Lue keskustelun säännöt.
Eroaisitko tilanteessani?
04.12.2016 |
Olen jo itse niin sokeutunut ja turtunut ja tottunut elämääni, että en oikein tiedä mitä pitäisi tehdä. Olen kahden lapsen 40v äiti. Lapset ovat teini-ikäisiä. Olen ollut mieheni kanssa yhdessä 20 vuotta. Meillä on aina ollut elämässä perusasiat hyvin eli vakituiset melko hyväpalkkaiset työt, terveet lapset, itse terveitä, on velaton uudehko omakotitalo, kaksi velatonta uutta autoa, velaton kesämökki eikä olla koskaan riidelty. Paitsi yhden kerran. Sanaharkkoja tai kinasteluakaan meillä ei ole koskaan ollut, kun ollaan oltu niin samantyylisiä ajatusmaailmaltamme että kaikki on vaan sujunut.
Se yksi ainoa riitä oli neljä vuotta sitten. Mies kertoi pettäneensä matkalla, mutta en tänä päivänä tiedä kenen kanssa. Pyysin avioeroa. Lamaannuin, minulta vietiin sekunnissa aviomies (se miksi häntä luulin), avioliitto (se mihin avioliitto perustui eli luottamus ja kunnioitus), usko miehiin ylipäätään sekä usko hyviin pitkiin avioliittoihin.
Mies kertoi pettämisen syyksi sen, että hänelle osoitettiin huomiota, hän oli humalassa ja minä annan hänelle liian vähän seksiä ja meidän seksi on liian tavallista. Meillä oli tuohon aikaan seksiä 2-3 kertaa viikossa ja olihan se tavallista seksiä (eli ei ollut mitään SM tms juttuja).
Mies ei suostunut avioeroon vaan uhkaili todella pahoin, että en saa ottaa eroa koska hän oikeasti rakastaa mua ja pettäminen oli virhe. No mä en voi ymmärtää, että joku vahingossa panee vierasta naista.
Olin turta, shokissa, voimaton, hyvä kun pystyin syömään, en edes nukkunut moneen kuukauteen ja suostuin jäämään avioliittoon. En siinä shokissa pystynyt muuhunkaan. Vetäydyin johonkin kuoreen tahattomasti. En puhunut miehellä sen pettämisestä ja mies alkoi yli-imeläksi mua kohtaan. Ostaa edelleen jotain tosi kalliita lahjoja joka kuukausi ja kehuu kauniiksi. Ei tehnyt tällaista ennen pettämistään. Mutta se ei tunnu miltään. Ällöttää koko imartelu, oksettaa koko mies. Nyt neljän vuoden aikana olen huomannut että inhoan miestä yli kaiken. Ja näen hänet silmissäni vain panemassa jotain toista naista.
Elämämme ja arkemme on kuitenkin lasten kanssa normaalia. Emme riitele, emme kinastele, hoidamme lasten kasvatuksen ja harrastukset todella hienosti. Tämä perhe toimii kuin junan vessa, varmasti ja tasaisesti. Mutta en rakasta miestäni enää, rakkaus kuoli miehen uskottomuuteen. Eli osaan pitää neutraalin ilmeen jamiedon hymyn miehen edessä eli feikkaan tunteeni häntä kohtaan nykyään.
Luulen, että hän kuvittelee minun olevan ok elämäntilanteemme kanssa ja että kaikki on nykyään hyvin. Mies kysyy minulta usein, että rakastanko häntä. Vastaan, että rakastan (se on valhetta , mutta tuskinpa hänkään rakastaa minua jos muita paneksii). Hän myös kysyy miksi rakastan häntä. Vastaan, että ainahan olen rakastanut (valhetta, rakkauteni kuoli hänen uskottomuuteen).
Meidän perhe siis toimii yksikkönä tosi hyvin. Mutta en tunne enää miestäni kohtaan mitään. Olen elellyt tässä avioliitossa nyt nämä neljä vuotta ja minusta on ihanaa, että lapset ovat saaneet elää ehjässä perheessä ja että minä saan elää arkea lasteni kanssa joka päivä. Eivät he näe mitään eriskummallista, saatamme esimerkiksi miehen kanssa pussata heidän edessään.
Jos ottaisin avioeron niin joutuisin luovuttamaan lapset puoleksi ajasta miehelleni. Minulla ei ole kuin muutama ystävä, ei ollenkaan sukulaisia eli olisin tosi yksinäinen kun lapset olisivat isällään. Elintasoni romahtaisi nykyisestä , mutta en olisi rahapulassa koska palkkani on ihan hyvä.
