Lue keskustelun säännöt.
Kädestäpitäen ohjeita vanhemmille jotka ei saa lapsiaan "kuriin"
07.03.2017 |
Tuon ketjun ispiroimana joka käsittelee muiden lasten harrastamisen pilaavia häirikkölapsia.
Tilanne: Huoltoaseman leikkinurkassa on noin kolme-nelivuotias lapsi joka ei suostu tulemaan sieltä pois niin että perhe pääsisi jatkamaan matkaa.
Älä toimi näin: Tuu ny Jimi sieltä jo pois, tulisit pois. Meidän pitää lähteä. Ihan oikeesti tuu jo pois, nyt pitää jatkaa matkaa että ehditään mummolaan tämän päivän aikana. Jimi! Nyt mennään! Tule heti! Jos tulet sieltä pois saat suklaapatukan! Jimi tarkastelee tilannetta hetken ja suostuu lopulta lähtemään. Autolle mennessä äiti kaivaa suklaapatukkaa taskustaan ja ojentaa sen Jimille. Jimi saa näin palkinnon huonosta käytöksestään.
Toimi näin: Jimi, voit leikkiä vielä hetken, me lähdetään viiden minuutin päästä. Viiden minuutin päästä Jimille kerrotaan että leikkiaika on loppunut, mutta Jimi ei tee lähtöä yhtään mihinkään. Äiti sanoo painokkaasti että nyt mennään, ja koska Jimi ei korvaansa lotkauta, äiti menee ystävällisestä mutta jämäkästi hakemaan Jimin pois leikkinurkasta. Jimi huutaa kuin palosireeni kun äiti kantaa Jimin autolle ja kiinnittää turvaistuimeen. Jimin huutaessa edelleen äiti sanoo Jimille niin ystävällisesti kuin pystyy että nyt sinua suututtaa kun leikit piti lopetta kesken. Mutta että meidän täytyy jatkaa matkaa. Kun Jimi on lopettanut karjumisen Jimille jutellaan ja jatketaan päivää normaaleissa merkeissä.
En tiedä onko tämä täydellinen tapa toimia mutta ainakin parempi kuin suklaapatukalla lahjominen. Koska tuota ei tarvi tehdä kovin monta kertaa kun muksu alkaa uskoa.
Kommentit (36)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuten näistäkin kommenteista on nähty, niin lapsia on erilaisia. Jo yhden perheen sisällä hyvinkin erilaisia. Siksi kenenkään on ihan turha lähteä pätemään missään kasvatusasioissa ellei nyt kyseessä ole todella pihalla oleva vanhempi, joka ei koskaan tiedä mitä tekee.
Kumma vaan että näitä pihalla olevia vanhempia on joka hiton päiväkodissa, koulussa, harrastusryhmässä ja ostoskeskuksessa.
Ja aina ne on "täydellisten vanhempien erityislapsia", joiden eteen on "tehty kaikkensa ja vihdoin saatu diagnoosi"...
Kummasti niitä diagnoosejakin löytyy kohta joka toiselta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuten näistäkin kommenteista on nähty, niin lapsia on erilaisia. Jo yhden perheen sisällä hyvinkin erilaisia. Siksi kenenkään on ihan turha lähteä pätemään missään kasvatusasioissa ellei nyt kyseessä ole todella pihalla oleva vanhempi, joka ei koskaan tiedä mitä tekee.
Kumma vaan että näitä pihalla olevia vanhempia on joka hiton päiväkodissa, koulussa, harrastusryhmässä ja ostoskeskuksessa.
Ja aina ne on "täydellisten vanhempien erityislapsia", joiden eteen on "tehty kaikkensa ja vihdoin saatu diagnoosi"...
Kummasti niitä diagnoosejakin löytyy kohta joka toiselta.
