Kerätään vinkit: Millaisella itsehoidolla olette päässeet eroon paniikista, ahdistuksesta ja vastaavista häiriöistä?
Kertokaa miten olette päässeet eroon paniikkikohtauksista, ahdistavasta olosta, sellaisesta joka on rajoittanut elämäänne jossain vaiheessa?
Minulla oli 3n kuukauden fyysinen sairastelujakso jonka aikana viihdyin lähinnä kotona koska se oli ainoa paikka joka tuntui turvalliselta, joten se vaiva muuttui pikku hiljaa ja lopulta psyykkiseksi. Avomies kävi mm kaupassa puolestani. Kun sain lääkäriltä rauhoittavat lääkkeet (bentsot) joita otettiin tarvittaessa, niin pystyin tuolloin ainoastaan niiden voimalla lähteä kauppaan, ulos lenkille, palata ensin osa-aikatöihin ja pikkuhiljaa vähensin lääkitystä kun uskaltauduin laajentaa kulkuympäristöäni, ja nyt ollut parempi olo noin kolmen viikon ajan.
Edelleen jännittää lähteä esim. ulkomaanmatkalle, mutta sellaista ei ole tiedossa kuin aikaisintaan ensi vuonna.
Stressaantuneena ennen sairastumista nukuin aina 2-4 tunnin pätkissä ja heräsin huolestuneena jostain asiasta, mutta esim Youtubessa olevat rentoutusharjouitukset, unimusiikit, meditaatioharjoitukset ja muut ovat saaneet kireät ja hermostuneet pääni ja kehoni rentoutumaan ja rauhoittumaan ja olen pystynyt nukkua 6-7 tuntia putkeen öisin :)
Millaisia vinkkejä teillä on ahdistuneen olonne parantamiseen?
Kommentit (62)
En ole päässyt eroon millään konstilla. Terapiat, lääkkeet ja noin muutama sata tai tuhat muutakin konstia kokeiltu. Olen hyväksynyt, että ahdistus tulee olemaan seuralaiseni kenties loppuelämäni. Toisinaan ammennan siitä jotain hyödyllistäkin. Se toimii moottorina, kun puhun niiden puolesta joilla on vaikeaa. Se myös antaa sisältöä taiteeseen.
Vierailija kirjoitti:
Onko joku kokeillut kamomillateetä?
Kyllä kamotee mua jeesaa. Istuu vaan hiljaa ja nauttii rauhoittavasta teestä.
Tällainenkin ajatusleikki vie ahdistukselta voimaa: kuvittele ahdistuksesi/paniikkisi äärimmilleen kaikista pahimpaan skenaarioon. Tämän jälkeen ajattele kaikista ihanin ja ideaalein tilanne ja mielentila.
Mua yleensä rupee huvittaa vaan kun teen tota harjoitusta. Esim. Paniikin iskiessä kuvittelee sekoavansa täysin täydessä bussissa housuun paskoen ja sitten kuvittelee itsensä niitylle tanssimaan perhosten kanssa vailla huolia :')
Puhumalla ihmisten kanssa vuosien varrella. Tavallisten ihmisten kanssa jutella tavallisista ihmisten ongelmista ja huomaa ettei ole ainut paniikkihäiriöstä kärsivä. Hieronnassa käyminen, esiin nousevien tunteiden hyväksyminen. Muissakin hoidoissa käyminen, kuten akupunktio. Urheilusta ei ole aina ollut apua jos on oikeen pahassa jamassa, mutta tuo hetkellisen hyvänolon tunteen useimmiten. Itsensä syyttämisen lopettaminen. Olen päässyt paljon eteenpäin, mutta on vaatinut vuosien työn ja harjoittelun, jotta pystyy elämään täysipainoista elämää. Kyllä se onnikin sieltä on sitten tullut kuvioihin, mitä enemmän on päässyt tasapainoon tunteidensa kanssa.
