Miksiköhän masentuneena on niin vaikea pitää kiinni säännöllisestä päivärytmistä?

Koska mikään ei kiinnosta. Minusta tuntui masentuneena, että missään ei ole mitään järkeä, koska kaikki on lopulta pelkkää ikävää ja tyhjänpäiväistä puurtamista. Jos ei koe ilontunnetta enää mistään, niin kaikki alkaa pikkuhiljaa tuntua täysin turhalta. Silloin on todella vaikea ylläpitää rytmiä vain rytmin takia.

Masennus johtuu serotoniinivajauksesta ja serotoniinia poistuu nukkuessa, joten elimistö yrittää pitää kiinni sitä vähästä mikä on edelleen jäljellä.

Siksi kun kaikki toiminta on silloin työn ja tuskan takana... sänkyyn meneminen ja sieltä poistuminen. Molempia haluaa masentuneena viivyttää mahdollisimman pitkälle.

Minusta on liian yksinkertaistettua puhua masennuksesta elämästä irrallisena asiana. Ei se ole mikään flunssa, joka tulee, sitä podetaan hetki ja sitten se menee ohi. Masennus on yhtä kuin synkkä ja kurja elämä. Loputon suo. Kun on masentunut, silloin on suossa. Masentunut ei ole samalla viivalla muiden kanssa. On hölmöä ajatella, että masentunut haluaisi toimia niin kuin terveet. Miksi masentunut haluaisi noudattaa säännöllistä päivärytmiä, jos siitä ei ole hänelle mitään iloa?

Yritin masentuneena koko ajan päättää, että "tänään sitten nukkumaan kymmeneltä!" Mutta kymmenen valui yhteentoista ja yksitoista kahteentoista ja pian kello olikin neljä aamuyöllä. Silloinkaan en olisi millään jaksanut nousta ylös ja raahautua sänkyyn, varsinkaan kun olisi pitänyt pestä hampaat siinä välissä.

No olisko vaikka siksi kun on masentunut?? Muita yhtä viisaita kysymyksiä?

Vierailija kirjoitti:

Siksi kun kaikki toiminta on silloin työn ja tuskan takana... sänkyyn meneminen ja sieltä poistuminen. Molempia haluaa masentuneena viivyttää mahdollisimman pitkälle.

Sänkyyn meneminen ei tuota tuskaa, siellä voisin olla vuorokauden läpeensä! Sieltä nouseminen on tuskaa, tänään meni kaksi tuntia, että pääsin ylös...

Mä en tee muuta kuin käyn töissä, sen jälkeen kaupassa ja tipahdan sohvalle; joko palstailen tai katson tv:tä. Arvatkaa, miltä meillä näyttää? Pyykkiä pessyt viimeksi kolme viikkoa sitten, astioiden pesusta yli kuukausi... Tää ei ole ihmisen elämää.

Olen huomannut, että masentuneena vihaan rutiineja jostain syystä. Jopa tietty kävelyreissu lähikauppaan saattoi ottaa päähän niin julmetusti. Samoin esim. takin ja kenkien pukeminen päälle. Joskus kesken pukemisen heitin kengän seinään ja huusin "voi saatana!", vain koska ärsytti niin paljon taas kerran tehdä sitä samaa.

Ja kuitenkaan ei ollut voimia muuttaa rutiineja.

Vaikkapa siksi, että raajat ovat lyijyä ja aivot ovat puuroa, kun on masentunut. Ei kykene, eikä välttämättä edes halua. Ei jaksa edes yrittää uida rannalle, kun rantaa ei näy.