Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Miten luoda suhde miehen lapseen?
13.04.2017 |
Kolmen vuoden parisuhde takana. Miehellä aikaisemmasta liitosta lapsi, minulla ei.
Mulla on ollut todella paljon vaikeuksia lähestyä ja saada kontaktia miehen lapseen. Mä oon sosiaalisesti vähän awkward enkä oikein osaa small talkata. Mulla ei kauheasti kavereita ole ja viihdynkin hyvin yksin. Mieheni joskus muisteli, että kun yritti ensimmäinen kerran jutella mulle, mä olin kuulemma vain tuijottanut häntä ilmeettömästi ja kävellyt pois.. Ei mun ole tarkoitus mikään juntti olla mutta mun pää tyhjenee täysin tuollaisista yllättävistä tilanteista!
Lapsi on oikein kiva ja hyvin käyttäytyvä, mutta en osaa oikein tehdä hänen kanssaan mitään tai puhua mistään. Pää vaan tyhjenee.. Lapsi on kiinnostunut niin erilaisista jutuista kuin minä ja puhuu niistä paljon isänsä kanssa, joka on myös aiheista kiinnostunut. Mä oon yrittänyt kuunnella, mutta kun keskustellaan tyyliin perhokalastuksesta niin mitään en ymmärrä, mitään ei jää mieleen eikä totta puhuen edes kiinnosta.. Ja lapsi on sen ikäinenkin, ettei tarvi apuakaan oikein missään. Tai jos tarvii, pyytää isältään. Ne päivät kun ollaan lapsen kanssa, niin hieman ahdistuneena ihmettelen että mitä mun pitää tehdä ja miten olla. Aluksi yritin pysyä poissa jaloista ajatellen että annan lapselle tilaa olla isänsä kanssa. Miehestä se ei ollut hyvä idea koska hänestä jättäydyin ulkopuoliseksi. Mä oon sitten yrittänyt höpötellä omia juttujani tai vain "hengata" mukana hissukseen, mutta miehen mielestä sillä tavoin viestin, että en ole kiinnostunut lapsesta.
Mä en haluaisi olla ahdistunut lapsen seurassa mutta kun tuntuu etten osaa tehdä mitään oikein! Ja asia stressaa kovasti. Ja pelkään, että lapsi stressaa mua. Jos lapsi olisi meillä aina, niin suhteen luominen olisi varmasti helpompaa kun tavallaan voisin tottua häneen kunnolla. Tuntuu että aina pitää totutella uudestaan kun tulee.
Pitkä paasaus tuli. Oli siis tarkoitus kysyä, että onko uusperheille olemassa mitään tukipalveluita? Jotain mikä voisi auttaa meitä hitsautumaan enemmän perheeksi? Tai löytyisikö opusta miten olla kiva "äitipuoli"?
Kommentit (18)
Et ainakaan pakolla luo suhdetta. Minä sanoisin, että jätä se lapsi rauhaan. Puhu vain kun on asiaa.
Minulle myös olisi luontevaa leipoa yhdessä. Kysyä mitä tehdään, ja sitten yhdessä tehdään. Ei ole pakkoja puhua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Osaatko vaikka pelata korttia? Afrikan tähteä? Mitä tahansa lautapeliä?
Laita hyvää naposteltavaa pöydälle ja ehdota, että pelattaisiin porukalla. Moni lapsi tykkää yhteisistä pelihetkistä ja siinä tulee huomaamatta jutusteltua kaikenlaista.
Mikä sinua kiinnostaa? Voisitko viedä lasta tutustumaan johonkin omaan harrastukseesi? Tai käykää leffassa, kesällä piknikillä, menkää syömään (anna lapsen valita ravintola).
Ollaan välillä pelattu yhdessä lautapelejä. Ollaan käyty myös elokuvissa, ravintoloissa, kahviloissa ja piknikeillä. Ollaan käyty myös ulkomaan matkoilla, tehty yhdessä isänpäiväkorttia ja leivottu kakkua. Ja tällaiset jutut on aina onnistuneet ja olleet kivoja.
Sellainen normi arki on enemmänkin se ongelma, että mitä puhutaan ruokapöydässä ja mitä tehdään työ-/koulupäivän jälkeen kun aina ei ehdi tehdä noita kivoja juttuja.
Minua kiinnostaa käsityöt, mutta lapsi ei ole kiinnostunut niistä. On se joskus kysynyt että mitä teen ja olen hänelle näyttänyt, mutta siinäpä se.
Mulle olisi ok jättää lapsi rauhaan mutta mies on se joka tästä asiasta tuntuu eniten kipuilevan. hänen mielestään en yritä tarpeeksi.
