Pelottaako lastenne tulevaisuus teitä erityislasten vanhemmat?

Minua hämmästytti tavattomasti jokainen äiti joka pokkana kertoo miten järkyttyi down syndroomalapsen saatuaan koska tehty vielä seulontakin ( sitä varten ettei saisi sellaista tietty) vähän niinkuin hirveetä noin lapsen kuulla olevansa perinjuurin epätoivottu. Ja moni motkottaa vielä vauva vierelläänkin asiaa...

Jotenkin tulee mieleen että kuin kova kontrolli sitten mahtaa olla päällä kun elämästä ja jopa syntymästä pitää määrätä? No tuommonen minusta ansaitsee juuri erityislapsen. Elämä on.

Välillä kyllä pelottaa tai ainakin mietityttää. Mutta tuen lastani parhaani mukaan ja järjestän hänelle kaiken saatavilla olevan avun, jotta mahdollisuudet elää tavallinen hyvä elämä olisivat mahdollisimman isot.

12-vuotiaalla pojallani on ADHD. Koulu menee hyvin toistaiseksi, vaikkakin se vaatii meiltä vanhemmilta paljon enemmän osallistumista kuin tavallisten koululaisten kohdalla: aikatauluttamista, muistuttelua, läksyjen tarkistamista, kokeisiin lukemisen ohjaamista.

Vierailija kirjoitti:

Minua hämmästytti tavattomasti jokainen äiti joka pokkana kertoo miten järkyttyi down syndroomalapsen saatuaan koska tehty vielä seulontakin ( sitä varten ettei saisi sellaista tietty) vähän niinkuin hirveetä noin lapsen kuulla olevansa perinjuurin epätoivottu. Ja moni motkottaa vielä vauva vierelläänkin asiaa...

Jotenkin tulee mieleen että kuin kova kontrolli sitten mahtaa olla päällä kun elämästä ja jopa syntymästä pitää määrätä? No tuommonen minusta ansaitsee juuri erityislapsen. Elämä on.

Lapsen yllättävästä vammasta ei saisi järkyttyä? Suurin osa järkyttyy, se on normaali reaktio. Normaalia on olla myös huolissaan lapsen pärjäämisestä. Tietenkään en tiedä, millaisia tarinoita olet kuullut, mutta uskoisin suurimman osan erityislapsista olevan vanhemmilleen toivottuja ja rakkaita erityisyydestään huolimatta. Kunhan ensijärkytyksestä vain on päässyt tokenemaan.

Sitä ei turhaan pelätä ja jännitetä, ihan on aihettakin. Pitäisi järkätä niitä suhteita ja paikkoja, jonne tämän erityisen saa töihin. Jos haluaa, että se onnistuu. Ei se mitenkään taivaan lahjana ainakaan tule.

Tottakai pelottaa. Poikani on seurustellut vuoden päivät tosissaan kivan tytön kanssa, joten tiedän että kykenee kyllä parisuhteeseen. Lapsia eivät onneksi vielä halua :D

Ammattipuoli pelottaa enemmän. Poika ei ihan tavalliseen työhön kykene, mutta toisaalta, hänellä on paljon erityisosaamista jota toivottavasti osaa hyödyntää. Joku aika sitten näytti syjäytyminen todennäköiseltä vaihtoehdolta, mutta nyt tilanne on parantunut ja toivoa on.. :)

Jaksakaa vaan ne rankatkin kaudet, ja tukekaa lapsianne.

Joskus huolestuttaa. Oman toiminnan ohjaus edelleen niin heikkoa. Viisivuotias kuopus osaa paremmin siivota jälkensä kuin 13 vuotias esikoinen, jolla keskittymisvaikeutta.

Kaikki jää aina kesken, ei osaa huolehtia että kaikki tavarat laitetaan paikoilleen, AINA jää jotakin hoitamatta/kesken. Läksyistä osa jää helposti tekemättä, ei muistanutkaan kaikkia läksyjä, ei jaksa olla huolellinen, keskittyminen herpaantuu, tekeminen keskeytyy jne. Turhautuu helposti, on erittäin lyhytjännitteinen, mielihyvähakuinen, huono itsekuri ja -kontrolli. Kyllästyy nopeasti. Kokee olevansa uhri, ja olosuhteiden vanki, oma vastuunotto nollassa, kyvyttömyyttä nähdä asioita toisen näkökulmasta. Hermostuu helposti. Suuttuu jos vaaditaan. Impulssiherkkä.

