Parisuhdeterapia. Onko apua tämmösessä tilanteessa?

Rakkaus on tahtotila. Tahdotko?

Vierailija kirjoitti:

Rakkaus on tahtotila. Tahdotko?

Tällä hetkellä tuntuu, että en. Tahtoisin vaan tuon toisen ihmisen ja kaikki energia nivoutuu häneen ja hänen ajatteluun :(

Mutta voiko tahdon saada takaisin?

Ei se oo pariterapiaa jos yksin menet.

Jokatapauksessa, ei näitä asioita pysty terapeutti tai kukaan muukaan sun puolesta ratkomaan. Sun täytyy vain yrittää päättää itse mitä haluat. Ei kannata noin isoa ratkaisua hetken mielijohteesta kuitenkaan tehdä; mieti rauhassa, koita saada kipinä syttymään, keskustele asiasta miehesi kanssa.

Minulla sama tilanne, mutta aion pysyä avioliitossani. Me molemmat siis ihastuneet osapuolet näin. Tunteille ei voi mitään mutta teoille voi. Nyt molemmat yritetään vaan kestää ja annetaan aikaa tilanteen viilentymiseen. Mitään ei siis ole välillämme tapahtunut. Pitää vaan kestää. Molemmat siis rakastetaan puolisoita mutta myös vahvat tunteet toisiimme. Tehdään se järkevin ja paras ratkaisu.

Ehkä rakkautta vieraaseen ei pysty tukahduttamaan, joten käännä se vain pienemmälle ja kohdista huomiosi omaan mieheesi. Siihen mihin aikoinasi hänessä rakastuit ja ruoki niitä tunteita. Aluksi voi olla, että teet oikeita asioita vääristä syistä tuota vierasta ajatellessasi, mutta kyllä se aikaa myöten ohjautuu oikeille urille. Rakkaus on tahdon asia. Ihastumisia ja hullaantumisia voi jatkossakin tulla ja mennä. Älä päästä niitä tunteita sen suuremmaksi.

Vierailija kirjoitti:

Minulla sama tilanne, mutta aion pysyä avioliitossani. Me molemmat siis ihastuneet osapuolet näin. Tunteille ei voi mitään mutta teoille voi. Nyt molemmat yritetään vaan kestää ja annetaan aikaa tilanteen viilentymiseen. Mitään ei siis ole välillämme tapahtunut. Pitää vaan kestää. Molemmat siis rakastetaan puolisoita mutta myös vahvat tunteet toisiimme. Tehdään se järkevin ja paras ratkaisu.

Osaan samaistua tilanteeseen nyt liian hyvin.. me ollaan myös keskusteltu asiasta ja tiedän, että tunne ei ole täysin yksipuolinen. Mutta ilmeisesti toinen osapuoli ajattelee myös niinkuin te ajattelette. Itse olisin valmis heti lähtemään tästä suhteesta, meillä on ihan valtavat kemiat ja tunteet pelissä.. mutta toisaalta, kun ajattelee lapsia ja tätä elämää muuten, parasta olisi kun saisi tunteet ja tahdon takaisin tähän omaan parisuhteeseen. En tiedä miten se tapahtuu. Ikinä en voinut kuvitella olevani tässä tilanteessa. Ap

No me ei olla keskusteltu, vaan tilanne on tullut käytännön teoilla esille. Molemmat tajuaa tän tilanteen mutta vältellään toisiamme.

Aikaa ja kärsivällisyyttä! Mihin sulla Ap on kiire?? Miksi? Et saavuta sillä mitään, päinvastoin.

Parasta on, kun katkaiset kaikki yhteydet siihen toiseen. Aivan kaikki. Mielessäsi voit ja pitääkin surra "menetystä", mutta tee selkeä päätös ja toimi sen mukaan. Jos pidät perheen, niin ei mitään yhteyksiä toiseen. Koskaan. Siitä kun pikkuhiljaa tunteet alkavat laantua, voit alkaa miettiä parisuhdettasi, että miten siinä menee oikeasti. Jos senkin jälkeen tuntuu, että haluaa erota, niin sitten kannattaa. Mut juuri nyt ei. Ennen kuin pää selviää ihastumispöllystä.

