Mikä yllätti Briteissä?
Tuosta Amerikka-keskustelusta inspiroituneena ajattelin aloittaa oman ketjun myös Iso-Britannian tapojen ja kulttuurin ihmettelylle, kun tuossakin Amerikan ketjussakin sitä jonkin verran sivuttiin.
Omia huomioitani Englannista, osa näistä on sellaisia mitä tavallaan tiesin tai olin nähnyt televisiosta, mutta ihmetytti että jotkut niistä todella pitävät niin täsmällisesti paikkansa.
-talot ovat oikeasti todella, todella kylmiä ja välillä saattaa joutua olemaan takki päällä sisällä
-pubissa on kohteliasta viedä tyhjä tuoppi takaisin tiskille kun tilaa seuraavan tai lähtee pois, pöytään jättämistä pidetään epäkohteliaana
-pubeissa käydään muutenkin todella paljon ja esim. lounaan kanssa on ihan ok juoda 1/2 pint ja mennä sen jälkeen töihin, myös lasten kanssa käydään pubeissa syömässä
-vessanpöntöt vedetään usein katosta roikkuvasta narusta vetämällä
-englantilaiset ihan todella käyttävät näitä dear, darling ja love joka välissä, myös tuntemattomille ihmisille. Esim. kaupassa myyjä ojentaa kuitin ja sanoo "here you go my love"
-samoin teen juominen ei ole mikään tyhjästä tempaistu stereotypia, vaan sitä todella latkitaan litrakaupalla ja vaikka kesken baari-illankin saatetaan ottaa "cuppa"
-"you alright?" tai "how are you?" ovat tervehdyksiä joita sanotaan kaikille, eikä niihin ole tarkoitus vastata kuin "good, and you?" tai jopa pelkästään "thanks".
Kommentit (106)
- Hurja meno yöelämässä. Sekä juomisen puolesta että kumppanien vaihtumisen puolesta.
- Ihmisten välinpitämättömyys juovuksissa ajamisen suhteen. Jopa ihan kunnolliset, työssäkäyvät ihmiset pitivät ok:na juoda vaikka 10 tuoppia ja ajaa kotiin.
- talojen surkea äänieristys. Jos puhui iltaisin normaalilla äänellä kadulla, usein avautui ikkunoita ja kehotettiin olemaan hiljaa.
- Luokkayhteiskunta. Kun menin klo 8 töihin, niin naapurit olivat vähän huolestuneita, ettei heidän alueelle nyt kai ole mitään "sinikaulustyöntekijää" sentään tullut. Helpottuivat, kun kävi ilmi että olen it-ammattilainen, ja muuten vaan outo suomalainen tapa mennä niin aikaisin konttoritöihin ;)
- Se miten erilaisia aksentteja ja murteita ihmisillä on yhteiskuntaluokasta ja asuinalueesta (jotka nekin liittyy yhteiskuntaluokkaan) liittyen
Mut yllätti huonohko elintaso. Yleisilme jopa lontoossa on jotenkin nuhjuinen (lukuunottamatta nyt ihan jotain luksuspaikkoja), ja yllätyin myös yhdistelmästä kehnot palkat ja korkeat kustannukset. Ehkä mulla oli liian ruusuiset odotukset, mutta ei kyllä ollut englanti mun juttu ja meninkin sitten keskieurooppaan jossa asiat olivat paremmin.
Ranskalaisilla on Britanniasta sanonta, mikä menee jotakuinkin näin: Todella hieno maa, sieltä ei puutu mitään muuta kuin lämpimät säät, kauniit naiset ja hyvät ruoat.
Minusta siellä on joskus ihan hyvä sää kuitenkin.
-tosiaan juuri nuo työajat, eli toimistotöihin mennään usein vasta kymmenen aikaan ja vastaavasti sitten ollaan myös myöhään.
-huumeiden käyttöön suhtautuminen on paljon rennompaa kuin Suomessa, akateemiset, työssäkäyvät ihmiset saattavat viikonloppuisin bilettämään lähtiessään ottaa vähän MDMA:ta tai jopa kokaiinia eikä sitä pidetä mitenkään kovin ihmeellisenä
Ainakin Lontoossa työssäkäyvät pariskunnatkin asuvat kämppisten kanssa tai heillä on talossaan alivuokralaisia, koska ei ole yksinkertaisesti varaa asua muuten.
Minut yllätti please-sanan tärkeys. Mitä ikinä kaupassa tai pubin tiskillä pyysi, pyynnön perään piti lisätä please. Opin sen niin syvällisesti, että Suomeen palattua oli vaikeaa murahtaa vain "Iso koffi".
- Lähes kaikki 20-30 vuotiaat perheettömät tosiaan käyttävät mietoja huumeita viikonloppurentoutumiseen.
- Monikaan britti ei ymmärrä ironiaa eikä sarkasmia vaan ottavat kaiken sanotun hyvin kirjaimellisesti.
Mietin taas että haluanko ikinä asua Briteissä.
Mä oon kyllä sitä mieltä että perusbritti ei juo 10 tuoppia olutta ja lähde ajamaan, 1-2 on aika yleistä mitä itse olen nähnyt. Eikä meillä päin ainakaan ole enää juuri missään vessoissa se säiliö siellä ylhäällä josta naru roikkuisi.
