Miksi en saa mitään iloa liikunnasta?

Sama mulla. Ainoa hyvänolon tunne tulee siitä että rääkki loppuu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No kyllä mä päivittäin kävelen, mut välttelen hengästymistä ja hikoilua, koska en tykkää siitä.

Ap

Jos haluaa euforian kokea niin on pakko hikoilla ainakin jos ei hengästyä. Mulla kesti liikunnan ilon löytäminen ehkä puolisen vuotta. Pohjakunto oli aivan surkea ja tuskin jaksoin hölkätä 200 metriä ilman sellaisia fiiliksiä että en pysty tähän. Hölkkäsin kuitenkin vaan sitkeästi ja yhä pitempiä matkoja ja sitten se euforia vaan rupesi syntymään. Mun mielestä se lisäksi tulee yhä nopeammin ja helpommin kun vuodet kuluu. Silloin kun tajusin että oho, nyt tajuan sen mikä koukuttaa ihmiset juoksemiseen, jouduin yleensä kemmertämään tuskissani sen neljä kilometriä ennenkuin endorfiinihanat aukesi. Nyt kun ajattelen niin viime aikoina ei ole ollut sitä tuskaista muutamaa ekaa kilometriä ollenkaan, tosin olen kyllä hölkännyt niiiiiiin hitaasti kun on ollut sairaan liukasta ja lisäksi pitkät välit lenkkien välillä muista syistä. Tyyliin kerran pari viikossa päässyt suuresta hingusta huolimatta.

Liikunta ei vaan tunnu hyvältä. Piste.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä inhoan kaikkea liikuntaa. Makaan mieluummin sängyllä lukien ja netissä surffaten. En ole läski ja ruma vaan ihan tavis 40v nainen. Työ vie kaikki mehut. Olen siis sh ja 3- vuorotyö. Ei kiinnosta vaikka kroppa olisi löysä. Ei ole ketään jika katsoisi edes enkä taida enää miestä elämääni ottaakkaan. Pianhan sitä on eläkkeellä ja voi alkaa odottaa kuolemaa. Arkussa lihaksilla ei ole mitään väliä..

Okei, mutta. Neljänkympin ja arkun väliin mahtunee monta pitkää vuosikymmentä, jolloin tarvit vielä lihaksiasi ihan normaaliin elämään, kävelemiseen, kassien kantamiseen. Olen nähnyt raihnaisia vanhoja ihmisiä. Ei ole kivaa jos ei pysty kävelemään edes vessaan. Miehistä tai ulkonäöstä viis! Mutta toki nämä ovat valintoja.

Tää on nyt vähän eri juttu. Miksi puhutaan jostain euforiasta, jos totuus on se, että pitää rehkiä ja kärsiä pitääkseen hyvän lihaskunnon vielä vanhanakin?

Koska olet läski

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä inhoan kaikkea liikuntaa. Makaan mieluummin sängyllä lukien ja netissä surffaten. En ole läski ja ruma vaan ihan tavis 40v nainen. Työ vie kaikki mehut. Olen siis sh ja 3- vuorotyö. Ei kiinnosta vaikka kroppa olisi löysä. Ei ole ketään jika katsoisi edes enkä taida enää miestä elämääni ottaakkaan. Pianhan sitä on eläkkeellä ja voi alkaa odottaa kuolemaa. Arkussa lihaksilla ei ole mitään väliä..

Okei, mutta. Neljänkympin ja arkun väliin mahtunee monta pitkää vuosikymmentä, jolloin tarvit vielä lihaksiasi ihan normaaliin elämään, kävelemiseen, kassien kantamiseen. Olen nähnyt raihnaisia vanhoja ihmisiä. Ei ole kivaa jos ei pysty kävelemään edes vessaan. Miehistä tai ulkonäöstä viis! Mutta toki nämä ovat valintoja.