Me vanhemmat tuemme paljon koulunkäynnissä, tarkistamme oliko läksyt tehty ja ymmärretty, kokeisiin valmistaudutaan yhdessä; lapsi lukee pienissä erissä jotka sitten käydään yhdessä läpi ja kuulustellaan. Keskustellaan ydinasioista. Yhteen kokeeseen pitää lukea viikko 1-2 tuntia päivässä jotta saa "hyvän numeron" elo 8 tai 9. Lapsi joutuu siis tekemään paljon töitä, että ei tipu huonoille numeroille vanhempien avustuksella. Jos ei tuettaisi ja autettaisi koulunkäynnissä esim läksyistä ja kokeisiin lukemisessa numerot tippuvat välittömästi 5 luokkaan.

Toisaalta lapsemme on tottunut että mikään ei tule helposti elämässä. On pakotettu ihan kuntoutuksenkin kannalta siihen, että auttaa kotitöissä (toimii terapiamuotona, kun joutuu opettelemaan tällöin oman toiminnan ohjausta ja vastuunkantoa). Lapsemme auttaa siivouksessa, pikkusisaren hoidossa, roskien viemisessä.

Kyllä siitä kasvaa työteliäs, selväpäinen aikuinen.

Vierailija kirjoitti:

Joskus huolestuttaa. Oman toiminnan ohjaus edelleen niin heikkoa. Viisivuotias kuopus osaa paremmin siivota jälkensä kuin 13 vuotias esikoinen, jolla keskittymisvaikeutta.

Kaikki jää aina kesken, ei osaa huolehtia että kaikki tavarat laitetaan paikoilleen, AINA jää jotakin hoitamatta/kesken. Läksyistä osa jää helposti tekemättä, ei muistanutkaan kaikkia läksyjä, ei jaksa olla huolellinen, keskittyminen herpaantuu, tekeminen keskeytyy jne. Turhautuu helposti, on erittäin lyhytjännitteinen, mielihyvähakuinen, huono itsekuri ja -kontrolli. Kyllästyy nopeasti. Kokee olevansa uhri, ja olosuhteiden vanki, oma vastuunotto nollassa, kyvyttömyyttä nähdä asioita toisen näkökulmasta. Hermostuu helposti. Suuttuu jos vaaditaan. Impulssiherkkä.

Me vanhemmat tuemme paljon koulunkäynnissä, tarkistamme oliko läksyt tehty ja ymmärretty, kokeisiin valmistaudutaan yhdessä; lapsi lukee pienissä erissä jotka sitten käydään yhdessä läpi ja kuulustellaan. Keskustellaan ydinasioista. Yhteen kokeeseen pitää lukea viikko 1-2 tuntia päivässä jotta saa "hyvän numeron" elo 8 tai 9. Lapsi joutuu siis tekemään paljon töitä, että ei tipu huonoille numeroille vanhempien avustuksella. Jos ei tuettaisi ja autettaisi koulunkäynnissä esim läksyistä ja kokeisiin lukemisessa numerot tippuvat välittömästi 5 luokkaan.

Toisaalta lapsemme on tottunut että mikään ei tule helposti elämässä. On pakotettu ihan kuntoutuksenkin kannalta siihen, että auttaa kotitöissä (toimii terapiamuotona, kun joutuu opettelemaan tällöin oman toiminnan ohjausta ja vastuunkantoa). Lapsemme auttaa siivouksessa, pikkusisaren hoidossa, roskien viemisessä.

Kyllä siitä kasvaa työteliäs, selväpäinen aikuinen.

Ei nuo ongelmat mihinkään katoa. Luin listastasi monta itseenikin sopivaa juttua, joiden kanssa saan taistella. Välillä vaan ei huvita, ei jaksa aloittaa, ärsyttää ja tympii. Ei tule mitään inspiraatiota jostain tyhjästä, että kaikki vain alkaisi sujua.

Vierailija kirjoitti:

saako lapsenne opiskeltua ammatin itselleen?

Miksi lapsen pitäisi alistua porvarin orjaksi suurpääoman palvelukseen?

Hitlerilläkin oli ratkaisu erityislapsille.

Vierailija kirjoitti:

Esim ADHD, Asperger, pahojen oppimisvaikeuksista kärsivien vanhemmat. Mietittekö lasten aikuisuutta? saako lapsenne opiskeltua ammatin itselleen? entä pääseekö töihin? saako perheen? entä jos syrjäytyy eikä saa ammattia ja työtä mitä sitten?

