Lue keskustelun säännöt.
Rehellisesti, kuinka moni on vain tyytynyt mieheensä?
01.04.2017 |
Kuinka moni on vain lyönyt hynttyyt yhteen jonkun kanssa, vaikka mies ei ehkä olisikaan ollut mikään suuri rakkaus tai ihastus? Tämä on luultavasti yleisempää kuin luullaan. Itse olen ollut sinkku jo jonkin aikaa, koittanut tavata miehiä jne, mutta en tunne juuri mitään näitä miehiä kohtaan ja en enää usko, että voisin rakastua tai ihastua kunnolla. Pitäisikö vain sitten tyytyä johonkin niin ei tarvitse loppuelämää olla yksin?
Kommentit (70)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No en. Miksi haluaisin olla ja asua sellaisen kanssa johon olen vain tyytynyt? Tietysti rakastan häntä ja haluan aidosti olla yhdessä hänen kanssaan.
En minäkään. Kyllä sillon tuntu, kun tavattiin että se oli erilaista kuin aikasempien miesten kanssa keitä olin tavannut. Ja mies sanoo samaa minusta. Toki nyt kun on pidempää oltu yhdessä niin on se arkikin koittanut, mikä nyt on ihan luonnollista. Ei jaksaisi sitä ihastus stressiä 24/7 vaikka silloin se ihanaa olikin ja huuma erilaista kuin muitten kanssa. Yhteiselo sujuu nykyäänkin ja ei intohimokaan kadonnut oo. Toki se on vähän erilaista kuin aluksi. :)
Mihin sinulla on kiire? Miksi yksinolo on niin ahdistavaa, että mieluummin tyytyisit johonkuhun kuin odottaisit, että ihastut ja rakastut?
Miksi ihmeessä kukaa alkaa vain tyytymään. Fakta on, että varattuna niitä unelmien miehiä tapaa vielä heikommin kuin sinkkuna. Jumittumalla tyydyttävään jumittaa koko elämänsä läpi vain onnettomana.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mun mies oli eka, joka musta kiinnostui. En ole kummoisen näköinen (ts.harmaavarpunen), rumaksikin haukuttu, ylipainoinen jne. joten ei ollut kamalasti ehdokkaita joista valita...mies on erittäin hyvä puoliso ja isä lapsille, joten en kadu. Mutta olen vähän katkera muille miehille, jotka eivät nähneet ulkokuoreni lävitse.
Aloin olemaan exäni kanssa teininä, koska halusin poikaystävän kuten muillakin oli. Oltiin yhdessä yli 20 vuotta, vaikkemme sopineet toisillemme ollenkaan ja viimeiset 10 vuotta oli jo ihan tuskaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ainahan sitä joutuu joissain piirteissä tyytymään, koska kukaan ei ole täydellinen. Kyse on siitä, että kokonaisuutena haluaa olla toisen kanssa ja rakastaa. Kun tapasin mieheni, tajusin, että tässä on se oikea. En tuntenut heti mitään ylimaallista ja maagista intohimoista rakkautta, mutta tunsin löytäneeni kultaa. Ei sitä osaa selittää, sitä vain huomaa, että toisen kanssa on hyvä olla. Ulkopuolisten mielestä vaikuttaa, että tyydyin kaljuun, lyhyeen mieheen, mutta tästä ei ole kyse. Rakastan häntä.
Toisaalta en ehkä kuulu tähän ketjuun, koska en itse koe tyytyneeni. Tuttavilta saa kyllä kuulla lapsellista marinaa, että paremmankin olisit saanut. En olisi. Minulle paremmin sopivaa ihmistä ei nimittäin ole vieläkään tullut vastaan eikä sellaista taida edes olla olemassa.
Jos hän kuolisi, olisi tajuttoman vaikeaa löytää ketään hänen veroistaan. Olisin varmasti leski lopun elämääni. Luulen, että hän ajattelee minusta samoin.
Minä tyydyin kaikkiin seurustelukumppaneihini. En koskaan saanut ketään, jonka olisin todella halunnut. Syy on itsessäni, tai siis siinä, että minulla oli mahdollisuus ihastua jalat alta vievästi vasta todella myöhään. Siitä suhteesta ei tullut harmi kyllä mitään. Olen silti kiitollinen sille miehelle siinä mielessä, että sen sanoinkuvaamattoman voimakkaan ihastuksen koettuani tajusin viimein, mitä ihan oikea syvä tunne toista kohtaan voi olla. Kun en ollut aiemmin sellaista kokenut, olin kuvitellut olevan jotenkin kylmä tai tunnevammainen. Niinpä sitten syyllisensä omasta tunne-elämän vähyydestä tyydyin tyyppeihin, jotka olivat kiinnostuneempia minusta kuin minä heistä. Tai ehkä heillä oli tismalleen sama tilanne. Hekin olivat minun kanssani vain, koska jonkun kanssa on oltava. Eipä ollut kiihkeää tunteen paloa eikä kiihkoa niissä suhteissa. Olen onnellisempi nyt yksinäni kuin niissä. Olen onnellinen siitä, että olen saanut kokea mielettömän tunteen huuman. Sitä kautta minulla oli mahdollisuus tajuta, etten ollutkaan tunnevammainen. Minulla on kykyä rakastua pakahduttavasti, kunhan kohde on oikea. Harmi, ettei tällaista mahdollisuutta tullut vastaan, kun se vielä olisi mahdollistanut upean rakkauden täyteisen perhe-elämän. Nyt olen jo iältäni niin vanha, että mitään sellaista ei voi ajatella, korkeintaan jotain kultaisten vuosien lohtupalkintosuhdetta. En halua enää mitään sellaista. Koko aikuisikä meni tuhlatessa aikaa sellaisiin väljähätyneisiin kompromisseihin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä ainakin alunperin. Olin jo yli kolmekymppinen kun löysin miehen, jolla oli samanlaiset elämäntavat, samanlainen koulutustausta jne. Menimme nopealla tahdilla naimisiin, molemmat halusivat lapsia, mutta suurta rakkautta ei ainakaan mun osalta ollut ilmassa. Nyt ollaan oltu yhdessä 15 vuotta. Mies on loistava isä ja puoliso, elämä on hyvin tasapainoista. Ollaan hitsauduttu yhteen ja varmaan nyt voisi puhua jo rakkaussuhteesta vaikkei suurta huumaa ole ollutkaan. Todennäköisesti vietetään loppuelämä yhdessä ja nautitaan eläkepäivistä yhdessä harrastaen ja matkustelen. Näinkin voi kaikki sujua hyvin. Ei kaduta etten sitä suurta rakkautta loputtomasti etsinyt.
