Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Kerätään vinkit: Millaisella itsehoidolla olette päässeet eroon paniikista, ahdistuksesta ja vastaavista häiriöistä?

Masentava syksy
18.10.2016 |

Kertokaa miten olette päässeet eroon paniikkikohtauksista, ahdistavasta olosta, sellaisesta joka on rajoittanut elämäänne jossain vaiheessa?

Minulla oli 3n kuukauden fyysinen sairastelujakso jonka aikana viihdyin lähinnä kotona koska se oli ainoa paikka joka tuntui turvalliselta, joten se vaiva muuttui pikku hiljaa ja lopulta psyykkiseksi. Avomies kävi mm kaupassa puolestani. Kun sain lääkäriltä rauhoittavat lääkkeet (bentsot) joita otettiin tarvittaessa, niin pystyin tuolloin ainoastaan niiden voimalla lähteä kauppaan, ulos lenkille, palata ensin osa-aikatöihin ja pikkuhiljaa vähensin lääkitystä kun uskaltauduin laajentaa kulkuympäristöäni, ja nyt ollut parempi olo noin kolmen viikon ajan.
Edelleen jännittää lähteä esim. ulkomaanmatkalle, mutta sellaista ei ole tiedossa kuin aikaisintaan ensi vuonna.

Stressaantuneena ennen sairastumista nukuin aina 2-4 tunnin pätkissä ja heräsin huolestuneena jostain asiasta, mutta esim Youtubessa olevat rentoutusharjouitukset, unimusiikit, meditaatioharjoitukset ja muut ovat saaneet kireät ja hermostuneet pääni ja kehoni rentoutumaan ja rauhoittumaan ja olen pystynyt nukkua 6-7 tuntia putkeen öisin :)

Millaisia vinkkejä teillä on ahdistuneen olonne parantamiseen?

Kommentit (62)

Vierailija
1/62 |
18.10.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mulla näköjään auttoi päätös, että lähden nykyisestä työstä heti kun löydän parempaa. Se, että on hälläväliä -fiilis tähän nykyiseen hommaan, on auttanut paniikkihäiriöön. Ei ahdista, kun ei kiinnosta!!😁

Vierailija
2/62 |
18.10.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mulla auttoi kun ymmärsin sen, että unettomuus + nestehukka yhdessä aiheuttaa mulla paniikkikohtauksia. Tai no aiheuttaa ja aiheuttaa, mutta ainakin voimakkaasti altistaa niille. Rupesin pitää aina vissyjemmaa kotona ja etenkin jos takana oli surkeasti nukuttu yö niin seuraavana päivänä kittasin vissyä että saa nesteet ja suolat tasapainoon.

Jätin myös kahvin ihan minimiin, se aiheuttaa mulle tosi herkästi jännitystiloja ja tärinää mikä taas edesauttaa panikoimista.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/62 |
18.10.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tästä puheenollen. Minä saan lieviä paniikki- tai ahdistuskohtauksia erään äskettäisen, minulle melko traumaattisen tapahtuman jälkeen, ja oli myös puhetta että se voisi olla post-traumaattisesta stressihäiriötä. Olen käynyt muutamalla lääkärillä. 

Olen joka tapauksessa nyt parantumaan päin, syön normaalisti vaikkei ruoka maistunut yli kuukauteen, nukun normaalisti ym. paitsi välillä painajaisia.

Kysymys: Miksi lääkärit ovat heti tunkemassa jotain masennuslääkekemikaaleja? En varmasti ole masentunut. Kenenkään perheenjäsenen ja ystävän mielestä en ole masentunut. Heidän mielestään olen vaan hieman tavallista pelokkaampi ja ahdistuneempi mutta olen joka kerta paremman kuuloinen ja oloinen kun soitamme tai näemme, ja näytän normaalilta ja olen jopa iloinen vaikka väsyn nopeammin. Siksi minulla on nopeavaikutteiset Opamoxit varalla jos tulisi jotain ahdistuksen tunnetta tai sydän alkaa hakkaamaan ylikierroksilla.

Vierailija
4/62 |
18.10.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Meditaatio + omega 3 + kofeiini pois. Talvella kirkasvalolamppu.

Vierailija
5/62 |
18.10.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ei kokemusta noista ongelmista, mutta jooga on mulla vaikuttanut tasapainottavasti myös mieleen. Suosittelen kokeilemaan.

Vierailija
6/62 |
18.10.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Verensokerin tasaisena pito, alkoholin, sokerin ja kofeiinin vähäinen käyttö, pussiin hengittäminen jos meinaa tulla hyperventilaatio ja paniikkikohtaus.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/62 |
18.10.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mulla on auttanut ahdistuksen hyväksyminen ja tietoisuus siitä, että siihen ei kuole eikä mitään lopullisen kamalaa tapahdu, vaikka olo olisi aivan kammottava ja tekisi vain mieli vältellä eri tilanteita tai pakonomaisesti keksiä muuta ajateltavaa. Eli siis jotenkin siihen ahdistukseen suostuminen eikä pyrkimys sen torjumiseen tai välttelemiseen, ja sen tajuaminen, että voin elää ihan hyvää elämää myös ahdistuneena, ei siis tarvitse ensin parantua. Esim. "acceptance and commitment therapy", joka on yksi kognitiivisen terapian muoto, edistää tällaista ajattelutapaa, samoin jotkut meditaatioharjoitukset. Lisäksi suuri apu on säännöllisistä yöunista ja liikunnasta.

