Lue keskustelun säännöt.
Miksi en saa mitään iloa liikunnasta?
04.01.2017 |
En ole koskaan saanut. Eri lajeja kokeillut ohjaajan kanssa ja ilman ohjaajaa. Ei tule hyvänolon tunnetta, eikä fiilistä että on pakko päästä harrastamaan. En pysty ymmärtämään mitä ihmiset tarkoittaa kun puhuvat hyvästä olos suorituksen jälkeen. Olen tietyllä tapaa vähän kateellinenkin niille jotka saavat nautintoa siitä. Itse olen vaan ihan puhki, päässä jyskyttää ja lihakset kihelmöi. Ei siis mitenkään hyvä tunne.
Kommentit (28)
Mulla kesti kauan löytää. Suosittelen sua kokeilemaan jotain hitaampaa lajia, vaikkapa joogaa tai pilatesta. Tai sitten ihan vain kävelyä! Ei sen mitään ihmeellistä tarvitse olla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sama! Ärsyttää kun muut puhuvat jopa euforisista oloista, mutta itse ei saa mitään.
Voiskohan olla että pitää olla parempi kunto että sen hyvän olon saavuttaa?
Itsellä paranemaan päin, niin olishan se kiva kun yhtäkkiä saisi muutakin kuin kipua ja jyskytystä päähän
No kyllä mä päivittäin kävelen, mut välttelen hengästymistä ja hikoilua, koska en tykkää siitä.
Ap
Mulle se liikunnan tuoma hyvä olo on lähinnä väsymystä, sellainen tunne kropassa että on tehnyt jotain fyysistä.
Minäkin inhoan kaikkea urheilua ja liikuntaa, paitsi yhtä. Ratsastus! Se on niin hauskaa että ei haittaa vaikka lihakset kipeytyy :) Ja jos joku nyt luulee että ratsastus on vain hevosen selässä istumista niin ei, siinä saa tosissaan käyttää lihaksia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sama täällä.... liikkuminen on pakkopullaa :( Koiran kanssa kävelen ne kolme lenkkiä/päivä ja käyn kerran viikossa uimassa pari kilsaa - hyvä tekosyy käydä kaupungin uimahallin ihanalla saunaosastolla. Tuokin jäisi jos a) ei olisi koiraa ja b) sauna olisi kotona, tai hallin sauna joku ihan tavallinen. Toisaalta tiedän että liikkuminen on hyväksi, mutta kun ei vaan iske
Minulla oli ihan sama juttu, kunnes pari vuotta sitten vihdoin kolahti. Rakastuin uintiin. Olen 30+ ja liikuntaa en ole koskaan ennen harrastanut. Liikunnan jälkeistä euforiaa tunnen aika harvoin, mutta olo tuntuu muuten mukavalta. Myös itse "suoritus" on kivaa ja haluan kehittyä lajissani. Löytyisikö joku liikuntamuoto, joka sinusta olisi kivaa? Tylsää tai ikävää ei tietenkään jaksa harrastaa. Laji voi olla mikä vain, vaikka metsässä kävely. Pääasia, että on mukavaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
No kyllä mä päivittäin kävelen, mut välttelen hengästymistä ja hikoilua, koska en tykkää siitä.
Ap
Jos haluaa euforian kokea niin on pakko hikoilla ainakin jos ei hengästyä. Mulla kesti liikunnan ilon löytäminen ehkä puolisen vuotta. Pohjakunto oli aivan surkea ja tuskin jaksoin hölkätä 200 metriä ilman sellaisia fiiliksiä että en pysty tähän. Hölkkäsin kuitenkin vaan sitkeästi ja yhä pitempiä matkoja ja sitten se euforia vaan rupesi syntymään. Mun mielestä se lisäksi tulee yhä nopeammin ja helpommin kun vuodet kuluu. Silloin kun tajusin että oho, nyt tajuan sen mikä koukuttaa ihmiset juoksemiseen, jouduin yleensä kemmertämään tuskissani sen neljä kilometriä ennenkuin endorfiinihanat aukesi. Nyt kun ajattelen niin viime aikoina ei ole ollut sitä tuskaista muutamaa ekaa kilometriä ollenkaan, tosin olen kyllä hölkännyt niiiiiiin hitaasti kun on ollut sairaan liukasta ja lisäksi pitkät välit lenkkien välillä muista syistä. Tyyliin kerran pari viikossa päässyt suuresta hingusta huolimatta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No kyllä mä päivittäin kävelen, mut välttelen hengästymistä ja hikoilua, koska en tykkää siitä.
