Annan lapseni lintsata koulun liikuntapäivän

Koululiikunta ja liikuntatapahtumat oli ihan tuskaa mulle ala- ja yläasteella. Oma äiti pakotti aina osallistumaan niihin ja useimmiten ne päättyikin sitten itkuun. Mun korviin kuulostat tosi reilulta äidiltä.

Koulussa on vikaa, jos liikuntapäivänä tarjotaan vain yhtä lajia. Aika helppoa olisi pistää osa muksuista vaikka tanssimaan.

Lapselle tekee hyvää oppia, että välillä tulee vastaan asioita, joista ei välttämättä pidä, mutta jotka tulee kestää tai hoitaa. Minä en antaisi lintsata.

Vierailija kirjoitti:

Lapselle tekee hyvää oppia, että välillä tulee vastaan asioita, joista ei välttämättä pidä, mutta jotka tulee kestää tai hoitaa. Minä en antaisi lintsata.

Mä oon niin samaa mieltä tämän kanssa. Maailma ei ikävä kyllä vain toimi niin, että voi tehdä vain asioita joista pitää. 

Jos nää koulujen liikuntatapahtumat on samaa kuin parikymmentä vuotta sitten, niin en mä ymmärrä miksi pitäisi lapsi pakottaa osallistumaan. Koululiikunnassa meitä ei ainakaan mitenkään opetettu tekemään mitään ja jos et osannut valmiiksi, niin se totta kai näkyi heti arvosanassa, eikä sitä arvosanaa saanut mitenkään myöhemminkään muutettua. Ne, jotka osallistui yleisurheilukisoihin ja/tai hiihtokisoihin sai automaattisesti liikunnasta 10 numeroksi.

Minä sain onneksi yläasteella lintsata yhden liikuntapäivän. Liikuntatunneilla luokkatoverit keksivät minuun liittyviä uusia lajeja kuten potkaise pallo minun naamaan, voileipäluistelu (kaksi ihmistä luistelee minua päin vastakkaisilta puolilta helvetin lujaa), kamppaa juoksija, vesipaini (minua painetaan ja vedetään veden alle) ja pesäpallomailahippa. Vietin päivän uimahallissa treenaamassa kisoihin ja vedin kovan rääkkitreenin salilla. Joissain tilanteissa ymmärrän lintsaamisen liikunnasta, mutta silloin minun mielestä pitäisi harrastaa jotain itselle mieluista lajia. Se liikunta kuitenkin on tärkeää vaikka ei koululiikunnassa viihtyisi. Joskus kuitenkin pitää tehdä asioita jotka eivät ole niin kivoja.

Ap, teet VIRHEEN! Nykyihmisten ja lasten ongelma on, että elämä on aina mukavaa ja silitetään myötäkarvaan. Ihmisen on hyvä oppia, että joskus pitää mennä omalta mukavuusalueelta pois ja kestää hetki jotain ikävää. Yksi liikuntapäivä ei tapa, siitä selviää. Se on samalla opetus, että vastenmielinenkin asia on vaan pakko hoitaa satunnaisena tapahtumana pois, vaikka kuinka harmittaisi. Jälkikäteen usein on hyvä fiilis, että siitä selvisi ja usein se tulee paisuteltua liian isoksi mielessä verrattuna totuuteen. Sitä alkaa velloa siinä epämiellyttävyyden tunteessa ja lopulta on sitä mieltä, että suunnilleen pahinta maailmassa on sen jutun tekeminen, joka tuntuu harmittavalta. Tulta päin vaan, se on hyvää opetusta elämään. Tuommoisen jälkeen voi usein sanoa, että ei se nyt niin paha ollut...

Itselläni oli nuorena tosi kivuliaat kuukautiset ja myös runsaat. Äiti anto kuukautisten aikaa luvan lintsata liikuntatunnit kiitos hänelle

Yleensä en antaisi lintsata. Tuossa tapauksessa antaisin.

Tietenkin antaisin lintsata. Jos koulussa ei vuonna 2017 pystytä tarjoamaan liikuntapäiväivänä kuin yhtä ainoaa toimintaa, niin opetussuunnitelmaan vedoten siitä voi kieltäytyä. Omilla lapsilla on liikuntapäivänä valittavissa 4-5 eri lajia, joista vain osassa kilpaillaan ketään vastaan.

Vierailija kirjoitti:

Kyseessä siis tapahtuma, jossa koulut pelaavat keskenään jääkiekkoa ja tyttöni vihaa koko lajia,ihan vaan luistelisi mieluummin. Olenko huono äiti?

Eli useampi koulu pelaa keskenään jääkiekkoa. Tuohan kuulostaa siltä että suurin osa istuu suurimman osan päivästä vain katsomassa kun muut pelaa. Itse kysyisin koulusta että mikä päivä tarkoitus on? Onko tarkoitus harrastaa liikuntaa vai harrastaa penkkiurheilua.

Pelkkää jääkiekkoa, oikeasti?

Kai seuraava liikuntapäivä on sitten pelkkää balettia kaikille?

Olen minäkin antanut lintsata. 

Et ole huono äiti.

