Lue keskustelun säännöt.
Kädestäpitäen ohjeita vanhemmille jotka ei saa lapsiaan "kuriin"
07.03.2017 |
Tuon ketjun ispiroimana joka käsittelee muiden lasten harrastamisen pilaavia häirikkölapsia.
Tilanne: Huoltoaseman leikkinurkassa on noin kolme-nelivuotias lapsi joka ei suostu tulemaan sieltä pois niin että perhe pääsisi jatkamaan matkaa.
Älä toimi näin: Tuu ny Jimi sieltä jo pois, tulisit pois. Meidän pitää lähteä. Ihan oikeesti tuu jo pois, nyt pitää jatkaa matkaa että ehditään mummolaan tämän päivän aikana. Jimi! Nyt mennään! Tule heti! Jos tulet sieltä pois saat suklaapatukan! Jimi tarkastelee tilannetta hetken ja suostuu lopulta lähtemään. Autolle mennessä äiti kaivaa suklaapatukkaa taskustaan ja ojentaa sen Jimille. Jimi saa näin palkinnon huonosta käytöksestään.
Toimi näin: Jimi, voit leikkiä vielä hetken, me lähdetään viiden minuutin päästä. Viiden minuutin päästä Jimille kerrotaan että leikkiaika on loppunut, mutta Jimi ei tee lähtöä yhtään mihinkään. Äiti sanoo painokkaasti että nyt mennään, ja koska Jimi ei korvaansa lotkauta, äiti menee ystävällisestä mutta jämäkästi hakemaan Jimin pois leikkinurkasta. Jimi huutaa kuin palosireeni kun äiti kantaa Jimin autolle ja kiinnittää turvaistuimeen. Jimin huutaessa edelleen äiti sanoo Jimille niin ystävällisesti kuin pystyy että nyt sinua suututtaa kun leikit piti lopetta kesken. Mutta että meidän täytyy jatkaa matkaa. Kun Jimi on lopettanut karjumisen Jimille jutellaan ja jatketaan päivää normaaleissa merkeissä.
En tiedä onko tämä täydellinen tapa toimia mutta ainakin parempi kuin suklaapatukalla lahjominen. Koska tuota ei tarvi tehdä kovin monta kertaa kun muksu alkaa uskoa.
Kommentit (36)
Sille lapselle kannattaa sanoa selkeä aikaraja jo ennen kuin edes päästää sinne leikkimään. Ja välissä kannattaa köydä sanomassa, että "hei nyt on niin ja niin paljon vielä aikaa, että ei kannata edes aloittaa tuota neljön tunnin palapeliä mutta tuon ja tuon ehdit vielä tehdä, sitten äiti tulee hakemaan".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kahden äiti kirjoitti:
Mä olen toiminut noin. Pian 5 vuotta. Edelleen joudun välillä useinkin toimimaan noin.
Eli siis olet oikeilla jäljillä mitä pitää tehdä, mutta väärässä jos luulet sen olevan joku taikasauva, mikä tehoaa kahdessa kerrassa ja sen jälkeen lapset on herranterttuja.
Komppi
Tuon ohjeen voisi asettaa jokaisen leikkipaikan yhteyteen isona tauluna, arvostan suuresti niitä vanhempia jotka vielä uskaltavat "uhmata" kiukuttelevaa lastansa ja olla hänelle vanhempia.
Olen 90-luvun alun lapsi ja olen saanut kasvaa kurissa ja nuhteessa. Naapurin pojat saivat vielä siihen aikaan vyöstä tottelemattomuuden seurauksena, meillä oli käytössä vain tukistaminen ja luunapit. Omat sisarukseni ovat syntyneet 2000-luvulla ja he ovat erittäin tietoisia siitä, ettei vanhempi saa komentaa, korottaa ääntään, koskea eikä varsinkaan "pahoinpidellä". En itse aio käyttää väkivaltaa omia lapsiani kohtaan, mutta omien sisarusteni ja heidän kavereidensa kohdalla Koivuniemen herra olisi erittäin toivottu vieras. En ole itse vihainen tai katkera väkivaltaisista keinoista mitä koin, ehkä enemmänkin kiitollinen siitä, että minusta on kasvanut muita kunnioittava ja nöyrä aikuinen.
