Lue keskustelun säännöt.
Entinen koulukiusattu työelämässä - mitä mieltä työtoverin käytöksestä?
01.04.2017 |
Minua kiusattiin lapsena jonkun verran, ja niiltä ajoilta on jäänyt takaraivoon se ajatus, että on aina parasta olla vaan hiljaa. Siten kukaan ei voi murskata innostustani toteamalla, että juttuni ovat itse asiassa tylsiä ja tyhmiä. Vieläkin sattuu, kun ajattelen niitä kertoja, kun olen vaikka kertonut hauskaa juttua ja joku on kylmästi todennut ettei siinä ollut mitään hauskaa, sillä olen tylsä ihminen.
Itsetuntoni on noista ajoista kohentunut, mutta nyt työyhteisössäni on ihminen, joka tuo ajoittain tuon saman tunteen takaisin. Useimmiten hän on mukava ja kiltti, mutta aina välillä hän tekee juuri tuota samaa, mitä kiusaajani lapsuudessa. Esimerkkejä tulee nyt vähän huonosti mieleen, mutta esimerkiksi kertoessani innoissani eräästä jännittävästä jutusta ja kysyttyäni työkavereilta, haluavatko he nähdä kuvan asiasta, sanoi tämä yksi ensimmäisenä kylmän rauhallisesti ”en”. Muut kyllä halusivat. Vastaavia tilanteita on ollut paljon, eikä hän kohtele muita samoin.
Kuulostaako tuo kamalan pieneltä asialta? En oikein tunnista sitä, milloin kuuluukin pahastua ja milloin ei, sillä varmasti olen myös herkistynyt lapsuuden kokemuksista. Toisaalta olen myös aika huono ymmärtämään, milloin joku oikeasti haluaa loukata, ja milloin kyse on vain ajattelemattomuudesta.
Tuon työtoverin kanssa tunnen oloni usein vähäpätöiseksi ja hölmöksi, sillä oikeastaan ihailen häntä kovasti ja haluaisin olla hänen ”suosiossaan”. Muita hän tuntuu kohtelevan aina kuin vertaisiaan, mutta minulle hän iskee aina silloin tällöin (kun vähiten sitä osaan odottaa) jonkinlaisen pienen piikin. Silloin tunnen itseni niin, niin pieneksi! Ja kuitenkin useimmiten hän on minullekin mukava.
En tiedä, miten suhtautua häneen. Hän on karismaattinen, ja olen ehkä jopa ollut häneen hiukan ihastunut (olemme siis eri sukupuolta), mutta nyt sen tilalle on tullut jatkuva pieni pelko siitä, milloin joudun noloon tilanteeseen hänen toimestaan.
Miltä tämä teistä kuulostaa? Olenkohan ihan yliherkkä.
Kommentit (10)
Olet yliherkkä. Älä välitä mistään piikittelystä, älä edes yritä ymmärtää mitä sellaisen takana on. Jos ihmisellä ei ole selkärankaa sanoa suoraan, jos joku mättää, niin kannattaa jättää kaikenlainen piikittely ihan omaan arvoonsa. Ja sitäpaitsi tuollainen ailahteleva käytös kuulostaa siltä, että hänellä itsellään ei ole asiat ihan kunnossa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miksi työkavereiden kans pitäis keskustella muista ku työasioista? Mua ärsyttää koko kahvihuonerupattelu ilmiönä. Joskus tekisi mieli töksäyttää, että ei kiinnosta, kun joku tulee varastamaan aikaani jollain "tässä lapsenlapseni piirtää ekaa kertaa kuulakärkikynällä sohvaan" -juttua.
Koeta puhua työkaverisi kans työasioista. Katso, muuttuuko hänen asenteensa. Jollei, kyseessä on mulkku.
Eikö sun mielestä ole vähän outoa olettaa, että kaikkien pitäisi olla hirveän innostuneita sun jännistä jutuista? Työkaverit ei ole, eikä niiden ole tarkoitus olla sun henkilökohtaisia ystäviä, joten ei sun juttujen kuulu kiinnostaa niitä. Jos jotakuta kiinnostaa, kiva, mitta älä vaadi tätä kaikilta.
Älä myöskään kiinnitä huomiota toisen tuittuiluun. Vaikka sillä olisi syy tai tarkoitus, se ei siliti ansaitse huomiota.
