Paljonko miehesi auttaisi, jos vaikka murtaisit jalkasi ja olisit liikuntakyvytön?

Minulta murtui jalasta luu ja mies häipyi lomamatkalle.  Ei siis mitään apuja.

Hyvin paljon. Tekisi ruoat, siivoaisi, elättäisi jne. Tarvittaessa kylpisi (jos ei kykenisi itse menemään suihkuun) jne.

Veikkaan, että auttaisi kaikin mahdollisin tavoin. Kuskaisi töihin ja kotiin, kävisi kaupassa, tekisi kotityöt, toisi lohdutusta (suklaata :D) ja lohduttaisi muutenkin. Saman tekisin minäkin, jos puolisolle kävisi vastaava tapaturma.

Kaiken tarvitsemani ? Toki. Kuten minäkin hänelle. Kumpikin on vuorollaan ollut kunnolla sairas  / onnettomuuden jälkeen kipeä ja aina olemme hoitaneet kaiken tarvittavan toiselle (alushousut jalkaan, ruoka/juoma vaikka sänkyyn, kuskaaminen töihin kun ei itse pysty ajamaan jne).

Mikä vitun kysymys tämäkin on olevinaan? Femakko vauhdissa?

Tekisi kaikkensa

Auttaisi varmaan lähtien ihan siitä että leikkaisi jalkani. :D Tosiasiallisesti auttaisi tietenkin kaikin tavoin, mutta hän tekee töitä pitkää päivää ja välissä päivystyksiä, joten varmaan olisi pakko pyytää samassa kaupungissa asuvaa siskoa paljon apuun.

Vierailija kirjoitti:

Mikä vitun kysymys tämäkin on olevinaan? Femakko vauhdissa?

No pahoitteluni etä sun on tätä vaikea uskoa, mutta voin 28 vuoden kokemuksella kertoa, että mun mieheni ei auttaisi mua mitenkään. Mistäkö tämän tiedän? No tässäpä esimerkki: mulle tehtiin kohdunkaavinta tuulimunaraskauden vuoksi, päiväkirurgisen toimenpiteen jälkeen mut lähetettiin vahvojen särkylääkkeiden tms (siis valiumia) kanssa himaan. Olin siis huppu ihan himmeänä. Mies meni äidilleen illaksi kahville, kun mä olin niin huonossa kunnossa, että musta ei ollut seuraa. Sairaalasta siis kotiuttaessa kyllä miehelle sanottiin (tuli siis kyllä hakemaan mut sieltä pois, kun yksin eivät päästäneet), että mua ei saa jättää yksin, "koska komplikaatioita voi aina tulla", eli suomeksi: voin vuotaa kuiviin. Eli tämä oli miehen kiinnostuksen aste. Ja sama on jatkunut ihan kaikkien mun ongelmien kanssa, oli sitten kyseessä influenssa tai äidin kuolema.

Riippuu täysin siitä miten olet kohdellut miestäsi, jos huonosti niin sitten makaat kuten petaat. Ihan selvä homma oliko muuta?

Ei yhtään, emme ole mieheni kanssa mitään toistemme holhoojia sentään, vaan täysverisiä elämänkumppaneita. Apua saa ystäviltäkin.

Kyllä mun mies tekisi kaiken, mitä en itse pysty. Kotityöt jne.

Samoin minä tekisin, jos mies ei pystyisi. Vessaistunnot pitäisi hoitaa ihan itse.

Miehen tukeen voin luottaa, hän tekisi kaiken paitsi siivoaminen jäisi siltä ajalta. Meillä on pitkä parisuhde ja tässä on kumpikin ollut enemmän tai vähemmän vakavasti sairaana. Kummallakin on ollut isoja leikkauksia ja kumpikin on saanut toipua niistä huoletta.

Tuskin auttaisi yhtään, koska jos murtaisin jalkani ja olisin liikuntakyvytön, niin minulla olisi henkilökohtainen avustaja 24/7. Ja se jalka olisi murtunut jossain hoitotilanteessa, koska enhän liikuntakyvyttömänä pääsisi itse liikkumaan.

Pelkkä murtunut jalka ei tee liikuntakyvyttömäksi.

Ei ole miestä. Jos olisi niin vähimmäisvaatimus olisi että huolehtisi itsestään sairastamiseni ajan. Yhteisistä lapsista myös.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikä vitun kysymys tämäkin on olevinaan? Femakko vauhdissa?