Mutta juu, please on älyttömän tärkeä, kuten myös tervehtiminen ja small talk. Ei ole epätavallista jutella hississä tai bussissa ventovieraan kanssa (pääasiassa säästä).
Vielä vuosienkin jälkeen ihmetyttää miten kävellään suoraan olohuoneeseen kengät jalassa ja sisällä todella saatetaan oleilla kengät jalassa. Mies vasta illalla telkkaria katsoessaan saattaa todeta: "time to take the boots off", muuten mennään sisään ja ulos koko päivä eikä kengät lähde jalasta. Itsellä kengät lähtee heti sisään tullessa ja tilalle tulee villasukat, sillä asunnot usein ovat viileitä ja vetoisia.
Yleensä kun menee britin luokse kylään, niin ensimmäisen parin minuutin sisään joku melko varmasti sanoo "I'll put the kettle on". Teen juonti tuntuu lähteneen lapasesta joillain.
Kokolattiamatot. Kyllä niihin tottuu, mutta ei ne käytännöllisiä ole. Se peseminen... kylppärissä en niitä ymmärrä.
Ruokakauppojen valikoima suomalaisiin verrattuna. Länsilontoolaisen supermarketin lihaosastolta sai valita peuraa, kania, fasaania, hanhea ja vaikka mitä.
Vierailija kirjoitti:
Minut yllätti please-sanan tärkeys. Mitä ikinä kaupassa tai pubin tiskillä pyysi, pyynnön perään piti lisätä please. Opin sen niin syvällisesti, että Suomeen palattua oli vaikeaa murahtaa vain "Iso koffi".
Minä taas opin tämän 3. luokan englannintunnilla.
Naiset juovat pubeissa vain puolikkaita pintteja ja yleensä vielä limettimehulla lantrattuna. Tämä on naisille soveliasta.
Tuo kannabis kaljan korvikkeena, sen yleisyys yllätti.
Samoin tuo ainainen, love, pet, dear - termittely kaikkialla.
Miten vaikea on löytää terveellistä ruokaa, vaaleaa leipähuttua yhä suurin osa ja ns. tumma terveysleipä on samaa huttua johon pölytetty pintaan hieman jotain ruisjauhon tapaista.
Elintasojen ero. Kodittomuus on arkea ihan päihteettömälle, etenkin työperäisissä tai muista syistä maahanmuuttovoittoisissa kaupungeissa. Asuntoja ei yksinkertaisesti ole, keski-ikäiset sinkut surkeimmassa asemassa.
Ihmisten loputon ystävällisyys ja avoimmuus ilahduttaa ja monta muutakin asiaa. Yleinen sosiaalisuus piristää kun vertaa tätä junttituppisuiden suomea
Tuoreita kokonaisia hedelmiä saa vain toreilta. Jossain isossa Morrissonissa ehkä vakuumissa kahden paketissa tms, mut muuten kaikki niissä rasioissa lohkoina.
Vierailija kirjoitti:
Naiset juovat pubeissa vain puolikkaita pintteja ja yleensä vielä limettimehulla lantrattuna. Tämä on naisille soveliasta.
Ai, kyllä mun tuntemat englantilaisnaiset juo ihan kokonaisia pinttejä ja itsekin juon. Mutta siitä tykkään, että usein 1/2 pint tosiaan on hinnaltaan tasan puolet kokonaisesta, eli ei tarvitse "säästösyistä" ottaa kokonaista vaan voi maistella useampia.
Se, että Big Ben olikin aika pieni ja mitätön ainakin kaikkeen muuhun siinä ympärillä olevaan verrattuna.
Köyhyys, ihmiset asuvat paikoissa, jotka muistuttavat sota-alueita tai kehitysmaita.
Tassa ketjussa onkin tullut jo muutama yleistys, joka ei vastaa todellisuutta lainkaan. Kylla, kaupoista saa ostettua kokonaisia hedelmia. Pienemmat kaupat (kuten Sainsbury's Local, Tesco Metro yms.) myyvat noita valmiiksi paloiteltuja hedelma-annoksia (hedelmasalaatteja) lahinna sen vuoksi, etta niista ostetaan lounaaksi ja evaaksi. Ja kylla, pubeissa naisetkin juovat usein pintteja. Ja ei, ei ole yleisesti hyvaksyttya tai yleista muutenkaan ajella humalassa.
Minut yllatti jo mainittu asuntojen kylmyys. Ja nykyisellaan lahinna "yllattaa" se, ettei kahden hyvatuloisen palkka meinaa riittaa elamiseen (vuokra, tyomatkat yms. laskut) niin hyvin, etta omaakin asuntoa saisi saastettya. Asumiskulut ovat taalla TODELLA korkeat, ainakin kaakkois-Englannissa. Ja jos ei raha hupene vuokraan, menee se varmasti junalippuihin, jos kauempaa joutuu matkustamaan.
Yllatyin myos siita, miten kylmalta kostea talvi voi oikeasti tuntua!
Köyhyys, turvattomuus, ihmisten aggressiivisuus varsinkin illalla. Kaikkialla on jotenkin pimeää ja nuhjuista. Naiset kulkevat viikonloppuisin vaikka lumisateessa minimekoissa ja sandaaleissa yöelämään, ei sukkahousuja tai takkia päällä. Rasistisuus kaiken muun maalaisia kohtaan.
T. Englannissa puoli vuotta töissä, never again
Hotellin vessassa kokolattiamatto. En tiedä miten pidetään puhtaana.