Työssäni olen tavannut paljon lapsia, joilla ei ole mitään kuria kotona saati käytöstapoja. Kun 6-vuotias kuvittelee olevansa maailman napa ja kaikkivoipa, ei voi kuin ihmetellä miten tilanne on päässyt niin pahaksi.
Vanhemmat, uskaltakaa olla vanhempia. Jos tämä nykyinen lepsu "kasvatus"tyyli jatkaa suosiotaan, niin mihin se loppupeleissä johtaa? (Tuli mieleen ketju: http://www.vauva.fi/keskustelu/2807259/sijoitusasunto-oli-virhe-vtuttaa…). Tällaisiako aikuisia haluamme kasvattaa?
Ja kukkahattutäti tekee tuosta lasun! Tästä on omakohtainen kokemus, olen sen aikaisemminkin tänne kirjoittanut.
Nuorin lapseni oli uhmaikäisenä varsin jääräpäinen. Aina ennen kauppareissua sanoin, että tänään ei osteta jäätelöä tai mitä nyt milloinkin halusi. Toisina kertoina taas ostettiin ja sen kerroin myös etukäteen, yleensä kaupan edessä vielä autossa. Ei ollut yksi eikä kaksi kertaa kun lapsi sai hepulin kun ei saanut herkkuja vaikka kuinka muistuttelin, että sanoin jo etukäteen ettei ole herkkupäivä. Pahimmissa uhmiskohtauksissa kannon kiukuttelevan lapsen autoon ja muu perhe sitten hoiti ostokset loppuun. Ja yhdestä tällaisesta tapauksesta joku teki nimettömänä lasun. Oli ottanut auton rekisterinumeron avulla oikein nimestäkin selvää.
Ei ollut kiva saada moista lappua, mutta sossut totesivat keskustelussa, että mitään väärää ei ollut tapahtunut ja kasvatusmetodi on ihan oikea. Selkeä ylireagointi joltakin.
Myöhemmin olin kyllä ylpeä kun ensimmäisen kerran kävi niin, että lapsi toi kassalle jonkun namin ja totteli kiltisti kun sanoin, että vie takasin, tänään ei osteta.
Nyt kouluikäisenä osaa käyttäytyä hyvin, teini-ikää odotellessa...
Kun Roni näkee kaupassa kivan lelun ja kantaa sen kärryyn, äiti sanoo tiukasti:"Ei, tänään emme osta leluja. Ostetaan ruokaa." Roni kiljuu heittäytyen maahan. Viereinen mummo katsoo paheksuen. Äiti ei mummoista välitä, vaan sanoo Ronille:"Nouse ylös, lähdetään etsimään listan mukaisia ruokatarvikkeita. Etsi sinä banaanit." Ja lähtee kävelemään eteenpäin. Älä lupaile karkkia tms. Vaihtoehtoisia lohdukkeita tilalle.
--- eli suuntaa lapsen mielipaha pois muihin juttuihin.
Kun lapsi käyttäytyy kaupassa nätisti, voit JOSKUS yllättäen kassalla sanoa, että
KUN käyttäydyit noin kivasti, ostan sinulle pikku lakun.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Piti sanoa samaa, kuin kakkonen, eli noin pitää toimia joo, mutta se lapsi voi silti ihan joka kerta olla samanlainen. Voi myös olla, että suklaapatukkaäitikin toimii aina yleensä jämäkästi, mutta jos olivat vaikka matkalla johonkin lomalle tms, ei halunnut juuri sinä päivänä olla se jämäkkä mutsi, vaan ihan ältsin kiva mutsi.
Kahden äiti kirjoitti:
Mä olen toiminut noin. Pian 5 vuotta. Edelleen joudun välillä useinkin toimimaan noin.
Eli siis olet oikeilla jäljillä mitä pitää tehdä, mutta väärässä jos luulet sen olevan joku taikasauva, mikä tehoaa kahdessa kerrassa ja sen jälkeen lapset on herranterttuja.
