Lue keskustelun säännöt.
Tuntuu ettei minulla ole enää mitään. Tarvitsen lohdutusta.
15.11.2016 |
Muutin pois alkoholisoituneen ympäristön luota ja voin itsekin silloin niin huonosti, että yritin itsemurhaa pari kertaa. Oli pahoinpitelevä mies ja kaikkea muuta.
Jouduin muuttamaan alaikäisenä pois kotoa, sillä myös äiti sekä hänen silloinen miesystävä olivat väkivaltaisia.
Ryyppäsivät ja haukkuivat sekä välillä kävivät kiinni.
Koulunkäynnistä ei meinannut tulla mitään sillä alkoholisoiduin itsekin.
En hallinnut raha-asioita ja lopulta menetin luottotiedot.
Päätin muuttaa elämäni ja lähteä.
Sain töitä ja alkuun menikin todella hyvin, olin onnellinen kun sain taas hengittää ja olen antanut itselleni aikaa rauhassa toipua enkä ole kaivannut uusia ihmissuhteita.
Töissä minusta pidettiin ja koin olevani oikeassa paikassa.
Nyt vain tuntuu kun olen ollut vuoden yksin, että en kuitenkaan etene elämässä.
Ystäviä ei täällä ole ollenkaan.
Rahaa ei ole. Nytkin jäi kymppi tilille vuokran jälkeen koska on pieni palkka ja ulosotto vie osan.
Töissä vain ilkeillään eikä arvosteta mirä teen.
Teen siellä paljon sellaistakin mitä voisi jättää tekemättä, hoidan muidenkin töitä ja kuulen vain päänaukomista, "leikillä" tyhmyydestäni tms.
Välitän työstäni sillä se muutti elämäni, joten yritän olla hyvä työntekijä.
En oikein tiedä kuinka kauan jaksan olla positiivinen.
Tuntuu että elämä on pysähtynyt paikoilleen ja jotain pitäisi tehdä.
Rahaa ei ole, ei ystäviä eikä harrastuksia.
On vain työ jossa tunnen itseni tyhmäksi.
En vain osaa olla kai kauhean sosiaalinen ja ulospäinsuuntautunut, että saisin ihmissuhteita luotua.
En vain tiedä enää mihin suuntaan pitäisi mennä. Takasinkaan en halua muuttaa koska siellä melkein kuolin.
Jokin usko minulla on siihen, että vielä minä tapaan sen oikean ja että kohta on asiat on paremmin.
Koko ajan yritän tsempata itseäni.
Kommentit (23)
Olet ollut omillasi kovin vähän aikaa vielä, joten ei vielä tiedä, miten pääset eteenpäin. Osin ristiriitaista, kun sanot, että töissä minusta pidettiin ja koin olevani oikeassa paikassa ja silti sulle kettuillaan tms?
Oletko nuorena lukenut jotain ns prinsessasatuja, kun odotat sitä oikeaa kuitenkin saapuvaksi? Ei niitä kaikille tule, mutta en tarkoita, etteikö tulisi, vaan älä odota sitä, sillä voit pettyä elämääsi liian nopeasti.
Ole niin reipas vielä kuitenkin, että koeta jaksaa hakea apua, voit aloittaa ihan terveyskeskuksesta.
Tsemppiä! Ja otan osaa, että sait kurjat lähtökohdat elämällesi, mutta kun saat apua, voit hyvinkin saada parempaa muutosta elämällesi!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hei ap.
Kerrot elämästä, joka on sisältänyt pettymyksiä ja surua, mutta myös uudelleenrakentumista ja toipumista. Viestisi lopussa kerrot toiveesi siitä, että löytäisit vielä 'sen oikean'. Ajattelen, että voisiko se oikea tässä vaiheessa olla juuri sinä itse? Voisitko vielä tehdä matkaa löytääksesi itsesi, omat tunteesi, toiveesi, tarpeesi. Jos koet elämän tyhjäksi, helposti alkaa antaa toisille sitä roolia, että he täyttäisivät elämän tarkoituksen. Kuitenkin ihmisen pitää myös olla itsenäinen ja sisäisesti vapaa, eikä hakea toisesta ihmisestä ikään kuin vastausta olemassaolon kysymyksiin. Jos olet aikaisemmin saanut keskusteluapua tai terapiaa vaikeina vuosina, voisitko kenties hakeutua takaisin keskusteluavun pariin? Joskus on niinkin, että sitä apua alkaa vasta voida syvemmin hyödyntää kun ei ole aivan kriisitilanne päällä-
Toivotan elämääsi hyviä muutoksen askelia ja kykyä luoda hyvä suhde itseensä
Vierailija kirjoitti:
Olet ollut omillasi kovin vähän aikaa vielä, joten ei vielä tiedä, miten pääset eteenpäin. Osin ristiriitaista, kun sanot, että töissä minusta pidettiin ja koin olevani oikeassa paikassa ja silti sulle kettuillaan tms?
