Lue keskustelun säännöt.
Psykoterapeutti Heli Vaaranen: Nuoret muuttavat lapsuudenkodeistaan niin nuorena, että aivot eivät ole ehtineet kehittyä vielä aikuisiin mittoihin
24.10.2016 |
"Meillä Suomessa vallitsee varhainen itsenäistymisen ihanne verrattuna muihin Euroopan maihin. Nuorten naisten muutto lapsuudenkodista tapahtuu meillä 19. ja 20. ikävuosien välissä, ja nuorten miesten 20. ja 21. ikävuoden välillä. Kuitenkin aikuistumisen irtiotto on suurempi asia, kuin miltä se ensivilkaisulta näyttää.
Nuori oppii käsittelemään vastuuta, rahaa, ystävyyssuhteita, asumista ja asuntojen etsimistä. Hän kantaa vastuuta itsestään, opiskelustaan ja työstään. Vanhemman neuvot eivät kelpaa, sillä nuori aikuinen ajattelee itse!
Silti tutkimus sanoo, että ajattelun kehitys on kypsymisen seurausta. Nuoren aivot kehittyvät aikuisiin mittoihinsa vasta n. 25-vuotiaina. Varhain erilleen muuttavat lapset kohtaavat karikkonsa yksin ja hiljalleen mukautuvat yhteiskunnan vaatimuksiin."
Heli Vaaranen on oikeassa. Parikymppinen tarvitsee vanhempiaan ajattelemaan hänen puolestaan kunnes aivot ovat kehittyneet.
Kommentit (27)
Just uutisoitiin että Helsingissö nuoret asuu kotona 25-vuotiaiksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Paremminhan sitä oppii itsenäiseksi kun muuttaa varhain omilleen. Eihän se omilleenmuuttaminen tarkoita yhteyden katkaisemista läheisiin. Eikä ne aivot lakkaa kehittymästä lapsuudenkodin ulkopuolella, vaan aivothan kehittyy ja muuttu läpi elämän sitä mukaa miten niitä käytetään.
Tämä aivojen kehittyminen vasta n. 25-vuotiaana on jo pitkään ollut tiedossa. Silti ihmettelen, että äänenestysikääkin on joskus haluttu laskea niin, että 16-vuotiaatkin saisivat äänestään. Hulluinta on se, että monesti jo 15-vuotiailta vaaditaan omaan ammattiinsa liittyvien päätösten tekemistä, jotka vaikuttavat pitkään tulevaisuuteen. Toki poikkeuksia on, mutta yleensä vasta noin 25-vuoden iässä ihmisen aivot ovat kehittyneen ymmärtämään esim. moraalia ja yhteiskunnan toimintaa laajemmin.
Vierailija kirjoitti:
Tämä aivojen kehittyminen vasta n. 25-vuotiaana on jo pitkään ollut tiedossa. Silti ihmettelen, että äänenestysikääkin on joskus haluttu laskea niin, että 16-vuotiaatkin saisivat äänestään. Hulluinta on se, että monesti jo 15-vuotiailta vaaditaan omaan ammattiinsa liittyvien päätösten tekemistä, jotka vaikuttavat pitkään tulevaisuuteen. Toki poikkeuksia on, mutta yleensä vasta noin 25-vuoden iässä ihmisen aivot ovat kehittyneen ymmärtämään esim. moraalia ja yhteiskunnan toimintaa laajemmin.
Höpö höpö. Aivot kehittyy läpi elämän ja toiset ei ymmärrä moraalia ja yhteiskunnan toimintaa kuusikymppisenäkään.
No Kappas
Mä olen kyllä lopettanut lasteni puolesta ajattelun viimeistään sinä päivänä kun ovat täyttäneet 18. Ei Oo paljon tarvinnut ajatella sitä ennenkään. Kotoa ei Oo kyllä mikään kiire lähteä
Kivahan se on kun on fiksuja aikuisia hoitamassa asioita. Noi omat aivot kun on ehtineet jo degeneroitua parikymmentä vuotta...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei se lapsuudenkodissa asuminen ole mikään autuaaksi tekevä asia. Kaikkien lapsuudenkodissa ei nimittäin tueta nuoren kehitystä mitenkään. Itse muutin omaan kotiin 17-vuotiaana. Se oli minulle hyvä ratkaisu, koska lapsuudenkotini ei ollut turvallinen.
