Lue keskustelun säännöt.
Käytökseni on hyvin outoa. Sekavaa ja impulsiivista. Auttakaa, pilaan elämäni..
18.03.2017 |
En edes tiedä mistä alottaisin..
Oloni on toisinaan mahtava, itsevarma, energinen ja tuntuu, että minä kestäisin mitä vaan. Tunnen olevani älykäs ja sujut itseni kanssa.
Itseasiassa nautin paljon kun olo on tuollainen mutta joskus se on kamalaa ja menee yli kun ajatukset juoksee ja puhun nopeasti ja taukoamatta. Energiaa on liikaa ja käyn oikeasti ylikierroksilla.
Kiinnitän kaikkeen huomiota, puhun outoja juttuja ja nauran yksin omille jutuilleni ja tiedostan kyllä tilanteen outouden, en vain voi sille mitään.
Tuntuu, että jotenkin pursuan yli ja se energia..
Se levottomuus ei ole edes kivaa.
Sitten pikkuhiljaa mieleni valtaa rauha, tai se parhain olo. Tyyni mutta onnellinen ja itsevarma. Elän hetkessä. Mutta olen myös hyvin impulsiivinen.
Esimerkiksi eilen pelasin kaikki rahani jälleen. Vaikka yleensä olen osannut lopettaa mutta kun kaikki on ihan sama ja huoletonta välillä. Järki ei pysy mukana.
Joskus ylensyön paljon, juon liikaa siis hyvin paljon tai pelaan. Täytän jotain tyhjiöö.
Välillä opin ja näyttää paremmalta. Elämäni alkaa vaikuttamaan tasapainoisemmalta. Pidän itsestäni huolta ja on järkeviä päämääriä sekä olen tyyni ja onnellinen.
Sitten yhtäkkiä saatan alkaa masentumaan. Ja se menee koko ajan syvemmäksi..
Vihaan itseäni, minusta ei ole mihinkään, en kuulu tänne, olen täysin arvoton. Olen hullu ja sekaisin. Tuotan vain harmia läheisilleni. Tahdon kuolla.
Juuri niinä viimeisinä päivinä kun masennus alkaa oikeasti tuntumaan sietämättömältä ja siihen voisi ihan tosissaan kuolla, voin jopa päättää kuolla ja miettiä miten hoidan koko homman alusta loppuun, miten hoidan muut järjestelyt ennen kun kuolen jne.
Sitten kun olen aivan pohjalla ja saatan itkeä ja olla aivan valmis pois niin yhtäkkiä alan nousemaan. Seuraavana päivänä oloni voi olla rauhallinen..
Pikkuhiljaa se alkaa muuttumaan taas onnelliseksi.
Eli masennuskausia ja ylienergisyyttä. Tunnistan jo täysin miten nuo alkavat ja päättyvät aina lähes samalla tavalla.
Olen kuitenkin lähes koko ajan impulsiivinen. Silloin kun tuntuu, että olen tasapainoinen niin osaan ajatella järkevästi. En tarvitse sitä hetken nautintoa ja mieleeni ei iske sitä järkyttävää himoa. Enkä ajattele, että ihan sama.
Silloin jalkani ovat maassa ja huolehdin kyllä kaikesta ja minusta itsestäni.
Ja tämän jälkeen alan masentumaan.
Ja sitten tulee impulsiivisuus.
Sitten sekoilen ja olen uhmakas ja vihaan kaikkea, oikeasti viha on sietämätön. Ja kun masennuksen jälkeen tulee onni, niin rakastan kaikkea. Keksin kaikkea mielenkiintoista ja suunnitelmani ovat loistavia. Olen itsevarma ja pärjäävä.
Tosin liian huoleton....
Aloitan terapian ensi viikolla kyllä.
Mutta olen aika hankala tapaus ehkä.
Nämä mielialat voivat meinaan vaihdella päivittäin, jopa tunneissa. Voin olla ihan mitä vain ihan milloin vain.
Voi olla, että kohta olen sitä mieltä että olen täysin terve yksilö ja en tarvitse apua.
Rauhallinen kuori pysyy ulkoapäin mutta sisälläni kuohuaa lähes koko ajan.