Jarrut päälle, eli hermolomaa töistä/opiskeluista. Aivot narikkaan hetkeksi, eli ei ole lupaa ajatella niitä töitä/opiskeluita. Tämän hermoloman voi sitten viettää miten kukakin tykkää, itse pelaan mmo-rpg:tä ja sillä keinolla ahdistuskin vähenee. Jos oikein ahdistaa, kunnon hikirääkki auttaa taatusti. Eli lenkille, mielellään luontoon kävellen/juosten. Kotona voi vielä lisäksi tempaista punttitreenin. Kauppaan lähtiessä nappaa propralin jos on tarvetta. Hikitreenin jälkeen harvemmin on. Sitten voikin taas palata töiden/opiskeluiden pariin.
Vierailija kirjoitti:
Ei kokemusta noista ongelmista, mutta jooga on mulla vaikuttanut tasapainottavasti myös mieleen. Suosittelen kokeilemaan.
Mulla jooga auttanut traumaattisen tapahtuman aiheuttamiin oireisiin. Mm paniikkikohtaukset, sos tilanteiden pelko jne ovat vähentyneet ja osa loppunut kokonaan. ei ole mitään lääkitystä.
Vierailija kirjoitti:
Maarianohdake eli milk thistle kiinnostaisi. En ole vain vielä voinut kokeilla, kun imetän. Sillä nimittäin on maksaa puhdistavia ominaisuuksia ja se voi pistää myrkyt liikkeelle ja sitä kautta maitoon. Sitä saa esim. uutteena luontaistuotekaupasta tai vaikka teenä mm. IHerbistä. En vain ole varma, onko nykyään lääkeaineluettelossa eli ei saa tilata netistä enää?
Maksan kuormittuneisuus (vaikka maksa-arvot olisi hyvät) voi aiheuttaa kaikenlaista ahdistusta, pakkoajatuksia ym.
Onko joku kokeillut, kokemuksia?
http://www.longecity.org/forum/topic/67705-milk-thistle-for-anxiety-and…
Alapeukuttajat, maarianohdakkeesta on tehty ihan tutkimuksia ja on todettu, että sillä voi olla yhtä hyvä vaikutus kuin mielialalääkkeelläkin + bonuksena ei haitallisia sivuvaikutuksia. Netistä löytyy myös paljon hyviä kokemuksia liittyen mm. ahdistuksen hoitoon. Maarianohdake voi auttaa myös moneen muuhun mm. maksasairauksiin, Alzheimerin, ms-tautiin...
Kokeile valerianatabletteja jos et halua jatkuvasti syödä bentsoja. Ovat luontaistuotteita. Eiväthän ne varmaankaan yhtä tehokkaasti toimi kuin bentsot, mutta rauhoittavat kuitenkin. Auttavat myös unensaantiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Maarianohdake eli milk thistle kiinnostaisi. En ole vain vielä voinut kokeilla, kun imetän. Sillä nimittäin on maksaa puhdistavia ominaisuuksia ja se voi pistää myrkyt liikkeelle ja sitä kautta maitoon. Sitä saa esim. uutteena luontaistuotekaupasta tai vaikka teenä mm. IHerbistä. En vain ole varma, onko nykyään lääkeaineluettelossa eli ei saa tilata netistä enää?
Maksan kuormittuneisuus (vaikka maksa-arvot olisi hyvät) voi aiheuttaa kaikenlaista ahdistusta, pakkoajatuksia ym.
Onko joku kokeillut, kokemuksia?
http://www.longecity.org/forum/topic/67705-milk-thistle-for-anxiety-and…
Alapeukuttajat, maarianohdakkeesta on tehty ihan tutkimuksia ja on todettu, että sillä voi olla yhtä hyvä vaikutus kuin mielialalääkkeelläkin + bonuksena ei haitallisia sivuvaikutuksia. Netistä löytyy myös paljon hyviä kokemuksia liittyen mm. ahdistuksen hoitoon. Maarianohdake voi auttaa myös moneen muuhun mm. maksasairauksiin, Alzheimerin, ms-tautiin...