Joo, kyllä sitä pitää jatkaa käytännössä tonne viisi-kuusivuotiaaksi eri muodoissaan. Mutta meidän kakaralla (joita on vain yksi joten kokemus on vain yhdestä) on yleensä yhden lajin tottelemattomuus loppunut melko nopeasti, ymmärrän että on lapsia joitten kanssa saa raataa niska limassa. Meidän tenavalla oli se tyyli että kaikki variaatiot kokeiltiin. Jos rappukäytävässä ei saanut huutaa ja loikkia, seuraavaksi kokeiltiin että saako hyräillä ihan hiljaa. Oikeasti meinasi mennä hermot siihen miten perusteellisesti ne rajat piti etsiä ja itsekin jouduin paljon niitä miettimään että mitä sallin ja mitä en. Tuo esimerkki jonka kirjoitin on ihan tosijuttu jota kerran todistin ja teki mieli itse tarttua siihen mukulaan ja nostaa se sieltä pois. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei, ei, ei. Herkuolla ei palkita. Vaan sillä sanallisella kiitoksella.
Ruokaa/herkkuja ei saa sotkea tunteisiin ikinä.
Vierailija kirjoitti:
Piti sanoa samaa, kuin kakkonen, eli noin pitää toimia joo, mutta se lapsi voi silti ihan joka kerta olla samanlainen. Voi myös olla, että suklaapatukkaäitikin toimii aina yleensä jämäkästi, mutta jos olivat vaikka matkalla johonkin lomalle tms, ei halunnut juuri sinä päivänä olla se jämäkkä mutsi, vaan ihan ältsin kiva mutsi.
Joo mutta kun tuo tilanne oli oikea ja siitä kyllä paistoi sellainen epätoivon sekainen epävarmuus. Uskon että sen huomaa milloin äiti haluaa antaa lapselle vähän siimaa ja itsekin joskus teen niin. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Joo noinhan se menee. Oon itsekin uhmaikäisiä ja aikaisesta herätyksestä väsyneitä ja kiukkuisia lapsiani 2-5 vuotta kylmästi vaan käynyt kantamassa pois leikkinurkasta tai leluhyllyltä ja autoon, että me mennään nyt. Kerran kun en pystynyt kantamaan (vauva sylissä) uhkasin tuolloin 3-vuotiasta esikoista, että jos ei tällä sekunnilla ilmesty mun viereen ei pääse lintsille vaan jää mummolaan lastenhoitajan luo kun me muut, serkut ja isovanhemmat, mennään. Lapsi lähes lensi mun luo, koska odotti sitä niin kovasti ja tietää, että minä pidän uhkaukseni.
Mua ei yks uhmaikäinen määräile, kovasti ne välillä yritti kiukutella, varsinkin esikoinen ja tämä autoon kantaminen on toistunut useammin kuin jaksan edes laskea, mutta ikinä ne ei siitä rikki menneet ja nykyään ei edes tarvi kun kumpikin on jo sen verran isoja, että uskovat puhetta.
Lapselle tosiaan sanotaan aikaraja, mutta lapsipa ei ymmärrä ajankulua. On parempi laskea kymmeneen tai lapsi itse saa laskea kymmeneen ja samalla valmistella lähtöä.
Meillä lapsi tekee jo viiteen laskien ja on ylpeä itsestään, jos ehtii jo kakkosella tai kolmosella! Laskunopeutta voi vähän hidastaa;)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ja kukkahattutäti tekee tuosta lasun! Tästä on omakohtainen kokemus, olen sen aikaisemminkin tänne kirjoittanut.
Nuorin lapseni oli uhmaikäisenä varsin jääräpäinen. Aina ennen kauppareissua sanoin, että tänään ei osteta jäätelöä tai mitä nyt milloinkin halusi. Toisina kertoina taas ostettiin ja sen kerroin myös etukäteen, yleensä kaupan edessä vielä autossa. Ei ollut yksi eikä kaksi kertaa kun lapsi sai hepulin kun ei saanut herkkuja vaikka kuinka muistuttelin, että sanoin jo etukäteen ettei ole herkkupäivä. Pahimmissa uhmiskohtauksissa kannon kiukuttelevan lapsen autoon ja muu perhe sitten hoiti ostokset loppuun. Ja yhdestä tällaisesta tapauksesta joku teki nimettömänä lasun. Oli ottanut auton rekisterinumeron avulla oikein nimestäkin selvää.