Tunnekuohut on järkyttäviä. Ihmissuhteeni...
Pikkuhiljaa ystäväni on tottunut käytökseeni ja olen kyllä ystävilleni kiltti ja mahdollisimman normaali.
Mutta esimerkiksi miehet..
Olen löytänyt yhden jolle olen jo näyttänyt sekavan puoleni, hän on nähnyt kaiken. Masennuksen ja sekavan, liika energisen ja itsevarman naisen. Hän on kyllä aika hämillään ollut ja on usein.
Vielä kun olen yrittänyt päästä eroon hänestä mutta sitten en ole halunnutkaan irroittaa. Kun tunteet vaihtelee vuoristorataa.
En ymmärrä mitä hän näkee minussa kun on jaksanut vielä. Olemme riidelleet aika paljon minun takiani mutta hän on jäänyt. Mutta tämä tosiaan on ihme..
Monista uusista suhteista ei ole tullut mitään. Tai en ole koskaan ollut oikeastaan hyvä parisuhteissa.
Jatkan..
Kommentit (41)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kaksisuuntainen? Miesystäväni on hyvin samanlainen ja hänelle psykiatri sanoi, että olisi piirteitä kaksisuuntaisesta, mutta diagnoosia ei tehnyt. Lääkkeet sai kuitenkin, mikä tasoittaa suurimpia mielialan heittelyitä.
Et ole mitenkään hankala tapaus vaan tyypillinen kaksisuuntaisesta kärsivä. Lääkitys kohdilleen niin tasoittuu rajutkin mielialavaihtelut.
Vierailija kirjoitti:
Kaksisuuntainen? Miesystäväni on hyvin samanlainen ja hänelle psykiatri sanoi, että olisi piirteitä kaksisuuntaisesta, mutta diagnoosia ei tehnyt. Lääkkeet sai kuitenkin, mikä tasoittaa suurimpia mielialan heittelyitä.
Joskus kun kävin nuorisopsykiatrian puolella juttelemassa niin he myös miettivät täysin tämän mahdollisuutta mutta eivät lyöneet lukkoon. Kun eivät kuitenkaan olleet aivan varmoja.
Ja minä lopulta lopetin käynnit itse pikkuhiljaa..
Ja jouduin hakeutumaan nyt uudestaan avun piiriin.
Minulla nämä ovat melko nopeatempoisia vaihteluita kyllä. Jos minulla on kaksisuuntainen niin ehdottomasti hypomaanista. Se lievempi.
Koska en ole kuitenkaan tyrinyt koskaan täysin kaikkea. Olen vaikeuttanut elämääni kyllä tyhmillä asioilla ja hetken mielijohteesta mutta en ihan päättömiä juttuja ole tehnyt. Tai no riippuu kuka katsoo.
En tiedä. Ei ole selkeitä kausia. Kun kuitenkin joka päivä voi olla erilainen tai ihan mitä vaan. Pahinta on silloin kun päivässä mieleni muuttuu onnesta masennukseen jatkuvasti, se kyllä on tainnut aina ennustaa pahaa masennuskautta joka saattaa kestää vain viikon pari.
Se on kuluttavinta. Ja se on todella syvää.
Miksi en vain voi olla nornaali..
Ap
Muutamaa bipoa seuranneena vaikuttaa kyllä siltä. Toivon, että lääkitys tasaa ja terapia auttaa. Diagnoosin jälkeen myös ehkä helpompi hoitaa oikealla tavalla. Elämän pitäisi olla melko tasaista; alkoholi ei sovi useinkaan bipon kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei tuo nyt niin harvinaista ole. Itselläni on samat oireet, mutta yritän aktiivisesti hallita niitä. Iän myötä se on käynyt helpommaksi, vaikka tylsistyn vieläkin maniavaiheessa älyttömän helposti ja normaali työelämä on tylsyydessään hyvin vaikea rasti. Joku sanoi minulle joskus, että olen vaarallinen ihminen, koska olen taiteilijaluonne ilman taidemuotoa.. :D Ja tottahan se on, taiteilijalle tällainen innostus ja sitä seuraava luova tuho on normaalia, mutta esim. lääkärillä aika kinkkinen ominaisuus.
