Lue keskustelun säännöt.
Te jotka olette pettäneet puolisoanne, miten voitte elää itsenne kanssa?
03.11.2016 |
Otsikossa kysymys tulikin.
Itse kuulun tähän ihmiskunnan alhaisimpaan kategoriaan. Petin miestäni viime kesänä, oli loukannut minua, olin mustasukkainen ja typerä. Menin sitten pettämään, kännissä. Eihän tuo humala mikään syy ole, kunhan mainitsin.
Ennen tuomitsin jyrkästi kaikki, jotka tekivät vähänkään väärin puolisoilleen. Nyt itse kuulun heihin. Olen paska ihminen.
Sanottakoon, että olimme seurustelleet silloin vasta parisen kuukautta, kun tuo tapahtui. Olin erittäin epävarma meistä. Olin yhdessä vaiheessa ennen pettämistä jo varma, että eroamme, kun mies käyttätyi niin oudosti ja typerästi.
Nyt mies on kuitenkin syksyn myötä paljastunut mitä ihanimmaksi ja rakastan tätä yli kaiken. Näen tulevaisuuden ainoastaan hänen kanssaan, hän on muuttunut huomattavasti kesästä. Tuntuu, kuin hän olisi nyt vasta uskaltanut rakastua minuun kunnolla ja lopettanut jarruttelun.
Ja tuonpa takia sitten inhoan itseäni enemmän kuin mitään muuta. Miksi, voi miksi, menin pettämään?! Inhoan itseäni tuon teon takia!
Aluksi minua ei edes haitannut tuo pettäminen, minulle ei tullut juuri huono omatuntokaan. Mutta mitä vakavemmaksi meillä miehen kanssa menee, sitä huonompi itsetunto minulle tulee ja sitä enemmän se kalvaa minua. Voi olla päiviä, kun en muista koko asiaa, olen aidosti onnellinen, mutta sitten muistan taas, ettei minulla oikeasti ole oikeutta olla onnellinen, enkä ansaitse onnellisuutta. Ikään kuin elämässäni olisi koko ajan suuri varjo auringonpaisteeni tiellä.
Olen itkenyt monesti tämän asian vuoksi, olen jopa rukoillut että pystyisin antamaan itselleni anteeksi. En vaan osaa päästää ajatuksesta irti. Mutta en halua myöskään päästää rakkaastani irti. Mitä ihmettä minun täytyy tehdä? Oppiiko tämän syyllisyyden kanssa vain elämään ja se haihtuu pikkuhiljaa vuosien mittaan, ja joskus se on vain hauras muisto vain?
Ja jos joku kysyy, miksi en heti kertonut miehelleni, niin en tiedä. Olisi pitänyt. Nyt on liian myöhäistä. En ainakaan voi enää vierittää huonoa omaatuntoani toisen harteille. Minun on joko opittava elämään tämän kanssa tai lähteä eri suuntaan. Mutta eri suunta ei tunnu oikealta vaihtoehdolta. Siispä, miten hitossa tämän kanssa eletään?
Arvostaisin kovasti asiallista keskustelua ja sitä, ettei tänne tultaisi vittuilemaan. Ruoskin itseäni tästä joka päivä.
Kommentit (15)
Ruoski vaan lisää itseäsi. Täältä et myötätuntoa saa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
20 vuotta saman naisen kanssa ilman pettämistä ja yksi syy varmaan on sekin kun en asiaa yksinkertaisesti olisi kestänyt. Sama kun kaveria kusettaisi.
Aika parantaa haavat uskoisin,minä petin nuorempana miestäni monta kertaa,enkä katunut alkuun yhtään,myöhemmin kyllä katumus iski eikä sitä helpottanut miehen syyllistäminen yhtään,lopulta sanoin että en kestä syyllisyyttä enää ja haluan erota,mies lopetti syyllistämisen ja sitä kautta aloin hyväksyä itsekkin syyllisyydentunteen läpi käymisen ja annoin itselleni anteeksi,nyt ollut uskollisena 15 v enkä enää ikinä petä elämänkumppaniani.kävi myös niin että mieheni petti minua 8v sitten ja hän kärsi pettämisestä 3v,enkä syyllistänyt häntä kertaakaan asiasta.tuolloin mietin omiakin pettämisiä ja kyllä tuntui pahalle ajatella etten minä ottanut opiksi kertasta.
