Ai että kun kävi sääliksi tänään kaupassa äitiä down-tyttönsä kanssa :(
Olin siis Citymarketissa, ja karkkihyllylle tepasteli äiti tyttönsä kanssa, jolla oli ihan selvästi Downin syndrooma. Tyttö käveli koko ajan äitinsä perässä, koko ajan päätään heilutellen. Ja kun äiti puhui puhelimessa niin tyttö silloinkin käveli melkein kiinni äitissään perässä, vaikka äiti yritti hätistellä häntä pois, hän ei mennyt. Minun kävi äitiä sääliksi, ei varmaan ole helppoa elää tytön kanssa, jolla on tuo syndrooma :( äiti oli vielä ihan selvästi lähemmäs kuuttakymmentä, tyttökin siis varmasti aika vanha.
Kommentit (11)
Olen itse tavannut muutaman Downin syndroomaa sairastavan työni puolesta, ja päällepäin näkyi että he olivat todella iloisia ja avoimia mieleltään. Et voi ap tuomita heitä vain yhden kerran perusteella. En väitä, etteikö Down-lasta olisi vaikea hoitaa mutta kyllä siinä on varmasti hienotkin hetkensä.
Ovat yleensä suloisia ja valloittavia persoonia
heihin on helppo ihastua
Vierailija kirjoitti:
Olin siis Citymarketissa, ja karkkihyllylle tepasteli äiti tyttönsä kanssa, jolla oli ihan selvästi Downin syndrooma. Tyttö käveli koko ajan äitinsä perässä, koko ajan päätään heilutellen. Ja kun äiti puhui puhelimessa niin tyttö silloinkin käveli melkein kiinni äitissään perässä, vaikka äiti yritti hätistellä häntä pois, hän ei mennyt. Minun kävi äitiä sääliksi, ei varmaan ole helppoa elää tytön kanssa, jolla on tuo syndrooma :( äiti oli vielä ihan selvästi lähemmäs kuuttakymmentä, tyttökin siis varmasti aika vanha.
Minua taas käy tyttö sääliksi. Miksi äiti puhui puhelimeensa, vaikka oli tytön kanssa kaupassa? Miksi lähes kaikki puhuvat vain puhelimeen silloin, kun pitäisi olla lasten kanssa?
Jos on monta lasta, ei yhden vammaisuus kaada vanhempien maailmaa. Monissa perheissä se on vain osa perheen arkea, ja down on siitä lohdullinen vamma, että lapsi voi elää hyvän elämän. Sääliksi käy lähinnä niitä vanhempia, jotka ovat tehneet ensimmäisen lapsen nelikymppisenä ja lapsi onkin vammainen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olin siis Citymarketissa, ja karkkihyllylle tepasteli äiti tyttönsä kanssa, jolla oli ihan selvästi Downin syndrooma. Tyttö käveli koko ajan äitinsä perässä, koko ajan päätään heilutellen. Ja kun äiti puhui puhelimessa niin tyttö silloinkin käveli melkein kiinni äitissään perässä, vaikka äiti yritti hätistellä häntä pois, hän ei mennyt. Minun kävi äitiä sääliksi, ei varmaan ole helppoa elää tytön kanssa, jolla on tuo syndrooma :( äiti oli vielä ihan selvästi lähemmäs kuuttakymmentä, tyttökin siis varmasti aika vanha.
Minua taas käy tyttö sääliksi. Miksi äiti puhui puhelimeensa, vaikka oli tytön kanssa kaupassa? Miksi lähes kaikki puhuvat vain puhelimeen silloin, kun pitäisi olla lasten kanssa?
Kuinka monta vuosikymmentä vanhemman tulee kieltäytyä puhelimesta, ettet sylje päälle?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olin siis Citymarketissa, ja karkkihyllylle tepasteli äiti tyttönsä kanssa, jolla oli ihan selvästi Downin syndrooma. Tyttö käveli koko ajan äitinsä perässä, koko ajan päätään heilutellen. Ja kun äiti puhui puhelimessa niin tyttö silloinkin käveli melkein kiinni äitissään perässä, vaikka äiti yritti hätistellä häntä pois, hän ei mennyt. Minun kävi äitiä sääliksi, ei varmaan ole helppoa elää tytön kanssa, jolla on tuo syndrooma :( äiti oli vielä ihan selvästi lähemmäs kuuttakymmentä, tyttökin siis varmasti aika vanha.
Minua taas käy tyttö sääliksi. Miksi äiti puhui puhelimeensa, vaikka oli tytön kanssa kaupassa? Miksi lähes kaikki puhuvat vain puhelimeen silloin, kun pitäisi olla lasten kanssa?
Ei se lapsi varmaan ollut alaikäinen kun äitikin kuusikymppinen...
Sääli on todellakin sairautta. Miksi tunnet sääliä down-lasta ja äitiä kohtaan? Varmasti selviävät elämästä paremmin kuin sinä.
Mitäs on pääsänyt tuollaisen syöpäläisen maailmaan, ei varmastikaan ole elämä helppoa.