odottamaan mutta nyt on 12 vuotta erittäin onnellista suhdetta takana. Josta valtaosa naimisissa. Toki annoin ennen avioliittoa koska eihän sitä autoakaan osteta koeajamatta. ;)  Mutta jätin ne tipparellut, minit ja humveet koeajamatta ja säästi itseni paljolta murheelta.

Uskovaiset myös käyttävät yleensä myös aika paljon järkeä siinä parinvalinnassa juuri siksi että avioeroa paheksutaan. Joten kannattaa katsoa eteensä eikä vaan kokeilla josko homma tämän tyypin kanssa toimisi.

Ja kaikkeen sitä ihmiset aivopestäänkin. Että jokin "naimaonni" olisi onnellisen elämän perusta. Itse "täydellisessä" kulissiliitossa eläneenä voin sanoa että onnellisuus alkoi vasta siinä kohtaa kun suljin oven perässäni. Toisen ihmisen ja yleisten normien varaan onnellisuutensa rakentaminen on silkkaa typeryyttä.

Vierailija kirjoitti:

Koska

-ei harrasteta yhdenyön suhteita ja ajauduta yhteen, vaan ollaan ensin ystäviä, jolloin näkee, sopiiko oikeasti yhteen, ja voidaanko olla parhaita ystäviä.

-kun seksi ei tule heti kuvioihin, ehtii ihastua toiseen oikeasti, ja syntyy myös hyvin voimakas seksuaalinen jännite, kun sitä ei heti pääse purkamaan. Ja tämä jännite suhteessa säilyy, ja sen muistaa.

-yhteinen arvomaailma on hyvä pohja suhteelle, ja kun pari jakaa yhteiset vapaa-ajan kiinnostuksen kohteet ja yhteisen ystäväpiirin, se sitoo hyvin yhteen myös vuosikymmenien päästä.

-uskovilla on matala kynnys erilaisiin avioliittoleireihin ym. Ei tarvitse olla ongelmia, että suhdetta voi hoitaa ja parantaa.

No niin. Tämä on erinomainen vastaus. Itsekin olisin toivonut noita samoja asioita myös, mutta omissa seurusteluissani se mies oli aika hätäinen etenemisessään ja itsekin ehdin ihastua aika voimakkaasti.

Kun ympäröivässä kulttuurissa mikään ei estä nopeaa etenemistä, niin etenimme sitten siis, mutta se oli kannaltani huono asia varsinkin siinä ensimmäisessä "suhteessani", sillä tulin tavallaan huijatuksi, sillä päädyin päälle parikymppisenä (ja neitsyenä) viisikymppisen miehen kakkosnaiseksi tietämättäni.

En jotenkin tajunnut, mikä siinä meni vikaan ja kukaan ei puhunut mulle järkeä. Olisin halunnut muuttaa yhteen ja perheen varmaan vuoden-parin tuntemisen jälkeen, mutta mies vain pitkitti ja odotutti, kunnes jätti mun täytettyäni 30 vuotta.

Seuraavassa suhteessa tajusinkin sitten pitää jo puoliani, kun mies olikin väkivaltainen ja kolmas suhde johti avioliittoon, mutta siinä mies oli vieläkin väkivaltaisempi. Nyt alkaakin olla elämä jo ehtoopuolella. :( Yhden illan suhteitakaan en ole koskaan harrastanut ja olin aina uskollisuuden kannalla ja tositarkoituksella, mutta mulle sattuivat kamalat ja hyväksikäyttävät miehet kohdalleni.

Itse olen ollut kristitty lapsesta asti, mutta en kuitenkaan nuorena juurikaan pyörinyt seurakunnissa tai tavannut muita kristittyjä nuoria. Jälkeenpäin ajateltuna elämä olisi varmasti mennyt helpommin jos tulevan kumppanin olisin tavannut jo nuorempana, ja nimenomaan "omieni" joukosta, eikä olisi tarvinut ryvettää itseään niin pahasti "maailmassa".

Vastaus kysymykseesi on kuitenkin siinä, että Jeesukseen uskovat nuoret eivät koe tarvetta "testata" useita kumppaneita ennen sitoutumista, vaan he rukoilevat sopivan kumppanin löytymistä, ja kun Jumala armossaan antaa sen tulla vastaan, on sitoutuminen (=avioliitto) itsestään selvää, jo nuorellakin iällä. Uskovat luottavat siihen että Jumala siunaa liiton ja auttaa vastoinkäymisissä. Myöskin asenne, eli esim se että lopulta rakkaus on tahdon asia, ei tunteen, vaikuttaa. Nuoret liittoa solmiessaan haluavat kasvaa, oppia ja tiimiytyä yhdessä, ja Jumala auttaa tässä asiassa. Toki myös se, että on mukana seurakunnan toiminnoissa, mahdollistaa helposti samankaltaisen kumppanin löytymisen jopa lähipiiristä.