Nämä kaikki on suurimmalla osalla vanhemmista mielessä, oli erityinen tai ei.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

saako lapsenne opiskeltua ammatin itselleen?

Miksi lapsen pitäisi alistua porvarin orjaksi suurpääoman palvelukseen?

Ihan vaikka heidän oman mielenterveytensä kannalta. Kaikille ei syrjäytyminen sovi.

Ja työpaikkoja aivottomille idiooteille.

Kieltämättä kun katsoo jotakin syötettävää keharia, josta ei ikinä tule kehityskelpoista, niin voisi jättää nekin resurssit käyttämättä.

Vierailija kirjoitti:

Ja työpaikkoja aivottomille idiooteille.

Sorry, tämä siis tuolle Hitler -fanille

Vierailija kirjoitti:

Kieltämättä kun katsoo jotakin syötettävää keharia, josta ei ikinä tule kehityskelpoista, niin voisi jättää nekin resurssit käyttämättä.

Meinaatko ettei kannata hoitaa? Sillähän on työllistävä vaikutus, että on hoidettavia ihmisiä. Jotkut laittaisivat nekin massit mielellään omaan taskuunsa ja yksityistäisivät hoidon, niin ovat verorahojen perään ne rikkaat porhot.

Ihminen ei voi syntymälleen mitään, hän syntyy sellaisena kuin on ja pärjää, jos pärjää. Jos ei niin hyvä olisi, että apua saisi.

Moni abortoi vammaisen, vaikka lapsi muuten olisi toivottu. Siitä vaan ei saa puhua ääneen. Kiinassa tosin riittää, että on tyttö.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minua hämmästytti tavattomasti jokainen äiti joka pokkana kertoo miten järkyttyi down syndroomalapsen saatuaan koska tehty vielä seulontakin ( sitä varten ettei saisi sellaista tietty) vähän niinkuin hirveetä noin lapsen kuulla olevansa perinjuurin epätoivottu. Ja moni motkottaa vielä vauva vierelläänkin asiaa...

Jotenkin tulee mieleen että kuin kova kontrolli sitten mahtaa olla päällä kun elämästä ja jopa syntymästä pitää määrätä? No tuommonen minusta ansaitsee juuri erityislapsen. Elämä on.

Lapsen yllättävästä vammasta ei saisi järkyttyä? Suurin osa järkyttyy, se on normaali reaktio. Normaalia on olla myös huolissaan lapsen pärjäämisestä. Tietenkään en tiedä, millaisia tarinoita olet kuullut, mutta uskoisin suurimman osan erityislapsista olevan vanhemmilleen toivottuja ja rakkaita erityisyydestään huolimatta. Kunhan ensijärkytyksestä vain on päässyt tokenemaan.

Saa järkyttyä mutta yli pitäisi asiasta päästä kohtuullisessa ajassa.

Minulla ei riitä mitään ymmärrystä niitä vanhempia kohtaan, jotka ehdoin tahdoin tietäen hankkivat kehitysvammaisen lapsen. Sitten vaaditaan yhteiskunnan tukia ja itketään, miten piti jäädä töistä pois ja hoitaminen on rankkaa.

Kyllä ne kunnan vaivaistalossa sitten aikanaan hoitaa.

Vierailija kirjoitti:

Minua hämmästytti tavattomasti jokainen äiti joka pokkana kertoo miten järkyttyi down syndroomalapsen saatuaan koska tehty vielä seulontakin ( sitä varten ettei saisi sellaista tietty) vähän niinkuin hirveetä noin lapsen kuulla olevansa perinjuurin epätoivottu. Ja moni motkottaa vielä vauva vierelläänkin asiaa...

Jotenkin tulee mieleen että kuin kova kontrolli sitten mahtaa olla päällä kun elämästä ja jopa syntymästä pitää määrätä? No tuommonen minusta ansaitsee juuri erityislapsen. Elämä on.

Minua pelottaa erityislapsen saaminen koska ei ole minkäänlaisia tukiverkkoja, rahasta on tiukkaa ja mies on paljon pois kotoa eli vastaisin lapsesta käytännössä yksin. Lapsi myös joutuisi johonkin laitokseen jos meille vanhemmille sattuisi jotakin. Minusta todella ikävää toivoa jollekin erityislasta. Downeillahan on esimerkiksi usein sydänvikoja. Kuka toivoisi omalle lapselleen sairauksia? Aivan yhtä ilkeää olisi sanoa että toivottavasti lapsesi sairastuu syöpään, ansaitset sen.