Diagnoosia tai ei, niin lapsia ja IHMISIÄ on joka tapauksessa erilaisia. Usko tai älä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En tiedä olisinko itkenyt vai nauranut. No siis ihan aluksi: ap on ihan oikeilla linjoilla. Mutta kun sitä taikasauvaa ei ole. Ok, oma lapseni on erityislapsi, mutta on niitä ns. tavallisiakin, joilla on hemmetin kova tahto. Iltaisin vuorotellen miehen kanssa kannamme seiskaluokkalaisen pojan suihkuun, kun ei vaan mene ja lopeta äskeistä tekemistään (esim. pelaaminen). Terveydenhoitajan mukaan pojasta on kasvamassa n. 190 cm pitkä, joten aika kova hauis saa meikämammalle kasvaa ja aikamoinen jauhosäkki tuo on jo nyt kantaa. Toki, haemme apua, saamme apua, mutta sitä taikasauvaa ei vaan vieläkään ole keksitty edes asiantuntijoiden toimesta. Ihan todella ei kaikilla lopu tuollainen käytös 5-6-vuotiaana. Ja eipä tuo meidänkään lapsemme mikään erityislapsi ollut ennen kuin 11-vuotiaana, siihen asti ainakin oli ihan vain huonosti kasvatettu kersa. Kokemusta on toisestakin lapsesta, ns. taviksesta ja voin sanoa, että veljekset ovat kuin yö ja päivä. No tuli vähän purkaus nyt, kun olen sairaana huolesta ja unettomista öistä, mutta äidit kiltit: vaikka teillä olisi hyviä ohjeita (ja ap:n ohje oli hyvä), niin älkää ikinä yleistäkö! Voitte uskoa, että suuri osa vanhemmista tekee kaikkensa, mutta aina se ei riitä. Voihan olla, että ap:n esimerkissäkin äiti tiesi, että kullannupun reaktio tiukkuuteen olisi ollut totaalinen primitiivireaktio eli kiukku potenssiin sata ja näitä tilanteita harjoitellaan ehkä mieluummin muualla kuin julkisilla paikoilla. Tai no, ehkä sitten ei kannattaisi tällaista lasta viedä koko leikkipaikkaan. Mutta siis jos omat lapsenne toimivat kuin oppikirja, laittakaa kädet kyynärpäitä myöten ristiin ja olkaa kiitollisia, niin minäkin teen toisen lapseni kanssa ja jättäkää muut rauhaan, jos taustoja ette tiedä :(
Mitä jos kaikkia lapsia vaan kasvatettaisiin hyvin ihan 0-vuotiaasta alkaen, niin ehkä näitä erityislapsia olisi vähän vähemmän?
Ei voi tietää, mutta jokaisen lapsen kohdalla kannattaa kokeilla.
Niinpä sitä kai kokeillaankin. Ainakin meillä on paukkuja laitettu erityislapsen kasvattamiseen moninkertaisesti verrattuna tavikseen, koska tavis oppii kutakuinkin sillä tavalla kuin tässä ketjussa on esitetty. Varmasti on olemassa ns. erityislapsia, joilla ei aivoissa ole mitään synnynnäistä häikkää tms., vaan kasvatus on sössitty, mutta kun sitä ei ulkopuolinen voi tietää. Itsekin olin (liian) pitkään kahden vaiheilla hakeako lapselle apua (missä yhteydessä mahdollinen diagnoosikin selviäisi), koska karsastin tätä nykysuuntausta, että on diagnoosia diagnoosin perään. Aina ajattelin, että minun pitää vaan yrittää vielä vähän enemmän, että lapsella on vain haastava temperamentti ja kyllä se siitä, kun minä oikein ponnistelen. Mutta ei, en vaan osannut tätä lasta kasvattaa. Ehkä yritin liian