Lue keskustelun säännöt.
Olen aikuinen ja joudun asumaan väliaikaisesti vanhempieni luona ja se on helvettiä
21.12.2016 |
Joo, ikää 30 + ja olin muuttanut omaan asuntoon jo 22 - vuotiaana. Sairaus, työttömyys ja lopulta kerrostalon vesivahinko pakottivat minut muuttamaan vanhempieni luokse väliaikaisesti.
Tämä on aivan karmeaa. Äitini vihaa sitä, että olen täällä. Ja käyttäytyy jatkuvasti sen mukaisesti.
Mikään ei kelpaa. Kaikki raivostuttaa häntä kun hänen kotinsa yksityisyyttä ja hallintaa häiritään.
En vain kestä. Teen kaikkeni muuttaakseni pois mahdollisimman pian.
On aivan kauheaa, kun ei ole mitään suojaa jatkuvalta negatiiviselta kritiikiltä.
Vanhempani ovat muutenkin aina olleet todella vaativia ja kriittisiä. Kehuja ei koskaan mistään, vaan aina sen korostaminen ja muistaminen mitä olen tehnyt väärin ja huonosti ja miten itse asiassa kaikki saavutukseni ovat heidän ansiotaan.
Ja joo, on 2 maisterintutkintoa, tohtorintutkinto, opintoja 6 maasta, ura jota suurin osa ihmisistä pitää erinomaisena.
Mutta ei, mikään ei kelpaa varsinkaan äidilleni. Pahinta on tämä, että he joutuvat auttamaan minua väliaikaisesti.
Koskaan ei minuun olla oltu tyytyväisiä, sitä en voi edes kuvitella että oltaisiin ylpeitä. Tohtorintutkinto oli tosi tyhmää, koska se vaikutti negatiivisesti raha-asioihin.
Ja nyt kun on pakko asua väliaikaisesti täällä, en pääse koskaan pakoon.
Vihaan itseäni ja koen itseni niin epäonnistuneeksi ja arvottomaksi että olen jo yrittänyt itsemurhaa.
Miten voin elää itseni kanssa kun olen vihattu, täysin epäonnistunut ja täysin arvoton ja epäkelpo ihminen? Ja nyt minua muistutetaan siitä joka sekunti.
Haluaisin vain kuolla pois koska se olisi kaikille parempi.
Kommentit (32)
Tiedän tunteen.
Mä olin Saksassa töissä. Tulin Suomeen takas ja jouduin menemään äidille muutamaksi kuukaudeksi asumaan, koska oma asuntoni oli vielä määräaikaisvuokralla.
Parasta tossa ajassa oli naapurin komea palomies joka lisäksi sinkku.
Omaan äitiin kyllä hyvät välit, mutta ei me enää saman katon alle kuuluta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos sinun väliaikainen oleskelusi on vanhemmille oikeasti noin vastenmielistä niin olisivat olleet aikuisia ja sanoneet suoraan ettei sovi! Harmittaa puolestasi!
Koen että minulla ei ole oikeutta olla olemassa. Koska olen niin paska. Täysin epäonnistunut ja surkea, pelkkä taakka muille. Missään en ole onnistunut, kaikki saavutukseni ovat muiden ansioita.
Itse en ole mitään.
Minun pitäisi vain kuolla niin lakkaisin aiheuttamasta ongelmia ja häiritsemästä muita, niin että läheisilläni olisi helppo ja iloinen ja kevyt elämä ilman minua. Ansaitsen kuolla.
Itse olen ollut tilanteessa, jossa jouduin tarhaikäisen lapsen kanssa kysymään vanhemmiltani saammeko tulla väliaikaisesti heille asumaan, kun lapsen isä vaihtoi lennosta naista. Kiristi kaikkien hermoja, onneksi meni vain kolme viikkoa ja pääsimme muuttamaan. Kävin täyspäiväisesti töissä ja lapsi oli hoidossa, eli emme turhia kuluttaneet sohvanahkaa vierailumme aikana, vaikka äiti jälkikäteen aiheesta marisikin. Myös osallistuin sekä lämmitys- että ruokakustannuksiin vierailuaikanamme mutta silti tuli napinaa. Olisivat sanoneen päin näköä että itse olet soppasi keittänyt, pärjäile, jos kerran otti niin koville.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sulla taitaa nyt olla vähän isompi ongelma taustalla. Et vaikuta kovin tasapainoselta.
Äidillesi voisi ihan oikeasti ehdotella lastenkasvatuskirjaa. Osta vaikka joululahjaksi, tai lainaa kirjastosta. Anna hänelle joku opus myös luettavaksi, sellainen jossa kerrotaan miten lasta tulee rakastaa ja miten hänestä välittää. <3
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olisiko mitään muita paikkoja, jossa voisit olla? Joku muu tai muita sukulaisia? Tai joku muu paikka.