Omaa kokemusta on. Ja se ei ollut kaunista lopulta...

Mikään rakkaus ei oikeuta perhettä rikkomaan. Lapset ansaitsevat äitinsä ja isänsä terveen parisuhteen ja vanhempien on kaikkensa tehtävä se tarjotakseen. Sanotaan, että parisuhteen eteen on tehtävä töitä, mutta usein onkin kyse pikemminkin siitä, että omassa itsessä sitä työstettävää löytyy. Omat asenteet, valmius tehdä kompromisseja, palvelualttius, kuuntelu, epäitsekkyys, pitkäjänteisyys jne. Tähän työhön kannattaa ryhtyä, sillä sivutuotteena voi syntyä se ihana huuma, kun huomaa rakastuneensa omaan puolisoonsa uudelleen.

Vierailija kirjoitti:

Parasta on, kun katkaiset kaikki yhteydet siihen toiseen. Aivan kaikki. Mielessäsi voit ja pitääkin surra "menetystä", mutta tee selkeä päätös ja toimi sen mukaan. Jos pidät perheen, niin ei mitään yhteyksiä toiseen. Koskaan. Siitä kun pikkuhiljaa tunteet alkavat laantua, voit alkaa miettiä parisuhdettasi, että miten siinä menee oikeasti. Jos senkin jälkeen tuntuu, että haluaa erota, niin sitten kannattaa. Mut juuri nyt ei. Ennen kuin pää selviää ihastumispöllystä.

Omaa kokemusta on. Ja se ei ollut kaunista lopulta...

Tää on ihan hirveetä. Mä tiedän, että puhut totta. Mutta mulla tulee ihan hirveä ahdistuskohtaus pelkästään ajatuksesta, että välit pitäis katkaista. Se on mulle valtavan tärkeä eikä tää ole enää ihastumista vaan jotain paljon pahempaa.. järki sanoo yhtä ja mieli toista. Ihan kamalaa.

Ollaan vielä siinä tilanteessa, että tavataan päivittäin.. eikä sille voida mitään..

Eikös parisuhdeterapiaan voi mennä yksinkin. Ainakin niin lukee palveluntuottajien sivuilla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Parasta on, kun katkaiset kaikki yhteydet siihen toiseen. Aivan kaikki. Mielessäsi voit ja pitääkin surra "menetystä", mutta tee selkeä päätös ja toimi sen mukaan. Jos pidät perheen, niin ei mitään yhteyksiä toiseen. Koskaan. Siitä kun pikkuhiljaa tunteet alkavat laantua, voit alkaa miettiä parisuhdettasi, että miten siinä menee oikeasti. Jos senkin jälkeen tuntuu, että haluaa erota, niin sitten kannattaa. Mut juuri nyt ei. Ennen kuin pää selviää ihastumispöllystä.

Omaa kokemusta on. Ja se ei ollut kaunista lopulta...

Tää on ihan hirveetä. Mä tiedän, että puhut totta. Mutta mulla tulee ihan hirveä ahdistuskohtaus pelkästään ajatuksesta, että välit pitäis katkaista. Se on mulle valtavan tärkeä eikä tää ole enää ihastumista vaan jotain paljon pahempaa.. järki sanoo yhtä ja mieli toista. Ihan kamalaa.

Ollaan vielä siinä tilanteessa, että tavataan päivittäin.. eikä sille voida mitään..

Tiedän kyllä... Todellakin. Itselläni oli sana tilanne. Annoin mennä pidemmälle ja oli vielä hirveämpää. Jos se toinen osapuoli ei ole valmis eroamaan (yleensä miehet ei ole), niin unohda koko juttu. Minusta erota kyllä saa, mutta se pitää olla tarkoin harkittu päätös. Toisen ihmisen takia eroaminen ei ole sitä. Mutta noin muuten eroamisen oikeutukseen ei kellään ulkopuolisella ole mitään sanomista...

