Pakotetulla positiivisuudella eroon traumoista

Tässä on totuuden siemen vaikka katkeruuden lemahdus leijuukin.

Kumpi on raskaampaa, teeskentely vai kurjuus?

Teeskentelyä kannattaa ainakin kokeilla, joskus se vaikuttaa vahingossa positiivisesti.

Yritin tuota ja nolottaa että jopa saarnasin positiivisen ajattelun tärkeyttä. Ei auttanut vaan pitkittää ongelmaa. Ainoa mikä auttaa on trauman kohtaaminen ja sen jälkeen positiivisempi ajattelu syntyy itsestään, pakottamatta.

Vierailija kirjoitti:

Tässä on totuuden siemen vaikka katkeruuden lemahdus leijuukin.

Kumpi on raskaampaa, teeskentely vai kurjuus?

Teeskentelyä kannattaa ainakin kokeilla, joskus se vaikuttaa vahingossa positiivisesti.

Hyvä pointti tuo teeskentely vai kurjuus. Ehkä anteeksianto ja hyväksyntä tekisi valintatilanteen turhaksi, mutta se vain on vaikeaa.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Yritin tuota ja nolottaa että jopa saarnasin positiivisen ajattelun tärkeyttä. Ei auttanut vaan pitkittää ongelmaa. Ainoa mikä auttaa on trauman kohtaaminen ja sen jälkeen positiivisempi ajattelu syntyy itsestään, pakottamatta.

Voiko traumaa kohdata muuten kuin terapiassa? Kiinnostaisi.

Ap

Jokaiselle ihmiselle tulee vastaan ikäviä kokemuksia elämässä. Trauma tarkoittaa jotain muuta.

Joku viettää elämänsä katkeruudessa riippumatta vastoinkäymisten laadusta. Valitsee sen tien. Joku selviytyy raskaistakin kokemuksista. Valitsee yrittää vaikka sen liikunnan avulla.

Vierailija kirjoitti:

Jokaiselle ihmiselle tulee vastaan ikäviä kokemuksia elämässä. Trauma tarkoittaa jotain muuta.

Joku viettää elämänsä katkeruudessa riippumatta vastoinkäymisten laadusta. Valitsee sen tien. Joku selviytyy raskaistakin kokemuksista. Valitsee yrittää vaikka sen liikunnan avulla.

Valitsin itse tuon jälkimmäisen tien. Ymmärrän myös miksei moni jaksa, koska onhan tämä raskasta. Elämä tuntuu sinnittelyltä, kuin olisi kuilun partaalla.

Ap

Joo

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yritin tuota ja nolottaa että jopa saarnasin positiivisen ajattelun tärkeyttä. Ei auttanut vaan pitkittää ongelmaa. Ainoa mikä auttaa on trauman kohtaaminen ja sen jälkeen positiivisempi ajattelu syntyy itsestään, pakottamatta.

Voiko traumaa kohdata muuten kuin terapiassa? Kiinnostaisi.

Ap

Joo, mutta se vaatii paljon. Uskoa itseensä ja prosessiin ja rutkasti itseanalyysikykyä. Menetelmä on se että kun kauhea olo alkaa nousta eli psyyke alkaa työntää traumaa tarjolle käsiteltäväksi, ei nimenomaan paeta sitä lääkkeisiin tai tekemiseen. Tai aloiteta raastavaa analyysiyritystä. Ensimmäinen haaste on huomata että trauma on tuloillaan ulos koska psyyke yrittää kaikin keinoin torjua sitä tukahduttamalla. Jossain vaiheessa kuitenkin tulee se hetki kun lakkaa pinnistämästä ja huomaa että ahaa, tämä on nyt taas tätä. Sitten on vain asetuttava kestämään karmean olon nousu ja yritettävä ikään kuin astua omassa psyykessään sivuun seuraamaan omaa kärsimystään. Tämä on vaikea taito aluksi mutta harjoittelulla se sujuu. Eli seurataan kuinka paha olo nousee ja velloo minussa. EI analysoida lainkaan kuja teki minulle ja mitä, ne ajatukset täytyy hylätä kokonaan. *kuka. Trauma syväjäädytettiin aikanaan psyykeen sellaisenaan siksi että se oli ylivoimainen kestää, joten päästäkseen traumasta eroon on otettava vastaa juuri se sama sietämätön olo joka aikanaan siirrettiin syrjään liian rankkana käsitellä. Eli ennen trauman purkautumista on suostuttava sietämään todella pahaa oloa. Trauman pyrkautumisen ollessa lähellä tulee se hetki jolloin ajattelee että NYT minä tulen hulluksi tästä hirveästä olosta ja siitä tietää että on tullut aika mennä yksinäisyyteen peiton alle ja oikein sukeltaa siihen hirveään tunteeseen, antautua sille täysin. Silloin viimein tulee läpimurto, yhtä aikaa äärimmäisen kipeät asiat tulevat esille mutta samalla tuntuu todella hyvältä ja puhdistavalta, melkein euforiselta. Tulee muistoja, uusi ymmärrys tietyistä asioista tai itsestään. Usein vaikutuksen elämään voi huomata saman tien, henkilö ei ole enää entisellään. Lopputuote on pehmeä, lempeä suru. Tämä ei kuitenkaan ole kaikkien laji eikä helppoa ja ennenkaikkea vaatii hulluksi tulemisen kohdassa vankkumatonta uskoa prosessiin.

Vierailija kirjoitti:

Yritin tuota ja nolottaa että jopa saarnasin positiivisen ajattelun tärkeyttä. Ei auttanut vaan pitkittää ongelmaa. Ainoa mikä auttaa on trauman kohtaaminen ja sen jälkeen positiivisempi ajattelu syntyy itsestään, pakottamatta.

Ja miten tämä trauman kohtaaminen niinkuin käytönnössä hoituu?

Pitääkö kärmistys kokea uudelleen? Murjottaa kuusen alla? Piehtaroida itsesäälissä? Kirjoittaa palstalle?

Pakottamalla itsensä positiiviseksi saa ainakin seuraa ja hyväksyntää ja muuta ajateltavaa. Se on itseään ruokkiva positiivinen kehä. Näin ainakin itse olen selättänyt minua kohdanneet suuretkin onnettomuudet.