Et sinä kuulosta mitenkään erityisen vaikealta tapaukselta. Oikea diagnoosi, lääkitys ja terapia voivat olla kulmakiviä, mutta on erittäin hienoa että olet itse tarkkaillut itseäsi ja tehnyt hyviä havaintoja. Lapsuutesi, nuoruutesi ja varhaisaikuisuutesi kokemukset ovat varmasti jättäneet jälkensä, mutta ihmisen mieli onneksi osaa korjata vaurioita. Katkeileva hoitosuhde ja hoidon piiristä pois jääminen eivät varmasti ole auttaneet tilanteesi korjaantumista, mutta hienoa että olet taas menossa sinne minne pitääkin. Sinun tilanteessasi olisi aika tärkeätä, että hoitosuhde jatkuu vaikka sinulle tulisi "no mä lopetan tän terapian/hoidon nyt" -vaiheita. Ei ole reilua, että sinä olet se jonka pitää ottaa yhteyttä, vaikka hoitava henkilökunta tietää tilanteesi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eikö kaksisuuntaisessa maniakaudet ole lyhyempiä kuin masennuskaudet, ja sinulla kuulostaisi olevan toisinpäin? Mikä se diagnoosi sitten lienee?
Käy terapiassa ainakin vuosi ja mieluummin kaksi. Terapia hyödyttää terveitäkin, mutta eniten iloa siitä on pitkäkestoisena.
Et ole tyypillinen bipolaari kun vaihtelu on noin nopeaa, kyseessä ehkä joku syklotyyminen häiriö ennemminkin.
Ja toi suhde... Anna mun arvata: tiedät olevasi hankala, joten "parempina" kausina olet ylikiltti ja sitä seuraa räjähdys, kun mies ei ole vastaavasti yhtä huomioiva? Näin ainakin minulla. Esimerkiksi seksissä suostuin asioihin joista en välttämättä itse sitten nauttinutkaan, ja pettyessäni tähän reagoin tajuamatta itsekään mistä oli kyse.
Ei kande olla kiltimpi kuin mitä oikeasti on, ja kandee ottaa selville kuinka kiltti oikeastaan on. Terapia on hyvä apu tuohon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kaksisuuntaisen mielialahäiriön oppikirjan mukaiset oireet. Ehkä nuorempana kaikki kriteerit ei ole täyttyneet diagnoosin asettamiseksi, mutta nyt varmasti jo täyttyy. Asianmukaisella lääkityksellä mielialasi tasoittuu.
Miten bipo todetaan? Tässäkin yksi jolla sitä joskus "epäilty", psykologi kysyi että eihän sinulla vain bipoa ole? Vastasin että tietääkseni ei.. Johon hän totesi että masennus ja maniakaudet ovat bipossa selkeät, ja mielialanvaihtelut tosiaan muuttuvat nopeasti. Diagnoosiksi jäi siis masennus, vaikea-asteisena. Mutta kun toisinaan taas olen aivan ylienerginen ja positiivinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Käy terapiassa ainakin vuosi ja mieluummin kaksi. Terapia hyödyttää terveitäkin, mutta eniten iloa siitä on pitkäkestoisena.
Et ole tyypillinen bipolaari kun vaihtelu on noin nopeaa, kyseessä ehkä joku syklotyyminen häiriö ennemminkin.
Ja toi suhde... Anna mun arvata: tiedät olevasi hankala, joten "parempina" kausina olet ylikiltti ja sitä seuraa räjähdys, kun mies ei ole vastaavasti yhtä huomioiva? Näin ainakin minulla. Esimerkiksi seksissä suostuin asioihin joista en välttämättä itse sitten nauttinutkaan, ja pettyessäni tähän reagoin tajuamatta itsekään mistä oli kyse.
Ei kande olla kiltimpi kuin mitä oikeasti on, ja kandee ottaa selville kuinka kiltti oikeastaan on. Terapia on hyvä apu tuohon.
Kiitos kaikille vastauksista. Onko se oikeasti noin selvää, että minulla voisi olla kaksisuuntainen?