Meillä liikuntapäivät oli käytännössä sitä että liikunnallisesti lahjakkaat (ja hyväosaiset eli kotoa oli varaa varusteisiin) saivat harrastaa omaa lajiaan tai kokeiluluontoisesti jotain muuta jännää. Me muut sitten käveltiin koululta jonnekin viiden kilometrin päähän, jossa opettaja odotti autonsa kanssa ja otti nimet ylös, ja sitten "saimme" kävellä takaisin koululle josta pyöräilimme tai kävelimme kotiin. Ei kovin kehittävää joten mitäpä lintsaus haittaa. Hyvällä tuurilla lintsaaja saattaa vaikkapa lukea kirjan tai tehdä ruokaa, ja sellaisesta tekemisestä voi oppia hyödyllisiä taitoja tulevaisuutta varten. ;)

Sain lukiossa lintsata kaikki tuollaiset tapahtumat ihan äitini kannustuksella, koska perustelin asian hyvin. Olin mennyt lukioon opiskelemaan pääasiassa minua kiinnostavia aineita päästäkseni lukion jälkeen yliopistoon. Aina kerran lukukaudessa oli jokin järjetön liikuntapäivä tai hyvinvointipäivä (korvasivat siis esimerkiksi pitkän matikan tai fysiikan tunnit, aiheuttivat opettajillekin päänvaivaa kun tuntimäärä oli paljon pienempi kuin ideaali, että kaikki asiat ehtisi käydä kurssilla läpi), jotka skippasin vailla mitään omantunnontuskia. Tunneilta en lintsannut ikinä, mutta minusta samojen Marttojen ja SPR:n kojujen kiertäminen tai liikuntapäivänä jonkin tyhjänpäiväisen lenkin kävely oli naurettavaa ajanhukkaa, kun muuten olin vapaa-ajallakin liikunnallinen nuori ja hyvin perillä eri järjestöistä yms. Oon vaan aina pitänyt enemmän yksin tai kaverin kanssa liikkumisesta, isot ryhmät ja kaikki helvetin leikkimieliset kisailut on ihan perseestä edelleen. :D

Äidin mielestä tämä oli paljon parempi, että sanoin suoraan kuinka asia x on minusta täysin turhaa enkä aio osallistua, kuittaatko poissaoloni, kuin että olisin aamuisin valittanut ties mitä pikkuvaivoja ja keksityn "sairauden" varjolla skipannut koulupäivän. Sinuna en siis olisi huolissani tuollaisesta lintsaamisesta, kyllähän koulussa ja elämässä muutenkin oppii tekemään asioita joita ei haluaisi. Ei se ole yhdestä liikuntapäivästä kiinni.

Sain lintsata yläasteen liikuntapäivän, jolloin ohjelmassa oli rusettiluistelua.

Nyt aikuisena työpaikan liikuntapäivä on vuoden paras työpäivä.

No et ole huono äiti, päinvastoin. Meillä lapsi nykyään inhoaa liikuntatunteja johtuen hitlermäisestä liikunnan opettajasta, mutta minkäs teet, pakko osallistua. Välillä tuntuu, että liikunnan opeihin hakeutuu juuri ne kaikkein ilkeimmät ja epäempaattisimmat. Ne, jotka itse ovat urheilullisia, eivätkä voi mitään muuta ymmärtää, kaikki muu on pelkkää laiskuutta! Kyllä meillä on viimeisetkin liikunnan ilot saanut tämä opettaja pilattua, että kiitos vaan hyvästä liikunnan opetuksesta!!

Onpas kamalasti kapinallisia äitejä! =D

Lienee jäänyt ikuiset traumat liikuntapäivistä kun tuolla tavalla yhtenä naisena antavat lapsiensa lintsata.

Vierailija kirjoitti:

No et ole huono äiti, päinvastoin. Meillä lapsi nykyään inhoaa liikuntatunteja johtuen hitlermäisestä liikunnan opettajasta, mutta minkäs teet, pakko osallistua. Välillä tuntuu, että liikunnan opeihin hakeutuu juuri ne kaikkein ilkeimmät ja epäempaattisimmat. Ne, jotka itse ovat urheilullisia, eivätkä voi mitään muuta ymmärtää, kaikki muu on pelkkää laiskuutta! Kyllä meillä on viimeisetkin liikunnan ilot saanut tämä opettaja pilattua, että kiitos vaan hyvästä liikunnan opetuksesta!!

Jeesus mikä kirjoitus. Sinä taisit kuulua niihin jotka liikuntatunneilla pelatessa vaan seisoivat? Ymmärrän ettei kaikessa voi olla paras, mutta nämä Laiskat lössöt eivät edes yritä! Pesäpallossa seistään kentällä ja katsotaan kun pallo vierii ohi.. "ku mä en tykkää tästä." voivoi! Sit ihmetellään kun opettaja sanoo jotain tai liikunta numero on 6. "oon vaan huono siinä." ei vaan sinä et edes yritä!!! Ap, olet huono äiti tältä osin, kyllä.

Kyllä mä olen poissaoloja kuittaillut tuommoisissa tapauksissa. Siis etukäteen muksut puhuneet, että onx pakko osallistua ja hyvä perustelu. Mitään "emmä jaksa/viitti/huvita" selitystä en kelpuuta.

Eikä nää muutoin edes lintsaa. Kilttejä ovat olleet.