Vierailija kirjoitti:
Just uutisoitiin että Helsingissö nuoret asuu kotona 25-vuotiaiksi.
Olin 31, (täytin 32 sinä vuonna) kun muutin omilleni. Olin kyllä pitkäaikaissairas joten pystyin käyttää tätä syynä myöhäiseen asumiseen.
Mun täysin terve veli asui myös 32 vuotiaaksi kotona ennen ku muutti omilleen.. nyt sillä on oma talo. Nuoret, asukaa kotona jos vain saatte ja kestätte niitä vanhuksia. Jää paljon enempi rahaa käyttöön. Myöhemmin ehtii asua yksin ihan tarpeeksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen muuttanut pois kotoa opiskelemaan jo 16-vuotiaana (20 vuotta sitten). Kyllä, kohtasin karikkoni yksin ilman vanhempiani, mutta toisaalta, olin hyvin järkevä, eikä mikään noista luetelluista asioista tuottanut ylitsepääsemättömiä vaikeuksia.
Näin jälkeenpäin kun tuota aikaa mietin, niin olin kyllä ihan lapsi sinne reilusti yli 20-vuotiaaksi. Vakavalle ihmissuhteelle ja lasten saamiselle en olisi ollut valmis, vaikka omasta elämästäni pystyinkin huolehtimaan. Mieheni olen tavannut 25-26-vuotiaana ja esikoiseni saanut 28-vuotiaana.
Nyt olen hämmästellyt, kuinka yleistä (ainakin tällä seudulla) on mennä naimisiin, rakentaa talo ja tehdä lapsia todella nuorina. Tiedän useita tällaisia 20-23-vuotiaita pariskuntia. Tätä kun siis peilaan siihen, että tunsin itseni tuon ikäisenä vielä täysin "keskeneräiseksi", en ikinä olisi uskaltanut lähteä tuollaisiin "aikuisten asioihin". Ja kun mietin omaa ikäluokkaani, niin samalla kaavalla suurin osa tuntemistani on edennyt kuin itsekin. En tiennyt silloin ketään, jolla olisi ollut perhe ja oma asunto, nykyään se tosiaan on hyvin yleistä.
Kypsyykö nuoret nykyään nopeammin?
19-vuotiaana on hyvä muuttaa pois kotoa, opiskelemaan.
Muut on mammapoikia.
Jos nuori ei itse tajua muuttaa niin vanhempien velvollisuus on potkia poikue ulos pesästä.
Mitä myöhemmin muuttaa sitävaikeampaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No. Aika moni nuori saattaisi oikein hyvin asua kotona vanhempien valvovien silmien alla, jos se olisi oikeasti mahdollista. - Vai oletko sitä mieltä, että nuoren kannattaa esimerkiksi lykätä omilleen muuttua 25-vuotiaaksi ja aloittaa vasta sitten opiskelut, kun on kai kohtuuton ajatus, että vanhemmat muuttaisivat nuoren mukana tämän saadessa opiskelupaikan lukion jälkeen eli mahdollisesti noin parikymppisenä. Entä mitä tehdään niissä tilanteissa, joissa on useampi lapsi, jotka haluavat opiskella eri paikoissa?
Okei, mä olen jopa läheisempi nyt lapseni kanssa, kun tänä vuonna muutti omilleen 20-vuotiaana. Yhdessä asuessa oli niin paljon konflikteja, että hyvä kun moi sanottiin toisillemme, joten pieni (n. 8km) välimatka tekee meille ihan hyvää. Joka päivä kuitenkin jutellaan viestein tai soitellaan, mutta kummallakin on oma yksityisyys ja elämänsä. Kyllä mä ainakin autan kaikessa mahdollisessa ja annan neuvoja pyydettäessä ja pyytämättäkin.