Minusta liika yrittäminen vain pilaa kaiken.
Meillä asuu miehen nyt 18 v poika, joka on tosi sulkeutunut. Hänen kanssaan ei ole luontevaa, koska hän ei osaa small talkia. Itse yritän aina jutella, kun tulee tilanne, josta hän tietää: trumpin valinta, tietokoneongelma, luin lehdestä jostain tietokonejutusta, mitä tekee äitinsä kanssa lomalla, millainen hänen mummonsa on.... jos ei ole luotevaa juttua, niin jätän rauhaan.
2
Harjoittele kysymään kysymyksiä lapselta aterioita ajatellen. Osoitat sillä tavalla kiinnostustasi. "Luin lehdestä että nyt on tällainen juttu yleistynyt... ootko huomannut onko teidänluokkalaiset harrastaneet tämmöistä..." jne.
Toinen juttu on, että kerrot omasta päivästäsi, joskus vaikka vähän liioitellenkin. Lapset tykkäävät yleensä sellaisesta. "Voitteko kuvitella, että meillä töissä tänään yksi tyyppi kertoi että..."
Arkenakin kannattaisi olla joku puuha, mitä tehdä yhdessä. Jos lautapeli tuntuu liian hitaalta, koeta keksiä jotain mitä muuta voisitte tehdä yhdessä. "Haluatko auttaa tekemään salaatin?" "Laittaisitko haarukan ja veitset pöytään?" Opetelkaa yhdessä taittamaan lautasliinat joka ilta eri tavalla. Aloita olohuoneen pöydälle iso palapeli, jonka ääressä voitte yhdessä istua hetken aina kun on aikaa. Aloita jokin tietokonepeli tai vastaava ja pyydä lasta opettamaan sinua...
Olen samaa mieltä, että liika yrittäminen ei ole hyväksi. (Itsellän isäpuoli.)
Minusta onnistut oikein hyvin. Oikeasti.
Olen itse ajatellut, että isä/äitipuoli on vähän kuin setä tai täti. Ystävällinen, auttaa tarvittaessa, on kiinnostunut, MUTTA on taustalla kuitenkin suhteessa vaikka isään (tässä tapauksessa se vanhempi kodissanne).
Tutustuminen vie myös aikaa. 10 vuoden päästä voit olla hyvinkin se, jolle lapsi tulee keskustelemaan jostain tärkeästä asiasta ja hän siis kokee, että sinä osaisit neuvoa paremmin sen naisena, kun isä (mies). Mutta ei tämä tule pakolla.
Oma isäpuoleni (vaikka tässä käytän tätä sanaa), ei koskaan tule olemaan tai yrittänytkään olla minulle isä tai isäpuoli. Kutsun häntä etunimellä. Hän on ok, kiva, ystävällinen. En ole tainnut koskaan tehdä kahdestaan hänen kanssaan mitään (siis kalastellut, leiponut tms.) mutta en ole kaivannutkaan. Autokyyytejä antoi kun olin nuori - siinä oltiin tavallaan, että tehtiin kahdestaan jotain.
Tässähän on nyt lähinnä miehesi se ongelma: haluaako hän, että olisit äiti lapselle? Lapsellahan on jo äiti.
Älä stressaa. Ja sano miehelle, että lakkaa stressaamasta. Hyvin tuo menee nytkin!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuulostaa siltä, että teet jo melko paljon luonteesi mukaisesti, ja ongelma onkin mies, joka kokee "ettet yritä tarpeeksi". Keskustelisin hänen kanssaan, että missä kohdin hän kokee puutteita, mitä sinun hänen mielestään pitäisi tehdä, jotta olisi "tarpeeksi yritystä". Tuntuuko lapsi olevan tyytyväinen nykyiseen yhdessä olemisen tasoon?
Olen itse luonteeltani aika samanlainen kuin sinä. Samoin yritän luoda mutkattomat välit avomieheni lapsiin, jotka ovat kivoja, mutta en oikein aina tiedä, miten olla heidän kanssaan luontevasti (luonteestani johtuen). Välillä mietin, kokevatko lapset minun olevan vetäytyvä ja pysyttelevän ulkopuolella, ja hämmentääkö se lapsia, mutta ilmeisesti ei. Mieheltäkään en saa sellaista palautetta, että pitäisi jotenkin yrittää enemmän. Tehdään kuitenkin asioita yhdessä (käydään retkillä, pelataan lautapelejä ja laitetaan ruokaa ym.) ja lapset ottavat kontaktia minuun ja minä vastaan, joten eiköhän tässä pikkuhiljaa totuta toisiimme. Meillä asioita nopeuttaa varmaan se, että lapset ovat paljon täällä meillä. Toisaalta eivät ole myöskään mitään ikovin nuoria enää, ja kaikki ymmärtävät, että ihmiset ovat erilaisia ja eri tavoin sosiaalisia.