pitkään esittää riittävän hyvää äitiä ja pelkäsin, että minut leimataan curlingiksi, joka haluaa vain paeta diagnoosin taakse. Mutta lapsen etu olisi ollut, että äiti lakkaa hakkaamasta päätään siihen seinään, mitä kaikki tervejärkiset kasvattajat suosittelevat ja hakee apua ajoissa. Toisen lapsen olenkin onnistunut kasvattamaan maalaisjärkisellä rajoja ja rakkautta -menetelmällä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En tiedä olisinko itkenyt vai nauranut. No siis ihan aluksi: ap on ihan oikeilla linjoilla. Mutta kun sitä taikasauvaa ei ole. Ok, oma lapseni on erityislapsi, mutta on niitä ns. tavallisiakin, joilla on hemmetin kova tahto. Iltaisin vuorotellen miehen kanssa kannamme seiskaluokkalaisen pojan suihkuun, kun ei vaan mene ja lopeta äskeistä tekemistään (esim. pelaaminen). Terveydenhoitajan mukaan pojasta on kasvamassa n. 190 cm pitkä, joten aika kova hauis saa meikämammalle kasvaa ja aikamoinen jauhosäkki tuo on jo nyt kantaa. Toki, haemme apua, saamme apua, mutta sitä taikasauvaa ei vaan vieläkään ole keksitty edes asiantuntijoiden toimesta. Ihan todella ei kaikilla lopu tuollainen käytös 5-6-vuotiaana. Ja eipä tuo meidänkään lapsemme mikään erityislapsi ollut ennen kuin 11-vuotiaana, siihen asti ainakin oli ihan vain huonosti kasvatettu kersa. Kokemusta on toisestakin lapsesta, ns. taviksesta ja voin sanoa, että veljekset ovat kuin yö ja päivä. No tuli vähän purkaus nyt, kun olen sairaana huolesta ja unettomista öistä, mutta äidit kiltit: vaikka teillä olisi hyviä ohjeita (ja ap:n ohje oli hyvä), niin älkää ikinä yleistäkö! Voitte uskoa, että suuri osa vanhemmista tekee kaikkensa, mutta aina se ei riitä. Voihan olla, että ap:n esimerkissäkin äiti tiesi, että kullannupun reaktio tiukkuuteen olisi ollut totaalinen primitiivireaktio eli kiukku potenssiin sata ja näitä tilanteita harjoitellaan ehkä mieluummin muualla kuin julkisilla paikoilla. Tai no, ehkä sitten ei kannattaisi tällaista lasta viedä koko leikkipaikkaan. Mutta siis jos omat lapsenne toimivat kuin oppikirja, laittakaa kädet kyynärpäitä myöten ristiin ja olkaa kiitollisia, niin minäkin teen toisen lapseni kanssa ja jättäkää muut rauhaan, jos taustoja ette tiedä :(
Mitä jos kaikkia lapsia vaan kasvatettaisiin hyvin ihan 0-vuotiaasta alkaen, niin ehkä näitä erityislapsia olisi vähän vähemmän?
Ei voi tietää, mutta jokaisen lapsen kohdalla kannattaa kokeilla.
Eiköhän suurin osa kasvata sieltä 0-vuotiaasta lähtien.
Ei.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuten näistäkin kommenteista on nähty, niin lapsia on erilaisia. Jo yhden perheen sisällä hyvinkin erilaisia. Siksi kenenkään on ihan turha lähteä pätemään missään kasvatusasioissa ellei nyt kyseessä ole todella pihalla oleva vanhempi, joka ei koskaan tiedä mitä tekee.
Kumma vaan että näitä pihalla olevia vanhempia on joka hiton päiväkodissa, koulussa, harrastusryhmässä ja ostoskeskuksessa.