Varmaan olen yliherkkä, varsinkin nyt kun on tullut selväksi että tältä ihmiseltä tulee joskus tölväisyjä. Ehkä tuntuu pahemmalta siksikin, että olen pitänyt häntä niin viehättävänä...? En tiedä, mutta on ikävää tuntea samaa luuseri-tunnetta kuin lapsena...
ap
Ja siis en missään nimessä korosta itseäni töissä liikaa! Puhun ehdottomasti vähiten omista asioistani koko porukasta, varmaankin juuri siitä lapsuudesta johtuen. Muihin tämä tyyppi suhtautuu aina ystävällisesti. Tuo valokuvaesimerkki jäi hyvin mieleen, sillä asia oli oikeasti mielestäni aika kiinnostava ja niin muutkin siihen suhtautuivat. Ja sitten tämä yksi sanoo, ettei halua nähdä kuvaa. Olisi vaan ollut hiljaa sitten? No, miten vain, mutta liikaa en puhu omista asioistani, vaikka tässä työporukassa ollaankin hyvin avoimia myös yksityiselämästä.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No siis selvästihän tämä ihminen ei ole niin viehättävä kuin minä olet häntä pitänyt, ja voi olla, että olet pitänyt häntä viehättävänä nimenomaan kiusaamiskoksmuksiesi vääristämän itsetuntosi ja ihmistuntemuksesi takia. Sun täytyy alkaa tajuta, että ihmisten viehättävyys muodostuu tosielämässä toisin kuin peruskoulussa. Hän on voinut esim olla kateellinen tilanteesa saamastasi huomiosta, tai sitten muuten vaan käyttäytynyt ei-niin-tyylikkäästi.
Samalla on selvää, että se, että kaikkia ei kiinnosta sun jännät jutut (että mitään"oikeasti kiinnostavia" asioita ei ole olemassakaan, koska ihmisiä kiinnostaa eri asiat) ja se, että joku sanoo sen ei-niin-tyylikkäällä sävyllä, ei mitenkään tee susta luuseria. Mikään, mitä joku muu tekee, ei voi tehdä susta luuseria.
Mítta silti sulla ei ole oikeutta vaatia kaikkien huomiota ja kiinnostusta millekään, edes omasta mielestäsi kiinnostavalle jutulle.
Vierailija kirjoitti:
No siis selvästihän tämä ihminen ei ole niin viehättävä kuin minä olet häntä pitänyt, ja voi olla, että olet pitänyt häntä viehättävänä nimenomaan kiusaamiskoksmuksiesi vääristämän itsetuntosi ja ihmistuntemuksesi takia. Sun täytyy alkaa tajuta, että ihmisten viehättävyys muodostuu tosielämässä toisin kuin peruskoulussa. Hän on voinut esim olla kateellinen tilanteesa saamastasi huomiosta, tai sitten muuten vaan käyttäytynyt ei-niin-tyylikkäästi.
Samalla on selvää, että se, että kaikkia ei kiinnosta sun jännät jutut (että mitään"oikeasti kiinnostavia" asioita ei ole olemassakaan, koska ihmisiä kiinnostaa eri asiat) ja se, että joku sanoo sen ei-niin-tyylikkäällä sävyllä, ei mitenkään tee susta luuseria. Mikään, mitä joku muu tekee, ei voi tehdä susta luuseria.
Mítta silti sulla ei ole oikeutta vaatia kaikkien huomiota ja kiinnostusta millekään, edes omasta mielestäsi kiinnostavalle jutulle.
Kiitos fiksusta vastauksesta. Tiedän tietenkin, ettei kaikki kiinnosta minun asiani. Ehkä peräänkuulutin enemmän kohteliaisuutta ja huomaavaisuutta, kiinnostuksen sijaan. Minä en nolaisi toisia tahallani ikinä.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuollainen epälooginen käytös (välillä mukava, välillä ei) ei luultavasti ole mitenkään suunnitelmallista. Ei tämä tyyppi varmaan itsekään tiedä, miksi käyttäytyy noin, joten turha myöskään analysoida sitä liikaa. Itseänikin kyllä ärsyttäisi tuollainen, mutta yrittäisin vain ohittaa sen.
Työpaikalla pitäisi saada tuntea itsensä hyväksytyksi juuri sellaisena kuin on. Tiedän kuvailemasi tyypin. Hän elää huomiosta ja koputtelee kepillä jäätä kuinka pitkälle voi mennä "naljailuissaan". Samaan aikaan hän on tarkka, kenelle uskaltaa vittuilla. Lähes aina vittuilun kohde on muuta väkeä heikommalla esim. sukupuoleltaan tai koulutukseltaan.
Kuuntelin aikani työpaikalla parin tyypin heittoja ja sitten menin "henkilökohtaisesti" avokonttorissa sanomaan mielipiteeni, miltä huono käytös tuntuu ja että en halua kuulla sellaista enää jatkossa. Selitys oli molemmissa tapauksissa, että ei ollut tarkoitus olla ilkeä, mutta selvä, ei jatku enää.
Huono käytös on aina kotikasvatuksen tulos.
En osaa sanoa pitäisikö loukkaantua. Ite oon kyllä sen tyyppinen etten haluis työpaikalla tutustua keneenkään, haluun vaan tehdä duunit ja häipyä.