Minkä alan tutkinnot ap:lla on? Luulisi kahdella tutkinnolla jotain töitä löytyvän.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Et missään nimessä ansaitse kuolla. Itsemurha on aina täysin turha ja väkivaltainen tapa kuolla. Ikinä eläessäsi et pystyisi sellaista tuskaa kenellekään aiheuttamaan kuin mitä itsemurha, varsinkin läheisille aiheuttaa. Mene juttelemaan lääkärille ja kerro tuntemuksistasi. Saatat olla masentunut. Minä ainakin olen jo muutaman rivisi perusteella hyvin ylpeä sinusta. Olet tärkeä ja tarpeellinen juuri sellaisena kuin olet <3.
Vierailija kirjoitti:
Sulla taitaa nyt olla vähän isompi ongelma taustalla. Et vaikuta kovin tasapainoselta.
Ap:n kaltaisia valitettavasti on oikeastikin olemassa. Ja juuri näistä syistä, mistä hän kertoo.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hai ap, sinä olet ihan hyvä yksilö, mutta koska tietenkin äiti on aina tärkeä henkilö lapselle, annamme liikaa painoarvoa ja yleistämme ätiemme sanomiset. Aivot tuottavat äkkiä taas sen lapsuudesta tutun äiti-lapsi-suhteen eteemme ja näemme itsemme kutistuneena ja epäonnisena lapsena. Mutta joku syy äidilläsi on reagoida täysin väärällä tavalla sinuun? Syy ei välttämättä liitykään sinuun vaan äitisi omiin toiveisiin, kokemuksiin tai odotuksiin itseään kohtaan. Äitisi pelkää jotain itsessä, mutta ei saa sitä ulos. Sinä olet helppo kohde, koska olet psykologisesti niin lähellä ja hänen hallinnassaan, hänen lapsensa. Äitisi yksi ongelma on kyvyttömyys käyttäytyä normaalisti ja hyvin. Miksiköhän hän on ottanut tuollaisen kommunikointimallin? Miksi hän ei vaadi itseltään aikuisuutta? Miksi hän uskoo, että kaiken voi sanoa suodattamatta ulos sellaisenaan? Oletko sittenkin turvallinen kohden hänen omalle pahanolon tunteelleen? Älä provosoidu vaan yritä ymmärtää, mikä on äitisi ongelma. Sinä et se ole, mutta olet kohde tuoda omaa epäonnistumisen tunnetta ulos. Itse pääsin äitini napanuorasta eroon, kun uskalsin sanoa hänelle vastaan ja jopa ärtyneesti ja vihaisesti. Se oli kumman puhdista kokemus. Yllättävästi suhteemme parani ja olemme nyt erittäin hyvät kaverit.
Kyllä minä tästä pärjään ja saan asiani taas kuntoon. Olen siis jo takaisin töissä, olin vain halunnut odottaa uuden työpaikan koeajan loppuun tammikuussa ennenkuin uskallan sitoutua näihin pk -seudun minimissään 1000 euroa/kk vuokriin. Ja asuntolainaa en yksin pk-seudulla uskalla tai voi ihan vielä ottaa.
Nyt tuli vain tosi heikko hetki.
Jotenkin se, että vaatimukset ovat aina kaikkialla elämässä (sekä töissä että yksityiselämässä) niin rankat niin vetää joskus loppuun, kun tuntuu ettei koskaan kelpaa kenellekään eikä kenelläkään ole mitään hyvää sanottavaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tsemppiä ap -kirjoittajalle. Sinä olet arvokas. <3
Vierailija kirjoitti:
Hai ap, sinä olet ihan hyvä yksilö, mutta koska tietenkin äiti on aina tärkeä henkilö lapselle, annamme liikaa painoarvoa ja yleistämme ätiemme sanomiset. Aivot tuottavat äkkiä taas sen lapsuudesta tutun äiti-lapsi-suhteen eteemme ja näemme itsemme kutistuneena ja epäonnisena lapsena. Mutta joku syy äidilläsi on reagoida täysin väärällä tavalla sinuun? Syy ei välttämättä liitykään sinuun vaan äitisi omiin toiveisiin, kokemuksiin tai odotuksiin itseään kohtaan. Äitisi pelkää jotain itsessä, mutta ei saa sitä ulos. Sinä olet helppo kohde, koska olet psykologisesti niin lähellä ja hänen hallinnassaan, hänen lapsensa. Äitisi yksi ongelma on kyvyttömyys käyttäytyä normaalisti ja hyvin. Miksiköhän hän on ottanut tuollaisen kommunikointimallin? Miksi hän ei vaadi itseltään aikuisuutta? Miksi hän uskoo, että kaiken voi sanoa suodattamatta ulos sellaisenaan? Oletko sittenkin turvallinen kohden hänen omalle pahanolon tunteelleen? Älä provosoidu vaan yritä ymmärtää, mikä on äitisi ongelma. Sinä et se ole, mutta olet kohde tuoda omaa epäonnistumisen tunnetta ulos. Itse pääsin äitini napanuorasta eroon, kun uskalsin sanoa hänelle vastaan ja jopa ärtyneesti ja vihaisesti. Se oli kumman puhdista kokemus. Yllättävästi suhteemme parani ja olemme nyt erittäin hyvät kaverit.