Saan jatkuvasti kuulla mieheltäni että hänestä en yritä tarpeeksi. En kuulemma puhu lapselle ja kohtelen kuin ilmaa (omasta mielestäni en kohtele kuin ilmaa mutta en vain osaa osallistua keskusteluihin kun en tiedä aiheesta joten sitten vaan oon hiljaa). Olen kysynyt, että mitä minun pitäisi tehdä ja mies vastaa, että pitäisi keskustella lasta kiinnostavista jutuista, puhua hänelle ja kysellä kysymyksiä. Kun olen kysynyt, että mistä asioista voisin puhua tai kysellä, niin hän sanoo ettei voi keksiä keskusteluja puolestani. Pitäisikö sitten kai googlettaa jotain siitä perhokalastuksesta ja yrittää kysyä siitä? Aika pinnalliseksi jäisi se keskustelu.. En mä oikein osaa pakottaakaan itseäni kiinnostumaan asiasta joka ei vain kiinnosta.
Mies vetoaa siihen, että mä olen aikuinen ja lapsi on lapsi. Ja hänestä mun pitäisi aikuisena ottaa kontakti lapseen. Se on vaan vaikeeta kun koen, ettei lapsi ole kauhean kiinnostunut musta. Jos kysyn jotain, siihen vastataan niin lyhyesti kuin mahdollista enkä saa mitään tartuntapintaa jatkokysymyksille.
Mies joskus kertoi käyneensä lapsen kanssa keskustelua, että mikä mun kanssa olossa mättää ja lapsi oli sanonut, että kun en tee hänen kanssaan mitään. Siitä tuli aika paha fiilis. Mun mielestä me tehdään aika paljon kaikkea yhdessä silloin kun lapsi on täällä koska miehelläni on tietenkin kova tarve tehdä lapsen kanssa paljon kivoja juttuja silloin kun se on mahdollista. Vaikka lapsi sanoo noin niin en silti usko että hän välttämättä mun kanssa haluaisi viettää aikaa kaksin.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mistä miehesi sitten keskustelee lapsen kanssa?
Mies ja lapsi on keskustellut teidän väleistä, mutta entä te? Ikätasoisesti voisi lapsen kanssa puhua asian läpi, jossain luontevassa tilanteessa. esim. shoppailu, käydä jäätelöllä, jne
Vierailija kirjoitti:
Mistä miehesi sitten keskustelee lapsen kanssa?
Mies ja lapsi on keskustellut teidän väleistä, mutta entä te? Ikätasoisesti voisi lapsen kanssa puhua asian läpi, jossain luontevassa tilanteessa. esim. shoppailu, käydä jäätelöllä, jne
Molemmilla on paljon samoja kiinnostuksen kohteita. Samoja harrastuksia. Niistä riittää juteltavaa vaikka kuinka paljon. Nyt on esim seurattu jääkiekkoa ahkerasti ja siitä puhutaan joka päivä iltapalalla.
Mä en ole keskustellut lapsen kanssa meidän väleistä. En oikein tiedä miten edes käydä sellaista keskustelua. Mitä sanoisin/kysyisin?
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Osaatko vaikka pelata korttia? Afrikan tähteä? Mitä tahansa lautapeliä?
Laita hyvää naposteltavaa pöydälle ja ehdota, että pelattaisiin porukalla. Moni lapsi tykkää yhteisistä pelihetkistä ja siinä tulee huomaamatta jutusteltua kaikenlaista.
Mikä sinua kiinnostaa? Voisitko viedä lasta tutustumaan johonkin omaan harrastukseesi? Tai käykää leffassa, kesällä piknikillä, menkää syömään (anna lapsen valita ravintola).
En ole ap mutta äitipuoli kumminkin. Meillä tuollainen leikittäminen, pelaaminen ym. ei ole auttanut yhtään suhteen luomisessa. Olen laittanut paljon omaa rahaakin lapsiin ja vienyt heitä vaikka minne, mutta kohtelevat minua edelleen kuin ventovierasta. Ap:lle annan vinkin: älä yritä luoda mitään suhdetta. Lähde itse vaikka viikonlopuksi pois kun on isäviikonloppu, niin et joudu kärsimään ahdistavasta tunnelmasta ja ulkopuolisuudesta. Käytännössä siis teeskentele että lapsia ei olisi olemassakaan. On auttanut minulla, niin kurjaa kuin se onkin.