On kokemusta. Älä päästä yhtään pidemmälle. On sitten tosi paljon haastavampaa tukahduttaa tunteet, mikä on pakko tehdä lasten takia.

Vierailija kirjoitti:

Parasta on, kun katkaiset kaikki yhteydet siihen toiseen. Aivan kaikki. Mielessäsi voit ja pitääkin surra "menetystä", mutta tee selkeä päätös ja toimi sen mukaan. Jos pidät perheen, niin ei mitään yhteyksiä toiseen. Koskaan. Siitä kun pikkuhiljaa tunteet alkavat laantua, voit alkaa miettiä parisuhdettasi, että miten siinä menee oikeasti. Jos senkin jälkeen tuntuu, että haluaa erota, niin sitten kannattaa. Mut juuri nyt ei. Ennen kuin pää selviää ihastumispöllystä.

Omaa kokemusta on. Ja se ei ollut kaunista lopulta...

Mitä jos välejä ei voi täysin katkaista, jos kyseessä on vaikka henkilö työpaikalta?

Vierailija kirjoitti:

Mikään rakkaus ei oikeuta perhettä rikkomaan. Lapset ansaitsevat äitinsä ja isänsä terveen parisuhteen ja vanhempien on kaikkensa tehtävä se tarjotakseen. Sanotaan, että parisuhteen eteen on tehtävä töitä, mutta usein onkin kyse pikemminkin siitä, että omassa itsessä sitä työstettävää löytyy. Omat asenteet, valmius tehdä kompromisseja, palvelualttius, kuuntelu, epäitsekkyys, pitkäjänteisyys jne. Tähän työhön kannattaa ryhtyä, sillä sivutuotteena voi syntyä se ihana huuma, kun huomaa rakastuneensa omaan puolisoonsa uudelleen.

Joskus rakkaus vain hiipuu ja loppuu kokonaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Parasta on, kun katkaiset kaikki yhteydet siihen toiseen. Aivan kaikki. Mielessäsi voit ja pitääkin surra "menetystä", mutta tee selkeä päätös ja toimi sen mukaan. Jos pidät perheen, niin ei mitään yhteyksiä toiseen. Koskaan. Siitä kun pikkuhiljaa tunteet alkavat laantua, voit alkaa miettiä parisuhdettasi, että miten siinä menee oikeasti. Jos senkin jälkeen tuntuu, että haluaa erota, niin sitten kannattaa. Mut juuri nyt ei. Ennen kuin pää selviää ihastumispöllystä.

Omaa kokemusta on. Ja se ei ollut kaunista lopulta...

Mitä jos välejä ei voi täysin katkaista, jos kyseessä on vaikka henkilö työpaikalta?

Tämä tässä onkin... ja tiedän sen verran, ettei kumpikaan haluttais lähteä näin radikaaliin ratkaisuun.. Ap

Ap mieti mitä rakkaus sinun mielestä edes on? Onko se tunnetta vai tekemistä vai tahtomista? Miten se eroaa ihastumisesta? Mistä tunnistat että rakastat tai et rakasta? Mikä saa sinut rakastamaan, mikä ei? Odotatko että rakkaus säilyy samanlaisena vuodesta toiseen vai muuttuu? Voiko se vaihdella ajasta riippuen? Osaatko ylipäätään rakastaa vai osaatko vain ihastua? Tunnetko että miehesi rakastaa sinua? Osaatko ylipäätään ottaa rakkautta vastaan?