Vierailija
8/62 |
18.10.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Olen lukenut jostain että D ja B12 -vitamiinit auttaisivat.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/62 |
18.10.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

mistä tietää että kärsiikö kovasta stressistä, ahdistuksesta, paniikkihäiriöstä vai jos on vaan jostain syystä hyvin huolestunut eri asioista esimerkiksi tilapäisesti tai jos jostain kärsiystä sairaudesta on jäänyt jotain jälkioireilua tai pelkoa?

miksi nämä "niputetaan" aina johonkin masennukseen?

Vierailija
10/62 |
18.10.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

- Opamox ei ole nopeavaikutteinen.

- Masennuslääkkeistä on apua muihinkin oireisiin kuin masennukseen, mm ahdistukseen.

Terv Kandi

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
11/62 |
18.10.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Meditointi auttaa. Se, että tulee objektiiviseksi mielensä ja tunnteidensa suhteen. Et ole ajatuksesi. Voit tarkkailla niitä ja antaa niiden olla, ja mennä niiden pinnan alle. Tyyneyteen.

Vierailija
12/62 |
18.10.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mulla auttaa se, että kun huomaan ja tiedostan, että nyt ajattelen sellaisia tiettyjä ajatuksia, jotka johtaa siihen että alkaa ranteissa kihelmöimään, alan hengittää nopeammin ja pulssi nousee, niin katkaisen ne ajatukset. Sanon ihan ääneen, että nyt ei lähdetä tuohon suuntaan seis nyt heti. Sitten kun pystyn taas ajattelemaan niitä ajatuksia rauhallisesti enkä lähde itsesuggestion tapaan vellomaan niitä ajatuksia eteen päin, niin sitten saan ajatella niitä ajatuksia.

Mulla nämä paniikit ja ahdistukset tulee muutaman vuoden välein ja aina näin syksyllä. Tämä syksy on ollut ihan hirveä, käyn vain töissä ja muuten haluan olla kotona mahdollisimman paljon yksin enkä halua puida kenenkään henkilökohtaisia asioita, enkä avautua myöskään omistani. Tämä ei ole masennusta, olen täysin kykenevä tekemään asioita, mutta muuten vaan ahdistaa ja paniikkia yrittää saada päälle melkeinpä päivittäin.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
13/62 |
18.10.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kilpirauhashormonit kohdalleen tyroksiinilla ja armour thyroidilla.

Vierailija
14/62 |
18.10.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Maarianohdake eli milk thistle kiinnostaisi. En ole vain vielä voinut kokeilla, kun imetän. Sillä nimittäin on maksaa puhdistavia ominaisuuksia ja se voi pistää myrkyt liikkeelle ja sitä kautta maitoon. Sitä saa esim. uutteena luontaistuotekaupasta tai vaikka teenä mm. IHerbistä. En vain ole varma, onko nykyään lääkeaineluettelossa eli ei saa tilata netistä enää?

Maksan kuormittuneisuus (vaikka maksa-arvot olisi hyvät) voi aiheuttaa kaikenlaista ahdistusta, pakkoajatuksia ym.

Onko joku kokeillut, kokemuksia?

http://www.longecity.org/forum/topic/67705-milk-thistle-for-anxiety-and…

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
15/62 |
18.10.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

En nyt varsinaisesti eroon ole päässyt, mutta vähentynyt on, kun muista syistä en ole ollut tekemisissä isäni kanssa. Hän aina varoitteli kaikesta, murehti kaikkea ja se oikeasti tarttuu.

Vierailija
16/62 |
18.10.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Elämä on kuolemaa edeltävä kiusoittelu. Ei sitä tarvitse ottaa vakavasti. In fact, jos ahistut ja kärsit, kiusaaja voittaa.

Vierailija
17/62 |
18.10.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Onko joku kokeillut kamomillateetä?

Vierailija
18/62 |
18.10.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Pirillä.

Vierailija
19/62 |
18.10.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kannattaa lukea "Vapaaksi ahdistuksesta ja peloista" (en muista tarkkaa nimeä) kirjoittanut Edmund J. Bourne. Mahtava itsehoitoopas kattavine tietoineen syistä, aivojen toiminnasta, lääkkeistä ja erityisesti hyvoä tehtäviä altistamiseen, jämäkkyyden harjoitteluun, paniikkikohtauksista selviytymiseen, ocd, sosiaalinen pelko ymym. Mahtava teos ja auttoi heti, itsellä ahdistusta ja paniikkihäiriötä.

Vierailija
20/62 |
18.10.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Joskus oli netissä artikkeli nimellä "Funktionaalisen lääketieteen näkökulmia mielen häiriöiden hoitamiseen" tms. Harmi vain, kun ne Violetlightin sivut on nyt remontin alla. :-( Siinä oli tosi hyvin selitetty kaikkia asioita, jotka vaikuttaa mielen hyvinvointiin ja sen horjumiseen. Niitä oli tosi pitkä lista. Kannattaa vaikka englanniksi googlailla vaikka functional medicine anxiety/depression/ocd treatment ym.

On niin paljon asioita, mistä ahdistus voi johtua ja mitä ei masennuslääkkeillä voi korjata. Niillä ehkä voi turhauttaa oloa, mutta ei ne korjaa kuin oiretta, ehkä, hyvällä tuurilla ja aiheuttaa pahimmassa tapauksessa paljon haitallisia sivuoireita.