Itse miehenä en juuri saa naisia kiinnostumaan itsestäni tai ihastumaan muhun joten ainut vaihtoehto on tyytyä niihin jotka tykkää musta ellei halua olla lopun elämää yksin.
Kaikki ihastumiset on aina olleet yksipuolisia. Alkaa tuntumaan että molemminpuolinen rakkaus on myytti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Suomalaisten miesten tason huomioiden (kun sitä siis vertaa naisten tasokkuuteen) on rehellisesti sanottuna hyvin vaikea olla tyytymättä.
Vierailija kirjoitti:
Miksi ihmeessä kukaa alkaa vain tyytymään. Fakta on, että varattuna niitä unelmien miehiä tapaa vielä heikommin kuin sinkkuna. Jumittumalla tyydyttävään jumittaa koko elämänsä läpi vain onnettomana.
Ainakin miehen osana on tyytyminen, omassa kaveripiirissä ei taida juuri olla miehiä jotka olisivat päässeet parisuhteeseen naisen kanssa joka olisi alussa ollut mitenkään erityinen. On vain otettu ensimmäinen nainen joka on miehen hyväksynyt.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Suomalaisten miesten tason huomioiden (kun sitä siis vertaa naisten tasokkuuteen) on rehellisesti sanottuna hyvin vaikea olla tyytymättä.
Miehen näkökulmasta asia on täsmälleen samoin.
Tämä on mahdollista, koska naiset ja miehet preferoivat kumppanissa eri asioita. Naiset kuvittelevat, että miehet haluavat fiksun, itsenäisen, koulutetun, keskustelutaitoisen ja statukseltaan hyvän miehen. Todellisuudessa miehet haluavat kauniin, iloisen, kiltin ja ystävällisen naisen. Miehet taas kuvittelevat, että naiset haluavat komean, varakkaan ja menestyvän miehen. Todellisuudessa naiset haluvat fiksun, itsenäisen, koulutetun ja keskustelutaitoisen miehen.
Rehellisesti: mun mieheni on mun unelmien täyttymys joten en ole joutunut "tyytymään" mihinkään. Päivääkään en vaihtaisi pois.
Exä oli mun eka ja ikääkin oli jo 26v tuolloin ja halusin suhteeseen väkisin, koska halusin vakiintua. Aluksi tuntu, et tää tyyppi on ihan mukava, mutta sitten kun se lässytti aina, että on ikävä ja rakastan sua johon vastasin vaan että niin minäkin sinua vaikka fakta oli, etten tuntenut mitään noista. Kyllä se sitten vuoden jälkeen alko olemaan samoja tuntemuksia ja kahden vuoden jälkeen kun sano että nyt riittää ja sillä oli heti perään uusi jo jonossa, niin kyllä sitä itkettiin monta viikkoa, masennuttiinkin välissä ja vuoden jälkeenkin hirveä ikävä edelleen eikä pystynyt uusia suhteita edes harkitsemaankaan.
Itse en edes usko siihen, että heti ekalla tai toisella kertaa pystyy rakastumaankaan.
Joku rakkauden huuma on muutenkin ihan yliarvostettua. Olen kokenut nopean intohimoisen huuman ja olen kokenut tasaisen, koko ajan eskaloituvan syvän kiintymyksen ja intohimon. Valitsen jälkimmäisen milloin tahansa ja säälin enemmän ihmistä, joka ei sitä ole kokenut. Kuluttava, nopeasti palava hormoniroihu ei nimittäin lopulta ollut minulle minkään arvoinen.
-n28
Vierailija kirjoitti:
Rehellisesti: mun mieheni on mun unelmien täyttymys joten en ole joutunut "tyytymään" mihinkään. Päivääkään en vaihtaisi pois.
Miehelle tuollainen tilanne on mahdottomuus.
Itse en saa edes niitä jotenkuten ok tapauksia suhteeseen, puhumattakaan mistään unelmien täyttymys -naisista..
Naisille tärkeintä on löytää siitoskone, lompakko ja oman elintason nostaja. Siksipä olenkin MGTOW.
Säälin cuckold-valkoritari-betamiehiä, jotka uskovat naisten valheisiin.
Alunperin olen lähtenyt seurustelemaan periaatteella "aivan sama kokeilla mitä tästä tulee". Mies vaikutti kuitenkin fiksummalta kuin kukaan aiemmin tapaamani. 15 vuotta mennyt. En tiedä missä vaiheessa olen rakastunut. En tiedä suosittelisinko tätä tapaa kuitenkaan muille. Vääränkin tyypin kanssa voi helposti vaan jämähtää yhteen. Itselläni kävi hyvä tuuri.