Ei ollut kiva saada moista lappua, mutta sossut totesivat keskustelussa, että mitään väärää ei ollut tapahtunut ja kasvatusmetodi on ihan oikea. Selkeä ylireagointi joltakin.
Myöhemmin olin kyllä ylpeä kun ensimmäisen kerran kävi niin, että lapsi toi kassalle jonkun namin ja totteli kiltisti kun sanoin, että vie takasin, tänään ei osteta.
Nyt kouluikäisenä osaa käyttäytyä hyvin, teini-ikää odotellessa...
Hienoa ettet lannistunut moisesta kukkahattutädistä! Miksi normaali kasvatus on joidenkin päässä lasun arvoinen? En taida itse muistaa nyt yhtäkään kertaa kun olisin kaupassa nähnyt näin tapahtuvan, vanhemmat ovat tyytyneet hyssyttelemään niinä aikoina kun olen itse kaupassa käynyt. Jos entisestä normaalista kasvatustyylistä saataisiin taas normaali, iso osa tuskin enää kyseenalaistaisi asiaa saati soittelisi sosiaalityöntekijöille...
Mietin, että onkohan lasun tekijä sanonut sosiaalityöntekijälle että äiti kantoi lapsen pois kaupasta, koska lapsi sai uhmiskohtauksen? Vai millä ilveellä sitä saa sossut ottamaan yhteyttä, minua pahoinpideltiin oikeasti lapsena ja koulusta tehtiin lasu, mutta koskaan kukaan ei tullut käymään tai otettu yhteyttä :o
Copysin toisesta ketjusta jonkun toisen kommentin, joka oli mielestäni hyvin kuvattu:
Aika moni saamaton vanhempi luottaa vain siihen, että kun lapselle jaksaa jatkuvasti selittää, niin ei ikinä tarvitse kovempia otteita käyttää. Noh, näitä näkee: lapsi huutaa ja huitoo kepillä muita, mutta isä polvistuu ja lässyttää ääni himmeten:"Älä ny huido Nico, se voi osua jotain silmään...." ja muksu sen kuin huitoo, huutaa ja juoksee. Tuossa tilanteessa pitäisi kyllä isän korottaa ääntään, ottaa se pentu otteeseen, vääntää keppi kädestä helvettiin ja sanoa tiukasti:"EI huidota!!!" Jos se ei usko, niin lähdetään pois.
Nuo luulevat, että lapsen itsetunto ja minäkuva rikkoutuu, jos niille sanoo kovalla äänellä jotain, pitää kiinni tai kieltää tiukasti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Lapselle tosiaan sanotaan aikaraja, mutta lapsipa ei ymmärrä ajankulua. On parempi laskea kymmeneen tai lapsi itse saa laskea kymmeneen ja samalla valmistella lähtöä.
Meillä lapsi tekee jo viiteen laskien ja on ylpeä itsestään, jos ehtii jo kakkosella tai kolmosella! Laskunopeutta voi vähän hidastaa;)
Kyllä ymmärtää! Jos ei vielä minuutteja niin ainakin hetki tai vähän aikaa on ihan ymmärrettäviä termejä leikki-ikäiselle.