Oletko nuorena lukenut jotain ns prinsessasatuja, kun odotat sitä oikeaa kuitenkin saapuvaksi? Ei niitä kaikille tule, mutta en tarkoita, etteikö tulisi, vaan älä odota sitä, sillä voit pettyä elämääsi liian nopeasti.
Ole niin reipas vielä kuitenkin, että koeta jaksaa hakea apua, voit aloittaa ihan terveyskeskuksesta.
Tsemppiä! Ja otan osaa, että sait kurjat lähtökohdat elämällesi, mutta kun saat apua, voit hyvinkin saada parempaa muutosta elämällesi!
Kiitos vastauksestasi.
Töissä minusta pidettiin kovasti alkuun, olin hyvin reipas ja olen vieläkin.
En tiedä sitten olenko jo itsestäänselvyys ja helppo kohde sille vittuilulle. Miehet siis kohdistaa läppänsä minuun jotka eivät aina ole niitä hauskimpia. Lisäksi komennellaan ja jotenkin he kuvittelevat olevansa toisten yläpuolella ja, että on oikeus sanoa mitä vain.
Ja ei, en todellakaan ole elänyt tai elä missään prinsessaharhoissa.
Pointtini enemmänkin oli, että minulla on kuitenkin uskoa hyvään.
Siihen, että tapaan jonkinlaisen ystävän ja saan vielä asioita raiteilleen.
En ole ainakaan masentunut.
Vain jotenkin uupunut tilanteeseeni.
Ap
KirkkoSisko kirjoitti:
Hei ap.
Kerrot elämästä, joka on sisältänyt pettymyksiä ja surua, mutta myös uudelleenrakentumista ja toipumista. Viestisi lopussa kerrot toiveesi siitä, että löytäisit vielä 'sen oikean'. Ajattelen, että voisiko se oikea tässä vaiheessa olla juuri sinä itse? Voisitko vielä tehdä matkaa löytääksesi itsesi, omat tunteesi, toiveesi, tarpeesi. Jos koet elämän tyhjäksi, helposti alkaa antaa toisille sitä roolia, että he täyttäisivät elämän tarkoituksen. Kuitenkin ihmisen pitää myös olla itsenäinen ja sisäisesti vapaa, eikä hakea toisesta ihmisestä ikään kuin vastausta olemassaolon kysymyksiin. Jos olet aikaisemmin saanut keskusteluapua tai terapiaa vaikeina vuosina, voisitko kenties hakeutua takaisin keskusteluavun pariin? Joskus on niinkin, että sitä apua alkaa vasta voida syvemmin hyödyntää kun ei ole aivan kriisitilanne päällä-
Toivotan elämääsi hyviä muutoksen askelia ja kykyä luoda hyvä suhde itseensä
Hei, kiitos kun jaksoit vastata :)
Mielenkiintoista tekstiä kyllä.
Haluan todellakin tutustua itseeni paremmin. Olenkin laittanut itseni etusijalle tämän vuoden aikana.
Antanut mielen parantua ja sen jälkeen on ollut voimaa parantaa myös huonoja elämäntapoja ja kehoa.
Olen ottanut rauhassa tosiaan ja olen ollut tietoinen, etten pysty uusiin ihmissuhteisiin tai tahdo niitä.
Tiedän pärjääväni yksin mutta nyt olen siinä vaiheessa kun toivoisin jotain elämääni.
Ystävän.
Olen miettinyt psykologilla käymistä, se auttoi minua aikasemmin mutta pelkään sen repivän vanhoja haavoja auki.
Mietin kyllä asiaa usein ja saatan sen jossain vaiheessa jälleen toteuttaa.
