Mitä tekisin kun teini ns lähentelee?
Todella kiusallinen tilanne enkä tiedä miten reagoisin. Olen 30v mies, mulla on 14v sisarenpoika. Ollaan oltu aina tosi läheisiä, olen melkein kuin faija koska pojalla ei ole faijaa ikinä ollut. Ollaan vietetty paljon aikaa yhdessä ja poika on ollut usein myös viikonloppuja ja lomilla pidempäänkin mun luona. Mulla on tosi pieni yksiö ja nukun vuodesohvassa, sinne ei oikein muuta mahtuisi. Se on kyllä avattuna tosi iso ja leveä eikä ole ollut ongelma nukkua siinä. Molemmilla on omat peitot jne että ei siinä olla mitenkään lähekkäin.
Nyt kuitenkin kaksi kertaa on käynyt jotain todella outoa ja epämiellyttävää. Ekan kerran syksyllä ja seuraavan kerran joulun jälkeen. Olen yöllä säpsähtänyt hereille siitä, että mun boksereissa on vieras käsi joka kourii mua. Molemmilla kerroilla olen vähän liikahtanut ja se käsi on vedetty pois. Olen kääntänyt kylkeä mutta en ole myöntänyt että olen hereillä ja homma ei ole jatkunut. Mutta mitä tästä pitäisi ajatella ja mitä mun pitäisi tehdä? Ollaan sovittu että poika tulee taas viikonlopuksi mun luo ennen kuin koulut alkaa mutta oikeasti en nyt kyllä haluaisi.
Mä olen siis esittänyt etten tiedä koko jutuista mitään koska "nukuin". Mutta en voi jatkaa näin. Mutta en voi ottaa sitä puheeksikaan, en pojan enkä systerini kanssa. Enkä haluaisi ruveta pistämään välejä poikki kun en voi sanoa mitään syytä siihen. Mitä ihmettä mä tekisin?
Kommentit (8)
Onko sinulla jokin identiteettiongelma vai miksi esiinnyt miehenä tässä jutussa?
Puhu pojalle, oikeasti. Mutta älä nöyryyttävästi vaan yritä ymmärtää ja puhua, tuollainen tilanne tuon ikäiselle on kova paikka
hommaa taitettava sänky ja sano että nyt olet jo sen ikäinen että nukut tässä jatkossa.
onko poika homo? oletko voinut nähdä unta?
Kannatan kans jotakin varapatjaa tai sänkyä pojalle, vaikkei tilaa juuri olisikaan. Se on jo viesti, ettei lähentely ole sinusta ok, mutta toisaalta poika säilyttää kasvonsa, kun näin ei ole pakko kertoa varsinaista syytä. Ainakaan heti. Jos vaikka menisi sillä jo ohi tilanne. Ootko aivan varma, ettei poika tee sitä unissaan?
Jos asia ei mene varapatjan käyttöönotolla ohi, niin sitten on jo vähän pakko puhua asiasta suoraan. Onko hän avautunut seksuaalisuudestaan aikaisemmin kenellekään? Pystytkö sitä kautta viemään keskustelua eteenpäin? Kertoisit, että hän voi avoimesti kertoa seksuaalisuudestaan, ja sinä hyväksyt hänet sellaisena kuin on. Mutta painotat myös, että sinä sukulaisena et voi olla hänelle mielenkiinnon kohde seksuaalisessa mielessä. Kerrot, että välität hänestä juurikin kuin omasta pojasta, ja jos jotain ihastuksen fiiliksiä tällä hetkellä on, niin se ei haittaa, ne luultavasti menevät ohi, kun uusi ihastus tulee kohdalle, MUTTA sinä olet hänen sukulaisensa ja sinulla ei ole samanlaisia tunteita häntä kohtaan vaan nimenomaan isällisiä, ja siksi hänen täytyy kunnioittaa sinun fyysistä koskemattomuuttasi. Kerrot, että hän on sinulle edelleen tärkeä, ja toivot, ettei hän tämän takia tunne oloansa oudoksi seurassasi, vaan että voisitte edelleen viettää aikaa yhdessä.
Vierailija kirjoitti:

Kiitos sulle! Ei olla seksuaalisuudesta sinänsä koskaan puhuttu. Silloin tällöin käydään saunassa jos vierailu on sattunut mun saunavuoron kohdalle ja siellä poika on saattanut katsella turhan kiinnostuneena näin jälkikäteen ajatellen mutta olen miettinyt että se menee murrosiän uteliaisuuden piikkiin. Poika ei ole käytökseltään sellainen stereotyyppihomo mutta eipä se nyt sinänsä mitään kerro.
Se patja melkein edellyttäisi sitä että vaihtaisin tuon vuodesohvan kapeaan sänkyyn, silloin olisi tilaa lisäpatjalle. Mutta en haluaisi koska useimmiten olen kuitenkin yksin täällä ja avattuna tuo leveä vuodesohva on paljon mukavampi kuin 80-90cm sänky. Yritän miettiä voisko yökyläilyjä yrittää jotenkin välttää mutta kun välimatka on melkein sata km ja mulla ei ole autoa niin ei lyhyet vierailut oikein toimisi.
Hauku homoksi niin loppuu alkuunsa. Tuossa iässä homouden voi vielä parantaa.
No, ei oo totta.