ApJos haluaa euforian kokea niin on pakko hikoilla ainakin jos ei hengästyä. Mulla kesti liikunnan ilon löytäminen ehkä puolisen vuotta. Pohjakunto oli aivan surkea ja tuskin jaksoin hölkätä 200 metriä ilman sellaisia fiiliksiä että en pysty tähän. Hölkkäsin kuitenkin vaan sitkeästi ja yhä pitempiä matkoja ja sitten se euforia vaan rupesi syntymään. Mun mielestä se lisäksi tulee yhä nopeammin ja helpommin kun vuodet kuluu. Silloin kun tajusin että oho, nyt tajuan sen mikä koukuttaa ihmiset juoksemiseen, jouduin yleensä kemmertämään tuskissani sen neljä kilometriä ennenkuin endorfiinihanat aukesi. Nyt kun ajattelen niin viime aikoina ei ole ollut sitä tuskaista muutamaa ekaa kilometriä ollenkaan, tosin olen kyllä hölkännyt niiiiiiin hitaasti kun on ollut sairaan liukasta ja lisäksi pitkät välit lenkkien välillä muista syistä. Tyyliin kerran pari viikossa päässyt suuresta hingusta huolimatta.
Tähän vielä lisäys että missään muussa lajissa en ole päässyt endorfiinihumalaa kokemaan kuin hölkässä jostain syystä. Ei sama juttu esim. kävely, pyöräily, tanssi, ei edes crossfit... Vaaditaan kohtuu pitkäaikainen melko rankka liikunta mutta ei liian rankka (crossfit).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
entäs jos huijaisit itsesi harrastamaan jotain hauskaa mikä ei ole varsinaisesti liikuntaa, mutta jota tehdessä tulee liikuttua. esim. tanssi, teatteri, geokätköily, metallinetsintä... eli iloa ei haetakaan siitä liikunnan euforiasta, jota sulle ei tule, vaan sitä että on jotain hauskaa ja kiinnostavaa tekemistä.
Ap:lla on huono kunto, sen takia et saa hyvää oloa liikunnasta! Sit kun kunto kohoaa tunnet varmaan hyvän olon tunteen liikuntasuorituksen jälkeen!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
^^ Vielä tuo hölkästä puhunut, nyt kun kirjoitan niin tekee niin HIRVEÄSTI mieli lenkille, mutta pihalla on yli 20 astetta pakkasta :). Ja tämä siis ihmiseltä joka on lähes koko ikänsä melko lailla inhonnut liikuntaa, kunnes sitten on terveyden takia pakko ruveta tekemään jotain.
Mulla urheilusuoritusten jälkeinen hyvänolontunne on sellainen "JES nyt se on ohi!!!", jonka jälkeen saa hyvällä omallatunnolla loikoilla sohvalla :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ap:lla on huono kunto, sen takia et saa hyvää oloa liikunnasta! Sit kun kunto kohoaa tunnet varmaan hyvän olon tunteen liikuntasuorituksen jälkeen!
Tämä voi olla totta, tai sitten hän kuuluu siihen porukkaan, jonka aivokemia vaan toimii eri lailla, ja niitä endorfiineja ei vaan erity.
Mulle tulee ihana juoksuhumala. Mut tutkimusdataa on olemassa et n. viidennes ei saa hyvää oloa liikunnasta vaikka harrastaisivat sitä pidempäänkin (olikohan 8 viikon seuranta). Ja oudoimmin, eivät myöskään kunnoltaan reagoineet. Eli jos yrität ja yrität eikä vaan nappaa, etkä kärsi liikunnan puutteesta -mä esim. kipuilen jo viikossa- niin ehkä et tarvitsekaan liikuntaa?