Monta kertaa olen yrittänyt vain stressin piikkiin laittaa näitä vaihtelevia tunnetiloja. Olen kyllä pikkuhiljaa yrittänyt alkaa hyväksymään, että olen oikeasti sairas ja tarvitsen apua. Mutta ahdistaa ajatella, että joutuisin käyttämään lääkkeitä. Pelkään, että lihoan ja että minusta katoaa jokin.
On ihanaa kyllä olla välillä se energinen ja itsevarma. Se on aika mahtava tunne ja kaikki murheet unohtuu. On vain mahdollisuuksia mutta silloin saan aikaan asioita mutta toisaalta myös pilaankin varsinkin raha-asiani.
En tiedä miten selviän. Eilen tililläni oli satoja euroja ja nyt vajaa parikymppiä.
Otin vielä palkkaennakkoa ja lainaa.
Jotka meni kaikki yhdessä illassa kun ei ollut huolenhäivää. Silti minulla ei ole edes pahoja morkkiksia enkä edes juonut paljoa alkoholia.
Ja miten toimin suhteessa? No esimerkiksi tässä suhteessa.
Räjähtelen, olen epäluuloinen ja haluan pois. Pelkään, että minua käytetään hyväksi. Saatan sanoa todella pahasti.
Sitten kun olen purkautunut niin tulee kauhea olo, pelkään menettäväni hänet.
Pyydän anteeksi ja olen todella kiltti.
Teen myös asioita esim. ostan seksikkäitä alusvaatteita ja otan kuvia miehen iloksi. Tyydytän miehen ja pidän tyytyväisenä. Ja sitten saan hänet tuntemaan syyllisyyttä siitä mitä itse olen tehnyt. Olen vihainen taas.
Ja varsinkin itselleni...
Vuoristorataa. Mies on itkenyt ja yrittänyt vannoa ettei ole seksin perässä ja olen hyvin tärkeä hänelle. Ei painosta mihinkään, kuuntelee minua ja yrittää auttaa.
Ihme ettei ole lähtenyt. Olen niin järkyttävän epävakaa.
En oikeasti haluaisi olla tällainen tai antaa itsestäni sekopäistä kuvaa.
Tiedostan täysin tekoni ja käytöksen, en vain aina osaa hallita niitä ja räjähtelen.
Teen mitä mieleni haluaa ja minkä sille hetkellä koen oikeaksi.
Varmaan tutuimmat tunteeni ovat syyllisyys ja häpeä kaikesta.
Ja häpeä on kauhein ja ahdistavin tunne. Varsinkin kun se on itseä kohtaan ja rajoittaa kaikkea ja saa lopulta voimaan niin huonoksi, että on valmis riistämään hengen itseltään.
Helvetinmoista tämä on välillä. Toisinaan taas erityisen opettavaakin ja joutuu käymään paljon itsetutkiskelua joka on ihan hyväksikin, jospa vain oppisin toisenlaisia keinoja selviytymään kun ne ääripäät. Suhteiden rikkominen ja talouden kanssa leikkiminen ja muut.
Kai tästä selviää joskus ja löytää tasapainon?
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vältä lääkitystä, keskity terapiaan. "Tunne Itsesi" on tärkein oppi jonka voit kosaan saada. Tunne itsesi tarkoittaa syvällistä itsetuntemusta, jonka voi saada vain tarkkailemalla omaa käytöstään, esim meditaatio on hyvä siihen.
Jos tunneissa vaihtelee mieliala kuulostaa enemmän epävakaalta persoonallisuudelta kuin bipolta.
Tekstisi voisi olla minun kirjoittamaa. En usko sinulla olevan kaksisuuntaista niinkuin jotkut täällä ehdotti. Todennäköisesti sinulla on piirteitä epävakaasta persoonallisuushäiriöstä, näin ainakin minulla. Onhan se helvettiä elää näiden mielialavaihteluiden kanssa. Mitkä vain pikkujutut voi laukaista suuria tunteita ja niistä johtuvia mielialoja aivan ääripäästä toiseen tunninkin sisällä.