Kiitos, sait minut pohtimaan hyvällä tavalla tätä omaa minuuttani :)
Ap
Ihan ekana sun pitää päästä eroon läheisriippuvuuden oireista, jotka ovat syy miksi tulet alistetuksi ja kiusatuksi. Et myöskään löydä onnea rakkaudessa, ennen kuin asetat rajoja ja opit terveellä tavalla itsekkäämmäksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ihan ekana sun pitää päästä eroon läheisriippuvuuden oireista, jotka ovat syy miksi tulet alistetuksi ja kiusatuksi. Et myöskään löydä onnea rakkaudessa, ennen kuin asetat rajoja ja opit terveellä tavalla itsekkäämmäksi.
Tässäkin on perää.
Osaan nykyään sanoa jo vähän vastaankin mutta usein vain jähmetyn ja suljen korvani ihan vaistomaisesti.
Jos minua nöyryytetään saan pienen paniikinomaisen tunteen.
Ahdistaa, en kuule ja ajatus pysähtyy. Lähden vain tekemään jotain muuta enkä osaa sanoa mitään.
Sitten jos sanon vastaan raivoissani esim "nyt rupee riittämään"niin minulle saattaa tulla jopa huono omatunto.
Minulle nauretaan ja pilkataan mutta silti sanovat välittävänsä jne.
Kun suutun niin sanovat ettei tarvitse ottaa tosissaan. Tällaisista tilanteista menen vain hämilleni enkä oikein tiedä miten pitäisi tuntea tai tehdä. Useissakin tilanteissa tapahtuu vastaavaa.
En tiedä minkälainen käytös on oikeutettua minulta saatika toisilta.
Tämä on itseasiassa ollut aina ongelmani mutta olen jo vahvempi kuin ennen tämän asian kanssa.
Usein soimaan itseäni enkä kestä muilta
liiallista kritiikkiä. Sulkeudun.
Anteeksi sekava teksti.
Vierailija kirjoitti:
Ihan ekana sun pitää päästä eroon läheisriippuvuuden oireista, jotka ovat syy miksi tulet alistetuksi ja kiusatuksi. Et myöskään löydä onnea rakkaudessa, ennen kuin asetat rajoja ja opit terveellä tavalla itsekkäämmäksi.
En ole ap, mutta tuo kommentti otti sydämestä hyvällä tavalla, kun yksin olen ihmetellyt roikun toisessa ihmisessä niin paljon että lopulta mut hylätään ja tunnistan olen läheisriippuvainen siksi itsekin haluan korjata asenneta ja ajatusmaailmaa en ole yksin tässä maailmassa niin et ole sinäkää ap, vaikka kovaa oot kokenut mutta niistä heikkoudestasi susta tulee vahva ihminen älä luovu toivosta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ilmeisesti kuitenkin osaat jotain, minkä työnantaja katsoo rahan arvoiseksi. Ei ole itsestäänselvyys näinä aikoina.
Mene Al-Anon ryhmiin. (anonyymit alkoholistien läheiset). Aluksi ryhmä voi tuntua muodolliselta kun luetaan tekstejä, mutta ajan myötä helpottaa varmasti. Et ole yksin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla on myös vaikeita kokemusia takana. Toi on sama, että en osaa olla ilkeä ja pitää puoliani.
Niin virhearvio toi, kun joku oletti prinsessakuvitelmia. Vaikeita kokeneella voi olla täys työ kuvitella edes jotain hyvää kohdalleen siihen tuskaan. Prinsessajutut ei ole olemassakaan siinä maailmassa.
Kiitos muillekin vastanneille :)
Helpottaa kun saa avautua ja jakaa tunteita muiden kanssa.
Olen vasta hieman päälle parikymppinen, joten tiedän, että tämä ei ole pysyvä tilanne. Saan ystäviä ja raha-asiat kuntoon ja uusia mahdollisuuksia kunhan jaksan pinnistää eteenpäin.
Välillä vaan tuntuu, että poljen tyhjää paikoillani. Samat huolet ja pelot päivästä toiseen.
Joku päivä sitten asiat muuttuu. Jospa en vain masentuisi ennen sitä.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihan ekana sun pitää päästä eroon läheisriippuvuuden oireista, jotka ovat syy miksi tulet alistetuksi ja kiusatuksi. Et myöskään löydä onnea rakkaudessa, ennen kuin asetat rajoja ja opit terveellä tavalla itsekkäämmäksi.