Vierailija kirjoitti:
No kyllä mä päivittäin kävelen, mut välttelen hengästymistä ja hikoilua, koska en tykkää siitä.
Ap
Sama minulla, olen kuulemma jo lapsena inhonnut sitä kun tulee hiki. En tykkää yhtään olla kuumissani ja hengästynyt. Naama punoittaa ja on tukala olo, pienet keuhkot (ihan mittauksissa todettu) ei tykkää ollenkaan kun hengitys kiihtyy, itse mietin toimittaako ne happea oikeasti kroppaan tarpeeksi rasituksessa ja lisääkö se huonoa oloa.
Saatko tosiaan siihen kävelemiseen lisättyä paukkuja, niin minäkin teen? Kävelen paljon mäkisessä metsämaastossa. Geokätköilyn aloittamista olen miettinyt.
Hölkkääjä on oikeassa, liikunnan jälkeinen (tai aikainen) euforia valitettavasti vaatii sen, että rasittuu. Aluksi se rasitus on tietysti kamalaa, jos kunto on huono. Se taas on ihan ymmärrettävää, että huonosta olosta ei seuraa halua jatkaa harrastusta. Kuntoa olisi kuitenkin hyvä kohottaa, jotta säilyy toimintakuntoisena, terveenä ja jaksavampana. Jos tykkäät esim ulkoilusta niin ehdotan, että lisäät hieman rasitusta kävelyyn. Pulssi nousee ja tulee ehkä hiukan hiki tai ainakin lämmin, mutta ei pistosta kylkeen tai veren makua suuhun. Rasitusta lisäät sitten piiiiiikkuhiljaa, mitään kiirettä ei ole. Kunnon kohotessa jaksat enemmän ja happi ei lopu heti. Eli malttia. :)
Minä inhoan kaikkea liikuntaa. Makaan mieluummin sängyllä lukien ja netissä surffaten. En ole läski ja ruma vaan ihan tavis 40v nainen. Työ vie kaikki mehut. Olen siis sh ja 3- vuorotyö. Ei kiinnosta vaikka kroppa olisi löysä. Ei ole ketään jika katsoisi edes enkä taida enää miestä elämääni ottaakkaan. Pianhan sitä on eläkkeellä ja voi alkaa odottaa kuolemaa. Arkussa lihaksilla ei ole mitään väliä..
Vierailija kirjoitti:
Minä inhoan kaikkea liikuntaa. Makaan mieluummin sängyllä lukien ja netissä surffaten. En ole läski ja ruma vaan ihan tavis 40v nainen. Työ vie kaikki mehut. Olen siis sh ja 3- vuorotyö. Ei kiinnosta vaikka kroppa olisi löysä. Ei ole ketään jika katsoisi edes enkä taida enää miestä elämääni ottaakkaan. Pianhan sitä on eläkkeellä ja voi alkaa odottaa kuolemaa. Arkussa lihaksilla ei ole mitään väliä..
Okei, mutta. Neljänkympin ja arkun väliin mahtunee monta pitkää vuosikymmentä, jolloin tarvit vielä lihaksiasi ihan normaaliin elämään, kävelemiseen, kassien kantamiseen. Olen nähnyt raihnaisia vanhoja ihmisiä. Ei ole kivaa jos ei pysty kävelemään edes vessaan. Miehistä tai ulkonäöstä viis! Mutta toki nämä ovat valintoja.
Ei kaikki vaan saa. Mulla sama juttu kuin sulla, olen kokeillut elämäni varrella lukemattomia lajeja, mutta aina liikunnan lopputulos on vain joko ei mitään, tai kovemmasta liikunnasta epämiellyttäviä tuntemuksia kuten lihaskipua, hengästymistä, väsymistä.
En olekaan enää aikoihin yrittänyt mitään varsinaista liikuntaa harrastaa. Riittää että kävelen koiran kanssa päivittäin. Elämä on liian lyhyt tuhlattavaksi johonkin mikä ei tunnu hyvältä eikä tunnu antavan mitään kuin ehkä vähän paremman kropan ulkonäön - eikä se ulkonäkö ole minulle niin tärkeää.