Mitä ihmettä tässä tekisi? Olen sekä onnellinen että onneton. Tuntuu vain niin ahdistavalta, että joutuisin elämäni toisen puoliskon elämääni aviomieheni kanssa. Kohta kun lapset muuttavat omilleen ja lähtevät opiskelemaan niin en ymmärrä mistä me sitten enää edes keskustelisimme mieheni kanssa.
Kommentit (81)
Olen täsmälleen samassa tilanteessa. Lapset tosin vähän pienempiä (6 v. ja 9 v.). Mies pettänyt useaan kertaan toisen lapsen syntymän jälkeen. 6-vuotias lapsi on erityislapsi (kehitysviivästymä). Mies on hyvä isä, mutta tiedän, ettei hän pysty yhtä hyvään vanhemmuuten kuin minä. En pystyisi edes kuvittelemaan, että lapset olisivat viikon isänsä luona ilman minua. Varsinkin erityislapsi ei pärjäisi.
Tämän takia olen jäänyt. En rakasta miestä enää yhtään. Joskus tunnen jopa vihaa miestäni kohtaan. Eroan sitten, kun lapset ovat aikuisia. Sen olen jo päättänyt.
Tiedän valitettavasti hyvin monia naisia, jotka pystyvät huonossa liitossa juurikin lasten vuoksi. Viikko-viikko-systeemi kuormittaa aina lasta. Minäkin pystyn käyttäytymään normaalisti perhe-elämässä. Tosin meidän yhteinen aika on vähentynyt. En halua lähteä syömään ym. mieheni kanssa. Joten luultavasti saattaa pettää minua tulevaisuudessa. nyt en kyllä enää siitä välittäisikään, koska tunteita ei ole.
Jaksamista sinulle ap!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa siltä, että pettäminen on teillä jäänyt kokonaan käsittelemättä. Puhu asiasta miehesi kanssa ja hakeutukaa parisuhdeterapiaan. Sen jälkeen näkee kannattaako erota.
Mies on ilmoittanut, että asiasta ei tarvitse puhua. Hän on kuulemma virheensä myöntänyt jameidän kuuluu katsoa vain tulevaan ja keskittyä olemaan onnellisia.
Pyysin kyllä silloin neljä vuotta sitten, että menisimme terapiaan. Pyysin miestä varaamaan ajan,koska hän tämän sotkun aiheuttikin. Mies lupasi että mennään, mutta sitä ei ole tapahtunut tähän päivään mennessä.
En kyllä ymmärrä mitä hyötyä terapiasta olisi vielä neljän vuoden jälkeen. Kaikki haavat pitäisi repiä uudelleen auki. Eikä se poista pettämistä.
AP
Minä ehdottaisin miehelleni parisuhdeterapiaa ja jos ei suostuisi ottaisin eron.
Pettämisessähän ei ole kysymys siitä voiko antaa anteeksi vaan siitä että pidänkö enää tarpeeksi miehestä jonka moraali ja omatunto ovat tuota luokkaa.Jos ajattelee että tämä mies ei voisi pettää mutta saa tietää että voi niin sehän on ihan eri ihminen kun miksi olit häntä luullut.Luulen että jos jäät liittoon sinusta tulee katkera.
Minusta vastaat tässä jo itse esittämääsi kysymykseen. Jos et itse usko, että suhteenne voisi kehittyä parempaan, etkä itse aio joustaa asian vuoksi (eli varata aikaa), niin miksi jäisit noin huonoksi kuvaamaasi tilanteeseen?
Parisuhdeterapiasta voi olla hyötyä vaikka aikoisi erota. Voi päästä helpommin eteenpäin elämässä ja saada lasten asiat hoidettua paremmin.
T. 1, itsekin petetty ja parisuhdeterapiaan kautta eroon päätynyt
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Pettämisessähän ei ole kysymys siitä voiko antaa anteeksi vaan siitä että pidänkö enää tarpeeksi miehestä jonka moraali ja omatunto ovat tuota luokkaa.Jos ajattelee että tämä mies ei voisi pettää mutta saa tietää että voi niin sehän on ihan eri ihminen kun miksi olit häntä luullut.Luulen että jos jäät liittoon sinusta tulee katkera.