No pahoitteluni etä sun on tätä vaikea uskoa, mutta voin 28 vuoden kokemuksella kertoa, että mun mieheni ei auttaisi mua mitenkään. Mistäkö tämän tiedän? No tässäpä esimerkki: mulle tehtiin kohdunkaavinta tuulimunaraskauden vuoksi, päiväkirurgisen toimenpiteen jälkeen mut lähetettiin vahvojen särkylääkkeiden tms (siis valiumia) kanssa himaan. Olin siis huppu ihan himmeänä. Mies meni äidilleen illaksi kahville, kun mä olin niin huonossa kunnossa, että musta ei ollut seuraa. Sairaalasta siis kotiuttaessa kyllä miehelle sanottiin (tuli siis kyllä hakemaan mut sieltä pois, kun yksin eivät päästäneet), että mua ei saa jättää yksin, "koska komplikaatioita voi aina tulla", eli suomeksi: voin vuotaa kuiviin. Eli tämä oli miehen kiinnostuksen aste. Ja sama on jatkunut ihan kaikkien mun ongelmien kanssa, oli sitten kyseessä influenssa tai äidin kuolema.

Ja olet tämän miehen kanssa siis miksi?

Vierailija kirjoitti:

Ei yhtään, emme ole mieheni kanssa mitään toistemme holhoojia sentään, vaan täysverisiä elämänkumppaneita. Apua saa ystäviltäkin.

Teillä on hieno suhde :D. Sairastunut /loukkaantunut osapuoli soittaa ystävälle saadakseen apua esimerkiksi suihkussakäyntiin ja täysiverinen elämänkumppani katsoo telkkaria sohvalla?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikä vitun kysymys tämäkin on olevinaan? Femakko vauhdissa?

No pahoitteluni etä sun on tätä vaikea uskoa, mutta voin 28 vuoden kokemuksella kertoa, että mun mieheni ei auttaisi mua mitenkään. Mistäkö tämän tiedän? No tässäpä esimerkki: mulle tehtiin kohdunkaavinta tuulimunaraskauden vuoksi, päiväkirurgisen toimenpiteen jälkeen mut lähetettiin vahvojen särkylääkkeiden tms (siis valiumia) kanssa himaan. Olin siis huppu ihan himmeänä. Mies meni äidilleen illaksi kahville, kun mä olin niin huonossa kunnossa, että musta ei ollut seuraa. Sairaalasta siis kotiuttaessa kyllä miehelle sanottiin (tuli siis kyllä hakemaan mut sieltä pois, kun yksin eivät päästäneet), että mua ei saa jättää yksin, "koska komplikaatioita voi aina tulla", eli suomeksi: voin vuotaa kuiviin. Eli tämä oli miehen kiinnostuksen aste. Ja sama on jatkunut ihan kaikkien mun ongelmien kanssa, oli sitten kyseessä influenssa tai äidin kuolema.

Mies, mies, mies ja mies... vittu itsehän sinä sen ääliön kanssa naimisiin olet mennyt!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikä vitun kysymys tämäkin on olevinaan? Femakko vauhdissa?

No pahoitteluni etä sun on tätä vaikea uskoa, mutta voin 28 vuoden kokemuksella kertoa, että mun mieheni ei auttaisi mua mitenkään. Mistäkö tämän tiedän? No tässäpä esimerkki: mulle tehtiin kohdunkaavinta tuulimunaraskauden vuoksi, päiväkirurgisen toimenpiteen jälkeen mut lähetettiin vahvojen särkylääkkeiden tms (siis valiumia) kanssa himaan. Olin siis huppu ihan himmeänä. Mies meni äidilleen illaksi kahville, kun mä olin niin huonossa kunnossa, että musta ei ollut seuraa. Sairaalasta siis kotiuttaessa kyllä miehelle sanottiin (tuli siis kyllä hakemaan mut sieltä pois, kun yksin eivät päästäneet), että mua ei saa jättää yksin, "koska komplikaatioita voi aina tulla", eli suomeksi: voin vuotaa kuiviin. Eli tämä oli miehen kiinnostuksen aste. Ja sama on jatkunut ihan kaikkien mun ongelmien kanssa, oli sitten kyseessä influenssa tai äidin kuolema.

Ja sinä olet 28 vuotta ollut tälläisen idiootin kanssa? Kyllä siinä saa peiliin katsoa.

Varmaan liikaakin. Mutta sitten tekisi jonkun yhden jutun, kuten lähtisi illaksi kavereiden luokse ja olisin isona vauvana loukkaantunut kun se ei ookkaan mun luona KOKO ajan :D

Hoitaisi kodin ja lapset sekä arjen pyörityksen hyvin pitkälti, mutta ei palvelisi mua kuin ehdottoman pakolliset, jos en esim. pääsisi itse peseytymään niin toki auttaisi. Suklaata tai muuta ylimääräistä olisi turha mankua tuomaan eikä sille juolahtaisi sellainen itsekseen mieleen. Enkä oikein kehtaisikaan pyytää, kyllä töissä käymisessä ja yksinhuoltajuudessa on ihan tarpeeksi. Jotain kaveria tai lapsia voisi passuuttaa tuomaan herkkuja sijalle asti.