Lue keskustelun säännöt.
"Hylkääkö sinkku perheelliset ystävänsä kateudesta?" (IltaSanomat)
26.01.2017 |
Mitä mieltä olette?
Olen sinkku ja kyllä se on niin, että minä otan aktiivisesti yhteyttä ja käyn tapaamassa ystäviäni. Heille ei tosin tunnu enää olevan aikaa, kuten ennen. Lisäksi he eivät kestä kuulla sinkkuelämän tarinoitani, vaikka minä olen kiinnostunut heidän parisuhde ja perhe-elämästään.
Jotenkin epäilen tämän lehtijutussa olevan tarinan yleisyyttä.
Linkki juttuun
http://www.iltasanomat.fi/seksi-parisuhde/art-2000005062092.html
Kommentit (16)
Olen erittäin onnekas, koska erilaiset elämäntilanteet eivät ole etäännyttäneet minua ja kolmea läheistä ystävääni. Ilmeisesti harvalla on yhtä hyvä tuuri.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Useammin kuvittelisin, että perheelliset hylkäävät sinkkukaverinsa, kun perhekiireiltä ei enää riitä aikaa sosiaaliselle elämälle entiseen malliin. Yllättävän monet kaverit lakkaavat ottamasta yhteyttä ja vastaamasta yhteydenottoihin jo pariutuessaan, kun kaikki vapaa-aika pitää viettää sen uuden kullan kanssa.
Minun kaverini katosivat löydettyään seurustelukumppanin. Pariskunnat seurustelevat keskenään. Ei siihen sinkkua tarvita ennen kuin parisuhdekriisit ja lapsenvahdintarve koittavat. Minusta ei kuitenkaan ollut enää vuosien jälkeen terapeutiksi ja lapsenpiiaksi, joten kaverit saivat jäädä muistoiksi vain.
Valitettavasti osa lapsia saaneista ystävistä on jäänyt etäisiksi. Ymmärrän että heillä ei ole aikaa nähdä ystäviä kuten ennen ja tapaamisen sopiminenkin on melkoista säätämistä, vaikka itse olisi miten joustava ajan suhteen.
Kerran olin yksissä illanistujaisissa ainut lapseton, ja se ilta meni siinä kun kuuntelin muiden lapsi-juttuja. Muita ei kiinnostanut mistään muusta puhua, kun kerrankin pääsivät puhumaan lapsistaan muiden äitien kanssa.
Ja kateudesta sen verran että yleensä näiden tapaamisten jälkeen ajattelen vain miten tyytyväinen olen elämääni lapsettomana.
Vierailija kirjoitti:
Ja kateudesta sen verran että yleensä näiden tapaamisten jälkeen ajattelen vain miten tyytyväinen olen elämääni lapsettomana.
Tämä! Kun näen parisuhteessa olevia tai perheellisiä ystäviä, mietin sitä, miten tyytyväinen olen omaan elämääni! En kateellinen ollenkaan!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minun kaverini katosivat löydettyään seurustelukumppanin. Pariskunnat seurustelevat keskenään. Ei siihen sinkkua tarvita ennen kuin parisuhdekriisit ja lapsenvahdintarve koittavat. Minusta ei kuitenkaan ollut enää vuosien jälkeen terapeutiksi ja lapsenpiiaksi, joten kaverit saivat jäädä muistoiksi vain.
Tuo on aivan uskomattoman julmaa, ettei sinkku kelpaa samaan illanviettoon (tai muuhun ajanviettoon) pariskuntien kanssa. Mikä ihmisen laittaa toimimaan noin? Toisaalta hyvä huomata ajoissa, ettei ystävyys ollutkaan toiselle yhtä tärkeää, mutta satuttaa se silti.
Minä en välitä koirista. Tarvittaessa autan kyllä kaveria koiran kanssa ja mielelläni kaverin koiraa näenkin, mutta turha minulle on puhua agilitystä tai pyytää mukaan koiratapahtumiin.
Sama lasten kanssa. Kiva sulle, mutta en jaksa siitä huolimatta kiinnostua piltti-purkin hinnasta tai Fröbelin palikoiden uudesta levystä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minun kaverini katosivat löydettyään seurustelukumppanin. Pariskunnat seurustelevat keskenään. Ei siihen sinkkua tarvita ennen kuin parisuhdekriisit ja lapsenvahdintarve koittavat. Minusta ei kuitenkaan ollut enää vuosien jälkeen terapeutiksi ja lapsenpiiaksi, joten kaverit saivat jäädä muistoiksi vain.