Kiitos viisaista sanoista. Kai tässä on tunnesotkua eri puolilla ja avuttomuuden tunnetta.
Ap, mitä sinä tekisit asumistilanteellesi, jos sinulla ei olisi tätä mahdollisuutta mennä vanhempiesi luokse?
Vierailija kirjoitti:
Koen että minulla ei ole oikeutta olla olemassa. Koska olen niin paska. Täysin epäonnistunut ja surkea, pelkkä taakka muille. Missään en ole onnistunut, kaikki saavutukseni ovat muiden ansioita.
Itse en ole mitään.
Minun pitäisi vain kuolla niin lakkaisin aiheuttamasta ongelmia ja häiritsemästä muita, niin että läheisilläni olisi helppo ja iloinen ja kevyt elämä ilman minua. Ansaitsen kuolla.
'
Sinun ongelmasi ovat jossain paljon syvemmällä kuin siinä, että joudut asumaan tilapäisesti vanhempiesi luona. Hakeudu psykologin juttusille.
Vierailija kirjoitti:
Joo, ikää 30 + ja olin muuttanut omaan asuntoon jo 22 - vuotiaana. Sairaus, työttömyys ja lopulta kerrostalon vesivahinko pakottivat minut muuttamaan vanhempieni luokse väliaikaisesti.
Tämä on aivan karmeaa. Äitini vihaa sitä, että olen täällä. Ja käyttäytyy jatkuvasti sen mukaisesti.
Mikään ei kelpaa. Kaikki raivostuttaa häntä kun hänen kotinsa yksityisyyttä ja hallintaa häiritään.
En vain kestä. Teen kaikkeni muuttaakseni pois mahdollisimman pian.
On aivan kauheaa, kun ei ole mitään suojaa jatkuvalta negatiiviselta kritiikiltä.
Vanhempani ovat muutenkin aina olleet todella vaativia ja kriittisiä. Kehuja ei koskaan mistään, vaan aina sen korostaminen ja muistaminen mitä olen tehnyt väärin ja huonosti ja miten itse asiassa kaikki saavutukseni ovat heidän ansiotaan.
Ja joo, on 2 maisterintutkintoa, tohtorintutkinto, opintoja 6 maasta, ura jota suurin osa ihmisistä pitää erinomaisena.
Mutta ei, mikään ei kelpaa varsinkaan äidilleni. Pahinta on tämä, että he joutuvat auttamaan minua väliaikaisesti.
Koskaan ei minuun olla oltu tyytyväisiä, sitä en voi edes kuvitella että oltaisiin ylpeitä. Tohtorintutkinto oli tosi tyhmää, koska se vaikutti negatiivisesti raha-asioihin.
Ja nyt kun on pakko asua väliaikaisesti täällä, en pääse koskaan pakoon.
Vihaan itseäni ja koen itseni niin epäonnistuneeksi ja arvottomaksi että olen jo yrittänyt itsemurhaa.
Miten voin elää itseni kanssa kun olen vihattu, täysin epäonnistunut ja täysin arvoton ja epäkelpo ihminen? Ja nyt minua muistutetaan siitä joka sekunti.
Haluaisin vain kuolla pois koska se olisi kaikille parempi.
Suomalainen perhekulttuuri<3
Vierailija kirjoitti:
Itse olen ollut tilanteessa, jossa jouduin tarhaikäisen lapsen kanssa kysymään vanhemmiltani saammeko tulla väliaikaisesti heille asumaan, kun lapsen isä vaihtoi lennosta naista. Kiristi kaikkien hermoja, onneksi meni vain kolme viikkoa ja pääsimme muuttamaan. Kävin täyspäiväisesti töissä ja lapsi oli hoidossa, eli emme turhia kuluttaneet sohvanahkaa vierailumme aikana, vaikka äiti jälkikäteen aiheesta marisikin. Myös osallistuin sekä lämmitys- että ruokakustannuksiin vierailuaikanamme mutta silti tuli napinaa. Olisivat sanoneen päin näköä että itse olet soppasi keittänyt, pärjäile, jos kerran otti niin koville.
Kai tässä on juuri tuo. Kaikkia pelottaa, surettaa ja harmittaa tilanne. Ja tilanne jossa ei ole vaihtoehtoja on aika raskas, kun se on ikävä ja vastentahtoinen.
Pitää vain todella löytää asunto mahdollisimman nopeasti johon on varaa, mikä ei Helsingissä ole helpointa. Olen siis takaisin töissä, mutta koeajalla, jonka päälle en ole vielä uskaltanut laskea. Palkka on sen verran hyvä, että mitään yhteiskunnan apuja en saa, joten olen sinänsä aivan omillani.
Joo, olen monella tavalla onnekas, tajuan sen, mutta joskus vain tulee heikkoja hetkiä kun paskaa sataa töissä ja töiden ulkopuolella.
Samassa veneessä :D Onneksi tilapäistä. Ota huumorilla.