Lue keskustelun säännöt.
Olen 24 vuotias nainen ja mulla ei ole yhtään ystävää/kaveria..
07.12.2016 |
Välillä se tuntuu tosi surulliselta, mutta suurimman osan ajasta en muista koko asiaa. Nyt tuli mieleeni kun eilen siskoni sanoi, että "hävettää kun oot tommonen erakko"
Olen aina viihtynyt hyvin yksin, lapsensa leikin sisarusten kanssa ja välillä kavereiden kanssa, mutta parhaiten viihdyin aina yksin. Leikin paljon yksin ja luin kirjoja ym.
Yläasteella minulla oli 1 hyvä kaveri kenen kanssa vietin aikaa ja sama ammattikoulussa. En ikinä viihtynyt isoissa laumoissa.
Yksi ystävä säilyi aikuisuuteen asti, mutta kun hän muutti muualle opiskelemaan niin huomasin, että yhteydenpitomme väheni eikä hän lopulta edes vastannut viesteihini enää.
Nyy ainoat sosiaaliset kontaktit ovat oma mieheni, perheeni ja työpaikka.
Onko epänormaalia, että ikäiselläni ei ole muita kavereita kun oma mies ja omat vanhemmat? Olen tullut aina hyvib toimeen vanhempieni kanssa ja tykkään viettää aikaa heidän kanssaan ja tapaan heitä n. Kerran viikossa.
Siskoni mielestä olen säälittävä ja nolo.. onko näin?
Kommentit (9)
Siskosi vaikuttaa vähän ikävältä tyypiltä. Olen 23, eikä minullakaan ollut ennen tätä syksyä (uudet opiskelut) kuin kaksi hyvää ystävää ja sisko :) Toinen ystävistäni ja siskoni asuvat eri kaupungissa, joten monesti olin yksin paljonkin, ihan normaalia. Nyt on jonkun verran tullut uusia kavereita, mutta olen edelleenkin aika paljon yksin. Yksinolohan on ongelma vasta sitten, kun tuntee olonsa yksinäiseksi. Itse tunnen yksinäisyyttä vain harvoin, jos olisin parisuhteessa, niin en välttämättä ollenkaan. Hyvät välit perheeseen on hieno juttu, ei mikään itsestäänselvyys nykyään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mullakaan ole yhtään kunnollista ystävää.
N24
Siskosi on säälittävä ja nolo kun sinua arvostelee. Normaalia on olla kaveriton.
Itse olen 22 ja myös yksinäinen. Yksi kaveri multa löytyy mut hän tahtoo luoda kovasti uraa joten omistautuu työlleen ja vapaa-aika menee poikaystävän kanssa ja heill on alkuhuuma vielä menossa jote ei heitä saa irti toisistaan.
Varmaa kerran kk näen tätä mun kaveria ja perheenjäseniä vielä harvemmin. Siskot yleensä naljailee, haukkuu ja puhuu selän takana pahaa etten vain jaksaisi kuluttaa heihin energiaa joten olen jättäytynyt itse syrjään.
Muuten sosiaallinen elämäni koostuu siitä et juttelen miehelleni, pojalleni ja istun täällä ja leikin olevani aktiivisesti sosiaallinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mullakaan ei ole kavereita tai ystäviä, paitsi oma mies ja vanhemmat. Vanhempiakaan en usein näe, puhelimessa puhutaan paljon. En ole saanut kavereita, vaikka olen aloittanut opinnot kahdessa eri koulussa aikuisiällä ja yrittänyt saada siellä kavereita. Tosin sosiaaliset taitoni ovat vuosien varrella ruostuneet, kun en ole joutunut olemaan tekemisissä vieraiden ihmisten kanssa. Välillä oikein hävettää kun olen sosiaalisissa tilanteissa todella jäykkä ja tuntuu, että alkeellisimmatkin käytöstavat on unohtuneet! Esimerkiksi eilen töistä lähteissäni kollega toivotti hyviä vapaita ja vastasin tähän mumisten itsekseni vain "joo" ja vasta viiveellä tajusin, että vastaan olisi varmaan ollut kohteliasta toivottaa hyvää työyötä tmv... En tarkoita olla töykeä, mutta pitkä yksinolo kyllä on syönyt tilannetajun ja sosiaaliset taidot, lisäksi olen alkanut vältellä muiden seuraa kun tuntuu siltä etten osaa normaalisti kommunikoida ihmisten kanssa, kuulostan tönköltä ja väkinäiseltä...
Toisaalta viihdyn kyllä yksin ja tunnen itseni vain harvoin tosi yksinäiseksi, olisihan se silti kiva että olisi edes yksi kaveri , jonka kanssa viettää aikaa ja jakaa asioita!
Minulla oli kavereita alakoulussa 4.luokan loppuun asti. Pikkuhiljaa sen vuoden aikana olin eristäytynyt muista. Ehkä eivät enää huolineet, ei mitään muistikuvaa. Itse en välejä katkaissut.
Nyt olen lukion kolmannella yhä kaveriton. Minulla on sosiaalisten tilanteiden pelko ja huono itsetunto. Joka koulupäivä häpeän olemustani. Mutta kavereita en halua (enkä edes saisikaan).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Älä kuuntele siskoasi, hän on idiootti. Minä olen samanlainen kuin sinä, mutta 25-vuotias. Ei ole muita kenen kanssa jutella kuin oma puoliso ja vanhempani ja sisarukseni. Viihdyn ihan hyvin näin, väsyn muiden ihmisten seurassa todella nopeasti ja toipuminen on hidasta. Luen mielelläni, piirrän, soitan soittimia, kirjoitan ja käyn yksin harrastuksissa (eli soittotunneilla ja tanssitunneilla). Välillä suren, ettei ole yhtään ystävää... Varsinkin silloin, kun puoliso ostaa omille ystävilleen joululahjoja ja minulla ei ole yhtään ystävää jolle ostaa lahjaa. Tai silloin, kun on jotkin juhlat ja minä en voi kutsua ketään jota voisin kutsua ystäväksi. Yleensä kuitenkin olen oikein tyytyväinen siihen, ettei ystäviä olisi - en jaksaisi pitää yhteyttä, tai käydä heidän kanssaan missään. Olisin huono ystävä :D
Sinulla on ap oikeus olla juuri sellainen kuin olet! Siskosi ei voi ymmärtää, koska on perus laumasopulilammas. Hänen kaltaisensa ihmiset eivät koskaan voi ymmärtää, että elämä yksin on mukavaa.
Minullakaan ei ole pahemmin kavereita, tosin sen ei johdu siitä, etten olisi sosiaalinen ihminen vaan siitä, että minua on kiusattu koko elämäni sekä kotona, että koulussa ja itsetuntoni on niin huono, etten osaa enää olla muiden kanssa... :/ Ei se kivaa ole..
t. 18v lukiotyttö