Vierailija kirjoitti:
En ole ap mutta äitipuoli kumminkin. Meillä tuollainen leikittäminen, pelaaminen ym. ei ole auttanut yhtään suhteen luomisessa. Olen laittanut paljon omaa rahaakin lapsiin ja vienyt heitä vaikka minne, mutta kohtelevat minua edelleen kuin ventovierasta. Ap:lle annan vinkin: älä yritä luoda mitään suhdetta. Lähde itse vaikka viikonlopuksi pois kun on isäviikonloppu, niin et joudu kärsimään ahdistavasta tunnelmasta ja ulkopuolisuudesta. Käytännössä siis teeskentele että lapsia ei olisi olemassakaan. On auttanut minulla, niin kurjaa kuin se onkin.
No itse asiassa sanoin kerran miehelle, että voisin olla pois silloin kun lapsi on meillä. Saisivat olla kaksin ja ei tarvi kenenkään olla ahdistunut. Tästähän mieheni tulistui ja sanoi, että hän on vastaavasti sitten pois kun lapsikin on pois. Ja on hän on pakettidiili lapsen kanssa. Toisin sanoen mieheni vaatii minua olemaan läsnä ja haluaa että minulla on hyvät välit lapsen kanssa.
Muistan suhteemme alkuaikoina kun mieheni joutui lähteä käymään pari tuntia jossain ja jäin lapsen kanssa kahden kotiin. Siinä sitten leikittiin yhdessä koko aika ja oli kivaa. Kun mies tuli kotiin ja kysyi lapselta, että mitä tehtiin. Lapsi vastasi: ei mitään. Mä sain toki murhaavan katseen mieheltäni. Sanoin kyllä myöhemmin miehelle, että me leikittiin kyllä yhdessä koko se aika kun oli pois. Johon se sitten kohautti olkiaan että lapset on joskus sellasia. Huoh.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ole ap mutta äitipuoli kumminkin. Meillä tuollainen leikittäminen, pelaaminen ym. ei ole auttanut yhtään suhteen luomisessa. Olen laittanut paljon omaa rahaakin lapsiin ja vienyt heitä vaikka minne, mutta kohtelevat minua edelleen kuin ventovierasta. Ap:lle annan vinkin: älä yritä luoda mitään suhdetta. Lähde itse vaikka viikonlopuksi pois kun on isäviikonloppu, niin et joudu kärsimään ahdistavasta tunnelmasta ja ulkopuolisuudesta. Käytännössä siis teeskentele että lapsia ei olisi olemassakaan. On auttanut minulla, niin kurjaa kuin se onkin.
No itse asiassa sanoin kerran miehelle, että voisin olla pois silloin kun lapsi on meillä. Saisivat olla kaksin ja ei tarvi kenenkään olla ahdistunut. Tästähän mieheni tulistui ja sanoi, että hän on vastaavasti sitten pois kun lapsikin on pois. Ja on hän on pakettidiili lapsen kanssa. Toisin sanoen mieheni vaatii minua olemaan läsnä ja haluaa että minulla on hyvät välit lapsen kanssa.
Muistan suhteemme alkuaikoina kun mieheni joutui lähteä käymään pari tuntia jossain ja jäin lapsen kanssa kahden kotiin. Siinä sitten leikittiin yhdessä koko aika ja oli kivaa. Kun mies tuli kotiin ja kysyi lapselta, että mitä tehtiin. Lapsi vastasi: ei mitään. Mä sain toki murhaavan katseen mieheltäni. Sanoin kyllä myöhemmin miehelle, että me leikittiin kyllä yhdessä koko se aika kun oli pois. Johon se sitten kohautti olkiaan että lapset on joskus sellasia. Huoh.
Ap
Tuo on kyllä kurjaa. Kuulostaa siltä, että suurin ongelmasi on miehesi. Näytä hänelle tämä keskusteluketju niin hän ymmärtää kuinka hankalaa on luoda suhde lapsipuoliin, jotka eivät anna mitään vastakaikua. Yksin kun et voi suhdetta muodostaa, se vaatii myös yritystä lapselta ja lapsen tulisi myös olla sosiaalisempi. Ehkä johtuu lapsen temperamentista, ehkä lapsi on ujo, ehkä on opetettu pelkäämään "vieraita",'en tiedä. Tuttavapiirissäni on lapsia, jotka ovat jo perusluonteeltaan iloisia ja sosiaalisesti kyvykkäitä ja tulevat äitipuoliensa kanssa mainiosti juttuun. Sinun lapsipuolesi ei ole sellainen ja itse olet yrittänyt kaikkesi joten seuraava askel on joko vetäytyä tai pyytää lapsen vanhempia juttelemaan lapsen kanssa, että hänen tulisi yrittää enemmän tulla kanssasi toimeen.