Kyllä todennäköisesti hyötyisit jostain terapiasta missä käsitellä meneillään olevaa tilannetta yksin. Monesti ihastuminen kolmanteen osapuoleen tulee silloin, kun oma elämä on tylsää tai on masentunut tai pettynyt haaveissaan tai kuormittunut arjessa tai kokee ettei saa omalta puolisolta riittävästi huomiota, seksiä tai arvostusta. Ihastuminen on silloin oman pahan olon tai tylsistymisen "oire". Silloin ihastutaan johonkin mielikuvaan tai haaveeseen toisenlaisesta elämästä. Koska ihastuminen tarjoaa pakopaikan oman elämän tylsyydestä tai siitä että on pettynyt ehkä jopa itseensä ihmisenä tai jokin omassa arjessa ahdistaa. Ihastuminen on hyvä pakopaikka, koska siinä ihanassa tunteessa voi vain velloa ja nautiskella, eikä tarvitse ryhtyä ajatustyöhön ja henkiseen kasvutyöhön siinä mikä omassa elämässä oikeasti on vaillinaista tai miten itse ihmisenä on oikeasti vaillinainen. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla sama tilanne, mutta aion pysyä avioliitossani. Me molemmat siis ihastuneet osapuolet näin. Tunteille ei voi mitään mutta teoille voi. Nyt molemmat yritetään vaan kestää ja annetaan aikaa tilanteen viilentymiseen. Mitään ei siis ole välillämme tapahtunut. Pitää vaan kestää. Molemmat siis rakastetaan puolisoita mutta myös vahvat tunteet toisiimme. Tehdään se järkevin ja paras ratkaisu.

Osaan samaistua tilanteeseen nyt liian hyvin.. me ollaan myös keskusteltu asiasta ja tiedän, että tunne ei ole täysin yksipuolinen. Mutta ilmeisesti toinen osapuoli ajattelee myös niinkuin te ajattelette. Itse olisin valmis heti lähtemään tästä suhteesta, meillä on ihan valtavat kemiat ja tunteet pelissä.. mutta toisaalta, kun ajattelee lapsia ja tätä elämää muuten, parasta olisi kun saisi tunteet ja tahdon takaisin tähän omaan parisuhteeseen. En tiedä miten se tapahtuu. Ikinä en voinut kuvitella olevani tässä tilanteessa. Ap

"Valtavat tunteet ja kemiat pelissä"... Se on himoa ap, ei rakkautta.

Kannattaa mennä terapiaan, ihan vaikka yksinkin. Silmät voivat avautua ihan uudestaan, saattaa alkaa oivaltamaan sellaisia asioita, joita ei yksinkertaisesti vain yksin omassa pääkopassa osaisi ajatella.

Ap mietippäs tilannetta vaikka vuoden päähän:

Jos nyt eroat miehestäsi tämän (työpaikka?)romanssin takia, niin arvaas mitä käy.

-voi olla että se ihastuksesi ei lopulta eroakaan vaan jää liittoonsa, ja sinä jäätkin yksin suremaan kahta menettämääsi miestä. Et voi koskaan luottaa siihen jos toinen lupaa erota, hän saattaa muuttaa mielensä ihan viime metreillä

-jos kokeilet suhdetta ihastukseesi, ja se menee pieleen, joudut edelleen kestämään häntä työpaikalla(?)

-jos ihastus eroaa ja te olette yhdessä, joudutte luultavasti keskelle aika kamalia eroriitoja ja huoltajuuskiistoja (hyvin tavallista että niin käy kun ero on johtunut siitä että on löytänyt toisen, koska se jätetty katkeroituu)

-joudut opettelemaan elämää keskellä vaikeaa uusperhekuviota

-entä jos kadut ratkaisuasi?

-entä jos lapset katkeroituu sinulle ja alkavat vihaamaan sinua (olen nähnyt sellaisen tilanteen, kun vanhempien ero johtui kolmannesta osapuolesta)?

-entä jos oletkin ihastunut mielikuvaan tai koko ihastus perustuu himoon? Eroat, alat suhteeseen ihastuksen kanssa ja huomaat että ette sovi yhtään toisillenne?