Satunnaisia, ongelmaisia vanhempia näkee ostoskeskuksissa, mutta esim omien lasteni päiväkodissa kaikki vanhemmat tuntuivat ihan normaaleilta aikuisilta. Eivät ollenkaan pihalla lastensa kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En tiedä olisinko itkenyt vai nauranut. No siis ihan aluksi: ap on ihan oikeilla linjoilla. Mutta kun sitä taikasauvaa ei ole. Ok, oma lapseni on erityislapsi, mutta on niitä ns. tavallisiakin, joilla on hemmetin kova tahto. Iltaisin vuorotellen miehen kanssa kannamme seiskaluokkalaisen pojan suihkuun, kun ei vaan mene ja lopeta äskeistä tekemistään (esim. pelaaminen). Terveydenhoitajan mukaan pojasta on kasvamassa n. 190 cm pitkä, joten aika kova hauis saa meikämammalle kasvaa ja aikamoinen jauhosäkki tuo on jo nyt kantaa. Toki, haemme apua, saamme apua, mutta sitä taikasauvaa ei vaan vieläkään ole keksitty edes asiantuntijoiden toimesta. Ihan todella ei kaikilla lopu tuollainen käytös 5-6-vuotiaana. Ja eipä tuo meidänkään lapsemme mikään erityislapsi ollut ennen kuin 11-vuotiaana, siihen asti ainakin oli ihan vain huonosti kasvatettu kersa. Kokemusta on toisestakin lapsesta, ns. taviksesta ja voin sanoa, että veljekset ovat kuin yö ja päivä. No tuli vähän purkaus nyt, kun olen sairaana huolesta ja unettomista öistä, mutta äidit kiltit: vaikka teillä olisi hyviä ohjeita (ja ap:n ohje oli hyvä), niin älkää ikinä yleistäkö! Voitte uskoa, että suuri osa vanhemmista tekee kaikkensa, mutta aina se ei riitä. Voihan olla, että ap:n esimerkissäkin äiti tiesi, että kullannupun reaktio tiukkuuteen olisi ollut totaalinen primitiivireaktio eli kiukku potenssiin sata ja näitä tilanteita harjoitellaan ehkä mieluummin muualla kuin julkisilla paikoilla. Tai no, ehkä sitten ei kannattaisi tällaista lasta viedä koko leikkipaikkaan. Mutta siis jos omat lapsenne toimivat kuin oppikirja, laittakaa kädet kyynärpäitä myöten ristiin ja olkaa kiitollisia, niin minäkin teen toisen lapseni kanssa ja jättäkää muut rauhaan, jos taustoja ette tiedä :(
Mitä jos kaikkia lapsia vaan kasvatettaisiin hyvin ihan 0-vuotiaasta alkaen, niin ehkä näitä erityislapsia olisi vähän vähemmän?
Ei voi tietää, mutta jokaisen lapsen kohdalla kannattaa kokeilla.
Eiköhän suurin osa kasvata sieltä 0-vuotiaasta lähtien.
Ei.
Sanoo kuka? Montako lasta ja mitä teet työksesi?
Minun lasteni kaikissa kouluissa on ollut näitä kädettömien vanhempien lapsia, yleensä juurikin isokokoisia poikia, joiden kanssa ei voi esim lähteä mihinkään, koska ope ei uskalla liikkua liikenteessä heidän kanssaan.-