Sellaista ainetta ei ole, jolla olisi todellisia hyviä vaikutuksia, eikä ollenkaan ei-toivottuja vaikutuksia.
Pyytämällä lääkäriltä kilpirauhasläkkeet Lion ja Thyroxinin. Tai siis etsimällä lääkärin, joka ne antaa.
Kahvinjuonnin lopettaminen. Myös teen, colan, energiajuomien ja ylipäätään kofeiinia sisältävien juomien käytön lopettaminen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko joku kokeillut kamomillateetä?
Kyllä kamotee mua jeesaa. Istuu vaan hiljaa ja nauttii rauhoittavasta teestä.
Tällainenkin ajatusleikki vie ahdistukselta voimaa: kuvittele ahdistuksesi/paniikkisi äärimmilleen kaikista pahimpaan skenaarioon. Tämän jälkeen ajattele kaikista ihanin ja ideaalein tilanne ja mielentila.
Mua yleensä rupee huvittaa vaan kun teen tota harjoitusta. Esim. Paniikin iskiessä kuvittelee sekoavansa täysin täydessä bussissa housuun paskoen ja sitten kuvittelee itsensä niitylle tanssimaan perhosten kanssa vailla huolia :')
Mä olen töissä tehnyt noin kun asiakkaat ahdistaa. Kuvittelen sekoavani, ottavani vaatteet pois, pötköttäväni lattialla huutaen "iiiiiiiiii, kukkuu,iiiiii,uuuuu", kusevani ja kuolaavani. Se naurattaa niin paljon että taas jaksaa. Jossain kuvitelmassa sytytän hiukseni tuleen.
Koskaan en mitään tuollaista tekisi koska olen nynny.
Ratsastus ja hevoset. Ei voi ajatukset harhailla ratsastaessa ja onhan hevosten seura jo sinällään rauhoittavaa. Parhainta pitkät maastolenkit kauniissa luonnossa! Kerran oli töissä aivan kestämätön tilanne ja pakenin sitä 3 vuorokauden erämaavaellukselle hevosen kanssa & pystyin jatkamaan taas töitä entiseen tapaan enkä joutunutkaan sairaslomalle.
Hengittely. Mindfulness ja hengittelyyn keskittyminen.
Metsä ja meren ranta.
Vierailija kirjoitti:
Mulla on auttanut ahdistuksen hyväksyminen ja tietoisuus siitä, että siihen ei kuole eikä mitään lopullisen kamalaa tapahdu, vaikka olo olisi aivan kammottava ja tekisi vain mieli vältellä eri tilanteita tai pakonomaisesti keksiä muuta ajateltavaa. Eli siis jotenkin siihen ahdistukseen suostuminen eikä pyrkimys sen torjumiseen tai välttelemiseen, ja sen tajuaminen, että voin elää ihan hyvää elämää myös ahdistuneena, ei siis tarvitse ensin parantua. Esim. "acceptance and commitment therapy", joka on yksi kognitiivisen terapian muoto, edistää tällaista ajattelutapaa, samoin jotkut meditaatioharjoitukset. Lisäksi suuri apu on säännöllisistä yöunista ja liikunnasta.
Tämä. Hyväksyin ongelmani, kävin kerran itkemässä lääkärin ja psykologin vastaanotolla ja tajusin, ettei paniikkituntemusten kanssa tarvitse painia yksin. Myönsin ongelmani myös kavereille ja perheelle, tajusin, etten ole ainoa samasta ongelmasta kärsivä. Opiskelu ja pakolliset ryhmäopetukset pitivät huolen siitä, ettei kotiin vain ollut mahdollista lukittautua, vaikka olisi tehnyt mieli. Hiljalleen aloin pärjätä paniikin kanssa, pääsin "niskan päälle". Tajusin, ettei ole kamalaa, vaikka jostain tilanteesta pitäisi paniikin takia poistuakin. Ei ihmisiä niin paljon kiinnosta toisten tekemiset ja erilaisia keskeytyksiä/puheluita/vessakäyntejähän tulee meillä kaikilla..