En tiedä olisinko itkenyt vai nauranut. No siis ihan aluksi: ap on ihan oikeilla linjoilla. Mutta kun sitä taikasauvaa ei ole. Ok, oma lapseni on erityislapsi, mutta on niitä ns. tavallisiakin, joilla on hemmetin kova tahto. Iltaisin vuorotellen miehen kanssa kannamme seiskaluokkalaisen pojan suihkuun, kun ei vaan mene ja lopeta äskeistä tekemistään (esim. pelaaminen). Terveydenhoitajan mukaan pojasta on kasvamassa n. 190 cm pitkä, joten aika kova hauis saa meikämammalle kasvaa ja aikamoinen jauhosäkki tuo on jo nyt kantaa. Toki, haemme apua, saamme apua, mutta sitä taikasauvaa ei vaan vieläkään ole keksitty edes asiantuntijoiden toimesta. Ihan todella ei kaikilla lopu tuollainen käytös 5-6-vuotiaana. Ja eipä tuo meidänkään lapsemme mikään erityislapsi ollut ennen kuin 11-vuotiaana, siihen asti ainakin oli ihan vain huonosti kasvatettu kersa. Kokemusta on toisestakin lapsesta, ns. taviksesta ja voin sanoa, että veljekset ovat kuin yö ja päivä. No tuli vähän purkaus nyt, kun olen sairaana huolesta ja unettomista öistä, mutta äidit kiltit: vaikka teillä olisi hyviä ohjeita (ja ap:n ohje oli hyvä), niin älkää ikinä yleistäkö! Voitte uskoa, että suuri osa vanhemmista tekee kaikkensa, mutta aina se ei riitä. Voihan olla, että ap:n esimerkissäkin äiti tiesi, että kullannupun reaktio tiukkuuteen olisi ollut totaalinen primitiivireaktio eli kiukku potenssiin sata ja näitä tilanteita harjoitellaan ehkä mieluummin muualla kuin julkisilla paikoilla. Tai no, ehkä sitten ei kannattaisi tällaista lasta viedä koko leikkipaikkaan. Mutta siis jos omat lapsenne toimivat kuin oppikirja, laittakaa kädet kyynärpäitä myöten ristiin ja olkaa kiitollisia, niin minäkin teen toisen lapseni kanssa ja jättäkää muut rauhaan, jos taustoja ette tiedä :(
Kuten näistäkin kommenteista on nähty, niin lapsia on erilaisia. Jo yhden perheen sisällä hyvinkin erilaisia. Siksi kenenkään on ihan turha lähteä pätemään missään kasvatusasioissa ellei nyt kyseessä ole todella pihalla oleva vanhempi, joka ei koskaan tiedä mitä tekee.
Vierailija kirjoitti:
En tiedä olisinko itkenyt vai nauranut. No siis ihan aluksi: ap on ihan oikeilla linjoilla. Mutta kun sitä taikasauvaa ei ole. Ok, oma lapseni on erityislapsi, mutta on niitä ns. tavallisiakin, joilla on hemmetin kova tahto. Iltaisin vuorotellen miehen kanssa kannamme seiskaluokkalaisen pojan suihkuun, kun ei vaan mene ja lopeta äskeistä tekemistään (esim. pelaaminen). Terveydenhoitajan mukaan pojasta on kasvamassa n. 190 cm pitkä, joten aika kova hauis saa meikämammalle kasvaa ja aikamoinen jauhosäkki tuo on jo nyt kantaa. Toki, haemme apua, saamme apua, mutta sitä taikasauvaa ei vaan vieläkään ole keksitty edes asiantuntijoiden toimesta. Ihan todella ei kaikilla lopu tuollainen käytös 5-6-vuotiaana. Ja eipä tuo meidänkään lapsemme mikään erityislapsi ollut ennen kuin 11-vuotiaana, siihen asti ainakin oli ihan vain huonosti kasvatettu kersa. Kokemusta on toisestakin lapsesta, ns. taviksesta ja voin sanoa, että veljekset ovat kuin yö ja päivä. No tuli vähän purkaus nyt, kun olen sairaana huolesta ja unettomista öistä, mutta äidit kiltit: vaikka teillä olisi hyviä ohjeita (ja ap:n ohje oli hyvä), niin älkää ikinä yleistäkö! Voitte uskoa, että suuri osa vanhemmista tekee kaikkensa, mutta aina se ei riitä. Voihan olla, että ap:n esimerkissäkin äiti tiesi, että kullannupun reaktio tiukkuuteen olisi ollut totaalinen primitiivireaktio eli kiukku potenssiin sata ja näitä tilanteita harjoitellaan ehkä mieluummin muualla kuin julkisilla paikoilla. Tai no, ehkä sitten ei kannattaisi tällaista lasta viedä koko leikkipaikkaan. Mutta siis jos omat lapsenne toimivat kuin oppikirja, laittakaa kädet kyynärpäitä myöten ristiin ja olkaa kiitollisia, niin minäkin teen toisen lapseni kanssa ja jättäkää muut rauhaan, jos taustoja ette tiedä :(
Mitä jos kaikkia lapsia vaan kasvatettaisiin hyvin ihan 0-vuotiaasta alkaen, niin ehkä näitä erityislapsia olisi vähän vähemmän?