Juuri näinhän se oli. Ajattelin aina, että minun mieheni ei ikinä pettäisi, koska hän on niin järkevä, että järkikin sanoo että ei kannata. Itse e ole ikinä pettänyt.
AP
Pyysit avioeroa :O Missä tynnyrissä elät!
Voit ihan itse ottaa avioeron vaikka jo tänään jos niin haluat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Älä ota asiaa niin vakavasti, mies varmaan kertoi, koska ei näe sitä minään. Yritä ajatella miehen tavoin, niin ehkä pääset asiasta yli.
M43
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa siltä, että pettäminen on teillä jäänyt kokonaan käsittelemättä. Puhu asiasta miehesi kanssa ja hakeutukaa parisuhdeterapiaan. Sen jälkeen näkee kannattaako erota.
Mies on ilmoittanut, että asiasta ei tarvitse puhua. Hän on kuulemma virheensä myöntänyt jameidän kuuluu katsoa vain tulevaan ja keskittyä olemaan onnellisia.
Pyysin kyllä silloin neljä vuotta sitten, että menisimme terapiaan. Pyysin miestä varaamaan ajan,koska hän tämän sotkun aiheuttikin. Mies lupasi että mennään, mutta sitä ei ole tapahtunut tähän päivään mennessä.
En kyllä ymmärrä mitä hyötyä terapiasta olisi vielä neljän vuoden jälkeen. Kaikki haavat pitäisi repiä uudelleen auki. Eikä se poista pettämistä.
AP
Kuulostaa tosi tutulta :( Mies sanoi että "pyysin jo anteeksi" ja asia olisi pitänyt sillä sivuuttaa eikä olisi saanut siitä enää puhua.
Mielestäni voit olla lujempi ja vaati miestäsi pariterapiaan, ei pelkästään pettämisen takia vaan koko parisuhteen tilanteen vuoksi. Jos hän ei suostu, niin ei hän kyllä rakasta ja kunnioita sinua oikeasti :/ Omasta mielestään hän on selvästi tärkeämpi kuin sinä.
Tsemppiä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mikä siinä eroamisessa on niin pelottavaa. Tuollaisessa näivettyneessä elämässä ei ainakaan ole mitään kivaa. Ap sanoo ettei hänellä ole edes ystäviä, no niinpä onko koko elämä mennyt kotipiikana miehelle kun on ystävätkin jääneet.
Todellakaan ei tollaista suhdetta kannata jatkaa - ero - jatka omaa elämääsi.
Ja jos kostaa haluat niin käyppä sen ainoan ystäväsi kanssa vaikka risteilyllä ja viikon kuluttua risteilystä "tunnustat" miehellesi että olet pettänyt tätä =D ja miten se oli IHAN vahinko. Eiköhän ukko hanki eropaperit säästyt siltäkin vaivalta =D
M43,osaatko ottaa kevyesti jos vaimosi pettää sua? Jos se sanoo et se oli pelkkää seksiä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minusta vastaat tässä jo itse esittämääsi kysymykseen. Jos et itse usko, että suhteenne voisi kehittyä parempaan, etkä itse aio joustaa asian vuoksi (eli varata aikaa), niin miksi jäisit noin huonoksi kuvaamaasi tilanteeseen?
Parisuhdeterapiasta voi olla hyötyä vaikka aikoisi erota. Voi päästä helpommin eteenpäin elämässä ja saada lasten asiat hoidettua paremmin.
T. 1, itsekin petetty ja parisuhdeterapiaan kautta eroon päätynyt
En usko että liittomme parantuu minun osaltani. En ole enää valmis panostamaan meihin, en luota mieheen enää oikeastaan missään asiassa, en kunnioita häntä, en näe että kokisin onnea hänen kanssaan. Arki on sellaista tasaista suorittamista.
Minun on vaikea kuvitella, että lähtisin esimerkiksi enää hänen kanssaan mihinkään suuriin juhliin ja esittelisin itseni hänen vaimonaan. En tunne enää ylpeyttä miehestäni hänen rinnallaan seisoessani.
Mutta en oikein ymmärrä mitä mies tuntee minua kohtaan nykyään. Kehuu kauniiksi ja ostelee jatkuvasti lahjoja ja suunnittelee yhteisiä eläkepäiviä. Minua tuo kaikki ahdistaa.
Mikä sitten olisi oikea aika erota? Kun nuorempikin lapsi muuttaa pois kotoa? Siihen on vielä useampi vuosi.