Juokse pois, pettäminen ei vanhene koskaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Älä ap ole noin ankara itsellesi. Miksi edes mietit asiaa? Se on mennyttä, eikä varmasti tule toistumaan. Tiedät nyt ainakin mitä haluat, ja mitä et ainakaan halua. Mielestäni olet kärsinyt asiasta jo niin paljon, että olet tekosi hyvittänyt syyllisyydentunteillasi jo ainakin kaksi kertaa.
ei tunnu yhtään pahalta koska mies tiesi että en ole yksiavioinen (sanoin ennen seurustelua) mutta rupesi silti ihan vitun omistushaluiseksi ja on edelleen...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En voinut. Saatanan paha olla koko ajan. Enkä pystynyt kertomaan, koska en olisi kestänyt sitä miehen tuskaa katsoa.
Paha oko ajoi eristäytymiseen. Enkä tuntenut enää olevani hänen arvoinen.
Ero tuli. Mies löysi toisen.
Ehdottomuus kuuluu nuoruuteen. Kun on vanhempi asiat suhteutuu erilailla. Pettäminen ei ole mitään kummallista. En koe tunnontuskaa pätkääkään. Mieheni oli 30 v alkaen potenssiongelmainen. 60v täysin imppo. Seksin ainoat puheet olivat ahdistaa, jännittää ja pelottaa....tuntemukset. Minulla on rakastaja ketä tapaan viikon vuodessa Levillä. Ja sen voimalla olen kasvattanut lapset jne....Miksi olen liitossa on asia erikseen
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En voinut. Saatanan paha olla koko ajan. Enkä pystynyt kertomaan, koska en olisi kestänyt sitä miehen tuskaa katsoa.
Paha oko ajoi eristäytymiseen. Enkä tuntenut enää olevani hänen arvoinen.
Ero tuli. Mies löysi toisen.
olo*
Itse olen kokenut saman, petin miestäni vihasena "kostoksi" miehelleni, olimme silloin muutenkin kokoajan riidoissa kaikista turhistakin pikkuasioista. Petipuuhiin asti en mennyt, mutta se ei siltikään tee teosta helpommin unohdettavaa. En kertonut pettämistä miehelleni. Olen oppinut elämään asian kanssa, pitää luvata itselle ettei tee sitä enää koskaan, ja yrittää muuttaa itseään paremmaksi ihmiseksi. Rakastan miestäni enkä hänestä halua luopua. Pettäminen putkahtaa joskus mieleeni, sitten vain mietin sitä ja yritän työntää sen pois mielestäni. Se ei ole helppia, mutta nykyään asia ei niin usein tule mieleen kuin silloin kun tapahtuma oli tuore. En ole tavannut tätä pettämiskaveriani tapahtuneen jälkeen ja hyvä niin, silloin tapahtunut on helpimpi unohtaa. Tsemppiä teille parisuhteenne jatkoon, yritä päästä syyllisyydentunteestasi yli vielö joskus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Anna olla, päästä irti. Mitä kannattaa vatvoa asiaa, jolle et mitään enää voi. Kurja juttu, mutta tuli tehtyä, ei sitä enää hyödytä surra. Ei siitä miehesi tai sinun elämä paranisi, jos menisit nyt avautumaan. Ja se on oikeasti pikkuasia ihmiselämässä. Keskity siihen että teet omasta ja miehesi elämästä tästä eteenpäin parasta mahdollista.
Olin tulossa vastaamaan, että en ole pettänyt, mutta jos olisin, niin hyvin voisin elää. Koska jos kumppani ei tietäisi, se ei häntä vahingoittaisi ja minä katson, että jos hän saisi tietää niin minä siinä enemmän kärsisin.
Itket nyt aivan turhaa asiaa, joko sä salaat asian ja unohdat sen, tai kerrot ja tulet jätetyksi, niin itsehän sä siinä enemmän kärsit, usko pois, tai kolmanneksi kerrot ja tarinanne jatkuu, eikä kukaan kärsi mitenkään erityisesti. Turha olla noin dramaattinen siitä, kun takana ei ole mitään pitkää liittoa ja luottamusta, jota rikkoa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mitä sinä itse toivoisit miehen asemassa? Jos miehelleni olisi käynyt vastaava vahinko suhteen alkuaikoina, eikä hän sitä olisi heti kertonut, olisin toivonut että hän pitää sen itsellään.
Sanot itsekin, että nyt on ihan eri tilanne suhteessanne ja olette sitoutuneet vakavammin. Mieti mitä itse haluaisit jos asiat olisivat toisinpäin, kanna vastuu teostasi (eli myönnät itsellesi että tuli mokattua, et toista sitä virhettä enää) ja anna itsellesi anteeksi. Se ei tarkoita samaa kuin unohtaminen.
1