Vierailija kirjoitti:
- Opamox ei ole nopeavaikutteinen.
- Masennuslääkkeistä on apua muihinkin oireisiin kuin masennukseen, mm ahdistukseen.Terv Kandi
Puhutaankohan me nyt edes samasta lääkkeestä? Minulla on Opamox 15 mg käytössä ahdistus/paniikkikohtauksiin ja jo puolikas pilleri auttaa rauhoittumaan noin 20-30 minuutissa ja 45-60 min päästä teho on mielestäni parhaimmillaan ja minulla rauhallisempi olo kestää muutaman tunnin sen otettuani. Alussa se lääke väsytti vähän, muttei enää ekan viikon jälkeen.
Saisin ottaa niitä 3 kpl päivässä mutta olen ottanut korkeintaan kolme puolikasta päivässä eli 1,5 kpl ja pärjännyt tällä annoksella ihan hyvin.
Olen palannut töihin viikko sitten, edelleen tulee lievempiä ahdistuskohtauksia mutta toivoisin että voisin lopettaa näiden käytön vähitellen. Täytyy jutella lääkärini kanssa asiasta että miten nopeasti pienennän annosta.
Minulle testattiin SSRI-lääkkeitä miedoimmasta päästä, mutta kaksi päivää niitä otettuani oksentelin, ripuloin ja minua huimasi enkä saanut nukuttua. Siksi päätettiin pysyä Opamoxissa, ainakin muutaman viikon, koska olin kuivettunut ja jouduin tiputukseen. Onko muuten edes olemassa masennuslääkkeitä jotka ei aiheuttaisi pahoinvointia ja ripulia??
Minulla oxamin auttaa tuskaiseen oloon ja terapia.Olin väkivaltaisessa suhteessa vuosia ja nyt niitä tuhoja yritetään korjata.Ahdistus on usein epämääräistä pelkoa.Sekin auttaa kun nimeää pelkoja.Esim.pelkään yksin olemista, yksin nukkumista, sitä että jään loppuelämksi yksin.Ne kipeät asiat on pakko jollain lailla kohdata ja ottaa se kipu vastaan.Niin kauan kuin niitä kiertelee ja väistelee ei tule helpotusta.
Milaisia You Tubessa olevia rentoutus&meditaatio harjoituksia teette? Mitkä olette todenneet parhaiten toimiviksi? Linkittäkää tänne. Esim suomen- tai englanninkielisinä.
Minulla on meneillään jokin kumma jännitys-ahdistusvaihe elämässä.
Siis tuntuu ensin että asiat jännittää ja sitten ne alkavat ahdistaa.
Pelkäsin lomien jälkeen että olen vakavasti sairas, mutta syy löytyi ja toimenpide oli suht helppo. Silti kokemus palaa mieleeni harva se päivä ja tulee huono, riittämätön olo. Masentunut en ole. Väsynyt vaan ja kelaan kehon ikäviä tuntemuksia mielessäni ja täytyy toitottaa itselleni että nyt on kaikki hyvin, olen terve ihminen.
Minulla on myös aina ollut jännitysvatsa.
Auttaisivatko beetasalpaajat tuohon pahimpaan jännittämiseen? Olen lukenut että ahdistukseen käytetään myös epilepsialääkkeitä.
Arto Pietikäinen: Joustava mieli
Kirja on auttanut minua paljon ja palaan siihen säännöllisesti, kun on hankalampi vaihe esim. työstressin takia. Kirjan kantava ajatus on hyväksyminen ja itselle tärkeille asioille omistautuminen. Siinä on myös paljon konkreettisia harjoituksia, joita voi tehdä itsenäisesti.