Tää on nyt vähän eri juttu. Miksi puhutaan jostain euforiasta, jos totuus on se, että pitää rehkiä ja kärsiä pitääkseen hyvän lihaskunnon vielä vanhanakin?

Se euforia on ihan totta! En minäkään siihen tosin uskonut, ennen kuin itse koin. Se vaatii rasitusta, mutta ei "rehkimistä ja kärsimistä". Ilmeisesti jotkut eivät geneettisistä ja/tai aivokemiallisista syistä pysty liikuntaeuforiaa kokemaan, mutta se on eri asia. Tuskin kuitenkaan heilläkään KAIKKI liikkuminen tuntuu pahalta? Vai onko joku kykenemätön tuntemaan hyvää oloa esim. seksissä tai kylpylässä pulikoidessa? Liikkumista nekin.

Se johtuu siitä, että olet mukavuudenhaluinen eli suomeksi suoraan sanottuna "nössö". Osa porukasta vaan on sellaisia.

Minäkin inhosin ennen liikuntaa enkä saanut siitä mitään hyvää oloa, mutta nykyään olen aika hyvässä kunnossa ja tykkään eri lajeista. Itselläni liikunnan harrastaminen lähti siitä, kun löysin lajin josta tosissani tykkään ja maltoin aloittaa tarpeeksi matalalla intensiteetillä. Aiemmin kohtalokseni oli koitunut se, että vedin liian lujaa. Silloin happi loppuu, keuhkoja puristaa, kylkeen sattuu ja päässä jyskyttää. Ei hyvä! Keuhkot pitää totuttaa hiljalleen treeniin siinä missä lihaksetkin. Muuten tulee huono olo ja harrastus tyssää. Pitää kuunnella omaa oloa ja nostaa liikkumisen intensiteettiä hitaasti. Ja ennen kaikkea aloittaa tarpeeksi "löysästi". Monesti neuvotaan aloittamaan lenkkeily reippaalla kävelyllä. Niin lujaa ei saa mennä, ettei pysty juttelemaan lenkkikaverin kanssa. Mielestäni se on viisaasti neuvottu, sillä edetä voi vain omalta tasoltaan, ei ylempää.

Hengästyminen ja maitohappoiset lihakset tuntuvat hyvältä vasta siinä vaiheessa, kun kunto on jo hyvä. Silloin keho on tottunut rasitukseen ja ennen kaikkea palautuu nopeasti. Rankankin juoksupyrähdyksen jälkeen hyväkuntoisen hengitys palautuu hyvin pian normaaliksi, kun taas huonokuntoinen puuskuttaa minuuttikaupalla.

Minä en pidä liikunnasta. Siksi harrastan kamppailua.

En saa oikein yhtään mitään juoksemisesta tai painojen nostelusta. Saan vain kestävyyttä ja voimaa tappeluun. Painoja nostellaan että tulisi voimaa ja voimalla saadaan vastustaja nurin. Lenkillä käydään kestävyyden vuoksi ja varmasti niin yksittoikkoisessa hommassa hermotkin venyy vähän?

Se onkin ainoa syy miksi harrastan liikunnallista urheilulajia.

Suoraansanottuna vituttaa lähteä juoksemaan valmentajan määräämä lenkki ja sali. Ei siitä saa kuin verenmaun suuhun. Olen sentään treenaillut ihan tenavasta asti kun isä pisti salille.

Onneksi hyvän olon saa sitten vaikkapa alkoholista tai laittomista aineista jos hyvää oloa haluaa hakea.

Minusta hyvä olo ei kuulu liikuntaan se on markkinointi hypetystä. Liikuntaan perinteisesti on kuulunut rampautuminen ja erilaiset vammat. 

Urheilu ei ole valkoista tai neonkeltaista raikasvesijuomapullo pelleilyä lähteen äärellä.

Urheilu on yhtä kuin paskanen painimolski jos siitä nauttii niin pitää olla nolla.