Tässäkin on perää.
Osaan nykyään sanoa jo vähän vastaankin mutta usein vain jähmetyn ja suljen korvani ihan vaistomaisesti.
Jos minua nöyryytetään saan pienen paniikinomaisen tunteen.
Ahdistaa, en kuule ja ajatus pysähtyy. Lähden vain tekemään jotain muuta enkä osaa sanoa mitään.
Sitten jos sanon vastaan raivoissani esim "nyt rupee riittämään"niin minulle saattaa tulla jopa huono omatunto.Minulle nauretaan ja pilkataan mutta silti sanovat välittävänsä jne.
Kun suutun niin sanovat ettei tarvitse ottaa tosissaan. Tällaisista tilanteista menen vain hämilleni enkä oikein tiedä miten pitäisi tuntea tai tehdä. Useissakin tilanteissa tapahtuu vastaavaa.
En tiedä minkälainen käytös on oikeutettua minulta saatika toisilta.Tämä on itseasiassa ollut aina ongelmani mutta olen jo vahvempi kuin ennen tämän asian kanssa.
Usein soimaan itseäni enkä kestä muilta
liiallista kritiikkiä. Sulkeudun.
Anteeksi sekava teksti.
Hei ap! Kiitos, kun jaoit tarinasi. Siina oli monta minullekin tuttua osaa, mutta omalla tavallaan tietysti uniikkejakin juttuja.
Mina myos huomasin kommenteissasi paljon merkkeja laheisriippuvuudesta ja sille altistavista asioista. Alkoholistiperheessa tai laiminlyovassa ymparistossa kasvaessa monista tulee laheisriippuvaisia, eika omanarvon tunne oikein paase kasvamaan kunnolla. Miellyttamisen halu ja huoli toisten suututtamisesta tai muusta "negatiivisesta" on vahvasti esilla. Sanoitkin, etta yritat valilla ilmaista omia rajojasi, mutta naille yrityksille lahinna nauretaan. Voi olla, etta ottavat sen vitsilla tai eivat osaa suhtautua siihen, koska eivat ole tottuneet siihen, etta reagoit noin (jos yleensa olet siis hiljaa tai ehka naureskelet mukana). On ihan ok sanoa ihmisille, ettet pida tietynlaisesta kommentoinnista tai etta koet arvostelun loukkaavana. Tama on siis ihan oikeasti ok, jopa tyoymparistossa.
Mina luulen, etta ajan kanssa sinulla tulee olemaan paljon positiivista elamassasi. Olet jo paassyt pitkalle. Meidan taytyy joskus muuttua kaytoksen tasolla (kuten sina: raitistuit, muutit pois hankalasta ymparistosta, etsit toita) ja tunne- ja ajatuspuoli seuraavat viiveella perassa. Samaa kaavaa voisi kayttaa myos kavereiden hankkimiseen: mene tilanteisiin ja paikkoihin, jotka kiinnostavat sinua (esim. onko sinulla mitaan mielenkiinnon kohteita tai harrastuksia), koska niissa tulet todennakoisesti tormaamaan samanhenkisiin ihmisiin. Matkalla voi tulla kolhuja ja pettymyksia, mutta ne kuuluvat elamaan. Kylla niita positiivisiakin juttuja tulee.
Sinuna hakisin ehka terapiaan tai johonkin muuhun ymparistoon, jossa sinua tuettaisiin oman itsesi loytamisessa. Voisit samalla myos miettia kunnolla, miten oma henkilohistoriasi vaikuttaa sinuun tanaan (esim. vaikka itsetunnon puutteena, riittamattomyyden tunteena tms.).
Oikein paljon tsemppia sinulle, ap.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihan ekana sun pitää päästä eroon läheisriippuvuuden oireista, jotka ovat syy miksi tulet alistetuksi ja kiusatuksi. Et myöskään löydä onnea rakkaudessa, ennen kuin asetat rajoja ja opit terveellä tavalla itsekkäämmäksi.
Tässäkin on perää.
Osaan nykyään sanoa jo vähän vastaankin mutta usein vain jähmetyn ja suljen korvani ihan vaistomaisesti.
Jos minua nöyryytetään saan pienen paniikinomaisen tunteen.
