Tuntuu ettei minulla ole enää mitään. Tarvitsen lohdutusta.

Muutin pois alkoholisoituneen ympäristön luota ja voin itsekin silloin niin huonosti, että yritin itsemurhaa pari kertaa. Oli pahoinpitelevä mies ja kaikkea muuta.
Jouduin muuttamaan alaikäisenä pois kotoa, sillä myös äiti sekä hänen silloinen miesystävä olivat väkivaltaisia.
Ryyppäsivät ja haukkuivat sekä välillä kävivät kiinni.
Koulunkäynnistä ei meinannut tulla mitään sillä alkoholisoiduin itsekin.
En hallinnut raha-asioita ja lopulta menetin luottotiedot.

Päätin muuttaa elämäni ja lähteä.

Sain töitä ja alkuun menikin todella hyvin, olin onnellinen kun sain taas hengittää ja olen antanut itselleni aikaa rauhassa toipua enkä ole kaivannut uusia ihmissuhteita.
Töissä minusta pidettiin ja koin olevani oikeassa paikassa.

Nyt vain tuntuu kun olen ollut vuoden yksin, että en kuitenkaan etene elämässä.
Ystäviä ei täällä ole ollenkaan.
Rahaa ei ole. Nytkin jäi kymppi tilille vuokran jälkeen koska on pieni palkka ja ulosotto vie osan.
Töissä vain ilkeillään eikä arvosteta mirä teen.
Teen siellä paljon sellaistakin mitä voisi jättää tekemättä, hoidan muidenkin töitä ja kuulen vain päänaukomista, "leikillä" tyhmyydestäni tms.
Välitän työstäni sillä se muutti elämäni, joten yritän olla hyvä työntekijä.
En oikein tiedä kuinka kauan jaksan olla positiivinen.
Tuntuu että elämä on pysähtynyt paikoilleen ja jotain pitäisi tehdä.
Rahaa ei ole, ei ystäviä eikä harrastuksia.
On vain työ jossa tunnen itseni tyhmäksi.

En vain osaa olla kai kauhean sosiaalinen ja ulospäinsuuntautunut, että saisin ihmissuhteita luotua.
En vain tiedä enää mihin suuntaan pitäisi mennä. Takasinkaan en halua muuttaa koska siellä melkein kuolin.

Jokin usko minulla on siihen, että vielä minä tapaan sen oikean ja että kohta on asiat on paremmin.
Koko ajan yritän tsempata itseäni.