Kun on hauskaa, niin on aivan helvetin hauskaa. Kun minulla on ihanaa mieheni kanssa, mietin vain, miten rakastunut ihminen voikaan olla. Jos mies tekee/sanoo jotain tyhmää, mieli mustuu äkkiä ja mietin eroa siitä kusipäästä.
Kun masentaa ja voin huonosti, tiedän että tarvitsen säännöllistä terapiaa. Parempina päivinä olen sitä mieltä etten todellakaan tarvitse sitä enkä jaksaisi käydä siellä.
PMS-oireet tehostaa näitä vielä entisestään, reilu viikko ennen menkkoja ajatukseni ovat suurimman osan päivästä helvetin väkivaltaisia ja vihaisia. Päivää ennen masentaa kamalasti ja mietin itsemurhaa. Saattaa sellaisia ajatuksia muinakin aikoina tulla mutta kiertoon liittyvät mielialamuutokset olen tunnistanut jo aika säännöllisiksi.
Vierailija kirjoitti:
Jos tunneissa vaihtelee mieliala kuulostaa enemmän epävakaalta persoonallisuudelta kuin bipolta.
Niin. Toisaalta saatan olla hyvinkin tasapainoinen monta päivää. Tietenkin pienet ärtymykset ja muut kuuluu elämään. Mutta en tiedä yhtään..
En oikein löydä sitä oikeaa langanpäätä vaikka yritän tulkita käyttäytymistäni ja miettiä miten ja milloin käyttäydyn.
Eilen esimerkiksi olin aamun hyvällä tuulella, töissä tapahtui muutama ärsyttävä asia ja olin raivoissani vaikka en sitä muille näyttänyt.
Kun söin ja lähdimme kotiin. Minut valtasi aivan järkyttävä energia.
Mies haki töistä ja puhuin nopeasti ja koko ajan, nauroin ja sekoilin. Olin levoton ja vaihdoin radion kanavia ees taas ja ihmettelin mikä vaivaa. Oloni oli ärsyttävän levoton. Olisin voinut tehdä ihan mitä vain.
Ja teinkin..
Nyt olo on vähän itkuinen kun yritän käsitellä näitä tunnetiloja ja mietin miksi minä aina tyrin. Mutta kuitenkin olen toiveikas että selviän.
Mutta selviä kausia olen havainnut.
Monta päivää täydellistä ihanaa tasapainoa ja rauhaa sisälläni ja tuntuu, ettei mikään saa minua murrettua. Kuitenkin riippuvuudet pysyvät ja olo on mahtava. Rakastava ja onnellinen.
Päämääräni ovat mahtavia ja tiedän, että minusta voi olla unelmiini. Ne ovat mielestäni ihan realistisia unelmia.
Sitten se romahdus tapahtuu ja silloin elämä on aivan sietämätöntä. Tuntuu, että olen maailman huonoin ihminen eikä minun kuulu olla tässä elämässä.
Käyn itsemurha palstoilla ja muuta.
Se "heikkous" ei ole minua ollenkaan ja olen aivan puolikuollut. Ja se viha elämää kohtaan on jotain käsittämätöntä eikä mikään kiinnosta.
Ja tietysti näissä väleissä voi olla vaikka mitä tunnetiloja.
Oikeasti päässäni on ihmeellinen maailma. Voisin kuvailla sitä niin, että toisella puolella siltaa on aurinkoista, pilvitön täydellinen harmonisuus ja kaunis linna, jota minä hallitsen. Nimenomaan minä pystyn hallitsemaan sitä ja olen itsevarma.
Ja toisella puolella siltaa on kauhea kaaos, satoja sotilaita tappelemassa keskenään, myrskyä ja minä olen menettänyt hallinnan enkä pysty hallitsemaan sitä. Hukun sinne sekaan.
Näissä kahdessa maassa sitten pyörin ja välillä en ole vastuussa kummastakaan puolesta ja pystyn pysähtymään sillalle enkä tiedä kummalle puolelle astun seuraavaksi.
Sanoin joskus miehelle että rakastan elämän yllätyksellisyyttä, mitä vain voi tapahtua.