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En tiedä olisinko itkenyt vai nauranut. No siis ihan aluksi: ap on ihan oikeilla linjoilla. Mutta kun sitä taikasauvaa ei ole. Ok, oma lapseni on erityislapsi, mutta on niitä ns. tavallisiakin, joilla on hemmetin kova tahto. Iltaisin vuorotellen miehen kanssa kannamme seiskaluokkalaisen pojan suihkuun, kun ei vaan mene ja lopeta äskeistä tekemistään (esim. pelaaminen). Terveydenhoitajan mukaan pojasta on kasvamassa n. 190 cm pitkä, joten aika kova hauis saa meikämammalle kasvaa ja aikamoinen jauhosäkki tuo on jo nyt kantaa. Toki, haemme apua, saamme apua, mutta sitä taikasauvaa ei vaan vieläkään ole keksitty edes asiantuntijoiden toimesta. Ihan todella ei kaikilla lopu tuollainen käytös 5-6-vuotiaana. Ja eipä tuo meidänkään lapsemme mikään erityislapsi ollut ennen kuin 11-vuotiaana, siihen asti ainakin oli ihan vain huonosti kasvatettu kersa. Kokemusta on toisestakin lapsesta, ns. taviksesta ja voin sanoa, että veljekset ovat kuin yö ja päivä. No tuli vähän purkaus nyt, kun olen sairaana huolesta ja unettomista öistä, mutta äidit kiltit: vaikka teillä olisi hyviä ohjeita (ja ap:n ohje oli hyvä), niin älkää ikinä yleistäkö! Voitte uskoa, että suuri osa vanhemmista tekee kaikkensa, mutta aina se ei riitä. Voihan olla, että ap:n esimerkissäkin äiti tiesi, että kullannupun reaktio tiukkuuteen olisi ollut totaalinen primitiivireaktio eli kiukku potenssiin sata ja näitä tilanteita harjoitellaan ehkä mieluummin muualla kuin julkisilla paikoilla. Tai no, ehkä sitten ei kannattaisi tällaista lasta viedä koko leikkipaikkaan. Mutta siis jos omat lapsenne toimivat kuin oppikirja, laittakaa kädet kyynärpäitä myöten ristiin ja olkaa kiitollisia, niin minäkin teen toisen lapseni kanssa ja jättäkää muut rauhaan, jos taustoja ette tiedä :(
Mitä jos kaikkia lapsia vaan kasvatettaisiin hyvin ihan 0-vuotiaasta alkaen, niin ehkä näitä erityislapsia olisi vähän vähemmän?
Ei voi tietää, mutta jokaisen lapsen kohdalla kannattaa kokeilla.
Niinpä sitä kai kokeillaankin. Ainakin meillä on paukkuja laitettu erityislapsen kasvattamiseen moninkertaisesti verrattuna tavikseen, koska tavis oppii kutakuinkin sillä tavalla kuin tässä ketjussa on esitetty. Varmasti on olemassa ns. erityislapsia, joilla ei aivoissa ole mitään synnynnäistä häikkää tms., vaan kasvatus on sössitty, mutta kun sitä ei ulkopuolinen voi tietää. Itsekin olin (liian) pitkään kahden vaiheilla hakeako lapselle apua (missä yhteydessä mahdollinen diagnoosikin selviäisi), koska karsastin tätä nykysuuntausta, että on diagnoosia diagnoosin perään. Aina ajattelin, että minun pitää vaan yrittää vielä vähän enemmän, että lapsella on vain haastava temperamentti ja kyllä se siitä, kun minä oikein ponnistelen. Mutta ei, en vaan osannut tätä lasta kasvattaa. Ehkä yritin liian pitkään esittää riittävän hyvää äitiä ja pelkäsin, että minut leimataan curlingiksi, joka haluaa vain paeta diagnoosin taakse. Mutta lapsen etu olisi ollut, että äiti lakkaa hakkaamasta päätään siihen seinään, mitä kaikki tervejärkiset kasvattajat suosittelevat ja hakee apua ajoissa. Toisen lapsen olenkin onnistunut kasvattamaan maalaisjärkisellä rajoja ja rakkautta -menetelmällä.