Tuo on aivan uskomattoman julmaa, ettei sinkku kelpaa samaan illanviettoon (tai muuhun ajanviettoon) pariskuntien kanssa. Mikä ihmisen laittaa toimimaan noin? Toisaalta hyvä huomata ajoissa, ettei ystävyys ollutkaan toiselle yhtä tärkeää, mutta satuttaa se silti.
Pariskunnat viettää illanviettoja toistensa kotona, sinkut usein baarissa. Ja se sinkkuei ehkä vuorollaa pysty kutsumaan niitä pariskuntia, tai jotain.
Ei aina ole kyse kateudesta, vaan elämän tilanteet erottavat tai sitten eivät.
Itselläni on muutama sinkkuystävä ja heidän kanssaan juttelen kaikesta. Ei minua ainakaan äitinä kiinnosta jutella vain lapsijuttuja, vaan olen vain tyytyväinen että aiheet vaihtelevat. Juttelemme mm. matkustelusta, eri maiden kulttureista, työelämästä jne. Todella virkistävää ja toki vastaan kun kysytään mitä lapsille kuuluu. Pidän ystävyyttämme antoisana erityisesti siksi, että elämme erilaista elämää. Olenkohan ihan outo? :D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minun kaverini katosivat löydettyään seurustelukumppanin. Pariskunnat seurustelevat keskenään. Ei siihen sinkkua tarvita ennen kuin parisuhdekriisit ja lapsenvahdintarve koittavat. Minusta ei kuitenkaan ollut enää vuosien jälkeen terapeutiksi ja lapsenpiiaksi, joten kaverit saivat jäädä muistoiksi vain.
Tuo on aivan uskomattoman julmaa, ettei sinkku kelpaa samaan illanviettoon (tai muuhun ajanviettoon) pariskuntien kanssa. Mikä ihmisen laittaa toimimaan noin? Toisaalta hyvä huomata ajoissa, ettei ystävyys ollutkaan toiselle yhtä tärkeää, mutta satuttaa se silti.
Kai se on tasapareista kiinni. Viidettä tai seitsemättä pyörää on ikävä katsella. Ja sellaisena on kyllä ikävä ollakin.
Tästä tulee keskustelupalstalla turpaan, mutta kerron kuitenkin: pari kertaa minulle (nuorempana) sanottiin ihan suoraan, että minua ei voitu kutsua mukaan, koska minä näytin liian hyvältä ja olin liian hauska. Kaverini tiesivät, etten halunnut kenenkään miestä itselleni enkä muutenkaan osannut edes flirttailla, mutta eipä se minusta ollutkaan kiinni, vaan niistä miehistä. Toisaalta tunnen kyllä yhä pari ihan aikuisikäistä sinkkunaista, jotka tarrautuvat hyvin mielellään ukkomiehiin näiden vaimojenkin silmien edessä, joten parempi virsta väärää kuin vaaksa vaaraa. Ymmärrän kyllä. Sitä en ymmärrä, että vanhalle kaverille ei enää löydy kahdenkeskistäkään aikaa. Tai oikeastaan ymmärrän, mutta hyväksyminen on vaikeampaa.
Minun paras ystäväni (ja tarkoitan erittäin hyvä silloinen ystäväni) todellakin hylkäsi minut useiden vuosien ystävyyden jälkeen kun löysin railakkaiden biletysvuosien jälkeen poikaystävän. Jatkoin kuitenkin soittelua hänelle, pyysin ulos viikonloppuisin, ehdottelin tapaamista, vaan ei. Itse lakkasin saamasta kutsuja juhliin. Hän lakkasi vastailemasta soittoihin ja viesteihin, kerran sain häneltä sähköpostin myöhemmin jossa myönsi ettei pysty olemaan onnellinen puolestani kun itse kaipasi kipeästi parisuhdetta. Olemme olleet "erossa" nyt 7vuotta (olen 33v) ja kuulin vuosi aikaa hänestä tulleen äiti. Saan itse esikoiseni nyt maaliskuussa ja yllätys: "ystäväni" lähettää viestin täysin yllättäen 2kk sitten, jossa onnittelee ja kertoo omia kokemuksia äitiydestä ja onnesta jonka hän on löytänyt. Ja nyt hän haluaa tavata. Eli tavallaan otsikko voi myös pitää paikkansa, kun olet tarpeeksi katkera siitä mitä et itse saa ja toinen saa, niin voi olla valmis hylkäämään tärkeän ihmisen elämässään. Nyt hänelle taas kelpaisi ystävyytemme kun olemmekin "onnellisuudessa samalla viivalla". Olen jo unohtanut kyseisen ihmisen, mutta tämä surullinen tarina palasi mieleeni kun luin tuon jutun!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuota, siihen etten osallistu joillekin hemmetin "vauvakutsuille" (mitä ihmettä?!) voi olla syynä jokin muukin asia kuin kateus...