Jos laittaisin eron nyt vireille niin todennäköisesti tuttavapiirissämme luultaisiin, että "jätin hyvän miehen". Mies nimittäin näyttää ulospäin "kunnon mieheltä" ja minua pidettäisiin syyllisenä eroon.
Minä olen myös huomannut etten rakasta miestäni enää. Eroa mietin melkein päivittäin. Hankalaa kun jäin vielä työttömäksi. Yhdessä oltu 19-vuotta. Mies pettänyt monesti. Olen yrittänyt antaa anteeksi/unohtaa. Kävin terapiassa yksin, en halunnut miestä sinne. Keskustelumme aiheesta päättyivät aina riitaan ja totesin ettei puhuminen auta. Ei koska miehen kanssa ei pysty näistä asioista puhumaan. Hän ei missään nimessä halua erota ja rakastaa minua. Mies kohtelee nyt minua paremmin kuin koskaan liittomme aikana, ekoja vuosia lukuun ottamatta. Saan lahjoja ynms. Nuorin lapsi on 12v. Näinkin elämä sujuu, mutta kuitenkin olen sisimmässäni onneton. En tiedä mitä tehdä. Ehkä pitäisi tulla joku lopullinen niitti että kiskaisisin itseni eroon. Tietysti mietityttää lapset, varsinkin tuo nuorin. Mutta toisaalta minä olen aina ollut heidän kanssaan enemmän. Nuorin kun tulee kotiin eka kysymys on aina "missä äiti"
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Odottaisin että lapset ovat aikuisia, sitten nostaisin kytkintä. Alkaisin jo valmistelemaan ja haaveilemaan omasta itsenäisestä elämästäni kyllä.
Vierailija kirjoitti:
Älä ota asiaa niin vakavasti, mies varmaan kertoi, koska ei näe sitä minään. Yritä ajatella miehen tavoin, niin ehkä pääset asiasta yli.
M43
Sittenhän minullekin aukeaisi aivan uusi maailma. Voisin hieman pitää kiihkeää hauskaa vieraiden miesten kanssa ja todeta miehelleni, että ei se mitään merkannut. Nyt jatketaan taas onnellisina kun olen tunnustanut sivusuhteeni.
AP
Minusta tuntuu aika turhalta erota yhden virheen takia, jos miehessä ei ole muuten suurta vikaa. Minusta näyttää suurimmalta ongelmalta se, että sinä et ole pystynyt kunnolla käsittelemään tätä pettämisjuttua. Suosittelen, että menet juttelemaan parisuhteestasi yksin ammattilaisen kanssa, jos miehesi ei suostu tulemaan mukaan. Vaikka lopuksi sitten päätyisitkin eroon, niin ainakin voit hyvällä omallatunnolla ajatella tehneesi kaikkesi ja olet paljon varmempi siitä, että se oli oikea ratkaisu.
Ja minä olisin täysin eri mieltä silloin, jos pettäminen olisi toistuvaa. Silloin suosittelisin ilman muuta heti eroa.
Sinuna ottasin avioeron jos et pysty antamaan anteeksi ja jatkaa eteenpäi, mitä en siis ollenkaa ihmettele. Suorastaa olisi oikein jos pettäisit miestäsi nii saisi tuntea saman kivun.
Minä eroaisin ihan pelkästään jo tuon pettämisen takia. Menetettyä luottamusta ei saa takaisin :(
Ap, mitä väliä sillä on mitä tuttavapiirissä ajatellaan? Itsehän tiedät millaista miestä ja millaista elämää olet jättämässä.
Minunkin eroani ja sen syytä on monesti ihmetelty, mutta jo lastenkin takia en viitsi syistä kertoa kuin lähimmille. Ei se minua kaiva jos minua pidetään syyllisenä. Ja voithan halutessasi kertoa syyn.
En usko, että avioero on tuossa tilanteessa lapsillekaan huono vaihtoehto.
Tilanteesi kuulostaa ihan siltä kuin tuntemani ihmisen, joka vuosien näivettyneen avioliiton jälkeen repäisi itsensä irti ja alkoi rakentaa omaa elämäänsä. Nyt hän vaikuttaa aika onnelliselta.
T. 1
Kuulostaa siltä, että pettäminen on teillä jäänyt kokonaan käsittelemättä. Puhu asiasta miehesi kanssa ja hakeutukaa parisuhdeterapiaan. Sen jälkeen näkee kannattaako erota.