Ei voi tietää, mutta jokaisen lapsen kohdalla kannattaa kokeilla.
Vierailija kirjoitti:
Kuten näistäkin kommenteista on nähty, niin lapsia on erilaisia. Jo yhden perheen sisällä hyvinkin erilaisia. Siksi kenenkään on ihan turha lähteä pätemään missään kasvatusasioissa ellei nyt kyseessä ole todella pihalla oleva vanhempi, joka ei koskaan tiedä mitä tekee.
Kumma vaan että näitä pihalla olevia vanhempia on joka hiton päiväkodissa, koulussa, harrastusryhmässä ja ostoskeskuksessa.
Vierailija kirjoitti:
En tiedä olisinko itkenyt vai nauranut. No siis ihan aluksi: ap on ihan oikeilla linjoilla. Mutta kun sitä taikasauvaa ei ole. Ok, oma lapseni on erityislapsi, mutta on niitä ns. tavallisiakin, joilla on hemmetin kova tahto. Iltaisin vuorotellen miehen kanssa kannamme seiskaluokkalaisen pojan suihkuun, kun ei vaan mene ja lopeta äskeistä tekemistään (esim. pelaaminen). Terveydenhoitajan mukaan pojasta on kasvamassa n. 190 cm pitkä, joten aika kova hauis saa meikämammalle kasvaa ja aikamoinen jauhosäkki tuo on jo nyt kantaa. Toki, haemme apua, saamme apua, mutta sitä taikasauvaa ei vaan vieläkään ole keksitty edes asiantuntijoiden toimesta. Ihan todella ei kaikilla lopu tuollainen käytös 5-6-vuotiaana. Ja eipä tuo meidänkään lapsemme mikään erityislapsi ollut ennen kuin 11-vuotiaana, siihen asti ainakin oli ihan vain huonosti kasvatettu kersa. Kokemusta on toisestakin lapsesta, ns. taviksesta ja voin sanoa, että veljekset ovat kuin yö ja päivä. No tuli vähän purkaus nyt, kun olen sairaana huolesta ja unettomista öistä, mutta äidit kiltit: vaikka teillä olisi hyviä ohjeita (ja ap:n ohje oli hyvä), niin älkää ikinä yleistäkö! Voitte uskoa, että suuri osa vanhemmista tekee kaikkensa, mutta aina se ei riitä. Voihan olla, että ap:n esimerkissäkin äiti tiesi, että kullannupun reaktio tiukkuuteen olisi ollut totaalinen primitiivireaktio eli kiukku potenssiin sata ja näitä tilanteita harjoitellaan ehkä mieluummin muualla kuin julkisilla paikoilla. Tai no, ehkä sitten ei kannattaisi tällaista lasta viedä koko leikkipaikkaan. Mutta siis jos omat lapsenne toimivat kuin oppikirja, laittakaa kädet kyynärpäitä myöten ristiin ja olkaa kiitollisia, niin minäkin teen toisen lapseni kanssa ja jättäkää muut rauhaan, jos taustoja ette tiedä :(
Se sinun lapsesi ei olisi "erityislapsi", jos olisitte kasvattaneet alusta asti diagnoosien metsästyksen sijaan...
Mä olen toiminut noin. Pian 5 vuotta. Edelleen joudun välillä useinkin toimimaan noin.
Eli siis olet oikeilla jäljillä mitä pitää tehdä, mutta väärässä jos luulet sen olevan joku taikasauva, mikä tehoaa kahdessa kerrassa ja sen jälkeen lapset on herranterttuja.