Nyt hän on sanonut monta kertaa, ettei tiedä koskaan mitä minun kanssani tapahtuu. Hän ei pysy perässä ja kanssani täytyy mennä päivä kerrallaan.
En tiedä mikä minä olen.
Ihan järkevä ihminen, paljon kokemut ja sekkailen vuoristoradassa. En tiedä oikein kuka se oikea minä olen.
Se positiivinen vitsinheittäjä vai melankolinen hiljainen tyttö, joka rakastaa olla itsekseen.
Minun persoonallisuus on kyllä vääristynyt, se nyt on ainakin on varmaa. Epävakaakin kyllä olen.
Ap
Voi olla kilpirauhasen liikatoiminta myös.
Epävakaa on aika ikävä diagnoosi, en ottaisi sitä vastaan kuin perusteellisen tutkimuksen tehneeltä psykiatrilta, ja tämäkin vasta siinä vaiheessa kun fyysiset syyt (hormonivaihtelut myös) on suljettu pois.
Itse olen aika tasainen kun en ole suhteessa, mutta etenkin nykyisen puolison kanssa käytökseni on muistuttanut aika-ajoin epävakaata.
Epävakaa esiintyisi kuitenkin kaikissa ihmissuhteissa, ei vain puolison kanssa, joten olen jäljittänyt ongelmani tapaani olla suhteessa: olen itsestäni epävarma, tarvitsisin enemmän läheiayyttä kuin nyt olen saanut, ja kun en saa läheosyyttä alan reagoimaan. Tähän päälle kuukausittaiset, iän myötä kasvaneet hormonivaihtelut, ja saadaa soppa josta on vaikea ottaa selvää yksinään.
Terapiasta on ollut valtava apu tässä, kuin myös siitä että ukko lähti.
Ajattelin lukiessani tekstiäsi että oletkohan minä :D Itselläni on epävakaan sisäänpäinkääntynyt versio eli rajatila. Kun niitä on kaksi ns. alaluokkaa, toinen purkaa ulospäin; väkivaltaa tai tiuskimista. Ja toinen eli rajatila miettii omassa päässään lähinnä ja masentuu ja saattaa olla itsetuhoinen.
Kaksisuuntainen on kyllä aika samankaltainen oireiltaan kai... Itse epäilin sitä itselläni mutta ei ollut.
Traumaperäinen stressihäiriökin minulla on.
Olen todella sekava tyyppi enkä edes osaa sanoa milloin tämä kaikki alkoi...
12-15 vuotiaana tuli paha murrosikä, uhma ja impulsiivisuus. Varastelua, tupakointia, liikaa urheilua, anoreksia ja alkoholi.
15-vuotiaana olin jo alkoholisoitunut. Vääriä suhteita, vanhempia miehiä, seksiä ja kaikkea sellaista.
Ja myöhemmin rakastuin hyväksikäyttäjään joka pilasi itsetuntoni täysin, petti ja hakkasi kun minä tein ruuat ja yritin olla todella hyvä suhteessa. Äijä oli yli 10v vanhempi.
Sairaita aikoja olen elänyt.
Olen kokenut todella traumaattisen lapsuuden alkoholin ja hylkäämisen keskellä. Olen myös teininä joutunut katsomaan perheväkivaltaa ja tuntemaan ihollani sekä äitini ja hänen miesystävän, että oman miesystäväni nyrkit ja kynnet.
Muutin pois jo alaikäisenä.
Oikeastaan lopulta lähdin koko kaupungista yksin. Sain tarpeekseni ja olin todella lähellä tappaa itseni. Yritinkin lääkkeillä.
Aloitin työt ja yksin pärjäämisen. Lopetin sekoilun ja hengitin ensimmäistä kertaa aikoihin.
Ajatus pelkästään takaisin palaamisesta saa henkeni ahdistumaan.
Kuitenkin mielessäni on jotain vialla.
Elän niin kauheassa tunnemyllerryksessä, että pelkään pilaavani suhteeni ja talouden sekä terveyteni. En osaa hallita itseäni aina :(
Mitä vain voi tapahtua välillä..
Olen 21-vuotias.
Ap