Tsemppiä sulle, mutta luulin että tässä keskusteltiin ylipäätään lasten kasvatuksesta, ei erityislapsista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En tiedä olisinko itkenyt vai nauranut. No siis ihan aluksi: ap on ihan oikeilla linjoilla. Mutta kun sitä taikasauvaa ei ole. Ok, oma lapseni on erityislapsi, mutta on niitä ns. tavallisiakin, joilla on hemmetin kova tahto. Iltaisin vuorotellen miehen kanssa kannamme seiskaluokkalaisen pojan suihkuun, kun ei vaan mene ja lopeta äskeistä tekemistään (esim. pelaaminen). Terveydenhoitajan mukaan pojasta on kasvamassa n. 190 cm pitkä, joten aika kova hauis saa meikämammalle kasvaa ja aikamoinen jauhosäkki tuo on jo nyt kantaa. Toki, haemme apua, saamme apua, mutta sitä taikasauvaa ei vaan vieläkään ole keksitty edes asiantuntijoiden toimesta. Ihan todella ei kaikilla lopu tuollainen käytös 5-6-vuotiaana. Ja eipä tuo meidänkään lapsemme mikään erityislapsi ollut ennen kuin 11-vuotiaana, siihen asti ainakin oli ihan vain huonosti kasvatettu kersa. Kokemusta on toisestakin lapsesta, ns. taviksesta ja voin sanoa, että veljekset ovat kuin yö ja päivä. No tuli vähän purkaus nyt, kun olen sairaana huolesta ja unettomista öistä, mutta äidit kiltit: vaikka teillä olisi hyviä ohjeita (ja ap:n ohje oli hyvä), niin älkää ikinä yleistäkö! Voitte uskoa, että suuri osa vanhemmista tekee kaikkensa, mutta aina se ei riitä. Voihan olla, että ap:n esimerkissäkin äiti tiesi, että kullannupun reaktio tiukkuuteen olisi ollut totaalinen primitiivireaktio eli kiukku potenssiin sata ja näitä tilanteita harjoitellaan ehkä mieluummin muualla kuin julkisilla paikoilla. Tai no, ehkä sitten ei kannattaisi tällaista lasta viedä koko leikkipaikkaan. Mutta siis jos omat lapsenne toimivat kuin oppikirja, laittakaa kädet kyynärpäitä myöten ristiin ja olkaa kiitollisia, niin minäkin teen toisen lapseni kanssa ja jättäkää muut rauhaan, jos taustoja ette tiedä :(
Mitä jos kaikkia lapsia vaan kasvatettaisiin hyvin ihan 0-vuotiaasta alkaen, niin ehkä näitä erityislapsia olisi vähän vähemmän?
Ei voi tietää, mutta jokaisen lapsen kohdalla kannattaa kokeilla.
Eiköhän suurin osa kasvata sieltä 0-vuotiaasta lähtien.
Ei.
Sanoo kuka? Montako lasta ja mitä teet työksesi?
Mikäs sinun nimesi on ja kotiosoitteesi? Kengännumero?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Se on kivointa kun lapsi alkaa kokeileen rajojaan muualla kuin kotona. Esimerkiksi tilanteessa jossa pitäisi olla hiljaa.
Vierailija kirjoitti:
Kun Roni näkee kaupassa kivan lelun ja kantaa sen kärryyn, äiti sanoo tiukasti:"Ei, tänään emme osta leluja. Ostetaan ruokaa." Roni kiljuu heittäytyen maahan. Viereinen mummo katsoo paheksuen. Äiti ei mummoista välitä, vaan sanoo Ronille:"Nouse ylös, lähdetään etsimään listan mukaisia ruokatarvikkeita. Etsi sinä banaanit." Ja lähtee kävelemään eteenpäin. Älä lupaile karkkia tms. Vaihtoehtoisia lohdukkeita tilalle.
--- eli suuntaa lapsen mielipaha pois muihin juttuihin.
Kun lapsi käyttäytyy kaupassa nätisti, voit JOSKUS yllättäen kassalla sanoa, että
KUN käyttäydyit noin kivasti, ostan sinulle pikku lakun.
Miksi se äiti käyttäytyy noin tyhmästi? Kun lapsi tietää, että ruokakaupasta ei osteta leluja, ei hän osaa sellaista kärryyn kiikuttaa! Siksi hän ei heittäydy lattialle kiljumaan jne., eikä hänellä olisi edes aikaa, koska äiti on jo ovella suunnannut lapsen huomion ostoksiin. Mistä löytyvät omenat?