Jos vielä oltais jouduttu asumaan yhdessä, niin ties mikä perhesurma olis ollut käsillä jonkun ajan kuluttua... niin paljon eripuraa ja hammastenkiristystä oli viime vuodet. Ja ongelmia aiheutti myös tämä meidän koti, joka oli liian pieni itsenäistyvälle nuorelle aikuiselle ja rauhaa rakastavalle keski-ikäiselle naiselle, jolla ei ollut omaa paikkaa talossa minne vetäytyä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
"Olen muuttanut pois kotoa opiskelemaan jo 16-vuotiaana (20 vuotta sitten). Kyllä, kohtasin karikkoni yksin ilman vanhempiani, mutta toisaalta, olin hyvin järkevä, eikä mikään noista luetelluista asioista tuottanut ylitsepääsemättömiä vaikeuksia.
Näin jälkeenpäin kun tuota aikaa mietin, niin olin kyllä ihan lapsi sinne reilusti yli 20-vuotiaaksi. Vakavalle ihmissuhteelle ja lasten saamiselle en olisi ollut valmis, vaikka omasta elämästäni pystyinkin huolehtimaan. Mieheni olen tavannut 25-26-vuotiaana ja esikoiseni saanut 28-vuotiaana.
Nyt olen hämmästellyt, kuinka yleistä (ainakin tällä seudulla) on mennä naimisiin, rakentaa talo ja tehdä lapsia todella nuorina. Tiedän useita tällaisia 20-23-vuotiaita pariskuntia. Tätä kun siis peilaan siihen, että tunsin itseni tuon ikäisenä vielä täysin "keskeneräiseksi", en ikinä olisi uskaltanut lähteä tuollaisiin "aikuisten asioihin". Ja kun mietin omaa ikäluokkaani, niin samalla kaavalla suurin osa tuntemistani on edennyt kuin itsekin. En tiennyt silloin ketään, jolla olisi ollut perhe ja oma asunto, nykyään se tosiaan on hyvin yleistä.
Kypsyykö nuoret nykyään nopeammin?"
En osaa sanoa kypsyvätkö aikaisemmin, mutta ainakin taidat asua aika vauraalla seudulla, jos alle 25-vuotiaista monellakin on varaa rakentaa taloa ja tehdä lapsia. - Itselläni ei moiseen varaa olisi ja 30+ vuotias. - Sitä mitä moni ei tajua, on että, jos nuori on kotoisin maalta/ -syrjemmältä niin hänen on usein lähes pakko muuttaa omilleen, ainakin arkipäiviksi, jos haluaa opiskella vielä oppivelvollisuudenkin -yleensä persukoulun yhdeksännen jälkeen jotain. Saattaa näet tulla muutakin kuin näppylöitä, jos täytyy käyttää pelkästään koulumatkoihin useampi tunti päivässä ja samalla kun kavereistakin lähimmätkin useamman kilometrin päässä... - Enkä nyt halua kuulla yhtään kommenttia siitä, että onko niitä lapsia pakko kasvattaa korvessa. Ei tietenkään ole, mutta harva nuori on muutoinkaan saanut päättää, mihin hänen vanhempansa ovat asettuneet asumaan. Tässä mielessä on minusta hieman huolestuttavaa, jos (a) kouluverkkoa entisestään harvennetaan jolloin pelkästään koulumatkat pitenevät.... (b) Jos entistä varhaisemmassa vaiheessa koulut / - oppilaitoksista erikoistuu ja nuoret joutuvat siksi entistä varhaisemmassa vaiheessa päättämään asioista, joilla saattaa olla hyvin suuri merkitys koko heidän loppuelämän kannalta.
Tekeekö nuo kotona asuvat nuoret mitään kotitöitä, vai passataanko kaikki eteen valmiiksi?
