Kuolen tähän yksinäisyyteen

Olet kyllä aikamoinen luuseri, jos ei kavereita löydy. Säälittävän näköstä toimintaa. Ei kavereita saa ujostelemalla siel nurkas hampaat kaliste vaa meet puhhuu kasvotuste. Tilanteesi on jo aika säälittävässä jamassa.

MIehenä en osaa naisten suhteen sanoa ,mutta naisilla tuntuu olevan ns lklikkejä enemmän kuin miehillä. Me miehet puhumme yllättäen helpommin toisillemme ja myös vastaamme. Olen tätä seuraillut monasti mm terveyskeskuksen jonossa jne. Siellä voi 4-5 tuntematonta miestä höpöttää keskenään, mutten ole koskaan nähnyt samaa naisten kohdalla.

 Jospa et olen niin pinnallinen, että se kaverin löytyminenkään onnistuisi noin vain. Oletko ns yhden kaverin ihmisiä? Sen yhden löytäminen onkin sattumaa, varsinkin, jos olet raitis ja henkevä.

Koeta käydä paikoissa ja puhua vieraille, ei pitäisi ekstrovetille olla vaikeaa ... Kyllä maailma vastaa, kun sinne huutaa.   Minäkin olen oikea juntin perikuva ja silti uusia ihmisiä tulee jatkuvasti.

Yritin netin kautta tutustua ihmisiin mutta mua luultiin mieheksi. OIs pitänyt facebook antaa, en antanut. Sovittiin julkiselle paikalle tapaaminenkin mutta peruttiin viime hetkellä. Oon vuosia liian kauaa yrittänyt, enää en vaan jaksa. Oon siis se yritteliäämpi osapuoli, aina, kaikissa ystävyysjutuissa. 

Maningrave, siis mä juttelen just nimenomaan miehille kun ne on tommosia ja pääasiassa miehet on tosi kivoja. Suurin osa ystävistäni on miehiä. Jokunen naisystävä löytyy. En vaan jaksaisi alkaa vapaa-ajalle etsimään mies kavereita kun jo oma poikaystävä löytyy. JOka ei kyllä oo mustasukkasta sorttia, mutta eihä se nyt muutenkaa ois oikein. Sitten taas koulun poikien kaa harvemmin tulee mitään vapaalla tehtyä :)

Naisilla on just noi saatanan klikit!

Ylempi on siis :)

terv: aapee

Mulla oli sama ongelma kunnes tein lapsia. Sen jälkeen kaikkien maailman perheellisyen naisten kanssa on ollut yhteistä. Ei tarvitse kuin kääntää puhe jollain verukkeella lapsiin ja jutunaiheista ei ole pulaa. Itsellenikin tärkeä aihe.

Mäkin olen kolmekymppinen enkä naisystäviä ole saanut enää vuosiin. Tosin olen itsekin hieman nirso ystävien suhteen, koska olen ennemmin yksin kuin jonkun ihan kivan kaverin kanssa puhumassa jostain naapurin Leenan koiran karvoista. Sellasia oikeesti samantyylisiä ihmisiä on vaan aika vaikea kohdata :/

Sulla on mies ja muutama kaveri toisella paikkakkunnalla. Mitä jos keskittyisit viikolla opintoihin ja sosiaaliseen puoleen sit viikonlopulla miehesi kanssa? Tällöin et kuole yksinäisyyteen, vaan menestyt opinnoissa.

Toki vähän kannattaa verkostoitua, opiskelukaverien ja koulun kanssa, mutta se ei vaadi mitään varsinaista kaveeraamista, vain sen, että teet asiallisen ja osaavan vaikutelman.

Rukoile ystäviä. Uskon ,että Jumala niitä sinulle antaa. Jumalan suunnitelmat toteutuvat hänen tahtonsa ja aikataulunsa mukaan.

Harrastus? Vapaaehtoistyö? Paikallinen tapahtuma tai paikka, jossa ihmisiä käy ja voisi olla luontevaa jutella (tyyliin kirppis)? Verkossa pelattavat konsolipelit, joissa pelataan tiimeinä (uusien ihmisten kanssa)? Joku järjestetty retki? Kansalaisopiston kurssi? Kirkko tai seurakunta? Vapaapalokunta?

Sulla on kumminkin mies ja muutama kaveri. Monella ei ole kumpaakaan. Eli älä valita.

Vierailija kirjoitti:

Sulla on kumminkin mies ja muutama kaveri. Monella ei ole kumpaakaan. Eli älä valita.

Luulisi tyhmemmänkin tajuavan, että mies ja naispuolinen kaveri on kaksi hyvin eri asiaa.

Näen miestä 2-3 viikon välein, eli oon tuon parisen viikkoa parhaillaan puhumatta kenenkään kanssa. Jos ei ota höpöttelyitä luennoitsijoiden, luennoilla olevien kanssa ja virastoissa. Pakosti alkaa sosiaalista ihmistä ahdistaa kun ei pääse purkamaan arkisia tuntojaan yhtään. Tosiaan mies on eri asia kuin kaverit. En voi pitää miestä ainoana ystäväni. Mies on itsekin sanonu että mun pitäisi hommata kavereita, kun hänelläkin niitä on vaikka kuinka paljon.

ap

Etkö voisi koittaa tutustua miehesi kavereiden naisystäviin?

Jaa... että sulla on mies ja kuolet yksinäisyyteen? Kiinnitä huomiota sanavalintoihisi, koska ne muokkaavat pitkälle omaa ajatteluasi ja sitä kautta vaikuttavat mielialaasi. Et sinä "kuole" yksinäisyyteen, koska sinulla kuitenkin on miesystävä. Vähemmän dramatiikkaa kiitos. Ja jotenkin tuntuu siltä, että jos "kuolet" yksinäisyyteen sen miehesi kanssa, niin arvostatko häntä ihmisenä ollenkaan? Eikö hän ole ihminen ollenkaan, sinulle seuraa? 

Suosittelen vapaaehtoistyötä jos yhtään kiinnostaa. Vaikka spr:n ensiapuryhmää. Siellä on kivoja ihmisiä ja helppo ujuttautua porukkaan.

Vierailija kirjoitti:

Näen miestä 2-3 viikon välein, eli oon tuon parisen viikkoa parhaillaan puhumatta kenenkään kanssa. Jos ei ota höpöttelyitä luennoitsijoiden, luennoilla olevien kanssa ja virastoissa. Pakosti alkaa sosiaalista ihmistä ahdistaa kun ei pääse purkamaan arkisia tuntojaan yhtään. Tosiaan mies on eri asia kuin kaverit. En voi pitää miestä ainoana ystäväni. Mies on itsekin sanonu että mun pitäisi hommata kavereita, kun hänelläkin niitä on vaikka kuinka paljon.

ap

Jotenkin sun asenteessa on jotain vikaa. "Höpöttäminen" muiden opiskelijoiden kanssa on nimenomaan tilaisuus tutustua muihin ihmisiin, mutta jotenkin tulee sellainen vaikutelma, että pidät sitä toisarvoisena. Lakkaa halveksimasta muita niin ehkä vähitellen löydät ystäviä.

PekkaJärvinen kirjoitti:

Olet kyllä aikamoinen luuseri, jos ei kavereita löydy. Säälittävän näköstä toimintaa. Ei kavereita saa ujostelemalla siel nurkas hampaat kaliste vaa meet puhhuu kasvotuste. Tilanteesi on jo aika säälittävässä jamassa.

Tässäpä vähän mallia miehen keskustelutaidoista.