Eikä ikinä, siis ikinä, osteta pientä lakua kassalle palkinnoksi kauniista käytöksestä. Kaupassa ollaan aina ihmisiksi, ei siitä palkita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuli vain mieleen, että entä jos pelaamisesta tehtäisiin rajoitettua ja sitä käytettäisiin palkkiomenetelmänä?
Kun olet hoitanut iltapesut 15 minuutissa (kello viereen), saat huomenna pelata 30 min.
Ja muulloin tietsikan yhteydet on poikki. Piuha lukkojen takana tai modeemista virta katki.
Tehokas keino on myös sanoa lapselle, että tulepas nyt lähdetään pois ja lähtee käveleen pois paikalta kohti ulko-ovea. Pienempi lapsi tulee kyllä perässä ja isompikin, jos on oppinut siihen että todellakin lähdetään kun sanotaan, että lähdetään. Ei tarvitse huutaa eikä riehua kenenkään. Riippuu tietysti lapsen luonteestakin, mutta meillä on melkein ainoa keino, joka on tepsinyt. Esikoinen on erityisen vahvatahtoinen ollut pienestä asti ja rimpuilevana ei todellakaan ole saanut istuimeen, hyvä jos autoon sisälle vaan on täytynyt odotella rauhoittumista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miksi sielä huoltoasemalla on ne vitsin leikkinurkkaukset??? Silloin kun syödään niin syödään häiriöttömässä tilassa ilman sitä kiirettä leikkimään. Ainakin helpottaa tolkuttomasti monen perheen elämää kun menee syömään muualle kuin siihen lasten leikkinurkkauksen viereen.
Nää kasvatusjutut on niin hupaisia. Minä taas luulen, että lapsi tarvii vain hyvät geenit.
Itselläni on viisi lasta, enkä ole koskaan osannut tai jaksanut niitä kasvattaa. Esikoinen oli luonnostaan hankala ja sitä yritin kasvattaakin, mutta eihän siitä mitään tullut. Kun lakkasin kasvattamasta niin häiriökäytöskin vähitellen hävisi (yläasteelle siirryttäessä alkoi hävitä vähin erin). Juttuhan on vaan niin että ihminen haluaa elää niin kuin hänelle sopii. Jos sitä yritetään väkisin rajoittaa, niin sutta ja sekundaa tulee. Tarvii sitten vaan ne hyvät geenit ja hyvän esimerkin ja hyvät keskustelut.
Seuraavat neljä lasta ovatkin sitten aina olleet fiksuuden ja hyvän käytöksen perikuvia, vaikka heitä ei ole koskaan vaadittu johdonmukaisesti yhtään mitään, korkeintaan lahjottu. Heillä ei ole ollut ruuturajoituksia ja k18 -pelit ovat olleet ihan liian aikaisin käytössä. Kunnon ruoka-aikoja ei ole koskaan ollut (itse olen syömishäiriöinen enkä edes halua syödä perheen kanssa) No okei, kaksi sääntöä meillä on ollut ehdottomia: kukaan alle 18-vuotias ei ole yötä poissa kotoa (paitsi valvotulla leirillä) ja kukaan ei käytä alkoholia. Muuten ihan sama. En minä itsekään tee asioita mitä en halua. Nykyään en koskaan siivoa. Mies siivoaa joskus. Enkä tee ruokaa. Lapset tekee, koska niillä on nälkä. Kahden nuorimman kanssa en ole juurikaan ollut edes tekemisissä. Koko ajan töissä tai huvittelemassa. Mutta yhdessäolo onkin sitten laatuaikaa, siis laadukasta keskustelua.
Mitä jos menisit pätemään joillain ihan oikeilla asioilla, jos mitään osaat. Ei lastenkasvatus ole mitään rakettitiedettä. Eiköhän suurin osa kasvata sieltä 0-vuotiaasta lähtien.