Nuoret on kovia shoppailemaan ja viettämään aikaa kauppoja kiertelemässä, mutta en muista kertaakaan nähneeni yläaste- tai lukioikäistä yksin kaupassa ruokaostoksilla! Siis ostamassa kotiinsa ihan tavallisia ruokatavaroita tai mitä siinä mahdollisessa kauppalistassa sitten lukeekaan. Vanhempien seurana saattaa joku tyttölapsi olla mutta ei yksin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Paremminhan sitä oppii itsenäiseksi kun muuttaa varhain omilleen. Eihän se omilleenmuuttaminen tarkoita yhteyden katkaisemista läheisiin. Eikä ne aivot lakkaa kehittymästä lapsuudenkodin ulkopuolella, vaan aivothan kehittyy ja muuttu läpi elämän sitä mukaa miten niitä käytetään.
Monet nuoret kuitenkin välttyisi monelta murheelta ja karikolta, jotka vaikuttavat myöhemmin elämään, jos he asuisivat kotona esim. luottokelpoisuus, rikollisuus, pikavipit, ulosotot, mielenterv.ongelmat jne.
Suurin osa kuitenkin tarvitsisi taloudellista tukea, vaikka he kuinka haluaisivat itsenäistyä ja usein vaarana on loputon taloudellisen tuen kierre vanhemmilta ja riippuvaisuus, jopa myöhälle aikuisikään saakka.
Minusta 25v. ikä tuntuisi monelle hyvältä ja näin on myös monessa muussa maassa.
Itselle ei vanhemmista ollut ns. ajattelun apua. Äiti oli kyllä kiltti ja ruokki sekä pyykkäsi. Mutta jotenkin elämän ohjeita ei keltään saanut. Eivät jotenkin osanneet opettaa mitään. Ilmeisesti isovanhemmat olivat olleet hyvin jyrkkiä ja kasvattaneet uhkailemalla ja pelottelemalla. Sitten kun olin opiskelemassa, oli hienoa kun sai maksettua itse laskut ja vuokran jne. Lähdin opiskelemaan alaa, jota lähikaupungin oppilaitoksissa ei ollut.
voi helvetti.muutin pois heti lukion jälkeen koska en jaksa vanhempia kyttäämässä ja passaamassa!kohtapuoliin pitäisi muuttaa yksin ulkomaille ja monet muuttavat sinne ulkomaille jo heti lukion jälkeen YKSIN!MIKÄ TÄSSÄ ON ONGELMA!?ilmankos suomalaiset(etenkin pojat)on nynnyjä ku ei uskalleta mamin helmoista lähteä sinne hui hui niin pelottavaan maailmaan :D
Vierailija kirjoitti:
Just uutisoitiin että Helsingissö nuoret asuu kotona 25-vuotiaiksi.
Pakon edessä, kun asuntotilanne on mitä on. Muistetaan nyt, että Helsingissä asuu selvästi vähemmän ihmisiä kuin muualla Suomessa. Selkeä enemmistö siis muuttaa pois kotoa 19-21-vuotiaana.
Meillä muutti vanhin poika opiskelujen perässä pois kotoa 19-vuotiaan ja palasi 5 vuotta myöhemmin vielä pariksi vuodeksi takaisin kotiin :) Kävi töissä, makseli opintovelat ja säästi omaan asuntoon, jonka sitten osti, kun se kohdalle sattui. Vuokralla tuon ajan asuessaan ei olisi saanut käsirahaa kasaan.
Sodan aikana moni 21-vuotias oli kersanttina tai vänrikkinä vastuussa 30-40 miehen hengestä. 23-24 -vuotiaita oli komppanian päällikköinä vastuussa 150 miehestä tai vääpelinä hoitamassa noiden muonat ja varusteet. Kotilomille pääsi 3 kk välein. Ja tämä sen takia, että Suomeen hyökättiin talvisodan alussa. Sodan jälkeen miehet kotiutettiin esim. 21-25 -vuotiaina ilman kotia tai ammattia, mutta heille myytiin ns "markan tontti", töitä piisasi ja talo tehtiin talkoilla. Vähitellen koulutus nousi arvoonsa ja sinne myös halutaan, vaikkei koulu löytyisi omasta kylästä.
http://yle.fi/uutiset/3-9243981