Ahdistaa, en kuule ja ajatus pysähtyy. Lähden vain tekemään jotain muuta enkä osaa sanoa mitään.
Sitten jos sanon vastaan raivoissani esim "nyt rupee riittämään"niin minulle saattaa tulla jopa huono omatunto.Minulle nauretaan ja pilkataan mutta silti sanovat välittävänsä jne.
Kun suutun niin sanovat ettei tarvitse ottaa tosissaan. Tällaisista tilanteista menen vain hämilleni enkä oikein tiedä miten pitäisi tuntea tai tehdä. Useissakin tilanteissa tapahtuu vastaavaa.
En tiedä minkälainen käytös on oikeutettua minulta saatika toisilta.Tämä on itseasiassa ollut aina ongelmani mutta olen jo vahvempi kuin ennen tämän asian kanssa.
Usein soimaan itseäni enkä kestä muilta
liiallista kritiikkiä. Sulkeudun.
Anteeksi sekava teksti.Hei ap! Kiitos, kun jaoit tarinasi. Siina oli monta minullekin tuttua osaa, mutta omalla tavallaan tietysti uniikkejakin juttuja.
Mina myos huomasin kommenteissasi paljon merkkeja laheisriippuvuudesta ja sille altistavista asioista. Alkoholistiperheessa tai laiminlyovassa ymparistossa kasvaessa monista tulee laheisriippuvaisia, eika omanarvon tunne oikein paase kasvamaan kunnolla. Miellyttamisen halu ja huoli toisten suututtamisesta tai muusta "negatiivisesta" on vahvasti esilla. Sanoitkin, etta yritat valilla ilmaista omia rajojasi, mutta naille yrityksille lahinna nauretaan. Voi olla, etta ottavat sen vitsilla tai eivat osaa suhtautua siihen, koska eivat ole tottuneet siihen, etta reagoit noin (jos yleensa olet siis hiljaa tai ehka naureskelet mukana). On ihan ok sanoa ihmisille, ettet pida tietynlaisesta kommentoinnista tai etta koet arvostelun loukkaavana. Tama on siis ihan oikeasti ok, jopa tyoymparistossa.
Mina luulen, etta ajan kanssa sinulla tulee olemaan paljon positiivista elamassasi. Olet jo paassyt pitkalle. Meidan taytyy joskus muuttua kaytoksen tasolla (kuten sina: raitistuit, muutit pois hankalasta ymparistosta, etsit toita) ja tunne- ja ajatuspuoli seuraavat viiveella perassa. Samaa kaavaa voisi kayttaa myos kavereiden hankkimiseen: mene tilanteisiin ja paikkoihin, jotka kiinnostavat sinua (esim. onko sinulla mitaan mielenkiinnon kohteita tai harrastuksia), koska niissa tulet todennakoisesti tormaamaan samanhenkisiin ihmisiin. Matkalla voi tulla kolhuja ja pettymyksia, mutta ne kuuluvat elamaan. Kylla niita positiivisiakin juttuja tulee.
Sinuna hakisin ehka terapiaan tai johonkin muuhun ymparistoon, jossa sinua tuettaisiin oman itsesi loytamisessa. Voisit samalla myos miettia kunnolla, miten oma henkilohistoriasi vaikuttaa sinuun tanaan (esim. vaikka itsetunnon puutteena, riittamattomyyden tunteena tms.).
Oikein paljon tsemppia sinulle, ap.
Viestisi oli todella kannustava. Ymmärsit miten tunnen. Olet oikeassa monessakin asiassa.
Kiitos paljon, tuli hyvä mieli.
Minun ehdottomasti pitäisi enemmän kertoa tunteistani eikä epäröidä niitä.
Eikä miettiä onko väärin tuntea mitä tuntee.
Haluaisin kovasti keskustella töissä työkavereille asioista ja että tunnen itseni pilkankohteeksi ja ettei minua arvosteta.
Yritän niin kovasti tehdä parhaani mutta olen väsynyt siihen koska saan vain kritiikkiä nykyään tai jotenkin kaikesta keksitään sanottavaa.
Tuntuu kauhealta kun en tiedä mikä on vikana kun asioista ei kerrota miten tekisin toisin ja naureskellaan.
Siivoan muiden jälkiä ja hoidan omat työni nopeasti, jotta voin auttaa muita ja saisin sitä kautta arvostusta työlleni.