Vierailija kirjoitti:
Sinkkuystävät jäivät pian pois elämästäni, kun sain esikoisen, ei heitä tosiaan meidän kuulumiset kiinnostanut. Enkä usko hetkeäkään, että syynä olisi kateus, vain erilainen elämäntilanne.
Kerroitko sinä sinkkuystävillesi mitä sinulle kuuluu? Jos minä kysyn perheellisiltä ystäviltäni kuulumisia, saan kuulla lasten kuulumiset.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En usko että on mitenkään kovin tavallista mutta veikkaan että erään ex-ystävän kohdalla kävi noin. Hän on aina kadehtinut monia asioita esim. sisaruksiaan ja kun nämä saivat lapsia, valitti vanhempiensa antamien lahjojen arvosta, hän ei saa niin-ja-niin kallista lahjaa lapsettomana kuin sisarukset lapsineen kaikki erikseen.
Hän pysähtyi elämässään amisduuniinsa ja asuu naimattomana yksiössään. Me nuoruuden ystävät kaikki opiskeltiin, mentiin naimisiin ja nyt +30 v asutaan kaikki aika mukavasti, matkustellaan ym.
En keksi mitään kummempaa syytä miksi ei enää pidä yhteyttä, kuin se että hänen elämänsä jämähti sinne missä me muut elimme yli 10 vuotta sitten. Minä en ikinä puhu vain yhdestä asiasta esim lapsistani vaan kyselen aina toisen kuulumiset ja kommentoin ym. Hänellä ei oikeastaan ole kodin ulkopuolista elämää muuta kuin se työnsä. Uskon että tämän ihmisen kohdalla kyse oli tietyllä tapaa kateudesta. Muiden menestyksestä elämän eri osa-alueilla ja hänen jämähtämisestään.
Muutoin en ole koskaan itse ymmärtänyt miksi ystävä "hylätään" elämäntilanteen takia. Minun elämääni ovat mahtuneet kaikki vaikka osa tuli 10 v minua ennen äidiksi ja osa on sinkkuja, osa eronneita ja osa parisuhteessa jo pitkään. Mielestäni ystävyys kahden naisen välillä ei mitenkään riipu siitä onko toisella lapsi, mies, työ ym kun yhdessä kuitenkin jaetaan ilot ja surut ja ollaan kiinnostuneita toisen elämästä.
Ihan samalla tavalla kutsun ystävän kylään eronsa jälkeenkin, en voisi kuvitella muuta.
Vierailija kirjoitti:
Hän pysähtyi elämässään amisduuniinsa ja asuu naimattomana yksiössään. Me nuoruuden ystävät kaikki opiskeltiin, mentiin naimisiin ja nyt +30 v asutaan kaikki aika mukavasti, matkustellaan ym.
En keksi mitään kummempaa syytä miksi ei enää pidä yhteyttä, kuin se että hänen elämänsä jämähti sinne missä me muut elimme yli 10 vuotta sitten. Minä en ikinä puhu vain yhdestä asiasta esim lapsistani vaan kyselen aina toisen kuulumiset ja kommentoin ym. Hänellä ei oikeastaan ole kodin ulkopuolista elämää muuta kuin se työnsä. Uskon että tämän ihmisen kohdalla kyse oli tietyllä tapaa kateudesta. Muiden menestyksestä elämän eri osa-alueilla ja hänen jämähtämisestään.
Jahas, että oikein jämähti amisduuniinsa ja elämä pysähtyi, kun te paremmat ihmiset loitte uran jossain oikeassa työssä, etttekä kurjassa amisduunissa. Ja asuu vielä yksiössä, ihmisraukka.
Annahan kun arvaan, sinulla on tapana sylkeä lattialle ja sen jälkeen onnitella itseäsi siitä, kuinka olet luonut työtä siivoojille?
Sinkkuystävät jäivät pian pois elämästäni, kun sain esikoisen, ei heitä tosiaan meidän kuulumiset kiinnostanut. Enkä usko hetkeäkään, että syynä olisi kateus, vain erilainen elämäntilanne.