En voi sanoa olleeni mikään esimerkillinen nuori aikanani, ja omassa syntisyydessäni minä jos kuka Jeesusta tarvitsin elämääni. Usein ajatellaan, että kristityt on pyhimyksiä, tai ainakin heidän pitäisi olla. Tämä asenne paljastaa sen, että kritisoijat eivät ole ymmärtäneen alkuunkaan kristinuskon perusajatusta; armoa ja pelastusta. Eivät kristityt usko sen takia, että olisivat "niin hyviä ihmisiä", vaan juuri sen takia, että ymmärtävät olevansa niin syntisiä, että kipeästi kaipaavat pelastajaa ja auttajaa, joka heidät lopulta armahtaa synneistään, eli siis Jeesusta.

Näinollen rajukaan menneisyys ei määritä meistä ketään tulevaisuuden kristittynä. Omalla kohdallani kävi onnellisesti, pääsin naimisiina 24-vuotiaana miehen kanssa, joka tuli uskoon seurustelumme aikana. Nyt olemme käyneet Jeesuksen viitoittamaa yhteistä taivalta jo 11 välillä vaikeaakin, mutta lopulta niin onnellista vuotta.

Uskovaiset menevät tosiaan nuorina naimisiin. Lapsetkin saadaan nuorina. Muut saattavat elellä avoliitossa kymmenen vuotta ennen lapsen tekemistä. Mutta tuskin se uskovaisten perhe-elämä on sen kummempaa kuin muidenkaan. Ehkä joskus pysytään yhdessäkin hieman väkisin, koska eroamista ei suvaita. Ongelmiakin saatetaan lakaista maton alle ja annetaan vain elämä "herran huomaan". Tämä voi tietty tehdä heidät onnellisiksi, en tiedä. Uskovaiset piirit ovat minulle melko vieraita.

Älä anna kauniiden ja huolella pystyyn laitettujen kulissien hämätä, monilla tuntemillani kristityillä on onnettomat avioliitot, he vain osaavat salata sen paremmin kuin muut, ja joutuvatkin sen tekemään. Maine on pidettävä yllä viimeiseen saakka.

Vaikea sanoa. Isovanhempani olivat hyvin uskonnollisia ja liitto oli pitkä. Isoisä oli kyllä väkivaltainen mutta ero ei tullut kysymykseenkään...

Jumalan yhdistämä onnistuu.

Vierailija kirjoitti:

he vain osaavat salata sen paremmin kuin muut.

Tässä on nyt kristinuskon ydin ymmärretty asiaan kuuluvalla syvällisyydellä. Jeesus auttaa uskovia salaamaan avioliiton vaikeudet ei-uskovia taitavammin!

Hienoa, että tällä ei-uskovalla on näin vahva usko Jeesuksen yliluonnollisiin kykyihin. :)

Vierailija kirjoitti:

Ja en siis halua tietenkään "ruveta" uskovaiseksi vain sen takia, että löytäisin puolison. Kaipa se usko tulee jostain syvemmältä ja "itsestään"; ei sellaizta edes voine päättää, vaan sellainen "valaistuminen" tulee vain yllättäen ja sen sitten tietää itsekin.

Enää en edes kelpaisi uskovaiselle puolisoksi, sillä olenhan eronnutkin. Itsehän siis olen ainoastaan ollut pitkissä ja uskollisissa suhteissa, mutta mies on joko ollut haluton etenemään yhteenmuuttoon, pettänyt tai ollut väkivaltainen, niin hommat ovat kariutuneet siihen. Mutta olen kieltämättä joskus ihan nuorenakin mietiskellyt asiaa.

Kyllä uskovaiset voivat eronneenkin kanssa mennä naimisiin. Mutta uskoa on niin laidasta laitaan, että vaikea mitään yhtenäistä linjaa osoittaa. Yleensä kuitenkin uskovaisissa piireissä ollaan naimisissa, ei avoliitossa. Eli alusta alkaen on vahva sitoutumisen halu. Ei siis roikuta suhteissa miettien, että tuleeko jossain eteen kuitenkin joku parempi. Yleensä uskovaiset suhtautuvat kielteisesti alkoholilla lotrailuun ja väkivaltaan, niin sekin jo vähentää ongelmia. Lisäksi tietynlainen"tiukkuus" vähentää mahdollisuuksia pettämiseen.

Olen uskossa, mutta en kerro tai näytä sitä juurikaan ulospäin. Yllättävän moni mies on myös uskossa, vaikka eivät sitä päälle päin näytä. Vasta syvempi keskustelu antaa ymmärtää, että uskovat. Ei vaimoksi haluta mitään pintaliito- tuulitunneleita niin kuin Sofia Belorf, tai sitten mies on itse tuulitunneli.