Mitään vain ei enää nähdä tai suostuta näkemään. Siis näitä asioita mitä teen. Tuntuu vaan aivan kauhealta jopa hyväksikäytetyltä.
Muille tulee kunniaa johtajilta ja minun persettäni puristellaan ja auotaan päätä.
Ovat kuitenkin niin mukavia ylemmälle taholle ja ammattilaisia ettei minun sanomiset edes painaisi mitään.
Koska olen vain uusi ,nuori ja kokematon.
Meillä on hyvä suhde pääasiassa työntekijöiden kanssa mutta jotain outoa siinä kuplassa on.
Aivan kuin en olisi arvostamisen arvoinen ihminen. Enkä pääse kehittymään.
Tuntuu, että yksi heistä on narsistinen sillä aliarvioi minut käytöksellään. On itsekäs mutta osaa olla todella hyväkäytöksinen ja kiltin oloinen sekä fiksu. Haluaa pysyä vallassa eikä anna muille mahdollisuutta onnistumiseen.
Kehuu kuinka hyvä on ja piikittelee muita jatkuvasti vitseissään.
Hän onkin ammattilainen ja hyvä työssään mutta en vain enää siedä käytöstä.
Näistä tunteista en uskalla puhua vaikka mieli tekisi, sillä saattaisin joutua vain vaikeuksiin.
Minut varmasti tyrmättäisiin ja toista ylistettäisiin.
Parempi yrittää pitää hyvät välit ja alistua vähän kun se, että hän tekee minut puheillaan työttömäksi ja nöyryyttää.
Tänäänkin itkin salaa töissä. Olin niin helvetin raivoissani kun en saanut omille töilleni aikaa kun piti tehdä yksin sellaisia töitä jotka kuuluu jokaiselle.
Olen nykyään sulkeutunut jatkuvasti ja he varmaan luulevat että en välitä työstä mutta kun tuntuu, etten ole mitään enää sille työpaikalle.
Meni vähän ohi asian mutta kirjoitin kun tämä juttu pyörii koko ajan mielessä.
En vain tajua miten näin on käynyt.
Ennen tuota yhtä työntekijää minua kehuttiin ja asioista sanottiin rakentavasti. Nykyään olen kuin ilmaa työtehtävissä ellei ole paskaduunit tekemättä.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap. Kuulostaa siltä että olet aika eksyksissä elämässäsi ja ehkä masentunut. Eikä ihme, sillä taustasi on tosi rankka ja kurja. Väkivaltaisessa alkoholistiperheessä kasvaminen jättää kelle tahansa traumoja. Myös väkivaltainen puoliso ja parisuhde. Mutta niistä voi selvitä, ei ole hätää, et ole yksin asian kanssa. Minun mielestä sinun ehdottomasti kannattaisi hakeutua psykologille tai psykoterapiaan. Ammattitaitoinen psykologi tai terapeutti ei revi vanhoja haavoja liian aikaisin auki, vaan asioita käsitellään siinä tahdissa mihin sinä pystyt ja jaksat ja joka tukee hyvinvointiasi. Jos teillä on työterveyshuolto, pyydä lähete työterveyspsykologille noiden työyhteisöongelmien takia, saat apua siihen miten toimia jos tuntuu että työkaverit kohtelee sinua ikävästi tai työpaikka ahdistaa muuten.
Loistavaa, että olet itse onnistunut jättämään viinan, pidä kiinni elämästä ilman sitä. Alkoholi nimittäin aiheuttaa ja pahentaa masennusta ym ikävää.
Jäin miettimään teetkö mitään mukavaa, jotain mistä oikeasti nautit. Jotain harrastusta tai itsesi hemmottelua? Ei tarvitse välttämättä rahaakaan siihen, esim vaahtokylpy, hyvä kirja, kynttilöitä ja musiikkia. Tai naapurin koiran kanssa metsälenkille tms. Kerro mistä asioista sinä tykkäät, mistä saat iloa?
Luin läheisriippuvuudesta enenmän ja hämmästyin kuinka samanlailla ajattelen ja koen asiat.
Olitte oikeassa, olen varmaan läheisriippuvainen.
Onko kellään kokemuksia ja neuvoja miten siitä voisi parantua tai edistyä?
Ap
Jeesus rakastaa sinua.