Olen kirjoittanut aiemmin (äitipuoli 18-vuotiaalle), ja mitä enemmän luen, niin nyt tajuan, että ongelma on isän eikä sinun. Hän kuulostaa eksältäni...
Tiedätkö ap, eyyä rakkaus ei esitä vaatimuksia. Rakkaus antaa toisen olla sellainen kuin on. Rakkaus ei kiristä eikä uhkaile. Rakkaus antaa toiselle täyden vapauden.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minusta miehesi vaatii nyt vähän älyttömiä. Tapasi olla lapsen kanssa ei kelpaa, se että lähtisit pois siksi ajaksi kun lapsi on teillä ei kelpaa... Minusta kuulostaa kuin mies ei ehkä tuntisikaan tai hyväksyisikään sinua kunnolla, kun yrittää vaatia sinulta luonteenpiirteitäsi vastaista olemista ja saada sinua väkisin muutetuksi sellaiseksi mitä et ole.
Ei tuollaista suhdetta väkisin voi synnyttää ja se on fine. Voihan olla että vuosien kuluessa ja lapsen kasvaessa luonnostaan lähennytte, mutta ei sitä voi pakottaa.
Teitä on kolme, ja näistä kolmesta miehesi on kyllä ainut, jolla vaikuttaa olevan ongelma.
Kiitokset kaikille rohkaisevista viesteistä! Pelkäsin saavani täällä kauhean haukkuryöpyn niskaani kun olen niin kamala "äitipuoli" lapselle.
Mä tavallaan ymmärrän kyllä mun miestäni ja luulen, että hän varmasti kokee surullisena sen, etten saa hänen lapsestaan samanlaista iloa kuin hän. Hän ei varmaan kykene ymmärtämään miksi mulla ja lapsella on viileät välit kun heillä taas on niin lämpimät ja voivat puhua mistä vain. Ehkä se hänen silmissään näyttää siltä että mä en yritä. Ehkä mies ei osaa ajatella, että vaikka lapsi on tärkeä hänelle, se ei ole tärkeä minulle. Vaikea sanoa mitä ajattelee kun siitä ukosta on niin vaikea saada irti mitään..
Kävimme oikein pariterapiassakin aikanaan kun toivoin että olisimme saaneet sieltä yhteiselolle eväitä avuksi. Mies tunnusti siellä suojelevansa lastaan koska pelkää mun lähtevän, mikä taas näyttäytyy siten, että jos meillä on riitaa mies lähtee tekemään lapsensa kanssa jotain kaksin jättäen mut ulkopuolelle. Tästä ollaan riidelty monet kerrat, kun miten mä voin luoda lapseen suhdetta jos koen että mies sabotoi sitä blokkaamalla mut. Terapiassa mies myös sanoi, että haluaa mun roolin lapsen elämässä olevan enemmän kuin pelkkä "iskän tyttöystävä". Mä taas sanoin että mulle riittäisi hyvin se etäisempi rooli ja sanoin, että se lapsen suojeleminen "pahalta äitipuolelta" pitäisi loppua ensin.
No näiden samojen ongelmien kanssa kamppaillaan edelleen. Ei ehkä olis pitänyt koskaan tällaiseen suhteeseen ryhtyäkään. Jotenkin sitä ajatteli, että "ajan kanssa sitten" mutta ei kyllä hyvältä näytä.
Ap
Tämä on hyvä esimerkki siitä, että asiat tehdään vaikeiksi. Ei uusperheily ole vaikeaa, jos siitä ei sellaista tehdä. Kun jokainen saa olla oma itsensä, eikä osapuolille aseteta vaatimuksia siitä, millainen pitää olla, niin ei ole yleensä ongelmiakaan.
Jotkut ihmiset ovat sellaisia, että haluavat kaiken olevan päässään olevan kaavan mukaan. Ja vain se kaava on oikea.
Alue: Aihe vapaa
Osaatko vaikka pelata korttia? Afrikan tähteä? Mitä tahansa lautapeliä?
Laita hyvää naposteltavaa pöydälle ja ehdota, että pelattaisiin porukalla. Moni lapsi tykkää yhteisistä pelihetkistä ja siinä tulee huomaamatta jutusteltua kaikenlaista.
Mikä sinua kiinnostaa? Voisitko viedä lasta tutustumaan johonkin omaan harrastukseesi? Tai käykää leffassa, kesällä piknikillä, menkää syömään (anna lapsen valita ravintola).